Ankin kirjablogi

  "He was angry with everybody for their interference, just because he felt in his soul that they were right. He felt that the love that united him with Anna was not momentary infatuation, which would pass, as Society intrigues do, without leaving any trace in the lives of the one or the other except pleasant or disagreeable memories. He felt all the torment of his and her position, all the difficulties they were surrounded by in consequence of their station in life, which exposed them to the eyes of the whole world, obliged them to hide their love, to lie an deceive, an again to lie and deceive, to scheme and constantly think about other while the passion that bound them was so strong that they both forgot everything but their love." Alkuperäisteos Anna Karenina (1875-77). Wordsworth Editions 1999.  Kun ilmoittauduin klassikkohaasteeseen, en aluksi tiennyt, mihin klassikkoon tarttuisin. Sitten muistin, että olen jo kaksi kertaa yrittänyt lukea tämän klassikon ja aina keskey

 "Ensinnäkin, jotta sinä voisit olla siinä, biljoonien ajelehtivien atomien on täytynyt järjestäytyä huomaavaisesti monimutkaiseksi kokonaisuudeksi muodostaakseen sinut. Kokonaisuus on niin ainutlaatuinen, ettei sitä ole kokeiltu koskaan aikaisemmin eikä toista samanlaista tule. Vielä monien vuosien ajan (toivottavasti) kaikki nuo pienet hiukkaset jatkavat taidokasta yhteispeliään, joka on välttämätön edellytys sille, että sinä pysyt koossa ja voit jatkaa verrattoman miellyttävää mutta yleisesti ottaen aliarvostettua olemassoloa." Alkuperäisteos A Short History of Nearly Everything (2003). Suomentanut Markku Päkkilä. Kansi: Martti Ruokonen. WSOY 2005 Bill Brysonin suurteos Lyhyt historia lähes kaikesta on todella upea. Kirjan matkassa pääsemme niin avaruuteen, meren syvyyksiin kuin ihmislajin historiaankin - muun muassa.  Kirja on todennäköisesti niin helppotajuinen kirja maailman synnystä ja sen kehitysvaiheista kuin vain on mahdollista. En ole paras henkilö arvioimaan tät

  "Olivatko he yhdessä Kaitselmuksen kaikkinäkevä silmä? Jumaluuttako ihmisen kohtalosta päättäminen olisi vaatinut? Jumaluutta vai julmuutta? Miehiä nämä päättäjät kuitenkin olivat, miehiä, jotka osasivat varoa liukkaita rantakallioita ja tunnistivat sairauden, synnin ja rikoksen, vaaran, joka naisissa saattoi lymytä. He löivät viisaat kallonsa yhteen, eikä säröjä syntynyt, koska he olivat lujaa tekoa eli saaneet elää vakaissa, enimmäkseen kannustavissa ja järkeä pönkittävissä oloissa, toisin kuin nuo naiset, hauraat eli haurastetut astiat, vuotavat seulat, kumisevat vasket, helisevät symbaalit, laita- ja yöpuolet, nousu- ja laskuvedet." WSOY 2020 Katja Kaukosen romaani kertoo pienelle saarelle lähetettävästä naisjoukosta, joiden mukana tulee emäntä, ylihoitajatar ja muuta henkilökuntaa. Sairaiksi leimatut naiset ovat aluksi shokissa virikkeettömällä saarella, mutta alkavat vähitellen kotiutua. Kun vielä pappi Joel saapuu saarelle, alkaa kaikki asettua uomiinsa. Mutta saaren

  "Kirja kertoo Kuulista, joista osa eksyi. Suojelusenkeleistä, jotka siipien sijaan kantavat kuluneita nahkaliivejä. Veljien vahvasta siteestä. Vanhan liiton kirjoittamattomista pykälistä. Toivon tekstin luovan väkivallan uhreille uskoa siitä, että pelon ei tarvitse olla ikuista." Tammi 2020. Tara Koivukosken Rikottu enkeli on rankka selviytymistarina väkivallasta ja pelosta. Taran elämässä moni asia on pielessä alusta asti: kotona vallitsee vanhoillisen uskonnollinen, kireä ilmapiiri, isä lyö äidin katsoessa vierestä ja sisko terrorisoi elämää minkä ehtii. Päälle tulee vielä koulukiusaaminen, joka murentaa itsetuntoa lisää. Tämä kaikki on kuitenkin vasta alkusoittoa Taran tuleville koettelemuksille, joihin kuuluu väkivaltaisia miehiä ja seksuaaliväkivaltaa. Tämän kirjan lukeminen oli kivulias matka. Ei siksi, että se olisi huonosti kirjoitettu. Päinvastoin, teksti soljuu eteenpäin pakottomasti ja kirja on selkeän kronologisesti rytmitetty. Taran elämässä on kuitenkin niin

  "Riian oli vaikea pysyä ajan tasalla kuoleman läheisyydessä: äidin, isoäidin, Ellin, Julian. Päivät olivat olleet kuvaamattoman pitkiä, pidempiä kuin 24 tuntia, vuosia ja kuukausia, jotakin laskematonta ja rajatonta. Kun hän astui ulos, taivas oli jo tummumassa. Vain siellä, missä aurinko vielä ylsi taivaaseen, oli häivähdys violettia." Taitto: Jukka Iivarinen/Vitale. Bazar 2021. Ilona Tuomisen esikoisdekkari on kuvaus pimeästä intohimosta, syvälle painuneesta syyllisyydestä ja kuolleista naisista. Kolmekymppisen Riian elämä muuttuu kerta heitolla, kun hän löytää puistosta irtopään. Hän joutuu tutkinnan polttopisteeseen eikä mikään ole niin kuin ennen. Todella vahva esikoisteos! Luin tämän kirjan alle vuorokaudessa, mikä varmasti kertoo riittävästi kirjan koukuttavuudesta ja sujuvuudesta. Tuominen on välttänyt hyvin dekkarien perinteisen ongelman eli henkilöiden ohuuden. Sekä pää- että sivuhenkilöitä on selvästi kypsytelty riittävästi, niin ettei kukaan tunnu paperinukelta.

  Vielä on kesää jäljellä! Tänä kesänä on tullut luettua kaikenlaista. Vielä on kuitenkin kirjoja pinossa odottamassa. Kuvasta puuttuu Natasha Lesterin Ranskalainen valokuvaaja , jonka lainasin isälleni. Hän kehui kirjaa kovasti, joten odotan sen lukemista! Nyt olen jumittanut Kaukosen kirjassa Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan . Kirja on hyvä, mutta hyvin lyyrisesti kirjoitettu, joten sen lukemisessa kestää. Lisäksi Lyhyt historia lähes kaikesta on niin tietopitoinen, ettei sekään ole helppo pala. Nyt iltamassa aloitin myös dekkaria Ja jollen sinua saa, toiveissa että se etenisi vähän nopeammin. Bloggaamisintoa olisi vaikka kuinka! Huomasin juuri, että olen lukenut Bröntën Professorin jo kymmenen vuotta sitten. Ei mitään muistikuvaa... Eipä siis haittaa uusintaluku mitään. Mitä teillä on kesäpinossa?

  "Jo heräsi ensimmäisenä jouluaamun harmaaseen koittoon. Ei ainotakaan sukkaa riippunut tulisijan edessä, ja hetken hän tunsi yhtä suurta pettymystä kuin kerran kauan sitten, kun hänen pieni sukkansa oli pudonnut maahan kaikkien niiden ihanuuksien painosta, joita siihen oli sullottu. Sitten hän muisti äitinsä lupauksen, pisti kätensä tyynyn alle ja veti esiin pienen punakantisen kirjan. Jo tunsi sen erittäin hyvin, sillä se oli tuo vanha kaunis tarina parhaasta elämästä, mikä milloinkaan on eletty, ja Jo tunsi että se oli todellinen opas pyhiinvaeltajalle hänen pitkällä matkallaan." Alkuperäisteos Little Women (1868-69). Suomentanut Tyyni Haapanen. WSOY 1969. Päätin aiemmin tänä vuonna osallistua #kolmekirjaahaasteeseen ja nyt olen lukenut ensimmäisen haastekirjani. Ajatuksena on siis lukea uudestaan jo ennen luettuja kirjoja. Samalla osallistun tämän vuoden naistenviikkohaasteeseen. Olen saanut tämän äitini vanhan kappaleen 11-vuotiaana ja se on suuri aarre. Sisällöltäänki

  "Tärkein asia on tämä: riippumatta mitä olet kokenut tai missä nyt olet, saat kokea levollisuutta ja ottaa vastaan elämän hyvää. Olet aina hyvän arvoinen. Jokainen meistä on." Hidasta elämää. Valokuvat: Paula Ojansuu. Maalaukset: Manuela Bosco. Graafinen suunnittelu: Satu Kontiainen. Otava 2017. Sydänjuttu kertoo itsen ja oman elämän hyväksymisestä tässä ja nyt, ilman kaiken ansaitsemista. Kirja haastaa ottamaan vastuun omista tunteista ja elämästä. Voi hitsi, olisin halunnut pitää tästä enemmän! Jokin tässä ei vain nyt napannut. Ehkä olen jo lukenut aiheesta niin paljon, että kirjassa ei lopulta ollut minulle mitään kovin uutta ja mullistavaa. Vähän tuntui siltä, että kirjan sanoman olisi yli parinsadan sivun sijasta saanut yhdelle A4:lle...  Kirjan lähtökohtahan on tosi hyvä: anna arvo itsellesi, anna arvo toisellekin. Monella on pulmia asian kanssa, myös minulla. Silti kirjan toteutus tuntui jotenkin toisteiselta ja höttöiseltä. Ehkä se johtuu siitä, että olen tottunut l

  "Tämä on kutsu tutkimusmatkalle kohti omaa itseäsi: vahvaa, herkkää, villiä, rohkeaa ja hehkuvaa naista. Tämä on matka omaan nautintoosi. Siihen, miten nautit omasta kehostasi ja seksuaalisuudestasi." Hidasta Elämää. Kuvitus: Satu Kontinen iStockphoton kuvista. Graafinen suunnittelu ja taitto: Satu Kontinen. Otava 2020. Vauhdikkaan värikäs kirja on kannen herättämiä mahdollisia ennakkoluuloja syvempi tapaus. Kirsti Kuosmanen on psykoterapeutti (ET), näyttelijä, valmentaja ja luennoitsija. Tässä hehkuvassa kirjassaan hän opastaa naisia löytämään oman voimansa.  Voi kuulostaa perus self helpiltä, mutta itse koin saavani tästä paljonkin irti. Kuten moni muukin nainen, myös minä olen kamppaillut monien haasteiden kanssa eikä itseen kohdistuva rakkaus todellakaan tule luonnostaan. Saati sitten seksuaalisuuden eri ilmentymät, joita en tässä nyt julkisesti sen tarkemmin analysoi. Kuosmanen kirjoittaa pirskahtelevasti ja lempeästi, hänen matkassaan oli mieluisaa kulkea. Kirjassa on

  "Aina meillä ei ole kykyä, halu, ymmärrystä tai voimavaroja kuunnella omaa kehoamme ja sen viestejä. Tämän seurauksena keho alkaa tavalla tai toisella oireilla esimerkiksi uupumuksena tai kipuna. Voimme myös pyrkiä hallitsemaan ylivoimaiselta tuntuvia tunteita kontrolloimalla kehoamme ja sen luonnollisia toimintoja." Hidasta elämää. Valokuvat: Aura Nukari. Maalaukset: Emmi Ohraniemi. Graafinen suunnittelu ja taitto: Satu Kontinen. Otava 2021 Kotona kehossa on kaunis niin ulkoisesti kuin sisällöllisestikin. Kaunis taitto houkutteli heti kirjakaupassa tarttumaan kirjaan.  Kirjoittajat ovat panneet teokseen koko elämänsä. Samalla kun kirja on matka omaan itseen, se on myös matka Jussilan ja Ohraniemen tarinoihin. Toinen heistä on kärsinyt syömishäiriöstä, toinen taas on rääkännyt itseään kovalla treenillä. Lopulta keho on pysäyttänyt tilanteen, kun kaikki on mennyt yli. Siitä alkanut havahtuminen on johdattanut kirjoittajat matkalle omaan kehoon ja sen viesteihin. Onneksi nyk

