Leena Krohn - Matemaattisia olioita tai jaettuja unia

"Kuka muistaa meidät ja kenet me muistamme? Eikö se, mitä muistetaan, ole havaintojen, näkökulmien, olettamusten heijastama jähmettynyt hologrammi, jonka kanssa kerran eläneellä, alinomaisesti uudistuneella minällä on vain hauras, epäsuora ja epäselvä yhteys."

Leena Krohnin Matemaattisia olioita tai jaettuja unia sisältää 12 esseenovellia, jotka käsittelevät olemassaoloa ja kuolemaa. Novelleissa käsitellään monia perimmäisiä kysymyksiä, kuten tappamiseen liittyviä moraalisia kysymyksiä ja jopa kannibalismin oikeutusta.

Tässäpä oli erikoinen ja vaikea kirja! Täytyy myöntää, että välillä en ymmärtänyt lukemaani, niin monimutkaisia jotkut Krohnin kirjoitukset olivat. Kuten esimerkiksi tämä:

"Tubanidit muistuttavat tiettyjä mesotsooisen kauden ammonoideja. Ne ovat ammoniumvaltamerissä elävien Nipponites mirabilisten matemaattisia malleja." Siis mitä? Ymmärrykseni matematiikasta ja tietokoneiden maailmasta on hyvin rajallinen, mikä teki kakkosnovellin tajuamisen vaikeaksi. 

Kuitenkin viihdyin kirjan parissa. Välillä vilahteli itselle tuttuja filosofisia käsitteitä, kuten kategorinen imperatiivi. Niitä on aina hauska bongailla. Novellit myös antoivat paljon ajattelemisen aihetta. Krohnin tiukat kysymykset siitä, voimmeko valita vai teemmekö vain sen, mitä meidän täytyy, pysyvät vuosisadasta toiseen. Suosittelen syvällisistä kysymyksistä kiinnostuneille.

Kommentit

Anneli A sanoi…
Leena Krohn on todella tuottelias kirjailija. Muistan että joskus olemme lukupiirissä lukeneet joitakin hänen teoksiaan, mm. Tainaron. Krohnin kirjat vaativat syventymistä. - Ehkä kuitenkaan tähän kirjaan en tartu, tuntuu hieman liian haasteelliselta.
Anki sanoi…
Tämä oli tosiaan haasteellinen kirja.
Gregorius sanoi…
Krohn kyllä haastaa lukijansa, joskin tämä kirja ei ainakaan sillä yhdellä lukemalla vuosia sitten ole asettunut mitenkään tuotantonsa suosikkipäähän (niin Finlandia-palkittu kuin onkin).
Mutta voisin silti lukea uudestaankin.
Anki sanoi…
Tässä kyllä riittää pureskeltavaa useaankin lukukertaan!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI