Pohdintaa viihde- ja korkeakirjallisuudesta

 Pohdin vähän aikaa sitten jo Instagramin puolella ns. hömppää ja korkeakirjallisuutta ja ajattelin tuoda keskustelun tännekin.

Olen tällä hetkellä totaalisen kyllästynyt viihdekirjallisuuteen. Kuin piste i:n päälle oli Emily Henryn hömppäkirja Täydellinen päivä, joka kiristi hermojani kliseisyydellään. Tuntuu, että olen ammentanut jotakin tyhjiin.

Instagramissa minua pyydettiin määrittelemään viihdekirjallisuus, ja itse näen sen kolmen muuttujan kautta: todella juonivetoinen kirja, karikatyyrimäiset hahmot ja lajityypin kliseet. Kaikki eivät perusta jaoetteluista, mutta itse näen aika selvän eron korkeakirjallisuuden ja viihdekirjallisuuden välillä. Korkeakirjallisuuteen kuuluva kirja ei välttämättä miellytä juuri minua, mutta siinä on aina kirjalliset ansionsa. Tähän luokkaan kuuluu itselläni Taru sormusten herrasta. Siinä on kliseitä, mutta teos on kuitenkin genren määrittelijä ja kivijalka, lisäksi siinä on suuret kirjalliset ansiot.

Haluaisin nähdä lukemiseen enemmän vaivaa. Nautin kesällä Anna Kareninan lukemisesta, vaikka siinä oli välillä työläät kohtansa. Ehkäpä juuri siksi kirja jäi paremmin mieleen, kun sen eteen joutui näkemään työtä. En kaihda siis rakkauttakaan kirjan aiheena, jos sitä käsitellään älykkäästi, kuten Tolstoi tekee. Lisäksi kirkkaana helmenä on mielessäni Herman Hessen Lasihelmipeli, joka oli todella kohottava kokemus. Tunsin lukevani todella viisaan kirjailijan tekstiä.

Mitä mieltä te olette? Onko mielestänne aivan sama mitä lukee kunhan lukee vai menettekö laatu edellä?

Kommentit

Mai Laakso sanoi…
Kuuma kesä vaikutti minun lukutottumuksiin ja luin melkein pelkästään dekkareita ts. viihdettä.
Onneksi lämpötilat laskivat. Tosin viihdettä näkyy olevan yöpöydällä enimmäkseen plus yksi nobelkirjailijan teos.
En jaksaisi vielä ainakaan virallisia tiedekirjoja. En siis mene laatu edellä, vaan menen omien lukumieltymysten edellä. Kyl sinne sekaan mahtuu kaikenlaista tarinaa.
Anki sanoi…
Minäkin olin helteiden uhri ja pää tuntui ihan pehmenevän! Tuli luettua viihteellisempää enempi ja silläkö lienen sitten totaalisen kyllästynyt... :D
Hyva kirja on sellanen jonka voi lukea useaan kertaan. Ja aina hoksata jotain uutta. Ja hyvä lastenkirja on sellanen joka antaa aikuisellekin jotain.
Anki sanoi…
Tuo on muuten tosi hyvä pointti, että hyvän kirjan voi lukea moneen kertaan!
Anneli A sanoi…
Olen Main kanssa samoilla linjoilla, kesän kuumuus houkutteli pysymään kevyemmällä linjalla. Dekkareita tuli luetuksi paljon, samoin muutama nk feelgood-kirja. Mutta mahtui joukkoon muutakin. Eli mielialan mukaan mennään. Joskus yllärinä tulevat arvostelukappaleet vaikuttavat lukuvalintoihin. - Kiva kuulla, että olet lukenut Anna Kareninan. Se on yksi suosikkini kaikista kirjoista. Olen lukenut sen kahdesti.
Gregorius sanoi…
Olen aika lailla samaa mieltä noista viihdekirjan tuntomerkeistä, mutta samalla olen sitä mieltä että viihde ja korkeakirjallisuus on enemmän jatkumoa kuin selkeitä kategorioita, sen verran on tullut luettua myös esim. selvästi viihteestä ammentavaa kirjallisuutta jossa on kuitenkin ansiokasta henkilökuvausta, hyvää kielenkäyttöä, pinnan alla syvempiä teemoja tai muuta...ja sitten niitä höttöjä joissa lajikliseet ovat järjestyksessä eikä niiden lisäksi muuta olekaan (saati sitten korkeakirjallisuudeksi laskettavia kirjoja jotka kuitenkin kumisevat tyhjyyttä).