  "Onneksi Jaskaa, Henkkaa, Jannea ja minua yhdistää kova työmoraali. Meistä neljästä kukaan ei ole koskaan pelännyt rankkaakaan duunia. Niin ikään tykkäämme kukin siitä, että voi tehdä kivoja asioita ilman älytöntä pennin venytystä. Joillekin muille riittää vähemmän ja se on tietenkin fine. Mutta me olemme tässäkin asiassa hyvin samanlaisia persoonia. Ja hyvä niin. Sillä jos bändissä ei olla tietyistä perustavaa laatua olevista asioista samalla aaltopituudella, bändi voi olla pian entinen." Johnny Kniga 2021 (ensimmäinen painos 2019) Petri Silaksen elämäkerta Alexi Laihosta on pala suomalaista metallimusiikin historiaa. Laiho oli jo eläessään jonkinlainen legenda eikä syyttä. Monenlaisia palkintoja ja nimikkeitä voittanut kitaristi tuli tunnetuksi ympäri maailmaa. Kirja on Laihon minämuodossa kertomaa tarinaa. Valinnassa on puolensa ja puolensa. Toisaalta oli nostalgista heittäytyä tähän tajunnan virtaan, niin tuttu puheenparsi oli. Toisaalta se teki tekstistä paikoitellen s

  "Kirje ja päiväkirja ovat sisaruksia keskenään, sydänystäviä ainakin, siksi niistä on luontevaa kirjoittaa samassa teoksessa. Vaikka kirjeellä on yleensä konkreettinen vastaanottaja, molempia tekstilajeja pidetään itsekommunikaationa. Vähän proosallinen sana, minäviestintää, vuoropuhelua minulta minulle." Karisto/Otava 2021. Terhi Rannelan kanta myöten ihastuttava teos Kirjeiden lumo pureutuu niin kirjeisiin kuin päiväkirjaankin. On virkistävää, että somen läpimurtoaikakaudella joku haluaa kirjoittaa käsinkirjoittamisesta. Koin kirjan hyvin inspiroivana. Rannela tuo paljon omaa elämäänsä kirjassa esille ja pidin siitä. Hän jopa paljastaa muutamia kohtia teiniajan päiväkirjastaan. Tuntuu kuin olisin lukiessani jutustellut kirjailijan kanssa. Kirjailija tuo esille kuuluisia kirjoittajia, muun muassa Ciceron ja Tolstoin vaimon, joka piti päiväkirjaa koko avioliittonsa ajan ja sen jälkeenkin, kymmeniä vuosia.  Kirjailija muistuttaa käsinkirjoittamisen hyvästä vaikutuksesta muun

  "En ollut varma, mikä tarkalleen ottaen oli meidät kolme saanut liittymään yhteen tai miksi oli käynyt niin, että me kaikki jahtasimme tavalla tai toisella samaa asiaa: menneissä sodissa menetettyjen naisten jälkeensä jättämään perintöä. Minulla ei ollut enää päämäärää tai loppupistettä tämän tien päässä, mutta me kaikki olimme menossa jonnekin, enkä ollut valmis luopumaan matkasta." Alkuperäisteos The Alice Network (2017). Suomentanut Päivi Paju. Harper Collins 2018 Koodinimi Alice johdattaa lukijansa huimalle matkalle toisen maailmansodan jälkeiseen Ranskaan. Vuonna 1947 nuori Charlie on raskaana ja naimaton, mikä on suuri häpeä. Hän on matkannut äitinsä kanssa Amerikasta Eurooppaan saamaan abortin. Mutta Charliella on oma suunnitelmansa: hän haluaa tietää, mitä hänen serkulleen Roselle tapahtui sodassa. Hänellä on lapulla vain nimi, Eve Gardiner. Charliella ei ole aavistustakaan, millaiseen seikkailuun hän ajautuu koputtaessaan entisen vakoojan ovelle. Olipa tämä huima

