Uuno Kailas - Runoja


 "Tuli kaunein kaikista enkeleistä

minun lohduttajakseni päälle maan.

Nyt vast' olen ihminen: mulle

hänen kauttaan kaikki annetaan.


Hänen luokseen lentävät laulut

kuin pienet linnut riemuiten.

Hänen ruumiinsa on kuin sielu

ja sielunsa taivaan kaltainen,


Kuin unista suloisista

hän on astunut aineen maailmaan.

Hänen hentoa olkaansa vasten

pään painan nyyhkivän, autuaan."


WSOY 1977

Hyvää runon ja suven sekä Eino Leinon päivää! Pitkästä aikaa on tullut luettua runoja.

Kailaan runot ovat varsin traagisia ja synkkiä, mutta juuri siksi niistä pidinkin. Toistuvia teemoja ovat kuolema, kadotus ja Saatana. Runoilla on varsin uskonnollinen kehikko. 

Nautin Kailaan vanhanaikaisesta kielestä kovasti. Useimmat runot ovat loppusoinnullisia, mutta löytyy muutamia vapaamittaisiakin.

Suosittelen tätä kokoelmaa, jos tekin olette vasta tutustumassa Kailaan runouteen. Siinä on hyvä läpileikkaus hänen lyriikastaan.


Kommentit

Jokke sanoi…
Suomessa on hyviä runoilijoita. Hyvä, että liputetaan.
ketjukolaaja sanoi…
Uuno on numero yksi - tai ainakin sinnepäin. Lukiossa osakseni tuli pitää esitelmä Kailaan lyriikasta. Kahlasin Maunu Niinistön meleko paksun opuksen Kailaan runoudesta ja elämästä noin muutoin. Kiinnostus taiteilijaelämäkertoihin ja vastaaviin lopahti kertaheitolla. Kailaan runot ovat silti oikein hienoja, joitakin niistä osaan ulkoa.
Takkutukka sanoi…

Uuno Kailas, joka ei lukemalla kulu, on hieno ja laajatuotantoinen runoilija, kuten esim. "Pallokentällä" ja "Paljoin jaloin" osoittavat. Koskettavaa jälkeä, joten ilomielin komppaan Jokkea!
Anki sanoi…
Ketjukolaaja: Kailaan runous on tosiaan hienoa! Olisipa hauska osata runoja ulkoa. :)

Takkutukka: Kyllä, tästäkin kokoelmasta nuo mainitsemasi runot löytyvät. Itselleni varsinkin nuo loppusoinnulliset runot tuntuivat hyvin koskettavilta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18: KOONTI