lauantai 30. huhtikuuta 2011

Huhtikuun luetut

Huhtikuussa tuli luettua ihan mukava määrä ja alkukuusta olikin aikamoinen lukuinnostus päällä.
Ehdoton kohokohta oli Hilvon Viinakortti. Se oli ensinnäkin erinomainen esikoinen ja muutenkin kauniin raadollinen. Mrs. Dalloway oli ihana lukukokemus, siitä on jäänyt hyvä jälkimaku. Siihen vahvasti liittyvä Tunnit oli myös erinomainen kirja ja erityisesti loppu oli vaikuttava. Yksinäisyyden kaivon kakkosyritys tuotti hedelmää ja suorastaan rakastuin kirjaan tällä kertaa! Post mortem oli ensimmäinen kosketukseni Kay Scarpettaan ja ylipäänsä Cornwellin kirjoihin ja hyvin rohkaiseva sellainen. Edith Södergranin kirjeet olikin jo hieman puisevampi tapaus, mutta olen ihan tyytyväinen, että luin sen. Mangopuun alla oli pettymys, muttei huono. Oikein hieno kirjakuukausi siis!

Day 30 – Your favourite book of all time

Lopuksi pamahti tietysti se vaikein: kaikkien aikojen lempikirja! Miten ihmeessä näin paljon lukeva voi sellaista tietää? Kirjoja tulee ja menee, jotkut ovat hyviä ja jotkut huonoja, mutta kyllä niitä loistaviakin mahtuu matkan varrelle useita. Yhden kun tikistää, niin sen on oltava jo aiemminkin esillä ollut Herbjørg Wassmon Dinan kirja:
Kuva kirjanmerkki.fi
Miten voi vastustaa kirjaa, jota kuvaillaan näin:
"Dina tulee kuusivuotiaana vahingossa aiheuttaneeksi äitinsä kuoleman. Isä ei enää siedä nähdä häntä ja yksinäinen tyttö kehittää omat tapansa selviytyä. Hän seurustelee kuolleen äitinsä kanssa, muiden ihmisten tunteet eivät häntä juuri liikuta.
Kun Dina kuusitoistavuotiaana naitetaan paljon itseään vanhemmalle kestikievarin isännälle, hän on yhtä aikaa oikukas lapsi, kiihkeä nuori nainen ja jääkylmä paholainen.
Onni kestää aikansa, mutta kun Jacob väsähtää ja etsii rauhaa viileämmästä sylistä, Dinan viha herää ja Jacobin reki syöksyy rotkoon.
Nuoresta leskestä kehittyy osaava kestikievarin emäntä, mutta edelleen hän tekee mitä haluaa ja ottaa kenet haluaa. Kunnes viimein kohtaa vertaisensa. Salaperäinen venäläinen kulkija ei suostu omistettavaksi.
Mutta Dina on haukka miehen yllä, Dina on noita."


Tähän sitten päättyy huhtihaaste, josta olen pitänyt kovasti! Monet kysymyksistä olivat kauhean vaikeita, mutta suurinpaan osaan sain vastattua. Nekin kaksi tyhjiksi jäänyttä harmittavat... Mutta ensi kerralla taas jotain muuta. :)

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Seija Vilén - Mangopuun alla

"Elämä on sarja sanoja, kuolema niitä rytmittävä pilkutus. Lopullinen piste tulee vasta sitten, kun olemme valmiit jättämään luistimet ja poppelit. Silloin pääsemme turhista sanoista. Lause on loppuun kirjoitettu."

Tämä kirja on ollut esillä jo niin monessa paikassa, että se tuskin paljon esittelyä kaipaa. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna se kertoo nuoren suomalaisnaisen tarinan maalaistytöstä ja epävarmasta teinistä, joka kääntyy Hare Krishna -uskontoon ja lopulta avioituu väkivaltaisen miehen kanssa, lopulta eroten ja kiinnostuen naisista.
    Olin odottanut kirjan lukemista jo kauan, vaikka alkuinnostus olikin haihtunut. Voitin sen Kirjainten virrassa -blogista ja aloin lukea sitä melko pian sen saatuani. Valitettavasti täytyy sanoa, etten ole täysin vakuuttunut. Pidin sinänsä siitä, että tapahtumista kerrottiin länsimaisesta näkökulmasta epäjärjestyksessä, mutta tarina ei oikein pitänyt otteessaan. Luin kirjaa lähinnä pätkissä eikä se tehnyt erityistä vaikutusta. Loppu varsinkin oli kauhean nopea; tuntui, että päähenkilö muuttui lesboksi (biksi?) hetkessä.
    Oli kirjalla toki meriittinsäkin. Ensinnäkin näinä aikoina uskontoja ei voi käsittellä liikaa. Minulla pyöri koko ajan mielessäni sama kysymys kuin päähenkilön vanhalla ystävällä: "Miks kautta helvetin sä lähdit johonkin uskontoon?" Tätä ei avata mielestäni tarpeeksi. Olin lopussa yhtä hämmentynyt kuin alussa: miksi? Ylipäänsä koko Hare Krishna -liike tuntui kauhean ahdistavalta ja rajoittavalta. Krishnoilla oli suuri ryhmäpaine ja jako me ja muut eli karmit, jotka elävät synnissä. Jokapäiväinen jumalan nimien mantrana toistaminen oli myös melko pimeää touhua. Siksi naisen kääntyminen siihen uskoon tuntuukin niin hullulta.
     Pakko siis myöntää, että pettymys tämä kyllä oli. En silti varoittele sen huonoudesta, koska ei se huono missään nimessä ole. Minuun se ei vain iskenyt.

