Anni Kytömäki - Margarita


"Milloinkaan enää hän ei antaudu virran houkuteltavaksi. Milloinkaan enää hän ei aio kokea tätä uudelleen."

Anni Kytömäen Finlandia-palkittu romaani Margarita on hieno tarina vieraudesta, houkuttelevasta virrasta ja loputtomasta sodasta. Kirjassa äänen saavat hieroja Senni ja metsänhoitoon paneutunut Antti, sodassa oleva Mikko sekä jokihelmisimpukka. Senni joutuu pakolla kantamaan ja synnyttämään lapsen, koska isänmaa sitä vaatii, Mikko joutuu antamaan kehonsa sodalle, Antti edistää osaltaan sotaa nimeltä avohakkuu ja jokihelmisimpukka kärsii ihmisten ahneudesta. 

Kylläpä pidin tästä kirjasta! Kytömäki on hionut tyylinsä mestarilliseksi sitten Kultarinnan, joka jo oli todella hyvä. Virta kohisee lohduttavana ja houkuttelevana, kun maailma vaatii Senniltä mahdottomia. Joen virtaus on läsnä läpi teoksen ja pidin tästä runollisuudesta.

Kaikki kirjan henkilöt ovat introvertin oloisia, erityisesti Senni on ihmisten kanssa vaivautunut. Hierojana hän joutuu aina ottamaan erikseen ammattinaamion kasvoilleen, jotta selviää asiakaspalvelusta. Senni oli hyvin samastuttava henkilö. Kuten Kultarinnassa, myös Margaritassa päähenkilöt hengittävät metsää ja luontoa. Metsä on armahtavampi kuin ihmiset kaikessa karuudessaankin.

Kirjassa on useita allegorioita, kuten ihmisten keskinen sota vs. avohakkuut metsissä, jokihelmisimpukka vs. ihminen ja valtio vs. yksilö. Valtio näyttäytyy yksilön murskaavan koneistona, joka päättää mikä kullekin ja kellekin on parhaaksi. Valtion virkamiehet päättävät, että isänmaa tarvitsee Senninkin lapsen eikä lupaa abortille tule, vaikka nainen oksentaa kaiken ulos. Valtio myös tarvitsee puut ja miesvoiman. Koin tämän koneiston ja yksilön välisen jännitteen kaikkein kiinnostavimpana teemana kirjassa.

Suosittelen ehdottomasti! Tälle kirjalle ei ole turhan päiten myönnetty Finlandiaa.

Kommentit

Mai Laakso sanoi…
Valitettavasti tämä kirja jäi muutamaan sivuun. Alku oli ihan liian pitkäveteinen minulle.
kiva saada näitä vihjeitä uusista kirjailijoista, Göteborgin kirjastoissa paljon suomalaista... vaukka nyt kaikki kiinni
Anki sanoi…
Mai Laakso: Kas, näin erilaisia voivat lukukokemukset olla!
Hannele: Suosittelen ehdottomasti tätä kirjailijaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI