Ankin kirjablogi

  "Me rakastamme teitä isänne kanssa... valtavasti! Mutta... sitä rakkautta ei pidä koetella..." Joyce Carol Oatesin Elämäni rottana on väkevä kertomus pienestä Violet Ruesta, joka karkotetaan perheestään. Violetin isoveljet hakkaavat mustan pojan kuoliaaksi ja Violet kertoo asiasta viranomaisille. Sen jälkeen hänestä tulee perheen silmissä rotta , arvoton huora. Loputon pelko astuu tytön elämään. Olipa tämä raju lukukokemus! Violetin elämä ei ole helppoa. Oatesin maailma on suoraan sanoen vastenmielinen. Siinä maailmassa naisen itsenäisyydelle ei ole tilaa, vaan hän on aina miesten armoilla. Niin Violetkin. Ei riitä, että hänet karkoitetaan perheestään, vaan hän joutuu myös seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Nuorelle karkotetulla maailma on kova ja armoton.  Violet on persoonaltaan ilmeisen helppo uhri. Karkottaminen on saanut hänet häpeämään itseään. Rotta on sana, jonka tyttö liittää itseensä. Ei siis olekaan ihme, ettei hän osaa varoa vaaraa. Violet on niin henkisesti kui

 Vuosi 2020 on ollut kirjallisesti hyvin rikas: luin yhteensä 96 kirjaa! En tiedä, olenko koskaan aiemmin lukenut näin paljon yhden vuoden aikana.  Osallistuin toista kertaa Helmet-lukuhaasteeseen ja tällä kertaa sain sen myös tehtyä. Ohessa Helmet-kirjani: 1. Kirja on vanhempi kuin sinä: Torey Hayden – Toisten lapset 2. Iloinen kirja: Terry Pratchett – Täyttä höyryä 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti: Anja Snellman – Paratiisin kartta 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä: L. M. Montgomery – Annan perhe  5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Siiri Magga-Miettonen – Haile Selassie ja Lass’uulan Niila – Tarinoita Kutturan kairoilta 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella: Leena Koponen – IhmisIksi  7. Kirjassa rikotaan lakia: Terry Pratchett – Muks! 8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi: Per Olov Enquist – Henkilääkäri  9. Kirjassa kohdataan pelkoja: Torey Hayden – Häkkipoika  10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita k

  "Laskin, että minulla on kaksikymmentäkahdeksan vuotta elinaikaa, ja tuon loppuajan viettäisin omassa talossa kaupungin laitamilla heidän kanssaan. Vielä istuisin pihakeinussa elokuun hämärissä kenenkään siihen puuttumatta." Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie on tarina miehestä nimeltä Matti, joka haluaa perheensä takaisin. Keinoksi hän keksii omakotitalon hankinnan. Matti tekee käsirahan kokoamiseksi kaikkensa, ja vähitellen iso pyörä alkaa heittää pahasti. Tilanne kärjistyy oudoksi näytelmäksi Juoksuhaudantiellä vanhan sotaveteraanin rintamamiestalossa. Juoksuhaudantie on kahdenkin haasteen listalla ja nyt se on luettu. Kirja piti hyvin otteessaan alusta asti. Hotakainen kirjoittaa todella monen osapuolen näkökulmasta ja onnistuu siinä. Jokaisella taholla on oma äänensä, jonka voi päätellä ilman mainintaakin. Mattia käy väistämättä sääliksi, vaikka hän on itse soppansa keittänyt. Piintynyt toive ja halu saada vaimo ja tytär takaisin vie hänet hulluuden partaalle. Romaani

  "- Onko sinun pakko kertoa kaikki, mikä on totta! puhkesi Ester kiivaasti sanomaan. - Me ja meidän seurapiirimme emme halua kuulla juttuja renkituvasta ja karjapihasta. Semmoinen ei kuulu hienoon käytöstapaan, se on sivistymätöntä. Mitä mahtoivatkaan kenraali ja kenraalitar ajatella meistä, joilla on sellainen serkku!" Anni Swanin Iris rukka kertoo nuoren Iris Klewen tarinan. Iris on puoliorpo, heitteillä oleva lapsi, joka lähetetään kodistaan Helsinkiin serkkujensa luo opiskelemaan. Saaristolaiselämään tottuneelle tytölle hienosteleva Heinosten perhe on varsinainen koettelemus, hän kun on varsinainen luonnonlapsi. Genrelle uskollisesti lopussa kuitenkin kiitos seisoo. Olipas viehättävä lukukokemus! Kirja on alun perin vuodelta 1916 ja kieli oli ihanan entisaikaista. En ole aiemmin lukenut Swania, vaikka vanhat tyttökirjat ovatkin heikko kohtani. Nyt on sekin puute korjattu. Iris oli kirjan mittaan tosiaan aika rukka. Ajan tavan mukaan erityisesti tytöiltä odotetaan kiltti

 "Kun kerran oli uuni, saattoi olla myös kaasupoltin. Jos hän sytyttäisi tulipalon, hän kuolisi liekkeihin, mutta kaasupoltinta olisi ehkä mahdollista käyttää myös muulla tavalla. Sillä voisi uhata, pakottaa sieppaajan luovuttamaan avaimet." Anna Janssonin Murhan alkemia on laadukas, perinteinen ruotsalainen dekkari. Poliisi Tomas Hartman joutuu väistymään sairaslomalle sydäninfarktin takia ja hänen paikalleen tulee mielipiteitä jakava Patrik Hedman. On tapahtunut sekä katoaminen että murha ja poliisi Marian vaisto sanoo asioiden punoutuvan yhteen. Kun ruumiita alkaa ilmestyä yhä lisää, alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan. Olipa mukavaa lukea pitkästä aikaa pohjoismainen dekkari! Se sopi hyvin tähän joulunjälkeiseen "väliaikaan". En ole aiemmin lukenut Janssonia. Hänen tyylinsä muistuttaa mielestäni aika paljon Camilla Läckbergia, mikä ei ole huono juttu. Hahmot ovat samalla lailla perusinhimillisiä ruotsalaisia ja pahin klisee, poliisin/etsivän alkoholiongelma loistaa

"Struktur Kroppen är den starka vaktport, som till slut dödar oss. Själen vet allt, men den är fri; den säger ingenting. Därutöver finns det ett rum, en ö i den skränande operan. Där leder mig den blinde i mörkret. Den stumme tystar där mitt lösa prat, skälvande av förkunnelse. Analfabeten gör där av sina tigande djur dikt efter dikt." Jär av Gösta Ågren är en diktsamling som har vunnit Finlandia-priset. Dikter handlar om livet och döden och allt däremellan.  Jag tyckte om samlingen men då och då måste jag använda en ordbok. Dock var de mesta dikterna ganska lätta att läsa: man måste inte kunna svenska perfekt för att förstå. Teman var tunga men dikterna lätta.  Och samma på finska: tykkäsin kokoelmasta. Näköjään Helvi Hämäläisen Sukupolveni unta ei olekaan ainoa Finlandia-palkittu runokokoelma, kuten luulin.

  "Kalliot kiiltävät märkinä ja hohtavat kuin hopea himmeässä päivänvalossa. Synkkä tunnelma vallitsee sekä sisällä että ulkona. Sir Henry on masentunut, ja minunkin mieltäni ahdistaa raskas paino. Tunnen vaaran lähestyvän - vääjäämättömän vaaran, joka on sitä kauheampi, kun sen laatu ei voi aavistaa." Conan Doylen Baskervillen koira on dekkarien klassikko. Herra Holmes ja tohtori Watson joutuvat seikkailun pyörteisiin, kun sir Henry Baskerville vaikuttaa olevan vakavassa vaarassa. Baskervillen sukua on jo ties kuinka kauan piinannut helvetillinen paholaiskoira, jos tarinoita on uskominen - mutta onko niitä? Baskervillen koira oli minulle kevyt välipala 160 sivullaan, ja hyvin viihdyttävä sellainen. En ole koskaan aiemmin lukenut Sherlock Holmes -dekkaria, joten oli jo aikakin! Suomennos tavoittaa mukavasti 1800-luvun kirjallisuuden vanhahtavuutta. Kirja kerrotaan Watsonin näkökulmasta, välillä näytetään hänen kirjoittamiaan kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä. Kuten tunnettua,

  "On yksinäisyyttä, jota voi keinuttaa. Käsivarret ristissä, polvet pystyssä; jatkuvana, jatkuvana tämä liike, toisin kuin laivan, rauhoittaa ja tyynnyttää keinujaa. Se on sisäistä laatua - tiukkaan kiedottu kuin iho. Sitten on yksinäisyyttä joka harhailee. Mikään keinutus ei voi sitä hillitä. Se elää omillaan. Jonkinlainen kuiva, laajeneva tila jossa ihmisen omien jalkojen askeleet kuulostavat siltä kuin ne tulisivat jostain kaukaa." Toni Morrisonin Minun kansani, minun rakkaani on tarina orjuudesta ja sen seurauksista. Eletään vuotta 1873, sisällisota on ohi. Talossa 124 asuvat Sethe ja hänen tyttärensä Denver. Tapetun vauvan henki kummittelee talossa, kunnes Paul D -niminen mies saapuu taloon. Hänen jälkeensä saapuu kuitenkin vielä tyttö nimeltä Rakkain, ja talon elämä alkaa mennä yhä enemmän sekaisin. Toni Morrison on jo pitkään ollut lukulistallani ja nyt innostuttuani tekemään kirjahaasteita tartuin viimein hänen tuotantoonsa. Kirjan alku oli hitusen vaikea, mutta pääs

"Kuka muistaa meidät ja kenet me muistamme? Eikö se, mitä muistetaan, ole havaintojen, näkökulmien, olettamusten heijastama jähmettynyt hologrammi, jonka kanssa kerran eläneellä, alinomaisesti uudistuneella minällä on vain hauras, epäsuora ja epäselvä yhteys." Leena Krohnin Matemaattisia olioita tai jaettuja unia sisältää 12 esseenovellia, jotka käsittelevät olemassaoloa ja kuolemaa. Novelleissa käsitellään monia perimmäisiä kysymyksiä, kuten tappamiseen liittyviä moraalisia kysymyksiä ja jopa kannibalismin oikeutusta. Tässäpä oli erikoinen ja vaikea kirja! Täytyy myöntää, että välillä en ymmärtänyt lukemaani, niin monimutkaisia jotkut Krohnin kirjoitukset olivat. Kuten esimerkiksi tämä: "Tubanidit muistuttavat tiettyjä mesotsooisen kauden ammonoideja. Ne ovat ammoniumvaltamerissä elävien Nipponites mirabilisten matemaattisia malleja." Siis mitä? Ymmärrykseni matematiikasta ja tietokoneiden maailmasta on hyvin rajallinen, mikä teki kakkosnovellin tajuamisen vaikea

"Milloinkaan enää hän ei antaudu virran houkuteltavaksi. Milloinkaan enää hän ei aio kokea tätä uudelleen." Anni Kytömäen Finlandia-palkittu romaani Margarita on hieno tarina vieraudesta, houkuttelevasta virrasta ja loputtomasta sodasta. Kirjassa äänen saavat hieroja Senni ja metsänhoitoon paneutunut Antti, sodassa oleva Mikko sekä jokihelmisimpukka. Senni joutuu pakolla kantamaan ja synnyttämään lapsen, koska isänmaa sitä vaatii, Mikko joutuu antamaan kehonsa sodalle, Antti edistää osaltaan sotaa nimeltä avohakkuu ja jokihelmisimpukka kärsii ihmisten ahneudesta.  Kylläpä pidin tästä kirjasta! Kytömäki on hionut tyylinsä mestarilliseksi sitten Kultarinnan, joka jo oli todella hyvä. Virta kohisee lohduttavana ja houkuttelevana, kun maailma vaatii Senniltä mahdottomia. Joen virtaus on läsnä läpi teoksen ja pidin tästä runollisuudesta. Kaikki kirjan henkilöt ovat introvertin oloisia, erityisesti Senni on ihmisten kanssa vaivautunut. Hierojana hän joutuu aina ottamaan erikseen a

  "Tiesin vallan hyvin että räjähdys kuului onnettomuuksien luokkaan, että siihen liittyi kuolema. Tiesin että jossain kauhisteltiin ja kirottiin Jumala ja koko hänen kaartinsa. Tiesin että tuomiokirkossa saarnaavan papin olisi vaikeata tehdä Jumalaa enää siedettäväksi. Ja kuitenkin. Sapekkaiden värien kuhina tehdasalueella oli elämys ja toivoin voivani säilyttää siitä jotain tulevaisuudessa." Hannu Väisäsen Finlandia-palkittu Toiset kengät kertoo Anterosta, joka kirjan mittaan kasvaa 11-vuotiaasta teini-ikäiseksi. Antero asuu aliupseeri-isänsä ja sisarustensa kanssa. Taiteellisella pojalla ei ole helppoa 60-luvun Oulussa. Täytyy sanoa, että kirja pitkästytti minua enkä ymmärrä, miksi se on saanut Finlandian. Väisäsen kielessä ei ole mitään erityistä eikä mielestäni tässä kasvukertomuksessakaan. Henkilöt olivat jotenkin omituisia enkä päässyt Anteron maailmaan kunnolla sisään. Isä olisi halunnut poikansa hienoon lyseoon, mutta sinne poika ei päässyt. Jostain syystä latinan l

 Hyvää joulua lukijoille! Nyt on aika hiljentyä nauttimaan niin kissojen kuin ihmistenkin kanssa. Pukki ovella kolkuttaa, tokko hän sisään tulla saa. Tervetuloa pukki vaan kanssamme piiriä tanssimaan. Sisään pukki nyt kiiruhtaa, lahjat hän lapsille heittää vaan. Sitten yhdessä riemuitaan, silmät lasten saa loistamaan. Poispäin pukki taas matkoaa, muualla lapset ne odottaa. Hänen on käytävä ympäri maan pitkissä peninkulmasaappaissaan.

 "Kaikkialla elämässä, olipa se muuten millaista tahansa, sekä katujen, känsäisten, köyhien ja likaisenhomeisten kansan syvien rivien keskuudessa että yksitoikkoisen kylmien ja ikävän siistien ylempien luokkien joukossa, sattuu ihmisen eteen ainakin kerran näky, joka on toisenlainen kuin kaikki hänen sitä ennen näkemänsä, kuva, joka ainakin kerran herättää hänessä tunteen, jollaista hän ei koko elämässään ole joutunut tuntemaan." Nikolai Gogolin Kuolleet sielut kertoo yläluokkaisesta Tšitšikovista, joka alkaa ostaa kuolleita sieluja (siis maaorjia). Hän antaa itsestään hyvän vaikutelman ja kaikki vaikuttavat pitävän hänestä, kunnes väki yhtäkkiä kääntyykin häntä vastaan. Jälleen yksi venäläinen klassikko luettu! Kuitenkaan tämä romaani ei nouse lemppareideni listalle. Gogol osaa halutessaan olla hauska, mutta minua tämä tarina ei vain puhutellut. Sivu sivulta jaaritellaan Tšitšikovskin ostoksista ja yläluokan juoruista. Kirjassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään. Sen vuoksi

 "Jälkeenpäin ajatellen Miinan mielestä yllättävintä hetkessä ennen kuolemaa oli ollut sen hiljaisuus. Hiljaisuuden tyhjyys. Tuntui kuin känniset sotilaatkin olisivat ryhdistäytyneet ihmettelemään sitä. Minkäänlainen elämä ei tykyttänyt ennen laukausten kajahtamista. Pilvet pysyivät aloillaan. ja meri, sekin lakkasi kohisemasta." Leena Landerin Käsky kertoo vuodesta 1918, kansalaissodasta, naisvangista, piilotetuista intohimoista. Eräs jääkäri lähtee itsepintaisesti viemään naispuolista punavankia virallisen tuomion eteen, vaikka nainen haluttaisiin tappaa välittömästi. Kahdeksan päivän aikana miehen ja naisen välille viriää omituinen yhteys. Leirillä sotatuomari Hallenberg ei tiedä, miten hänen tulisi menetellä naisen kanssa - tai ylipäänsä elämänsä. Odotin aiheen takia paljon rajumpaa kirjaa kuin se olikaan, onneksi. Kirjassa toki on teloituksiakin, mutta ne ovat sivuseikka. Pääpaino on Hallenbergin, jääkärin ja naisvangin välisissä keskusteluissa ja jännitteissä. Valkoisen

 "30.9.44. Välistä täytyy pysähtyä ajattelemaan sitä, mitä on tulossa - tätä tietä, jota olemme lähteneet kulkemaan - tunnen itseni kovin neuvottomaksi tietämättä mitä ajatella. Tänään kuulin ensi kertaa lausuttavan julki paheksuvia sanoja Marskista, ja se jollain tavalla hätkähdytti minua. Onko sitten mitään auktoriteettia, johon voi sokeasti luottaa?" Kyllikki Villan Tyttö sodassa: Kenttälotan kirjeitä 1941-1944 käsittää suuren osan jatkosodasta lottanäkökulmasta. Villa on sodan ajan tuon ajan mittapuulla alaikäinen - alle 21-vuotias. Kirjeistä piirtyy koti-ikävää, ruuanhimoa, luonnon kauneutta ja uljasta asennetta. Täytyy sanoa, että tämä romaani oli aika raskas kahlattava, mutta olen iloinen, että luin sen. Tätä puolta sodasta on käsitelty paljon vähemmän kuin sotilaiden näkökulmaa. En ollut aiemmin oikeastaan ajatellutkaan, mitä kaikkea lotat tekivät sodassa. Minut myös yllätti se, miten leikkisä ja riemua etsivä mieliala näissä kuvauksissa oli. Toisaalta sen ymmärtää: s

 "Ei ole mitään mahdollisuutta tarkistaa, kumpi ratkaisu on parempi, sillä ei ole myöskään vertauskohdetta. Ihminen elää kaiken heti ensi kerralla ja valmistautumatta. Ikään kuin näyttelijä joka esiintyy harjoittelematta osaansa. Mutta minkä arvoista elämä voi olla, jos sen ensi harjoitus on elämä itse? Siksi se muistuttaa aina luonnosta. Ilmaus ei kuitenkaan ole täsmällinen, sillä luonnos on aina jonkin hahmotelma, maalauksen esiaste, mutta meidän elämämme luonnos ei ole minkään hahmotelma, siitä ei synny minkäänlaista maalausta." Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys kertoo kaksi rakkaustarinaa. Ensin ovat Tomáš ja Tereza, sitten Franz ja Sabina. Tämän lisäksi Sabina on yksi Tomášin lukemattomista rakastajattarista. Kertoessaan näiden ihmisten vaiheista kirjailija keskustelee myös erilaisista eettisistä aiheista, kuten eläinten oikeuksista ja kitschin olemuksesta. Täytyy sanoa, että en oikein välittänyt tästä kirjasta. Odotukseni olivat aika korkealla, koska kirjalla o

 "Kuka on laskenut harteillemme tämän taakan? Kuka tehnyt meistä juutalaisista poikkeuksen kaikkien kansojen joukossa? Kuka on antanut meidän kärsiä tähän asti? Jumala on tehnyt meidät tällaisiksi, mutta Jumala myös pelastaa meidät. Jos kestämme kaiken tämän kärsimyksen ja juutalaisia jää jäljelle kaikesta huolimatta, silloin juutalaisista tuomituista tuleekin esimerkkejä." Anne Frankin Päiväkirja on varmasti yksi maailman kuuluisimmista päiväkirjoista. Frank kirjoitti sitä piileskellessään perheensä kanssa varastotiloissa Alankomaissa. Tämä uusi laitos tuo esille nekin kohdat, mitkä alkuperäisestä julkaisusta oli poistettu. On jotenkin kummallinen tunne, kun lukee toisen päiväkirjaa, vaikka Frank tarkoittikin sen julkaistavaksi. Päiväkirjasta huokuvat jokapäiväisen piilottelun vitsaukset, jotka saavat ihmiset riitaantumaan herkästi. Frankin perheen ohella samoissa tiloissa oli myös toinen perhe ja vielä yksi hammaslääkäri, siis yhteensä kahdeksan ihmistä.  Vuonna 1942, kun p

 "Miten kovasti tämä kaikki koskeekaan minuun nyt, näin myöhään, kulkee muistojeni rojuvarastossa tekemässä pahojaan. Se mitä on kertynyt, on elintärkeää. Merkittävää ei kai niinkään ole matkan pituus vaan rotkojen syvyys, tai umpeenkasvaneet ojat, yksinäisyys, pilvet, vainajien äänet?" Bo Carpelanin Kesän varjot on Finlandia-palkittu unenomainen romaani muistamisesta ja vanhentumisesta. Päälle kuusikymppinen Mattias palaa lapsuutensa taloon sukulaistensa pariin. Tosi ja kuvitelma limittyvät, menneisyys ja nykyisyys liudentuvat toisiinsa. Carpelanin kieli on hyvin kaunista. En kuitenkaan saanut täysin kiinni tästä romaanista. Menneisyyttä ja nykyisyyttä oli välillä vaikea erottaa toisistaan. Kehyskertomuksena on Mattiaksen matka vanhaan sukutaloon Bergiin, missä hän keskustelee lapsuusaikaisen rakkautensa Sonjan kanssa. Sonja olikin ainoa selkeämmin erottuva henkilö kaikkien joukossa. Mieleen jäi myös omiin maailmoihinsa kadonnut Jonas, Mattiaksen velipuoli.  Kaunis, unenoma

 "Yhtye on rockmusiikin kiehtovin yksikkö. On toki yksinäisiä neroja, sellaisia kuin Dylan, sellaisia kuin Johnny Cash, mutta todellinen taika on silti bändeissä, räjähdysalttiissa yksiköissä joita ei ole rakennettu kestämään aikaa mutta jotka jollain ihmeen kaupalla kuitenkin joskus pysyvät pystyssä. Jos niin käy, tavoitetaan taivaita, jotka muuten jäisivät tavoittamatta." Juha Itkosen romaani Anna minun rakastaa enemmän kertoo kuuluisasta poptähdestä Summer Maplesta, Suvi Vaahterasta. Suvi on äkisti kadonnut, mikä sysää niin äidin kuin entisen poikaystävänkin muistelemaan menneitä aikoja. Suvin omaa ääntä ei romaanissa kuulla. Kirja on jaettu musiikillisesti: intro, verse, bridge, chorus, fade out ja encore. Väleissä on Suvin  haastatteluja. Tässäpä kirja, joka pääsi yllättämään. Alku lähti aika tahmaisesti ja ajattelin tylsistyväni. Itkosen kuvaus on hyvin arkista ja tarkkaakin, ja se väsytti minua aluksi. Sitten romaani pääsi paremmin vauhtiin ja yhtäkkiä, loppumetreill

 ">>Olitko vihainen?<< >>Tuskinpa.<< >>Tahdoitko tappaa minut?<< >>En tiedä. En kai. En toki. Ei, en en.<<" Maria Jotunin Huojuva talo on puistattava kuvaus vinksallaan olevasta avioliitosta. Nuori Lea tapaa Eeron ja ystävänsä tyhmien neuvojen myötä suostuu tämän vaimoksi. Vähitellen alkaa kaikenlainen alistaminen. Ensin taloudellinen, sitten sanallinen ja lopulta fyysinen. Kylläpä oli ankea kirja! Suurin osa kirjasta kuluu tuon avioliiton kuvaukseen ja sekopäisen Eeron vuodatuksiin. Lea alistuu eikä osaa lähteä kun on lapsetkin. Eero tekee mitä huvittaa ja missä huvittaa, pitää vieraita naisia, jopa palvelijoita jalkavaimoinaan. Lea vain kärsii ja koittaa rakastaa lapsiaan. Tämän kirjan lukeminen oli kuin olisi kivirekeä vetänyt perässään. 577 sivua oli todellakin riittämiin tätä kurjuutta, joka tuli eteen toisteisena aina uudestaan. Puolellakin sivumäärällä olisi asia tullut selväksi. Täysin ansioton kirja ei suinkaan ole. Jo

 "Sitten hänen kirjeensä alkoivat puhua Jumalast, ja ne saapuivat aina samasta paikasta Ranskasta.Yhdessä niistä hän kertoi toiveestaan mennä pappisseminaariin ja omistaa elämänsä rukoukselle. Pyysin vastauskirjeessä, että hän odottaisi vielä hiukan, eläisi vielä vapaudessa, ennen kuin suostuisi johonkin niin vakavaan.      Luettuani kirjeeni päätin repiä sen. Mikä minä olin puhumaan vapaudesta tai sitoutumisesta? Hän niistä tiesi, en minä." Paulo Coelhon Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin on voimakkaan uskonnollinen romaani. Nuori Pilar tapaa vuosien jälkeen lapsuudenystävänsä, joka pitää luentoa. Käy ilmi, että mies tosiaan on kokenut hengellisen heräämisen. Pian Pilar rakastuu - mutta kykeneekö mies valitsemaan hänet? En oikein tiennyt mitä odottaa, kun tartuin tähän kirjaan. Tiesin, että Coelho on sekä pidetty että inhottu hahmo ja olin ajatellut, että asettuisin varmaan niihin, jotka eivät hänestä niin pidä. Mutta en oikein tiedä. Sinänsä ajatukset maagisista hetkistä

 "Sophie katsoi ylös paloportaikkoon eikä osannut päättää mitä tekisi. Hän tiesi, että hänen pitäisi viedä Langdon ulos museosta nyt heti, mutta silti vaistot yllyttivät häntä päinvastaiseen suuntaan. Hän muisti ensimmäisen lapsuusaikaisen käyntinsä Denon-siivessä ja käsitti, että jos isoisä halusi kertoa hänelle salaisuuden, yksi maailman soveliaimmista paikoista siihen oli Leonardo da Vincin Mona Lisan luona." Dan Brownin Da Vinci -koodi on hengästyttävä romaani. Kaikki alkaa, kun Louvren intendentti löytyy tapettuna museosta. Pian selviää, että hän on jättänyt jälkeensä viestin ennen kuolemaansa. Symbolitutkija Robert Langdon tulee vetäistyksi mukaan rikostutkintaan, ja pian hän kiitää ympäri Pariisia etsimässä vastausta arvoitukseen yhdessä agentti Sophie Neveun kanssa. On kuitenkin monta muutakin tahoa, joita arvoitus kiinnostaa, ja pian kaksikko on suuressa hengenvaarassa. Tuoreeltaan lukukokemuksen jälkeen olen pyörällä päästäni. Romaani on varsinainen runsauden sarvi

 "Tulkaa elämän suuret tulet, palakaa kaikki! Räiskyen ja loimuten palakaa kuin irrallaan kiitävät valkeat! Pudotkaa päälleni riemut ja surut kuin kuumat tähdet syystaivaalta, kuin keltaiset lehdet syysmetsästä. Sillä yli muun minä syksyä rakastan, syksyä, jolloin kaikki katoo ja sammuu, kukkii ja lakastuu, hehkuu ja kalpenee samassa silmänräpäyksessä. Joka syksyn on elänyt, on elämän elänyt." L. Onervan Mirdja on romaani naisesta, joka ei halua eikä kykene asettumaan porvarillisen elämän ja sovinnaisuussääntöjen ikeeseen. Hän on villikko, paholainen ja enkeli samassa paketissa. Kirjan alkupuoli kuvaa Mirdjan itsensä etsimistä ja miesseikkailuja. Nainen läikehtii milloin täällä, milloin tuolla ja aiheuttaa tuhoa ympärillään oleville miehille. Loppupuolella hän kuitenkin avioituu eikä siitä elämästä tietysti onnellista Mirdjan luonteella tule. Lopuksi nainen murtuu mielipuoleksi. Mitähän tästä kirjasta sanoisi? Taas olen hieman hämmentynyt. Henkilönä Mirdja on mitä vastenmiel

 "Sanotaan että on olemassa viattomuuden aika: lapsuus. Ja kun ihminen jättää lapsuuden taakseen, hän menettää viattomuutensa. Mutta monen lapsuuteen sisältyy pimeyttä ja ristiriitaisia tunteita, eikä se ole kaikille viatonta aikaa." Kjell Westön Rikinkeltainen taivas kertoo kolmen sukupolven tarinan 60-luvulta 2010-luvulle. Nimettömäksi jäävä kertoja joutuu uhatuksi ja haluaa kirjoittaa kirjan menneisyydestään sekä kaikista niistä, jotka olivat ja ovat hänelle läheisiä. Kirjassa piirtyy tarkka kuva rikkaasta Rabellien perheestä ja heidän vaikutuspiirissään olleistä ihmisistä. Rikinkeltainen taivas jätti minut jotenkin hämmentyneeksi. Olin kerran aikaisemmin aloittanut sitä ja jättänyt kesken. Tälläkin kertaa minusta tuntui pitkään, että kirja on jotenkin raskassoutuinen. Pitkään aikaan en jaksanut oikein välittää kirjan henkilöistä enkä unohtanut lukevani tarinaa. Sitten kirjan loppupuolella kertojan persoona alkoikin kehittyä huimasti ja mukaan tuli todellista vetoa. Alku

 "Mutta luonto ei näitä tietoja kuunnellut, se eli omaa elämäänsä. Syreenit olivat valloittaneet kaupungin. Keskellä raunioituneita kortteleitakin ne kukkivat tuuheina pensaina. Niiden kukat suurina ja tuoksuvina. Juhannusruusut olivat juuri aukeamassa, niiden punaiset nuput kohosivat kohti kaikenherättävää aurinkoa, joka sodasta piittaamatta paistoi Patterinmäen takaa." Laila Hietamiehen Hylätyt talot, autiot pihat kertoo sotavuodesta 1944. Joukko naisia ja lapsia on majoittuneena Karjalaan, kun uusi evakkomatka alkaa. Samaan aikaan miehet valmistautuvat epätoivoiseen Viipurin puolustamiseen. Tartuin tähän kirjaan, koska se on kahdessakin haasteessa mukana. Ja onneksi tartuin! Imeydyin tarinaan niin lujaa, että piti välillä pitää taukoja. Ulkona käydessä tuntui ihan hullulta, että eletäänkin rauhan aikaa. Tarina iski kiinni luihin ja ytimiin, niin taitavasti Hietamies sanansa asettaa. Sodan mielettömyyttä seurataan niin naisten kuin miestenkin perspektiivistä, mikä tuo kaike

 God Luciadagen! Tänään vietetään Lucia-pyhimyksen päivää, valon juhlaa pimeydessä. Tällä kertaa lukemistossa ei satu olemaan mitään teemaa liittyvää, mutta liitän mukaan tämän ruotsalaisen Jonna Jintonin tunnelmapalan Lucia-päivän vietosta.

 "Mulle ei tulla puhuun mistään kunnioituksesta. Eikä yhteisistä asioista. Koska mä en jää tänne, mä muutan minne tahansa, pois kaikkien tylsien vaahtoturpien ja koppakuoriaisten geimeistä. Mä haluan lähteä ihan yksin. Hautaisin menneisyyden ja polttaisin sillat takaani säälimättä." Anna-Leena Härkösen esikoisromaani Häräntappoase kertoo ysiluokan juuri päättäneestä Allusta, joka päällisin puolin on kyllästynyt elämään. Kun äiti sitten ilmoittaa, että pojan pitää mennä maalle sukulaisia auttamaan, vaipuu Allu epätoivoon. Miten hän selviäisi koko pitkän heinäkuun jossain landella? Oli mielenkiintoista lukea tämä kirja juuri nyt, kun vasta luin Härkösen Heikosti positiivisen , joka on paljon myöhemmin kirjoitettu. Tyyli on Häräntappoaseessa aivan erilainen, mutta jotain kirjailijan pistävästä huumorintajusta on päässyt jo tähänkin esikoiseen. Härkönen on ilmeisesti ollut vasta 17-vuotias tätä romaania kirjoittaessaan. Sitä ei kyllä huomaa mistään, niin taidokkaasti kirja on k

 "Jäätyi kuoleman virta,       jäätyi vene kuoleman talvisodan öinä,                    talvisodan öinä. Vuotivat miehet verta,                vuotivat verta,          jäätyi kuoleman virta. Talvisodan öinä jäätyi kuoleman virta." Helvi Hämäläisen Sukupolveni unta on Finlandia-palkittu runokirja, joka käsittelee nimensä mukaisesti yhden sukupolven tuntoja. Kuolema on läsnä miltei kaikissa runoissa, mutta niiden vastapainona runoilija kirjoittaa myös syntymästä ja elämästä.  Hämäläisen kauniin kuulas tyyli kietoo sisäänsä enemmän kuin vain suomalaisen sukupolven elämän. Se kurottuu koko eurooppalaiseen sieluun, joka sai pahoja kolhuja toisen maailmansodan aikana. Keskitysleireistäkin puhutaan sekä J. F. Kennedyn murhasta. Hämäläinen käsittelee taiten erilaisia kipupisteistä kuten runossa Keskitysleirien Kristukset : "Kuusi miljoonaa, yhdeksän miljoonaa/ keskitysleireissä, kaasukammioissa,/ he voittivat, he voittivat.// Heidän tuhkansa on tuomiokirkko,/ sen hätäkello ei k

  "Jännitän lapsen tuloa. Jostain käsittämättömästä syystä toivon, ettei hän tulisi vielä. Haluan edelleenkin koota itseni ennen sitä, vaimentaa tämän kaaoksen päässäni. Siihen ei ilmeisesti pari päivää riittänyt." Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen on romaani lapsen saamisesta ja sen suruista ja iloista. Kirjoittaja on itse päähenkilö ja kertoo avoimesti elämästään. Kuten takakannessa kerrotaan "Kertomus mustasta ajanjaksosta, jolloin tunnetun kirjailijan huumorintaju oli kadota" . Imeydyin tekstiin melkein heti, vaikka aihe ei sinänsä minua ainakaan tällä hetkellä kosketa. Tarina alkaa, kun Härkönen vielä ajattelee, ettei halua lasta ja aikoo tehdä käsikirjoituksen tahattomasti lapsettomista ihmisistä. Kesken kaiken halua saada lapsi tulee. Kaksi kertaa tulee keskenmeno, kolmannella tärppää. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Härköseen on helppo samastua oman elämäntilanteen erilaisuudesta huolimatta. Hän on kaikessa keskeneräisyydessään ihana

" Hän jää istumaan siihen pitkäksi aikaa, ja välillä on niin kuin mitään esteitä ei enää voisi olla, itse olisi avannut jo muiden tekemän maalatun rasian ja kokoaisi sen uudestaan alusta asti. Näkisi tiestä alun, katseli rihlojen pohjalta kapeaa käytävää: kierteiset pitkät portaat mutta enää ne eivät kapenisi loppuun, niin kuin keinuisi keinulaudalla, vauhti olisi hidastunut jo lähellä lakipistettään, pysähtyisi hetkeksi, pysähtymisessä olisi jo käännös. Liikkumattomuudessa on liike sinänsä, taitteiden aikaa, jostain muualta sellainen sana tulee mieleen." Olli Jalosen Isäksi ja tyttäreksi kertoo isästä, Jouko-Johanista ja 12-vuotiaasta tyttärestä, Jutasta. Vanhemmat ovat eronneet ja isän välit tyttöön etääntyneet. Vaan mitä tapahtuukaan, kun isä vie tyttären matkalle Eurooppaan? Isäksi ja tyttäreksi on yhtä aikaa karmea ja runollinen. Runollisuus tulee Jalosen kauniista kielen käytöstä, mistä tuossa ylhäällä on yksi esimerkki. Välillä lauseet katkeilevat, jäävät vaille päät

 "Nykyisyys on piste jossa antimateria muuttuu materiaksi. Se on kuin virtaavassa joessa kiven taakse muodostuva pyörre. Parempi vertaus olisi kai pikku eteinen kahden huoneen välissä. Samalla se on eräänlainen suurentava peili, jonka lävitse me olemme astumaisillamme. Siksi meidän on vaikea elää nykyhetkessä. Näemme kuvamme liian läheltä, liikkeemme hämmentävän yksityiskohtaisina. Nykyisyydessä eläminen merkitsisi sitä, että matkalla kauppaan emme ajattelisi ostoslistaa vaan pallonivelen liikahduksia polvessa. Sellainen elämä olisi epäinhimillistä. Siksi me kurotamme kohti tulevaa ja huolehdimme, suunnittelemme, haaveilemme, pelkäämme." Helena Sinervon Runoilijan talossa on Finlandia-palkittu romaani, jossa on voimakkaasti elämäkerrallisia aineksia. Eeva-Liisa Manner elää Espanjassa vuonna 1972 ja muistelee menneitä. Talon katto on sortunut ja rojuja siivotessaan hän käy läpi vanhoja kirjeitä silputen ne. Runoilijan talossa jättää alakuloisen olon. Minäkertojana toimiva Ma

 "Niinpä hyyrteisissä metsissä hiihtelivät he mäkiä ylös ja alas, hiihtelivät tasaisia tantereita; ja kauas paistoi miehen avoin ja ruskea rinta. Niin heidän aikansa viettyi, enimmin kuitenkin pirtin lämpymässä, koska säteetön, unelias aurinko viipyili etelän helteisessä maailmassa. Kauas oli se siirtynyt, elon tulinen lähde; tuskinpa se eräänä päivänä enään nosti otsansakaan ylös metsien sinisestä helmasta. Mutta silloinpa se samassa kääntyikin ja alkoi taasen matkansa Pohjolaan." Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on oikea klassikkojen klassikko. Juhani, Timo, Lauri, Eero, Simeoni, Tuomas ja Aapo elelevät hurjien poikien elämää: milloin ollaan tukkanuottasilla Toukolan poikien kanssa, milloin palaa sauna. Toukolan kyläläiset katsovatkin moista epäkristillistä elämää pahalla silmällä ja lopulta veljet pakenevat ristiriitoja Impivaaran korpeen. Olenpa iloinen, että luen tämän kirjan vasta nyt! Minun ei koskaan tarvinnut koulussa lukea tätä pakolla ja hyvä niin. Tuskinpa olisin

 "Hän raahusti kapeaa ramppia pitkin hilseilevät betoniseinät kummallakin puolellaan ja visiiri täynnä hämmentävän kirkasta valoa. Rampin yläpäässä Holston näki taivaan, joka hänet oli tuomittu kohtaamaan, koska hän oli hairahtunut toivon viattomaan syntiin. Hän pyöri ympäri ja tähysti taivaanrantaan, ja häntä huimasi hänen nähdessään niin paljon vihreää!" Hugh Howeyn Siilo on dystopiakertomus maailmasta, joka on niin pilattu, että ihmisten on pakko asua maanalaisessa siilossa. Maailma sellaisena kuin me sen tunnemme, on näille ihmisille tuntematon: vain pieni osa menneisyydestä on säilynyt tiedossa. Siilossa on kerroksia pökerryttävän paljon ja rakennelmaa halkovat loputtomat portaat. Asuinpaikka riippuu ammatista ja asemasta: vallan huipulla elävät asuvat aivan ylhäällä, mistä voi nähdä tuhruisesta ikkunasta ulos ja muut asuvat alempana. Siilon elämä koostuu sekä diktatuurisista että demokraattisista piirteistä. Pormestarista äänestetään, mutta tietyt ajatuksetkin ovat rik

 "Päästyään arkuudestaan se liukui lattiaa pitkin jokaiseen mahdolliseen paikkaan kuin märkä saippua. Aamulla se oli kiristänyt itsensä vessanpöntön ympärille, iltapäivällä löysin sen eteisen hattuhyllyltä ja illalla se oli asettunut työtuolini selkänojalle kuin kasa vaatteita. Olin saanut sen hoitamiseen tarkat ohjeet: onnellinen käärme tarvitsi rakkautta, rauhaa ja rajoja. Mutta mikään määrä rakkautta, rauhaa ja rajoja ei tehnyt käärmeestä sitä, mikä siitä olisi pitänyt tulla." Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia kertoo tarinaa kahden ihmisen suulla, pojan ja tyttären. Poika elää mitä ilmeisimmin nykyajassa lemmikkikäärmeensä kanssa ja harrastaa miesseikkailuja. Hän on yksin ja onneton. Äidin tarinaa kudotaan menneestä tähän hetkeen: ensin hän on Jugoslaviassa elävä nuori tyttö joka avioituu, ja myöhemmin perheen tie vie sodan jaloista Suomeen 90-luvun alussa.  Lukukokemusta kuvaa yksi sana: pettymys. Kaiken hehkuttamisen jälkeen olin odottanut kirjan lukemista kovasti, sai

 "Kaikkein pahin oli kuitenkin jouluevankeliumi. Augusta-neiti näet tahtoi ehdoin tahdoin panna minut lukemaan sitä. Meillä kotona sen oli lukenut aina isä ja isän kuoltua äiti. Enhän minä saanut luetuksi kuin muutaman rivin, sitten tuli jo itku. Hilma sen sitten loppujen lopuksi luki kuuluvalla äänellä, kun Augusta-täti ei viitsinyt haetuttaa silmälasejaan. Raamattu oli vanha ja teksti koukeroista. Sellainen lukeminen oli kynttilänvalossa raskasta nuoremmillekin. Vasta kun lahjat oli jaettu ja me tädin kanssa istuimme salissa laulaen vanhoja joululauluja, minusta tuntui edes hetken siltä, kuin jouluenkeli olisi näkymättömänä lentänyt huoneen poikki." Enni Mustosen Nimettömät avaa neliosaisen romaanisarjan Järjen ja tunteen tarinoita . Romaanissa vuorottelevat herraskaisempi Anna Sofia, Augusta-neidin veljentytär ja palvelijatar Hilma. Kumpikin on nuori nainen elämänsä kynnyksellä, ja ensirakkaus odottaa molempia. Vaan miten siinä sitten käy? Olen lukenut tämän kirjan jo josk

 "Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä. Sellainen rauha lepää veden ja maan yllä. Ihmiset antavat katseen liukua yli satamalahden, lepuuttavat silmiään ja katsovat pois. Kaikki on niin kuin aina. Jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä." Ulla-Lena Lundbergin Finlandian voittanut romaani Jää on tarina pappi Peteristä ja hänen vaimostaan Monasta sekä heidän lapsistaan. Siinä sivussa annetaan puheenvuoro myös Posti-Antonille ja tohtori Gyllenille, joka on jättänyt lapsensa Neuvostoliittoon. Miljöönä toimii karu Luoto, jonka asukkaat kuitenkin ottavat pastorin vaimoineen avosylin vastaan. Kaikki näyttää olevan liki täydellistä, terveystalokin rakenteilla, kun tapahtuu peruuttamaton onnettomuus ja kaikki muuttuu. Lundbergin romaanista huokuu kaunis vanhanaikaisuus, vaikka kirja onkin tuore. Lundberg luottaa perinteiseen tarinan voimaa

  Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa, Yön uhka karkoitettu on jo pois, Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa Kuin itse taivahan kansi sois. Yön vallat aamun valkeus jo voittaa, Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa. Oi nouse, Suomi, nosta korkealle Pääs seppelöimä suurten muistojen, Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle Sa että karkoitit orjuuden Ja ettet taipunut sa sorron alle, On aamus alkanut, synnyinmaa . Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

 "He esittäytyvät yksi kerrallaan, kukin tavallaan, ja kättelevät kohteliaasti Ulrikea. Saapumisjärjestys on heille näköjään hyvin tärkeä asia, sillä he nostavat kuin ennalta sovitusti sopivan määrän sormia pystyyn; se on heidän ikioma tulonumeronsa. Jos tämä tapahtuisi aivan missä tahansa muualla, pallohallissa, jonne ihmiset ovat paenneet hurrikaania, telttakylässä, jonne pakolaisia kootaan sisällissodan jaloista, Ulrike, joka on pienestä pitäen viihdyttänyt itseään katastrofikuvitelmilla, räjähtäisi nauramaan. Naiset ovat niin koomisia, niin ylettömän vakavia, heidän tulojärjestyssormensa ovat yhä pystyssä. Hymy alkaa nykiä Ulriken suupieliä." Laura Lindstedtin Oneiron kertoo seitsemän naisen, Ulriken, Shlomithin, Rosa Imaculadan, Wlbigisin, Maimunan, Ninan ja Polinan, tarinan. He ovat kaikki päätyneet outoon valkoiseen tilaan, jossa ruumiillisuus vähitellen häviää kokoaan. Ovatko he kuolleita? Ovatko he taivaassa tai helvetissä? Kirjan mittaan jokainen nainen saa oman nä

 "Adoniksen elämä Kööpenhaminassa noina vuosina tuo ensi silmäyksellä mieleen tanssin ikuisessa auringonkilossa, tai kimaltavan ryöpyn onnellisia yhteensattumia. Olenkin alkanut pohtia, voisiko onni virrata joen lailla, samoin kuin aika; siinä tapauksessa selitykseksi voi riittää, että jokin onnenvirran aalto oli temmannut Adoniksen lapsena mukaansa ja kantoi häntä halki elämän ja nyt Kööpenhaminassa siis työpaikkaan Tanskan sokeritehtaassa, juuri kun hän ja Anna olivat kuluttaneet viimeisen kruununsa." PeterHøegin romaani Kuvitelma 20. vuosisadasta on hänen esikoisteoksensa. Kirja kokoaa yhteen yhteensä neljän sukupolven elämän Tanskassa 1900-luvulla, joskin tarkemmin katsahdetaan vain osaan sukupolvista. Tarina alkaa Mørkhøjin kartanosta, jossa aika on pysähtynyt. Tutustumme Carl Lauridsiin, jonka jälkeen esitellään Amalie Teander, Anna Bak ja Adonis Jensen. Aluksi irrallisilta vaikuttavat kohtalot alkavat kietoutua yhteen ja kirjan lopussa keskitytäänkin jo heidän lapsiin

 "Sirpa nojasi leukaansa tyynyyn ja oli maailmanmurjoman näköinen. Miten väärin ihmistä voitiinkaan kohdella! Hänkään ei ollut tehnyt muuta kuin rikkonut mitättömän kristallimaljakon ja hänelle määrättiin kesäloma ilman ennakkovaroitusta ja selitettiin syyksi ylirasittuminen. Ja jos se olisi ollut edes hänen syynsä, mutta mitäs tulivat tönimään." Anni Polvan Anna mun kaikki kestää on kevyt romaani kahdesta nuoresta tytöstä, Sirpasta ja Aulista, jotka lähtevät vahtimaan Sirpan tädin kissaa. Matkan varrella on erinäisiä kommelluksia, ongelmia ja parikin ihastumista, kunnes se oikea löytyy. Polva on varmasti tietylle ikäluokalle tuttu kirjailija, mutta minä olen lukenut hänen teoksiaan vasta tähän Naiskirjailijat-haasteeseen . Anna mun kaikki kestää oli aika riemastuttava tapaus. Toisin kuin usein tällaisissa romaaneissa, päähenkilöt ovat kovin kömpelöitä, mistä seuraa välillä hengästyttävää tilannekomiikkkaa. Kristallimaljakon särkeminen ei suinkaan jää Sirpan viimeiseksi töhöi

  "'Tule Daniel, kudotaan päiväunia siihen mikä tuntuu todelliselta." ASTU SIIS Minun maailmaani  Itäisen oppilaitoksen sisälle, koulupäivän tuolle puolen. Itäisen oppilaitoksen sisimpään, joka on minun." Monika Fagerholmin Diiva on kiehtova ja outo romaani. Se on elämännälkäisen teinitytön pitkä ajatuksenvirta, tragedia ja riemastus. Fagerholmin maailma on aivan vinksallaan, mutta jostain syystä pidän siitä hurjasti. Vaikka kirjassa kuvataan niin suoraan kuin rivien välissäkin kamalia asioita, kaikki tuntuu oudosti olevan paikallaan.  Kirjan päähenkilö Diiva on itseriittoinen tyttö, joka puuhailee outoja asioita koulussaan kun kukaan ei näe. Hän sytyttää Lucia-kruunun päähänsä ja antaa steariinin valua päänahkaansa. Hän leikkii outoja leikkejä ystäviensä kanssa. Lisäksi hänellä on seksisuhde opettajansa kanssa. Vaikka asia paljastuu kaikille, Diivan erikoinen runoilijaäiti ei tunnu asiasta piittaavan. Lisäksi on kaksi isoveljeä, Isokarhu ja Keskimmäinen karhu, joi