Day 29 – A book everyone hated but you liked

Voi ei, taas näin vaikea! Olisi ehkä helpompi toisin päin... Nyt täytyy sanoa, että en tiedä ollenkaan. Sellaista ei taida ollakaan?

torstai 28. huhtikuuta 2011

Day 28 - Favourite title

Tästä olikin jo keskustelua Jennin blogissa, mutta ihan mukava pohtia erillisessä blogijutussa.
  Tämä on taas melko lailla mahdoton vastattava, mutta jos kerran yksi pitää valita, se on Dee Brownin
Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen:
Kuva info.fi
 En ole lukenut sitä (enkä katsonut elokuvaakaan), mutta jokin tuossa nimessä vetoaa kovasti. Se on äärimmäisen koskettava ja aika epätavallinen. Jää helposti mieleen. Kuvaa hyvin intiaanien kohtaamaa sortoa.


keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Day 27 – The most surprising plot twist or ending

Selailin blogiani ja huomasin montakin ehdokasta tähän kohtaan, mutta ylivoimaisen voiton vie Vígdis Grímsdóttirin trilogian ensimmäinen kirja Valosta valoon.
Kuva media.wsoy.fi
En ole suostunut valottamaan (pun intended ;) kirjan juonta, kuten en yleensä Grímsdóttirin kirjojen kanssa tee, mutta sen voin kyllä sanoa, että lukijan syliin pudotetaan valtava pommi ihan viimeisillä sivuilla. Sitä ei voi kuin tuijottaa silmät pyöreinä ja kirjan loputtua istua hetken ja koota ajatuksiaan. Ihana kirja joka tapauksessa! Grímsdóttirin kirjoille haluaisin paljon blogisavuja! Erityisesti tälle ja Z:Rakkaustarinalle.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Day 26 - A book that changed your opinion about something

Kirja, joka muutti mieleni jostain... Tähän on kyllä pakko sanoa, ettei sellaista varmaan ole. Ei tule mieleen yhtään mitään!

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Day 25 - A character who you can relate to the most

Ainahan sitä yleensä jonkun verran samastuu kirjojen henkilöihin tai edes yhteen heistä, jotta lukeminen olisi edes tyydyttävää, mutta sellainen, johon olen samastunut eniten on ehdottomasti Vígdis Grímsdóttirin Z-Rakkaustarinan Z.
Kuva www2.hs.fi (pahoittelut pienestä koosta)
Z pitää ensinnäkin naisista ja kaikkein voimakkain samastuminen tapahtui, kun kuvattiin hänen mustasukkaisuuttaan. Siinä jos missä tunnen samastuvani, tosin en ole ihan yhtä toivoton kuin Z. Samastuin kyllä myös toiseen päähenkilöön, Z'n rakastettuun Annaan, joka kirjoitti runoja. En kuitenkaan niin paljon kuin Z'aan. Tätäkin olisi kyllä eilen voinut suositella. Suosittelen siis nyt! Todella kaunis ja surumielinen tarina.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Day 24 - A book that you wish more people would’ve read

Näitä(kin) löytyisi useampia, mutta jos yksi kerran pitää valita, niin se on silloin Gerd Brantenbergin Egalian tyttäret:
Kuva rosebud.fi
Se kertoo sukupuolesta johtuvasta sorrosta miesten kautta. Roolit on käännetty päälaelleen, eli naiset johtavat ja miehet ovat alisteisia. Kaikenlaiset kaksoisstandardit tulevat hyvin esille. Äärimmäisen tärkeä kirja. Kunpa jokainen lukisi tämän... Oma arvioni löytyy täältä ja Sallan täältä.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t

Kuten monella muullakin bloggarilla, minullakin tämä lista on loputon. Tavoistani poiketen laitankin tähän nyt useita kirjoja.
Ensin erityisesti viime aikoina blogeissa esillä ollut Claudia Gallayn Tyrskyt:
kuva http://hintaseuranta.fi
Olen melko varma, että pitäisin siitä. Arvioiden mukaan sen kieli on kaunista, jopa lyyristä ja se on surumielinen kirja. Kuulostaa minun kirjaltani! Plussaa vielä ihanasta kannesta.

John Ajvide Lindqvist - Ystävät hämärän jälkeen:
Kuva http://kirjavinkit.files.wordpress.com
Ilmeisesti hyvin hyytävä ja ahdistava kirja enkä yleensä lue tällaisia, mutta tämä kiinnostaa jostain syystä kovasti!

Helmi Kekkonen - Kotiin
Kuva adlibris.com
Tämän perään olen haikaillut siitä lähtien, kun luin siitä INAhduksesta. Sitä ei ole ollut kirjastossa. Ja arvatkaapa mikä yhtäkkiä tönötti uutuuksissa viime maanantaina, kun olin kirjastossa kaverien kanssa? Ja arvatkaapa oliko minulla korttia mukana? Hieman vitutti.

Hagar Olsson - Edith Södergranin kirjeet

Kuten olen saattanut jo mainitakin, on Edith Södergran lempirunoilijani. Olen kiinnostunut hänestä myös henkilönä ja tästä kirjasta sain kuulla Ulos kaapista! -kirjan HLBTI-kirjalistasta. Nyt lopultakin lainasin tämän.
   Kirjeet tuovat Edithin persoonaa lähelle, vaikka kirjoitustyyli ei tietysti olekaan yhtä avoin kuin nykyisellä netin aikakaudella. Edith on elänyt täysin eristyksissä, köyhänä ja sairaana ja ilona hänellä ovat olleet lähinnä Hagarin kirjeet ja harvat vierailut. Edith ihailee Nieztschea ja Steineria ja kipuilee samalla uskonsa kanssa. Hän kirjoittaa hyvin syvällisesti ja janoaa Hagarin mielipiteitä asioihin. Kirjeistä käy hyvin selville Edithin ihailu tätä kohtaan - ja rivien välistä ehkä enemmänkin kuin ystävyyttä. Sen takiahan tämän kirjan täytyy tuolla listalla olla.
   Kirja oli ihan mukava lukukokemus, välillä vähän pitkäveteinen. Myös surullinen Edithin nuoren elämän tullessa aina vain lähemmäs ja lähemmäs loppuaan. Kirjeistä huokuu runoilijan runojen voima ja intohimo, vaikka sairaus aika ajoin viekin voimat. Suosittelen Edithin runojen ystäville! Kyllä näistä joitain tietoja saa.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Day 22 – Favourite book you own

Lempikirja, jonka omistan... Pitääpä vilkaista hyllyyn. :)
Tämä onkin vaikea valinta, varsinkin kun nyt en todellakaan halua toistaa itseäni! Valitsen siis Helena Wariksen Uniin piirretty polku -kirjan, jonka lukemisesta on aikaa ja jota en muista enää selkeästi, mutta joka puutteistaan huolimatta oli lumoava lukukokemus.
Kuva http://sverigesradio.se
Ehkä minun pitäisi lukea se uudelleen ja tuoda blogiini?

torstai 21. huhtikuuta 2011

Day 21 – Favourite book from your childhood

Ihan hävettää, kun nämä vastaukset toistavat itseään, mutta minkäs sitä rehellisyydelleen voi? Tämä kirja on esiintynyt täällä jo aiemminkin, ja se on L. M. Montgomeryn Runotyttö maineen polulla.
Kuva http://i.levykauppax.fi
Kansi on sinänsä hämäävä, sillä en ole ikinä lukenut tätä erillisenä, vaan kokoelmastani. En kuitenkaan kehdannut laittaa sen kansikuvaa, koska se on, noh, kokoelma.
   Ja miksikö tämä kirja? Koska se nyt vain on niin lumoava ja hyvin kirjoitettu. Se todella kestää aikaa sukupolvelta toiselle!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Day 20 - Favourite romance book

Jaaha, vai lempiromanssikirja... Jokaisessa kirjassa on jonkinlaisia rakastavaisia, mutta kyllä minulla on tähän selvä vastaus: Uma Karman Kaiken se kestää -kirjan Luukas ja Tuukka!
Kuva http:4.bp.blogspot.com
Olen vuodattanut tuntojani tästä ihanasta kirjasta jo aiemminkin, mutta ei sille vaan voi mitään: niiden kahden teinipojan romanssi on vain koskettavin ja suloisin romanssi, jonka olen lukenut.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Patricia Cornwell - Post mortem

"Hän oli alasti. Vaaleankeltainen puuvillayöpaita oli kirkasvärisellä räsymatolla vuoteen oikealla puolella. Se oli viilletty halki kaula-aukosta helmaan, täsmälleen samoin kuin kolmessa aiemmassa tapauksessa."

Kay Scarpetta havahtuu painajaisunestaan kollegan soittoon: jälleen uusi raiskausmurha Richmondissa, järjestyksessään kolmas. Kay alkaa tutkia aina vain raa'emmaksi ja karmeammaksi muuttuvaa vyyhteä ja joutuu samalla kimpuroimaan laitoksen juonitteluissa. Vähitellen näyttää siltä, ettei poikaystäväkään ole aivan sitä miltä näyttää...
    Tämä on ensimmäinen osa sarjassa Kay Scarpettan tutkimuksia ja ensimmäinen kirja, jonka Cornwelliltä luen. Olen ollut pitkään kyllästynyt dekkareihin enkä ole niitä pahemmin lukenut vähään aikaan. Tämä kirja sai minut kiinnostumaan genrestä uudelleen, sillä se on sujuva, koukuttava ja sopivan hyytävä. Loppuratkaisun arvasin kyllä jo aika alussa, mutta se ei haitannut menoa! Se, että luin kirjan yhdessä päivässä kertoo varmasti paljon. Kayn elämän seuraaminen oli kiinnostavaa ja koetin vastoin tapojani kovasti keksiä, kuka on syyllinen. Menin vedätyksiin, täytyy myöntää...
     Kay on piristävä hahmo; hän ei ärsytä eikä hän ole tylsä. Lukijana myötäelin hänen koettelemuksensa ja toivoin kaiken järjestyvän. Oli kirjassa muitakin kiinnostavia henkilöjä, erityisesti ahkeraan Kaylle vittuileva Marino. Aluksi inhosin häntä, mutta kirjan mittaan hänestä paljastui kiehtovia puolia.
     Jatkan ehdottomasti sarjan parissa! Sarjalla on blogistaniassakin faneja.

Day 19 – Favourite book turned into a movie

Tämä menee kyllä jo vaikeaksi, koska katson niin olemattoman vähän elokuvia... Paljonhan kirjoista tietysti tehdään elokuvia eli valinnanvaraa luulisi olevan, mutta yleensä se menee niin, että luen kirjan enkä katso elokuvaa ikinä... Onkin mentävä aika pitkälle ajassa taaksepäin ja silloin valinta on Ville Suhosen Poika ja Ilves.
Kuva kauttakivenjakannon.fi
Kuva dvdopas.fi
Näin elokuvan ensi kerran pienenä ja rakastin sitä hurjasti. Opittuani lukemaan luin kirjankin. Elin lapsena voimakkaasti Pojan ja Ilveksen lumoissa ja omistan elokuvan dvd:nä. En ole uskaltanut katsoa sitä pitkään aikaan enkä myöskään lukea, koska pelkään pettymystä. Ehkä pitäisi silti joskus rohkaistua kokeilemaan?

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Day 18 - A book that disappointed you

Vielä vähän aika sitten minulla olisi ollut tähän selkeä vastaus: Yksinäisyyden kaivo. Nyt ymmärrettävistä syistä en voi sitä tähän laittaa. Onhan niitä pettymyksiä tietysti, mutta kuitenkin suhteellisen vähän. Kun vähän kaivelee muistia, tulee mieleen ehkä voimakkaimpana Joyce Carol Oatesin Kosto:Rakkaustarina.
Kuva http://1.bp.blogspot.com
Se on kirja äärimmäisen tärkeästä ja aina ajankohtaisesta aiheesta, mutta jotenkin en päässyt kirjaan sisälle kuten olisi pitänyt. Tätä oli hehkutettu niin paljon, joten ehkä siitäkin johtui tuo pettymys - odotukset olivat liian suuret. Harmittaa, sillä tämä kirja on vaikuttanut moniin hyvin syvästi.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Radclyffe Hall - Yksinäisyyden kaivo

"Me olemme kumpikin Mortonin vanhan rauhan pauloissa, koska me rakastamme toisiamme niin syvästi - ja koska me olemme täydellisiä, täydellinen asia, sinä ja minä - emme kaksi erillistä ihmistä vaan yksi. Ja meidän rakkautemme on sytyttänyt suuren, lohdullisen merkkitulen, joten meidän ei tarvitse enää koskaan pelätä pimeää - voimme lämmitellä rakkautemme loimussa, voimme maata yhdessä, ja minun käteni ovat sinun ympärilläsi..."

Näin kuvaa Yksinäisyyden kaivon päähenkilö Stephen Gordon rakkauttaan rakastamaansa Angela Crossbya kohtaan. Rakkauden kuvauksena se on suloinen ja saa eityisen merkityksen lukijan tietäessä, ettei Stephen suinkaan ole mies...
  Joku saattaa muistaakin valitukseni tämän kirjan puisevuudesta ja siitä, kuinka se jäi kesken. Sisuuntuneena otin sen nyt lainaan uudelleen ja koin äimistyttävän hämmästyksen: eihän se ole tylsä ollenkaan! En tosiaankaan voi ymmärtää, miten saatoin pitää sitä ensimmäisellä yrittämällä jotenkin pitkäveteisenä. Hidastempoinenhan tämä tietysti on, mutta mitä se haittaa? Se on alun perin ilmestynyt jo vuonna 1928, jolloin kirjojen tunnelma oli yleensä paljon rauhallisempi nykykirjoihin verrattuna. Mielipiteeseeni on täytynyt yksinkertaisesti vaikuttaa mieliala: silloin kun tämän ensi kerran aloitin, olin rauhattomampi enkä oikein muutenkaan jaksanut keskittyä lukemiseen. Se tekee tällaiselle klassikolle hallaa, koska se vaatii paneutumista.
  Kirja on loppua kohden suorastaan raivokas manifesti inverttien eli homoseksuaalien puolesta. Stephen on pienestä pitäen oikea poikatyttö, mikä ei järin herätä ymmärrystä jäykässä englantilaisessa yläluokassa. Äiti alkaa pian inhota häntä ja ainut joka ymmärtää, on isä. Lukija huomaa isän olevan perillä Stephenin erilaisuudesta, mutta mies ei saa kerrottua sitä ennen kuin on liian myöhäistä. Stephen rakastuu tulisesti ja joutuu lopulta karkotetuksi kotoaan. Yhdessä uskollisen kotiopettajattarensa Puddlen kanssa hän matkustaa ulkomaille, kunnes kohtalo kuljettaa hänet ensimmäisen maailmansodan melskeisiin, joissa hän kohtaa Maryn...
  Kirja herätti paljon ajatuksia ja ensimmäisenä on tartuttava Stephenin henkilöhahmoon. Kirja on saanut lesboilta kritiikkiä stereotypisestä lesbouden kuvauksesta ja monen mielestä Stephen on enemmänkin transsukupuolinen. Sille kannalle minäkin kallistun. Hän on niin täydellisen maskuliininen ja jo lapsena haaveilee olevansa poika, että se on luultavampaa. Tosin on otettava huomioon, ettei tuohon aikaan asiasta ilmeisesti ole tiedetty oikeastaan mitään. Tähän liittyvä seikka on myös tuo kummallinen termi 'invertti'. Se on ilmeisesti ollut aikansa lääketieteellinen termi, joka on tarkoittanut homoseksuaalia. Muussa yhteydessä kuin tässä en muista sitä kuulleeni.
  Sananen on sanottava myös Stephenin suhteista. Nekin ovat erittäin stereotyyppisiä: Stephen on selkeästi 'suhteen mies' ja Angela ja Mary voimakkaassa naisellisuudessaan niitä hauraita naisia. Myös toinen, loppupuolella oleva traaginen pariskunta Barbara ja Jamie, on tällainen. Taustalla paistaa rasittava heterokaava, jonka mukaan loppujen lopuksi suhteessa ei voi olla kahta naista ja kahta miestä, ja jossa roolit ovat patavanhoillisia miehen ollessa vahva johtaja ja naisen hauras johdateltava. Kaiken lisäksi tässä on mukana freudilaiselta haiskahtava traumatisoiva etäinen äiti-läheinen isä-suhde, jolla ikään kuin koetetaan selittää homoseksuaalisuuden "syytä".
  Siinä oikeastaan kirjan miinuspuolet. Sävähdyttävää ja kamalaa luettavaa oli Stephenin äidin Annan kylmyys, inho ja suoranainen viha lastaan kohtaan, varsinkin sitten kun hän saa tietää Stephenin suuntaumisesta. Kauna ja katkeruus ei missään vaiheessa katoa Stephenin mielestä eikä se ole ihmekään. Kamalampaa kohtaloa ei oikeastaan voi ollakaan kuin vanhempien viha.
  Pidin myös kertojan tarkasta kerronnasta ja korostetusta henkisestä puolesta, mikä on vanhoissa kirjoissa yleistä. Stephenin mielenliikkeitä kuvataan hyvin ja niihin on helppo samastua. Ilo, suru ja maailman halveksunnan aiheuttama mielipaha ja katkeruus koskettavat. Mieleen jäävä seikka oli myös seksin siveä peittely kielikuviin ja ikään kuin kiertoilmaisuihin, kuten "sinä yönä he olivat yhtä."
  Ei voi muuta sanoa kuin että tämä kirja on tärkeä ja täydellisesti ansainnut paikkansa lesbokirjallisuuden klassikkona. Se kuvaa aikaa ja olosuhteita, joista ei ole vielä kovin kauan ja jotka ovat liian monissa paikoissa edelleen totta. Kirja joutui ennenkuulumattoman suureen siveysoikeudenkäyntiin ja oli pitkään kielletty Britanniassa. Ikävä kyllä tällaista tapahtuu maailmalla edelleen."Nouse siis ja puolusta meitä!"