 "Jenny katseli haaveillen talvista maisemaa ja hymyili itsekseen. Samassa hänen hymynsä hyytyi. Oli aivan turha elätellä mitään toiveita. He kuuluivat täysin eri maailmoihin. Amanda Levy saisi Fredrikistä hyvän aviomiehen." Gummerus 2021. Ann-Christin Antellin esikoisromaani Puuvillatehtaan varjossa kertoo nuoresta papinleskestä Jenny Malmströmistä. Jenny elää pappilassa isänsä ja heidän palvelijansa kanssa ja kulkee rouvainyhdistyksessä. Jenny on todella oikeudenmukainen ihminen eikä voi sietää köyhien ja naisten sortoa. Päättäväisesti hän aikoo tehdä oman osansa paremman maailman puolesta. Toiselta puolen romaani kertoo rakkauskiemuroista. Jenny on vielä nuori ja häntä tavoittelee yksi jos toinenkin poikamies. Jennyn pää on välillä sekaisin huomiosta ja omista tunteistaan. Kuitenkin itsellisyys on hänelle tärkeää ja vain leskinaisille suotu etuoikeus. Miten yhdistää haave itsenäisyydestä ja rakkaudesta? Osa kirjan hahmoista perustuu todellisiin henkilöihin. Antell on tehn

 "Olivia ajatteli, että mikäli mies todella toimittaisi hänelle putkiremonttiin tarvittavat kymmenentuhatta euroa, hän selvittäisi asian. Olivia sel-vit-u-täi-si asian. Vaihtoehtoja ei ollut. Ja siihen oli toinenkin syy. Hän oli illalla lopullisesti alkanut ymmärtää, ja ennen kaikkea sisäistää, että poliisit pitivät häntä ainakin jossain määrin epäilyttävänä, ehkä jopa syyllisenä." Antti Tuomaisen dekkari Palm Beach Finland on mielenkiintoinen tapaus. Se alkaa aika perinteisen dekkarin tyyliin, tosin lukija saa tietää jo heti alussa syyllisen. Kuitenkin mukana on niin hurttia, erikoista huumoria, että teos poikkeaa todella paljon dekkarien valtavirrasta. Kaikki alkaa, kun Olivia Kurjen perintötalossa tapahtuu veriteko. Poliisi alkaa tietenkin selvittää asiaa ja Oliviaa(kin) epäillään. Palm Beach Finland on kuvitteellinen lomakeskus pääkaupunkiseudulla. Yritystä johtaa runsaasti hikoileva Jorma Leivo, joka vihaa hellettä. Hän on varma, että Suomen normaali kesäilmasto on ihant

 "Filosofia sikseen. Pietarista tuli selvät ohjeet eliminoida Lintumies. Pienenä, korostan pienen pienenä suosituksena sanottiin: älä tapa Viktoria. No, sitä yritän välttää. Enkä mielelläni ammu poliiseja, siitä tulisi turhan suuri hälinä. Tässä maassa. Mutta ymmärrät, meillä on ylivoima. Joko annant sen pikkunilkun meille suosiolla tai me panemme tämän hallin matalaksi." Gummerus 2003. Matti Röngän dekkari Hyvä veli, paha veli on Viktor Kärppä -sarjan toinen osa. Viktor on mukana jos jonkinlaisessa biseneksessä, joista kaikki eivät kestä päivänvaloa. Pian Helsingissä alkaa laota inkeriläistaustaisia huumeidenkäyttäjiä uuteen tavaraan ja Viktor kiskaistaan tapahtumien pyörteisiin. Taustalla kaihertaa ikävä Amerikassa opiskelevaa Marjaa kohtaan. Sanoisin, että tämä kirja on oikein mainio perusdekkari. Toimintaa riittää ja plussaa on se, ettei kaavamaisesti tapahdu murhaa, jota poliisi alkaa tutkia. Kirjan erityisenä ansiona ovat kirjan avainhenkilöt Viktor Kärppä ja poliisi K

 "Tuli kaunein kaikista enkeleistä minun lohduttajakseni päälle maan. Nyt vast' olen ihminen: mulle hänen kauttaan kaikki annetaan. Hänen luokseen lentävät laulut kuin pienet linnut riemuiten. Hänen ruumiinsa on kuin sielu ja sielunsa taivaan kaltainen, Kuin unista suloisista hän on astunut aineen maailmaan. Hänen hentoa olkaansa vasten pään painan nyyhkivän, autuaan." WSOY 1977 Hyvää runon ja suven sekä Eino Leinon päivää! Pitkästä aikaa on tullut luettua runoja. Kailaan runot ovat varsin traagisia ja synkkiä, mutta juuri siksi niistä pidinkin. Toistuvia teemoja ovat kuolema, kadotus ja Saatana. Runoilla on varsin uskonnollinen kehikko.  Nautin Kailaan vanhanaikaisesta kielestä kovasti. Useimmat runot ovat loppusoinnullisia, mutta löytyy muutamia vapaamittaisiakin. Suosittelen tätä kokoelmaa, jos tekin olette vasta tutustumassa Kailaan runouteen. Siinä on hyvä läpileikkaus hänen lyriikastaan.

  "Lukeminen tapahtuu ihmisen ajassa, ruumiin ajassa, ja ottaa osansa ruumiin rytmeistä, sydämenlyönneistä ja hengityksen tahdista, silmän liikkeistä ja sivua kääntävistä sormistamme, mutta emme kiinnitä mihinkään niistä erityistä huomiota. Kun luen, otan käyttöön sisäisen puhekykyni. Oletan kirjoittajan kirjoittamat sanat, ja kirjoittajasta tulee siksi aikaa oma sisäinen kertojani, ääni pään sisällä. Tuolla uudella äänellä on omat rytminsä ja taukonsa, jotka tajuan ja omaksun lukiessani." Alkuperäisteos Living, Thinking, Looking (2012). Suomentanut Kaisa Sivenius. Otava 2016. Siri Hustvedtin esseekokoelma Elää, ajatella, katsoa on älyllinen runsaudensarvi. Hustvedt toteaa olevansa hyvin utelias ihmisen suhteen ja hän tarkastelee monia eri ilmiöitä teksteissään. Jatkuvana teemana on minän ja muistin problematiikka.  Luin tästä kirjasta leijonasosan kirjamaratonilla, mikä oli vähän ongelmallista. Nämä esseet vaatisivat enemmän pureskelemista, ne ovat niin älyllisiä ja osa v

 Bongasin tämän haasteen Kirjasähkökäyrä -blogista ja halusin itsekin tehdä sen! 1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut? Todella vaikea valita, mutta ehkäpä nostaisin esiin Jukka-Pekka Björkmanin esseeteoksen Valkoista valoa. Se oli todella vaikuttava teos!   2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut? Elly Griffithsin Ruth Galloway-sarjasta Käärmeen kirous. Se oli tosi hyvä jatko-osa!   3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea? Näitä on vaikka ja kuinka, mutta ainakin Koko Hubaran Bechia odotan kovasti.   4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat? Hmm, en ole ikinä perillä siitä, mitä ollaan julkaisemassa ja milloin. Nyt selailin kahta kuvastoa eikä mikään herättänyt sen kummempia tuntemuksia. Minulle innostus uutuuksiin tulee selvästi blogien ja kirjagramin kautta.   5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen? Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä. En kyllä oikein odottanutka

