Mary Henley Rubio - Lucy Maud Montgomery - The Gift of Wings


 "In November 1907, Lucy Maud Montgomery wrote to a friend that biography is a "screaming farce". Se added that the best biographies give only two-dimensional portraits, but every person has a half dozen "different sides". In 2008, one hundred years after the publication on Anne of Green Gables, we know much more about the many sides of "Maud", as she liked to be called. And in fact many now feel that Maud's greatest literary creation was her own tortured self-portrait, now published in her private journals more than fifty years after her death. But the truth may be even more complicated than that."

Anchor Canada 2008.

Näin Rubio aloittaa laajan elämäkertansa rakastetusta kirjailijasta L. M. Montgomerystä. Ja todellakin, tämä viitteineen 641 sivua kattava kirja tuo meidät todella lähelle Maudia - todennäköisesti lähimmäs kuin voimme koskaan päästä.

Teos on jaettu Montgomeryn asuinpaikkojen mukaan: ensin ovat vuodet Prinssi Edvardin Saarella, sitten Leaskdalessa, Norvalissa ja lopulta Torontossa. Mukana on myös esittely ja epilogi, viitteitä, bibliografia ja henkilöluettelo. Kirja on kauttaaltaan todella huolellista ja yksityiskohtaista työtä.

Jopa niin yksityiskohtaista, että mietin, olisiko jotain voitu karsiakin. En nähnyt suurta arvoa siinä, että jokaisen sivuhahmon elämänkaarta kuvattiin kirjan sivuilla. Myös jokainen Montgomeryn julkinen esiintyminen mainitaan, ja niitä todella riitti. Hienoisella karsimisella teos olisi menettänyt tietyn raskautensa. Toisaalta, nyt saamme todellakin tarkan kuvan Montgomeryn elämästä.

On vaikea kuvata tässä blogin sivulla sitä kaikkea tietomäärä, jonka omaksuin (ja varmasti paljon jäi omaksumattakin, varsinkin kun kirja on tosiaan englanniksi). Päällimmäiseksi jäi surullinen tunne siitä, miten alun perin varsin elämäniloisesta naisesta tuli eämän murjoma vanha ihminen. Kuten tiedämme nyt, Montgomery päätti itse päivänsä lääkeyliannostuksella. Asia paljastettiin julkisuuteen vasta vuosikymmeniä myöhemmin, sillä itsemurha leimasi aikoinaan vakavasti koko vainajien perhettä ja sukua. Kuinka niin elämänmyönteisiä kirjoja kirjoittanut kirjailija päätyi tällaiseen ratkaisuun?

Kukaan ei tietenkään voi täysin tyhjentävästi selvittää sitä, mutta kuten sanottua, Montgomerystä tuli todellakin elämän murjoma. Hänellä oli sekä lahjanaan että rasitteenaan voimakas herkkyys ja voimakkaat tunnetilojen muutokset. Hän koki ensimmäisen henkisen romahduksensa jo ennen avioitumistaan Ewanin kanssa. Montgomery oli pitkään naimaton, ja tuli leimatuksi vanhaksipiiaksi. Se ei ollut mitenkään helppoa ylpeälle naiselle, joka piti muiden mielipiteitä itsestään suorastaan sairaalloisesti arvossa.

Ewan tuli Montgomeryn elämään "sen yksinäisimmällä hetkellä", mutta Montgomery ei koskaan varsinaisesti rakastanut aviomiestään. Avioituminen papin rouvaksi oli paljolti pakoa yksinäiseltä elämältä. Papin rouvana hänestä tuli hyvin kiireinen, sillä tuohon aikaan heiltä odotettiin laajaa osallistumista seurakunnan elämään. Ja Montgomery todella osallistui. Välillä hän matkusti isompiin kaupunkeihin, joissa hän osallistui kirjalliseen ja kulttuuriseen elämään ja piti laajasti ihailtuja puheita.

Sitten syntyivät pojat, Chester ja Stuart (keskimmäinen lapsi syntyi kuolleena). Stuartia kuvataan elämäniloiseksi ja helposti joukkoon pääseväksi, mutta Chesteristä tuli kasvaessaan valtava taakka koko perheelle. Chester oli jo aikaisin kiinnostunut tytöistä ja seksistä, ja kehitti itsetyydytyksestä jonkinlaisen pakkomielteen. Myöhemmin hän alkoi varastella eikä hänen sanaansa ollut luottamista. Lopulta hän meni salaa naimisiin ja sai kaksi lasta, joista ei viitsinyt huolehtia. Se painoi Montgomeryn mieltä kuin päättymätön painajainen. Lisäksi Chester piti muita naisia, mikä oli hirveä häpeä tuohon aikaan. Hän oli myös laiska opiskelija, mutta valmistui viimein lakikoulusta.

Ikään kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, myös Ewan oli vaikeasti sairas. Hän kärsi voimakkaista depressiovaiheista, jolloin hän oli täysin lamaantunut ja kuuli pahimmillaan ääniä. Hän oli varma, että joutuisi syntisenä helvettiin. Rubio kuvaa tyhjentävästi, miten raskas lääkitys sekä Ewanilla että Montgomeryllä oli. Kumpikin käytti tuonaikaisia, nyt hyvin vaarallisiksi todettuja, mielialalääkkeitä kuin karkkia. Lääkitys todennäköisesti syvensi kummankin psyykkisiä sairauksia.

Montgomery myös kävi vuosikymmenen oikeutta entistä kustantajaansa vastaan maksamattomista rojalteista. Se oli katkeraa, loputtomalta tuntuvaa sotaa. Kustantaja Page ei ollut varsinaisesti tunnettu jalomielisyydestään ihmisenä, ja sen Motngomery sai tuta monta kertaa, kunnes lopulta sai selkävoiton.

Rubio huomauttaa, että Montgomery uudelleenkirjoitti päiväkirjaansa, kun hän kirjoitti sitä puhtaaksi. Hän todennäköisesti kaunisteli joitakin asioita. Mongomeryllä oli oma näkemyksenä elämästään ja hän kirjoitti siitä omanlaisensa tarinan. Hänen tapansa oli muutenkin kirjoittaa päiväkirjaa melko retrospektiivisesti: hän kirjoitteli muistiinpanoja, joista hän sopivalla ajalla kirjoitti kunnollisia kappaleita. Tämä luonnollisesti vaikuttaa lopputulokseen, kuin jos hän olisi kirjoittanut heti kun jotakin mainittavaa tapahtui.

Tiesin jo entuudestaan, että Montgomeryn kirjoissa on paljon elämäkerrallisuutta, mutta tämäkin kuva syveni Rubion kirjan myötä. Montgomery käytti elämäänsä hyvin voimakkaasti omassa fiktiossaan. Tosin hän aina suuttui, jos joku väitti tietävänsä jonkun henkilöhahmon innoittajan oikeassa elämässä. Hänen päähenkilönsä ovat usein hänen omia monia puoliaan, jotka olivat jokseenkin ristiriitaisia. Montgomeryn kuvataan olleen lapsena ja teininä varsin eloisa ja impulsiivinen, mutta hillityn isoäidin kasvatus sai hänet vetämään ylleen hillitymmän roolin. Oli kiehtovaa lukea Montgomeryn monista puolista: yhtäältä hän oli todella tunteellinen ja herkkä, mutta toisaalta hän piilotti todelliset kasvonsa suurelta yleisöltä. Seurakunta ja kirjalliset piirit tunsivat huumorintajuisen ja iloisen Maudin, päiväkirja taas murheisiinsa hukkuvan ahdistuneen sielun. 

Kaiken kaikkiaan todellakin lukemisen arvoinen kirja! Ihmettelen, miten tätä ei ole koskaan suomennettu, onhan Suomi pullollaan Montgomery-faneja. 

Gift of Wings on luettu myös Sallan päiväkirjassa.

Kommentit

vaikuttaa kivalta lukemiselta.
Anki sanoi…
Kyllä, vaikka surua tässä olikin todella paljon.
Margit sanoi…
Hieno esittely, kiitos! On todella kummallista, että kirjaa ei ole suomennettu. Lukijoita varmasti riittäisi.
Jokke sanoi…
Perinpohjaista bloggausta.

(Montgomeryn aviomies oli masentunut, ja masennus myös "tarttuu", pörssiromahdus 1929 ei varmasti oloa parantanut. Huomattavaa myös se, että itsemurha on sangen yleinen asia kirjoissa, ja Sateenkaarinotkon orvon Mary Vancen vanhemmista molemmat teki itsemurhan).
Anki sanoi…
Margit: Niinpä, voi kun tämä joskus saataisiin suomeksi!

Jokke: Kyllä, tuo pörssiromahdus toi oman paineensa Montgomeryn perheeseen.
Pearl Clover sanoi…
Kuulin tästä joskus vuosia sitten mutten koskaan päätynyt lukemaan :) Tämä kuulostaa tosi kattavalta! Minustakin tuntuu että Montgomery kärsi osittain yhteiskunnan paineiden alla. Lisäksi hänen elämäänsä mahtui paljon huolia, kuten Ewanin sairastuminen, tuo lakikiista, maailmansodat... Ewanin sairastuminen piti pitää piilossa kyläläisiltä, ettei sana leviäisi, että pastorin mielenterveys oireilee. Maud varmaan koki myös itsensä osittain väärinymmärretyksi ja pyrki piilottamaan herkän ja mielikuvituksekkaan puolensa paineiden pelossa. Mietin että ehkä hän loi juurikin kirjoihinsa maailman, jossa päähenkilöt saivat olla vapaasti oma itsensä, kuten puhelias ja kuvitteleva Anna. Lisäksi suvun mielipiteellä on aina iso merkitys kirjoissa. Mielestäni myös Sininen linna on teemaltaan ristiriitainen - Valancy uhmaa yhteiskunnan normeja ja päättää elää miten itse haluaa, mutta lopussa kuitenkin taipuu osittain takaisin normielämään ja hänen sukulaisensa ovat tyytyväisiä. Tuntuu että Maud halusi kirjoittaa tästä dilemmasta, ettei kukaan voi täysin elää villinä ja vapaana.
Anki sanoi…
Kyllä, Maud näytti suovan henkilöhahmoilleen paljolti sen, mitä ei itse voinut saada. Toisaalta hän kirjoitti omia murheitaankin fiktioonsa, kuten Patin ikävän kotitaloa kohtaan ja Annan lapsen menettämisen.
Maud oli myös tyytymätön usein siihen, että kirjojen piti aina noudattaa avioliittokaavaa, muu olisi ollut senaikaiselle yleisölle liikaa. Onhan esim. Emilia-kirjoissa se Teddyn ja Emilian päätyminen yhteen varsin päälleliimattua.
Elegia sanoi…
Hurjan mielenkiintoinen kirjoitus (ja varmasti kirjakin)! Kiintoisaa myös se, miten vähän tiedän Montgomerysta – siis hänen nimensä ja kirjailijuutensa lisäksi. Suoraan sanottuna en tiennyt juuri mitään Montgemorysta ennestään. Enkä muista, että olisin hänen kirjojaan lukenut, vaikka jo lapsena luin paljon. Tämä elämäkerta alkoi kiinnostaa, mutta runsaudesta johtuva raskaus ei innosta. Mutta jos joskus lukisi sellaisella rennolla asenteella, että antaisi itselleen luvan pomppia (mitä en siis ikinä koskaan tee kirjojen kohdalla).
Anki sanoi…
Joo, tätä periaatteessa olisi voinutkin vähän pomppia, jättämällä nuo itseäni ei niin kovin kiinnostaneet kirjallisuustapahtumat vähemmälle. :) Mutta en minäkään ikinä tee niin kirjoja lukiessani.
Suosittelen kyllä kokeilemaan Montgomeryn kirjallisia maailmoja :) Ne ovat monelle lohtukirjallisuutta.
Leena Lumi sanoi…
Hirveän kiinnostavaa! Kiitos Anki♥

Koska olen lukenut varmaan kaikki Montgomeryn suomennetut kirjat sekä hänestä kirjoitetut, tiesin tässä monta asiaa, kuten masennuksen ja itsemurhan. Väitetään hänen kirjoittaneen masennuksensa kirjaan Pat -Vanhan kartanon valtiatar ja onhan se omalla tavallaan hyvästijättöinen vähän kuin Woolfin viimeisin eli Vuodet.

Outoa, että tätä ei ole suomennettu, sillä Suomihan pursuaa meitä Vihervaaran Annoja ja Uudenkuun Emilioita!

Hyvä sinä♥♥
Anki sanoi…
Kiitos ihanista sanoistasi Leena! :) Tämä kirja oli tosiaan hyvin mielenkiintoinen.