Day 16&17 - Favourite female character & Favourite quote from your favourite book

Olin viikonloppuna mökillä, joten eilinen jäi välistä. Laitan sen siis nyt tässä välissä. :)

Lempinaishahmo... Tässä taas tulee ongelmaksi runsaudenpula! Luen kuitenkin sen verran paljon, että näitä kaikenlaisia naishahmoja kertyy paljon. Ehkä se kuitenkin on Herbjørg Wassmon Dinan kirjan päähenkilö
eli Dina.
Kuva kirjanmerkki.fi
Kirjoitin Dinan luonteesta kirjan arvioon: "Dina on ihana hahmo; raivokas, oikukas, väkivaltainen ja himokas, aivan kuin myyttien Lilith. Hänen käytöksensä on vielä silmiinpistävämpää, kun kirja sijoittuu 1800-luvulle. Kukaan ei saa Dinaa alistumaan, hän ei suostu asettumaan miestä alemmaksi."
Voiko parempia perusteluja ollakaan?
   
Sitten tämän päivän haasteeseen. Lempilainaus lempikirjasta on melkoinen vaatimus. Ei minulla oikeastaan edes ole varsinaista lempikirjaa! Miten sellaisen voisi muka valita? Sitä paitsi miten määritellään 'lainaus'? Onko se yksi vai useampi virke? Joka tapauksessa on selvää, etten millään saa yhtä virkettä tingattua, se on niin vähän.
   Kun ruvetaan lempikirjoja miettimään, on tuo Dinan kirja erittäin korkealla. Kirjaa en omista eikä se ole tässä käsilläkään, mutta blogiini laittama tekstinpätkä on kyllä ehdottomasti lempikohtani ja
saa kelvata nyt vastaukseksi: "Dina ulisi hiljaa itsekseen. Kengät takoivat tunnit palasiksi. Päivänvalo oli toivottoman ikuinen. Heittäytyi sisään pienistä ristikkoikkuinoista pitkin lattiaa.
Hän astui tuonelan valtakuntaan. Valokeilojen läpi. Se oli painajainen ja kaunis uni.
Lopulta Lorch nojautui hänen ohimoaan vasten."

En tiedä mikä siinä on, mutta tuo kohta vavisuttaa mieltäni. Siinä on yksinkertaisesti kaikki!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Day 15 - Favourite male character

Tämä ei ole taas helpoimmasta päästä. Luen ensinnäkin enemmän sellaisia kirjoja, joissa on naisia ja muutenkin... Mutta jotenkin mielessäni väikkyy Mika Waltarin Suuri illusioni -kirjan päähenkilö herra Hart. Hänen ajatuksiaan oli mielenkiintoista ja välillä viiltävääkin seurata, samoin hänelle sattuneita asioita. Mielikuva ei ole kyllä kirkkaana mielessä, sillä lukemisesta on jo aika pitkä aika, mutta se nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
Kuva adlibris.com

torstai 14. huhtikuuta 2011

Day 14 - Favourite book of your favourite writer

Auts, vaikka niitä kirjoja on kokonaisuudessaan kolme, on valinta melkein mahdoton! Kaikissa on ansionsa
ja puutteensa. No, vaikka valitinkin Stalinin lehmien aliarvostuksesta, valitsen tähän kuitenkin Puhdistuksen.
Kuva http://4.bp.blogspot.com
Se nyt vain on tuore klassikko. Voittanut valtavasti palkintoja ja ansainnut ne kaikki. Hallittu kokonaisuus. Mitä muuta tähän voi enää sanoakaan?

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Day 13 - Your favorite writer

Tämän pahempaa kysymystä ei oikeastaan voi tullakaan! Miten muka kaikista ihanista kirjailijoista voisi valita sen yhden ainoan? En halua kiertää haastetta, joten valitsen nyt yhden ja hän on Sofi Oksanen.
Kuva wsoy.fi
Perusteluina ensinnäkin se, että Oksasen kirjat ovat yksinkertaisesti hyviä. Ne ovat sujuvia lukea ja ne panevat ajattelemaan. Siihen liittyen ne myös käsittelevät hyvinkin vakavia teemoja yhteiskunnassamme ja historiassa. Sellaisia kirjailijoita ei loppujen lopuksi ainakaan Suomessa montaa ole. Täytyy kyllä myöntää, etteivät kirjojen loput ole aina kovin onnistuneita, mutta siitä huolimatta kirjat ovat hyviä. Suosittelen ehdottomasti kaikille! :)

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Day 12 - A book you used to love but don't anymore

Kirja, jota olisin rakastanut, mutta josta en enää pidä... Auts, tämä se vasta vaikea onkin!
No taas tuo rakastaminen on turhan vahva määre, mutta ehkä tähän sopisi Christopher Paolinin Eragon.
Kuva http://images.wikia.com
Muistan, kun ala-asteella luin sen ihan hurmiossa. Pidin fantasiasta kovasti ja Eragonin maailma imaisi mukaansa. Nyt talvella aloitin sitä uudestaan - ja jätin jo alussa kesken! Se vain oli niin kamalan tylsä...
Valitettavasti joskus näin käy.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Day 11 - A book you hated

Tähän on oikeasti melkein mahdotonta keksiä mitään! Ei tule mieleen yhtäkään kirjaa, jota oikeasti olisin vihannut. Olen ollut tylsistynyt ja kyllästynyt, mutta vihata on turhan voimakas ilmaisu...
Asia pitää siis ajatella eri tavalla. Nimittäin on toki sellaisia kirjoja, joiden aihepiiriä/teemaa olen vihannut. Näin ajatellen tulee heti mieleen Slavenka Drakulicin Aivan kuin minua ei olisi.
Kuva lumikinluetut.blogspot.com
Se käsittelee raiskausleiriä 90-luvun Jugoslaviassa. Aihe on niin vihattava, että sitä on mahdoton ilmaista! Olisi parasta, ettei tällaisia kirjoja tarvitsisi kirjoittaa. Korostan siis, ettei kirja ollut missään tapauksessa huono. Se on tärkeä.Tämä kirjailija ja aihe muuten innoitti Sofi Oksasta kirjoittamaan Puhdistuksen.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Michael Cunnigham - Tunnit

"Virginia seisoo oviaukossa ja katselee vaihtuvia kuvioita niin kuin katselisi aaltojen raukenemista rantaan. Niin, Clarissa on rakastanut naista. Clarissa on suudellut naista, vain kerran. Clarissa on kuin orpo, syvästi yksinäinen, mutta hän ei kuole."

Tunnit on kaunis ja loistava kunnianosoitus Virginia Woolfille, hänen elämälleen ja hänen kirjalleen Mrs. Dalloway. Se kuvaa kolmea naista kolmena eri aikakautena. Virginia kirjoittaa Mrs. Dallowayta vuonna 1923, Laura Brown lukee sitä vuonna 1949 koettaen selvitä järjissään äidin ja vaimon rooleissaan ja Clarissa "Mrs. Dalloway" Vaughan aikoo järjestää juhlat AIDSia sairastavalle ystävälleen je entiselle rakastetulleen Richardille 1900-luvun lopulla. Naisten äänet vuorottelevat harmonisesti ja Virginian romaanin tapahtumat kietoutuvat kiehtovasti seuraavien sukupolvien kasvattien elämään.
  Olin jo halunnut pitkään lukea tämän kirjan ja onneksi sain sen nyt luettavaksi! Kirja on todella hieno. Loppupuoli oli parasta antia ja ikiaikaiset kuolemaan liittyvät ajatukset ja pelot saavat lukijan eläytymään ja miettimään asiaa omalla ja läheisten kohdalla. Olen melko sanaton enkä osaa ja jaksa tehdä tarkkaa syväanalyysia. Sanon vain, että lukekaa ensin Mrs. Dalloway ja sitten tämä. Kuinka hienoja ja rohkeita naisia! Jokainen omalla tavallaan vähän eksyksissä. Koskettavinta ja kiinnostavinta antia olivat Virginian osuudet. Pitää tottakai muistaa, että tämä on vain Cunninghamin tulkinta ja näkemys asiasta, mutta joka tapauksessa hän tekee sen vakuuttavasti. Kun Virginia äänten ahdistamana kulkee kivi taskussaan jokeen... Se osui ja upposi, sai esiin itsemurhan koko raadollisuuden ja sen lopullisuuden. Juuri lopullisuus on avainsana tähän kirjaan. Jokainen hahmo miettii joistakin asioista, mitä jos olisin tehnyt tämän toisin? Niinhän me kaikki teemme. Kerta kaikkiaan upea kirja. Suosittelen!

Day 10 - Favourite classic book

En ole mitään suurta määrää klassikoita lukenut, mutta kun vilkuilin noita muutamaa tänne raportoitua, tuli vastauksesta helppo. Sehän on Aino Kallaan Sudenmorsian!
Kuva otava.fi
Muistan hyvin, kun luin tämän viime heinäkuussa. Kielihän on hyvin vanhaa ja koukeroista, mutta se lumosi minut täysin. Julma tarina imaisi minut syövereihinsä. Kerrassaan hieno pieni kirja naisen itsenäisyydestä aikana, jolloin sitä ei vielä ollut.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Day 09 - A book you thought you wouldn’t like but ended up loving

Tähänkin on selkeän helppo vastaus: Imre Kertészin Lopetus.
Kuva http://b.i.levykauppax.fi
Kirja kertoo juutalaisuudesta, Auschwitzista ja tuhoamisleiriltä selvinneen miehen itsemurhasta. Alku oli kauhean sekava ja kirja jotenkin tylsä. Olin jo viittä vaille jättämässä sen kesken, mutta hammasta purren jatkoin, kun kirja oli niin lyhytkin. Onneksi jatkoin! Yhtäkkiä kaikki tuntui selvältä ja pohdiskelut juutalaisuudesta ja toiseudesta olivat todella hienoja! Tiedän, etten ymmärtänyt kaikkea ja taisinkin arvioon kirjoittaa, että tämä olisi hyvä lukea vaikka kymmenen vuoden päästä uudelleen. Silloin ymmärtää kaiken varmasti paremmin.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Day 08 - Most overrated book

Hahaa, tähän minulla on selvä vastaus! Tosin kyseessä on esseekokoelma, saa nyt kelvata.:D
Eli sehän on Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet
Kuva http://b.i.levykauppax.fi
Aloitin tämän ihan onnessani ja ajattelin, että nyt tulee jotain hienoja suomalaisen miehen ajatelmia. Paskan marjat! Tylsää ja puisevaa jaaritusta, mistään ei saanut otetta eikä missään tuntunut olevan järkeä. Ja tätä on vielä ylistetty! Tässäkö on suomalaisten esseiden taso? Hyi, en suosittele.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Day 07 - Most underrated book

Aliarvostetuin kirja... Tämä onkin aika paha, ei tule kyllä heti mieleen.
Ehkä se kuitenkin on Sofi Oksasen Stalinin lehmät.
Kuva hs.fi:n sivuilta
Valinta saattaa kuulostaa vähän yllättävältä, mutta olen lukenut tästä - ainakin mielestäni - melko pettyneitä arvioita. Onhan kirjassa vikansa, mutta silti se on mielestäni oikein hyvä. Siinä tietysti on paljon tavaraa ja kieltämättä Puhdistus onnistui paremmin, mutta silti tässä on mielestäni sellaista, mitä Puhdistuksessa ei saavutettu. Syömishäiriön inhorealistisessa kuvauksessaan se vakuuttaa ainakin minut. Virolaisuutta ja häpeää käsitellään myös mielestäni hienosti. En tiedä, omalla tavallaan tämä on ehkä ainakin kiinnostavampi kuin Puhdistus, jonka alku oli minulle vähän tankea, kun sitä aikoinaan luin.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Day 06 - A book that makes you sad

Kirja, joka saa minut surulliseksi... Onhan niitä surumielisiä kirjoja varmasti monia, mutta tällä hetkellä
tulee erityisesti mieleen Helen Walshin Englantilainen tragedia.
Kuva bookplus.fi:n sivuilta
Se kirja sai minut itkemään kuin pieni puro, ja sitä ei usein tapahdu! Muutenkin se vaikutti minuun syvästi, sillä se oli kyllä yhtä tragediaa alusta loppuun asti. Kaikki menee vääjäämättä pieleen.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Virginia Woolf - Mrs. Dalloway

Mrs. Dalloway on hurmaava, sopivasti vanhahtava ja sopivasti moderni kirja. Sen päähenkilö on ainakin muodollisesti Mrs. Dalloway, mutta kirjassa on mukana monta muutakin henkilöä. Kirja on ns. vuorokausiromaani ja Woolfin tuttua tajunnanvirtatekniikkaa. Odotin kirjan olevan jotenkin vaikea, mutta ei se ollutkaan. Päinvastoin, kirjan maailmaan sujahti helposti ja tuli aina se tuttu tunne "yksi sivu vielä", kunnes huomasikin lukeneensa kymmenen sivua.
   Mrs. Dalloway on poliitikon vaimo ja hän valmistelee suuria kutsuja. Paikalle pelmahtaa yllättäen nuoruuden ystävä Peter Walsh, joka rakasti häntä aikoinaan kovasti. Tämän kohtauksen jälkeen henkilöt menevät tahoilleen ja touhuavat juhlien lähestyessä. Välillä esitellään Rezia ja hänen miehensä Septimus, joka näkee vakavia harhoja. Lyhyen aikaa kuvataan myös Lucy Brutonia, joka hänkin on arvokas rouva. Ja onpa mukana vielä Mrs. Dallowayn tytär Elizabeth ja kiihkeän uskovainen neiti Kilman, joka on selvästi rakastunut Elizabethiin. Woolfin suoruus yllätti minut tässä asiassa; paitsi että Kilmanin tunteet tuotiin selkeästi esiin, vielä selkeämmin kerrottiin Mrs. Dallowayn tunteista vanhaa ystäväänsä Sallya kohtaan. Naiset jopa olivat suudelleet nuorena eikä tätä tietoa mitenkään piiloteltu. Onko kenelläkään tietoa, millaista palautetta tästä on aikoinaan tullut? Onhan tämä kirja julkaistu jo 1925! Monet henkilöistä olivat myös hämmentävän epäuskonnollisia.
  Henkilöitä on tosiaan paljon, vähän liiankin. Välillä menin sekaisin kuka on kuka, sillä näiden lähemmin esiteltyjen lisäksi erityisesti kutsuilla vilisee vaikka keitä muita ihmisiä. Ehkä kirjassa hämmentävintä oli se, ettei siinä periaatteessa tapahtunut mitään, mutta se ei haitannut! Kerronta oli kiehtovaa ja henkilöt kiinnostavia. Liikuttavaa oli Rezian kipeä rakkaus mieheensä, joka eli suurimman osan ajastaan omassa maailmassaan. Kuitenkin jäin ihmettelemään pariskunnan osuutta tässä. Peter huomaa heidät puistossa ja muutkin henkilöt törmäävät heihin huomaamattaan, mutta varsinaista syytä heidän mukana ololleen ei ole. Nämä henkilöt olisi ehkä kannattanut jättää pois.
  Pidin kirjassa myös ihmisten luonteiden ja ajatusten kuvauksesta. Siinä oli sellaista ihanaa ajanpatinaa, mutta kuitenkaan se ei ole vanhentunutta. Ihminen ei muutu.
   Niinkin lyhyen ajan kuin vuorokauden käyttäminen oli mielestäni onnistunutta. Oli mukavaa lukea monen henkilön näkökulmasta, sillä se toi syvyyttä. Henkilöt kohtasivat toisiaan silloin tällöin, usein yllättäen ja tapahtumat linkittyivät toisiinsa.
   Luin tämän pitkälti siksi, että aion seuraavaksi tarttua Michael Cunninghamin Tunnit-teokseen, sillä siinähän Woolf kirjoittaa juuri tätä kirjaa. Vaikuttaa kiinnostavalta! Haluaisin nähdä elokuvankin joskus. Virginia Woolf on epäilemättä kiinnostava henkilö!

Day 05 - A book that makes you happy

Tämä mietitytti jonkun aikaa, mutta kyllähän minä tähän vastauksen tiedän:
Antti Isokankaan Villejä rubiineja - Väärin kuultuja laulunsanoja
Kuva nemokustannus.fi
Mikään ei ole niin hauskaa kuin arkinen huumori! Jotkut näistä ovat aivan poskettomia, joille
saa nauraa monta kertaa. Idea on hieno! kävä kyllä näillä vain on tapana tarttua... :D

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Day 04 - Favourite book of your favourite series

Huomasin juuri, että olisi ehkä syytä katsella läpi koko haaste eikä pelkästään keskittyä aina tämänpäiväiseen kohtaan. Vastasin epähuomiossa tähän siis eilen, mutta tehdään nyt oma postaus kuitenkin.
Lempisarjani on siis L.M. Montgomeryn Pieni Runotyttö ja lempikirjani tästä trilogiasta on keskimmäinen eli
                                           Runotyttö maineen polulla
Kuva suomalainen.comista
Varmaan siksi, että Emilia on tässä kirjassa suunnilleen ikäiseni, minkä myötä hänen kokemuksensa ja maailmansa on aika pitkälle tuttua minulle. Häneen on helppo samastua.
Kirja on myös taattua Montgomery-laatua, jossa kauniit luontokuvaukset vuorottelevat nasevan ihmiskuvauksen ja ilkikurisen huumorin kanssa.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Day 03 - Your favorite series

Tämä vastaus onkin helppo eikä tarvinnut pitkään pohtia. Kaikkien aikojen paras sarja on
tietysti L. M. Montgomeryn Runotyttö-sarja!
Kuva http://media.wsoy.fi

Sain tämän yhteisnidoksen joululahjaksi kun olin 11-vuotias, ja siitä lähtien se on ollut elämässäni. Lähes joka vuosi olen lukenut kaksi jälkimmäista osaa, Runotyttö maineen polulla ja Runotyttö etsii tähteään. Ensimmäinenkin osa on lumoava, mutta jää jollain lailla kahden jälkimmäisen jalkoihin. Lempparini on ehdottomasti tuo keskimmäinen, mutta trilogian päätös on ei-myötähäpeää aiheuttavassa nuoruuden tuskan kuvauksessaan vaikuttava. Emilia on myös yksi mielenkiintoisimpia fiktiivisiä hahmoja. Pidän kovasti Annastakin, mutta se hahmo ei ole koskaan tullut niin läheiseksi kuin Emilia. Pitäisi lukea nämä uudestaan ja tuoda blogiin. :)

Ja ai niin, tajusin vasta eilisen postauksen jälkeen, että ehkä juurikin tuo Runotyttö maineen polulla olisi ollut parempi vastaus, mutta mitäpä pienistä. Eipähän tule sama kirja heti uudestaan.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times

Nykyään tapanani ei ole lukea oikeastaan yhtäkään kirjaa uudestaan, mutta nuorempana luin muutamia. Tähän valitsen nyt Anu Holopaisen Mustan liekin.

Kuva risingshadow.netistä
Tämän olen saattanut kyllä lukea useamminkin kuin kolmesti. Muistan hyvin ensimmäisen kerran, kuten Kaiken se kestää, tämäkin imaisi minut täysin maailmaansa ja lopussa tuli kauhea ikävä henkilöitä. Viimeisimmän kerran muistan olleen vähän pettymys, mutta syykin lienee selvä: silloin korvalappustereoista ei soinut Children of Bodomin Follow The Reaper -levy. Ei Mustaa liekkiä ilman Viikatemiestä.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Sami Hilvo - Viinakortti

"Minulle kaikki oli sotaa. Rauhaa ei enää tulisi, vaikka sota päättyisi."

Miten kirjoittaa tarpeeksi hienosti kirjasta, joka on niin uskomattoman raadollinen, mutta siinä raadollisuudessaan kuitenkin kaunis? Viinakortti on surullinen tarina sukunsa hyljeksimästä ja katkeroituneesta Mikaelista sekä hänen isoisästään Urhosta ja tämän rakastetusta Toivosta. Tässä tosiaan on "se tuntematon sotilas, josta Linnakin vaikeni."
  Juonta on esitelty paljon eri blogeissa, mutta kuten tapanani on, laitan tähän vähän tietoa. Mikael on mummonsa hautajaisissa ja saa isovanhempiensa talon itselleen. Hän tutkii isoisänsä tavaroita ja saa tietää, ettei pelkkä alkoholin liikakäyttö ole ainoa asia, joka heitä yhdistää. Tarinaa kerrotaan välillä Mikaelin, välillä Urhon näkökulmasta. Urhon ja Toivon epätoivoinen rakkaus saa sydämen pakahtumaan eivätkä kyyneleet ole monesti kaukana. Puistattavan mielenkiintoinen on myös Urhon teko, joka vaikuttaa sodan jälkeenkin.
  Kirjan henkilöt ovat mielenkiintoisia, vaikkei oikeastaan kukaan ole erityisen miellyttävä, Toivoa ehkä lukuunottamatta. Kaikista löytyy hyvinkin epämiellyttäviä piirteitä. Mutta tottahan on, ettei henkilöistä tarvitse pitää lukukokemuksen silti siitä kärsimättä. Kalevin kohtalo oli pysäyttävä, vaikka sitä ei ihan suoraan aina paljastettukaan. Osaisiko joku muuten valaista, että miksi hänet pidätettiin? Mitä hän oli tehnyt? Se meni minulta kyllä kokonaan ohi...
   Kiinnitin huomiota myös seksikohtauksiin, kun niistä oli jotain puhetta blogeissa. Taidettiinpa niitä roiseinakin pitää. Olivat ne välillä minustakin, mutta alkupuolella varsinkin toiminta oli minusta melko peiteltyä. Vasta myöhemmin meno muuttui rajummaksi, mikä ei minua kyllä yhtään häirinnyt. Olen lukenut paljon hurjempaakin tavaraa, uskokaa pois. ;D Urhon ja Toivon väliset olivat minusta kyllä myös toisaalta miehisen helliä. Koskettavinta olikin juuri tuo kahden nuoren miehen rakkaus, jolle ei olisi tuohon aikaan saanut keltään hyväksyntää. Onneksi sentään parempaan suuntaan ollaan menty. Ja miehisyydestä puheen ollen, pidin siitä, etteivät homohahmot olleet stereotyyppejä, vaan ihan tuiki tavallisia suomalaisia miehiä. Hyvässä ja pahassa.
On kyllä myönnettävä, että epäuskottavuuksiakin löytyi. Mikaelin ja Urhon homoseksuaalisuus oli mielestäni hyvä linkki ja uskottavaa, mutta että Mikaelin isäkin? Ehkei kuitenkaan... Ja Ilarin linkittyminen Toivoon oli myös mielestäni vähän siinä ja siinä. Ymmärrän hyvin, miksi kirjailija on tuollaisen yhteyden luonut, mutta sittenkin...
  Tässä oli kyllä lukublokin poistava teos! Lainasin tämän kirjastosta koulun jälkeen, kun se viimein oli hyllyssä ja luin tämän parilla suurella hotkauksella. Kirja veti jatkuvasti puoleensa eikä kovin suuria lukutaukoja voinut pitää. Pitkästä aikaa näin koukuttava ja upea kirja! Olen häikäistynyt. Kerrassaan erinomainen esikoinen.

Day 01 - Best book you read last year

Huhtihaasteeni ei olisi oikeastaan vaikeammalla voinut alkaa. Viime vuoden paras kirja?
Miten ihmeessä minä sellaisen osaan päättää, kun luin niin monta hyvää? Viime vuoteen mahtui nimittäin todella
huikeita teoksia. Mutta koska yksi on nyt valittava, niin se on kuitenkin tämä:

                        Uma Karma - Kaiken se kestää
Kuva bookplus.fi:n sivuilta

Vaikka luin hyvin vaikuttavaa ja arvostettua  kirjallisuutta, klassikkojakin, niin tämä kirja imaisi minut täydellisesti
mukaansa ja piti minua tiukasti otteessaan. Eläydyin henkilöihin ja lukemisen jälkeen jäi haikea ikävä. Varsinkin tuo jälkimmäinen asia on niin harvinainen ja vaikuttava, että päädyin tähän. Tällaiset kirjat ovat helmiä.