Laura Lähteenmäki - Sitten alkoi sade

 


"Mutta kun rukoilen uudestaan ja uudestaan, kun odotan itsekin ihan liikkumatta, alkaa vähitellen tapahtua se, mitä kirkossa aina: onnistun unohtamaan kaiken, isän, äidin, rahat, siskot, matkan tänne ja D:n. Unohdan jopa sen hirveän häpeän, joka painaa vatsaani ihan joka hetki ja töytäisee minut keveästäkin unesta hereille. Lun tunnen taas Jumalan rakkauden, tiedän, että selviän ja jaksan."

Laura Lähteenmäen romaani Sitten alkoi sade kertoo vuorotellen suomalaisesta Paulasta ja pakolaisnaisesta nimeltä Ojó. Paula on leskeksi jäänyt psykoterapeutti, jonka elämässä on hallitsemattomia ja ei-toivottuja muutoksia. Ojó taas on raskaana, ja hän on tehnyt vaarallisen matkan kotimaastaan Espanjaan, missä hän kohtaa suomalaisen Eevan.

En oikein tiedä, mitä sanoa tästä kirjasta. Sen lukeminen oli enimmäkseen pakkopullaa enkä oikein jaksanut innostua juonikuvioista. Takakannen lipareessa Lähteenmäkeä kehutaan pskologisesti oivaltavaksi ja ehkä se on tavallaan totta. Varsinkin Paulan kohdalla kuvataan tarkasti hänen ajatuksiaan ja tunteitaan. Tästä huolimatta henkilöt jäivät minulle etäisiksi ja jotenkin paperinmakuisiksi. Korkeintaan Ojóa pääsi vähän lähemmäs.

Kuten arvata saattaa, henkilöiden tiet risteävät kirjan lopussa. Suhteessa Ojóon ratkaisu tuntui kuitenkin elokuvamaisen helpolta, liian epärealistiselta. Jokin tässä nyt tökki pahan kerran.

Jotenkin minua häiritsi myös kaiken latistava arkisuus. Ympäristöjä kuvaillaan tarkkaan ja ne toivat jotenkin painostavan arkisen tunnelman. Tähän kun vielä lisää päähenkilöiden mielensisäiset ongelmat, lopputulos oli jopa ankea. Sen takia teki melkein mieli jättää kirja kesken.

En osaa suositella. Tämä ei uponnut ollenkaan.

Kommentit

Mai Laakso sanoi…
Tämä oli mielestäni todella hieno kirja. Tykkään psykologisista juonista ja minuun tarina upposi.
Henkilöissä ei ollut samaistumispintaa, mutta harvoin löydän semmoista kirjaa, jossa sitä on.
Anneli A sanoi…
Tämä ei ollut mielestäni parhainta Lähteenmäkeä. Pidän Lähteenmäen kirjoitustyylistä, mutta tässä kirjassa en oikein saanut otetta tästä maahanmuuttajasta. Jotakin epäuskottavaa henkilöissä oli.
Minulla oli tämä kerran lainassa, mutta silloin en jaksanut pitkään keskittyä. Teoriassa olen edelleen kiinnostunut tästä, mutta jos on noin kuin sanot (ankeus ym.), en tiedä jaksanko yrittää.
Leena Lumi sanoi…
Anki, Laura olisi voinut jättää maahanmuuttajan tästä kokonaan pois. Kyllä Lähteenmäki persoonia osaa kehittää.

(Suositus: Springora: Suostumus!)
Mai Laakso sanoi…
Minusta taas maahanmuuttajatytön tarina oli parasta tässä kirjassa.
Anki sanoi…
Minäkin pidin enemmän Ojósta kuin Paulasta. Jotenkin tämä vain tökki tosi pahasti. Aina kun en voi kiintyä henkilöihin, lukukokemus on huono. Ja kiitos Leena, aion lukea Suostumuksen jossain vaiheessa!
riitta k sanoi…
Minäkään en kovin innostunut tästä. Paulan persoona jotenkin ontui. Kirja on toki saanut kiittäviä arvioita, mutta kaikki ei ole kaikille.
Anki sanoi…
Niinpä, tämä ei ollut selvästikään minun kirjani.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI