maanantai 6. joulukuuta 2010

L. M. Montgomery - Pat, vanhan kartanon valtiatar

Voi ihanaa, pitkästä aikaa Montgomeryä! Hänen kirjansa ovat niin rakkaudella ja lempeydellä tehtyjä, ettei niistä voi olla pitämättä. Tämän kirjan huomasin viime tiistaina hyllyssä ja minun oli aivan pakko napata se mukaani, kun olen sitä halunnut lukea jo kauan.

En ole lukenut ensimmäistä osaa Vanhan kartanon Pat, joten aluksi jotkut sukulaisuussuhteet tuntuivat vähän sekavilta, mutta kyllä se siitä. Tom-herra ja Tom-setä menivät pitkään sekaisin, kunnes lopulta ymmärsin edellä mainitun olevan kissa! :D Talon kissoilla on muutenkin hassuja nimiä, kuten Squedunk ja Uskalikko.

Kirjassa ei ole erityistä juonta, mikä on Montgomerylle tyypillistäkin, vaan siinä seurataan Silver Bushin elämänmenoa lineaarisesti. Keskipisteessä on tietysti Pat sekä hänen pikkusiskonsa Rae. Myös pitkäaikainen palvelija Judy saa ison roolin.

Kirjassa oli hyvin silmiinpistävää ja ärsyttävääkin Patin loputon ja kaikkinielevä rakkaus kotiinsa Silver Bushiin. Hän oli kuitenkin varsin nuori erityisesti kirjan alussa (kirja käsittää 11 vuotta) eikä yleensä siihen ikään kuulu noin voimakas ripustautuminen kotiin, päinvastoin. Ja loppumetreillä tapahtuikin asiaan liittyen eräs karmea asia, josta en ole vieläkään toipunut! Myös kiihkeä muutosvastaisuus oli omituinen piirre niin nuoressa ihmisessä.
  Tämän lisäksi täysin omituinen ja epäterve tapa olla riitelemättä koskaan. No, tokihan sitten leimahtaa rajumminkin, kuten arvata saattaa. Mutta joka tapauksessa moinen on hyvin epäuskottavaa.
  Lisäksi tässä on käytetty samoja juttuja kuin Runotytöissä ja ilmeisesti samoja kuin Annoissakin (loppusanoissa oli mainintoja tästä, itse en huomannut kun niiden lukemisesta on jo aikaa). Tämä pisti silmään
eikä ollut kovin hyvin tehty taitavalta kirjailijalta, mutta onneksi nekin kohdat oli kirjoitettu niin hyvin ja paneutumalla, ettei voi muuten moittia.

Näistä huonoista puolista huolimatta pidin tästä oikein kovasti. Miten olisinkaan voinut olla pitämättä? Luontokuvaukset ovat yhtä ihania kuin aina, ja niihin tuntee tarvetta imeytyä sisään, jotta näkisi usvaiset kukkulat ja vanhan suvun hautausmaan (tässäkin viittaus Runotyttöön!) sekä Salaisen niityn. Hahmoja tulee myös haikea ikävä ja kyllä silmät välillä kostuivatkin. Onneksi näitä voi lukea aina uudelleen ja uudelleen lukukokemuksen kärsimättä!

6 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Olen tehnyt sekä tämän, että Vanhan kartanon Patin. Tämä kirja nimenomaan hätkähdytti minua, sillä pinnan alla väreilee jo Montgomeryn oma pettymys elämään. Pattiin Maud laittoi eniten itseään. Patiin hän kirjoitti pettymyksensä. Tästä kirjasta pidin valtavasti.

Tänä vuonna ensimmäosen kerran kokonaisena ilmenstynyt Annan jäähyväiset kertoo sitten tätäkin enemmän...

almafiina kirjoitti...

Pitäisi kyllä tuokin Annan jäähyväiset lukea. Siinä siis on osin samoja novelleja uin Tie eiliseen -kirjassa? Sen olen lukenut, ja se oli ihana kokoelma. Kuitenkin haluan lukea tämänkin, niin kuin Montgomery sen halusi.^^ Ehkä kuitenkin pitäisi ensin käydä läpi Annat uudelleen?

♥ Hannele kirjoitti...

Tuota en ole löytänyt... mikä on englantilainen nimi?

almafiina kirjoitti...

Mistress Pat. :)

Hannelen kirja-paratiisi kirjoitti...

kiitti

Leena Lumi kirjoitti...

Almafiina, samoja kertomuksia kuin kirjassa Tie eiliseen, mutta en tosiaankaan verrannut, olivatko kaikki. Lisäksi mukaan tulivat hyvin paljon Maudista itsestään paljastavat runot, joita ei ollut ollenkaan kirjassa Tie eiliseen.

Monet eivät nyt ymmärrä, että Annan jäähyväiset on vasta se, mitä Maud tarkoitti, kun lähetti käsikirjoituksen kustantajalle, joka sai sen samana päivänä, kun Maud kuoli omaehtoisesti. Mukaan littyy vielä epätietoisuus siitä, miten käsikirjoitus saapui kustantajalle..., mutta ajoitus oli harkittu.