Essi Kummu - Loiste


 "Pyörit siinä, sinäkin haluat onnistua ja varot astumasta mihinkään väärin. Meidän on varjeltava sitä, mikä pitää meidät lähekkäin."

Essi Kummun Loiste kertoo kahden naisen rakkaudesta. Helena on rakastunut, mutta hänen rakastettunsa ei haluaisi rikkoa vanhaa ydinperhettään. Eletään kahden maailman rajalla, tavallaan olemattomuudessa.

Helena on kompleksinen hahmo. Hänellä on oma tavoiteminänsä, johon hän ei yllä. Lisäksi on rakkaushuolia, koska rakastettu (muuta nimeä naiselle ei anneta) ei osaa ottaa eroa miehestään. Hän ei sen takia myöskään osaa elää ulkona kaapista, vaan seilaa kahden elämän välissä. Tämä luonnollisesti satuttaa Helenaa.

En jotenkin täysin saanut otetta tästä romaanista. Se oli kyllä sujuvasti luettavissa, mutta henkilöt jäivät jotenkin elämineen etäisiksi. Helenan ja hänen naisensa oleminen oli ärsyttävää soutamista ja huopaamista enkä kirjan lopussa ollut aivan varma, päätyivätkö he siis yhteen vai eivät. Kaiketi päätyivät? Jotain sekavaa tässä kirjassa oli.

Hyvää oli toisaalta se, että homoseksuaalisuus ei ollut päälle liimattu teema. Tämä nyt vain sattui olemaan tarina kompleksisesta naisrakkaudesta, mutta olisi se voinut kertoa heteroistakin. Helena ei myöskään tunnista homoseksuaalisuutta itsessään, ei osaa ottaa mitään lesboidentiteettiä itselleen. Tästä elämänmakuisesta identiteetin repaleisuudesta tykkäsin.

Kai tätä voi tietystä sekavuudestaan huolimatta suositella. Varmasti joku muu saa tästä enemmän irti.

Kommentit

takkaus ei yksinkertaista
Reta Anna Maria sanoi…
Minullekin tämä jäi todella etäiseksi kirjaksi. En ollut ihan varma, milloin ollaan menneisyydessä ja milloin nykysyydessä ja mitä parisuhteelle lopulta käy.
Anki sanoi…
Kiva kuulla, että en ole ainoa. Jokin tässä oli vaikeaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI