Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Siiri Enoranta - Josir Jalatvan eriskummallinen elämä

Kuva
"Ensimmäisellä kerralla, kun jouduin väärään ruumiiseen, oli hyvin omituista, kai oikeastaan aika huvittavaa, että mieleni ja ruumiini olivat täysin yhtä mieltä siitä, että ne eivät kuuluneet yhteen. Nimittäin heti, kun tajusin, mitä minulle oli tapahtunut – kun tajusin, etten nähnyt unta enkä ollut huumeissa – oksensin. Ruumis tiesi heti, ettei se ollut minun ruumiini, ja siksi se pani mahalaukkunsa tyhjentymään, sillä se tiesi, miltä minusta tuntui, minusta, tarkoitan, miltä mielestäni tuntui... Ja ruumis oli mieleen kytköksissä. Vaikkei se ollut minun." Josir Jalatva on keikari ja elostelija, kun hän iskee silmänsä nuoreen Mihon yliopistolla. Intohimoinen ja raju rakkaustarina saa melkoisen kolauksen, kun vasar ryöstää Mihon ruumiin ja vaihtelee sen paikalle toisten ihmisten ruumiita. Kauhistunut Josir päättää vastoin luontaista itsekkyyttään jäljittää vasarin ja tekee mahdottomasta mahdottoman: hankkii junan 5200-luvulla ja kerää kuuluisan isänsä sirkuksen raunioista