 "Muumipappa ei mahtanut sille mitään, että hänestä tuntui hiukan kolkolta mennä hakemaan pyssyään. Jos se mörkö makaisi vaikka jonkin pensaan takana. Kun ei edes tiennyt minkä näköinen se oli. Ja ennen kaikkea kuinka iso se oli." Alkuperäisteos Trollkarlens hatt (1948). Suomentanut Laila Järvinen. Suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010. WSOY. Sain lukumaratoonillani luettua tämän ihastuttavan Tove Janssonin klassikon. Kirjassa on sivuja vain 140, joten se on nopeasti luettu. Kaikki alkaa, kun lapset löytävät keväällä ison silinterihatun. He vievät sen kotiin ja alkaa tapahtua kummia. Ensin hatusta lentää pilviä, sitten Muumipeikko muuttuu kummituseläimeksi ja muumitalon ympärille kasvaa viidakko. Hatusta on siis sekä huvia että harmia. Kirjassa myös seikkaillaan merellä, pyydystetään mamelukkikala ja juhlitaan Tiuhtia ja Viuhtia.  Tarinat olivat minulle tosi tuttuja 90-luvun Muumilaakson tarinoita -piirretyistä, mutta eroavaisuuksiakin oli. Tässä kirjassa Hemuli seikkai

 Aloitan tämän vuoden toisen lukumaratoonini tuossa seitsemän pintaan ja lopetan huomenna illalla seitsemältä. Päivitän tänne ainakin jossain vaiheessa lukemisiani. Luvun alle tulevat kuvassa olevat kirjat. Aion aloittaa muumikirjalla, niin pääsen mukavasti mukaan vielä Instagramin puolella olevaan #muumikirjamaratoniin. Tarkoituksena on lukea mahdollisimman paljon. Kuvassa olevista kirjoista minulla on kesken Koodinimi Alice ja Elää, ajatella, katsoa. Jospa saisin jälkimmäisen jopa kokonaan luetuksi! 2.7. klo 20.09 Luin tuossa äsken Taikurin hatun loppuun ja ajastin siitä oman postauksensa huomisaamulle. Nyt taidan tarttua Siri Hustvedtin kirjaan. 3.7. klo 19:06 Nyt urakka on ohi! Helle teki maratonista tosi raskaan ja lukeminen takkuili. Sain luettua kokonaan vain Taikurin hatun. Hustvedtin esseekokoelmaa sain pitkälle, mutta en loppuun. Tämä tietokirjapainotteisuus oli jälkeenpäin katsottuna virhearvio, sillä tekstit olivat aika vaikeita helteen pehmentämälle päälle. Koodinimi Alice

  "Harmonin päällä ruokasalissa oli Eskon ylioppilaskuva mustissa kehyksissä, kulmissa ristit ja seppeleet. Siinä hän katseli heidän tulemisiaan ja menemisiään, valkoinen lakki vielä tottumattomasti päässä, mutta kasvoilla hymy, varma ja voitokas. Siihen yläkulmaan olisi sopinut sururisti, niinkuin oli ison aseman päällikön ja kirkkoherran ja leipurinkin kodissa, heiltäkin oli poika kaatunut, mutta suru oli heillä kokonainen, edes se. Mutta täällä ei. Helvi ristin oli saanut, Helvi, kaksikuukautinen vaimo, eikä äiti, kaksikymmentäkuusivuotinen äiti. Joku muu voisi sellaisesta vääryydestä kantaa pitkää kaunaa." Ensimmäinen painos 1951. WSOY 1983. Eeva Joenpellon syntymästä tuli tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta ja blogeissa on luettu ahkerasti hänen kirjojaan. Minäkin liityn nyt tähän joukkoon. Veljen varjo kertoo Helvistä, joka on jäänyt lyhyen avioliiton jälkeen sotaleskeksi. Mutta miten päin pitäisi olla, kun ei oikein osaa surrakaan, jäihän mies lopulta vieraaksi? Samall