Ja sanoisin myös että miten luetaan vaikuttaa, samankin kirjan voi lukea hyvin juonivetoisesti, tulkiten henkilöt suoraviivaisten stereotyyppien mukaan jne tai sitten kiinnittäen huomiota muihin piirteisiin, pohtien kirjan teemoja, ihmiskäsitystä, moraalia, ajankuvaa, kieltä...ja jotkut kirjat antautuvat erinomaisesti kumpaan tahansa lukutapaan, ja jotkut sitten vähän huonommin toiseen ja toiset toiseen.
Juonivetoinen lukija pettyy kun kirjassa ei olekaan juonta, mutta voi hyvin viihtyä vanhan klassikon parissa kun siinä on selkeästi etenevä tarina jne.

Olen huomannut että minua lukijana kiinnostaa usein henkilöt, näiden suhteet ja miten ne on kerronnallisesti kuvattu, ja näiden ansiokkaita esityksiä on löytynyt kyllä varsin viihteellisissäkin kirjoissa.
Ja ilahdun esim. dekkareista joissa uppoudutaan oikein kunnolla moraalisiin ongelmiin ja haastetaan lukijakin niiden pariin.
Ja joskus olen huomioinut että viihteen puolelta voi löytää hyvinkin mehevää ja kouriintuntuvaa ajankuvaa, usein parempaa kuin saman aikakauden "klassikoista"...
LauraKatarooma sanoi…
Välillä tarvii saada aivot narikkaan ja sillon lukee kevyempää. Itellä se on esim. dekkarit ja vastaavat. Välillä taas tarvii jotain ihan muuta ja lukee tyyliin keltasen kirjaston kirjoja yms. Mulla on tarve molemmille. Kevyestä kirjallisuudesta en kyllä jaksa lukea kuvailemiasi kliseitä täynnä olevia kirjoja, sellaset jää helposti kesken, jos niissä ei oo jotain, joka saa lukemaan eteenpäin.
Takkutukka sanoi…

Ehkäpä molempi parempi! Vaikka helteet tekivät aivoista ja keskittymiskyvystä höttöä ja käänsivät lukemiset kevyemmälle puolelle, niin kyllä tavallisesti "laatukirjallisuudella" on vankka sijansa lukemistossani, koska se antaa mielikuvitukselle siivet, kutittelee empatianystyröitä, vie nojatuolimatkoille toisiin historiallisiin kehyksiin ja tuntemattomiin kolkkiin sekä kulttuureihin, herättää mietteitä ja pohdintoja, kyseenalaistaa asioita sekä rikastaa kieltä.
Gregoriuksen viimeisen kappaleen allekirjoitan mielihyvin. Mukavaa ja kiinnostavaa lukusyksyä:)
Anki sanoi…
Anneli: Anna Karenina oli kyllä hyvä!

Gregorius: Paljon hyvää pohdintaa! En olekaan ajatellut asiaa tuolta kantilta, että viihdekirjallisuudesta voi tarkastella ajankuvaa. Ehkä siksi, että olen lukenut lähinnä tosi uutta viihdekirjallisuutta.
Dekkareissa tosiaan on parhaimmillaan moraalista haastetta!

Laura: Tänä syksynä voisikin uppoutua Keltaiseen kirjastoon. :)

Takkutukka: Kirjoitit hienosti laatukirjoista. Juuri tuollaisia juttuja haluan saada lukemalla. :) Hyvää lukusyksyä sinullekin!
Nuo kliseet ja karikatyyrimäiset henkilöt sopivat tosiaan kuvaamaan viihdettä. Mutta kyllä sekä viihteellä että korkeakirjallisuudella on oma paikkansa; riippuu mielialasta, mitä milloinkin haluaa. Joskus tarvitsee kevennystä. Ja viihdettäkin on monenlaista, parempaa ja huonompaa.

Itseäni harmittaa monesti omat liian vakavat lukemiseni, koska haluaisin kyllä lukea kevyitäkin kirjoja, mutta aina sitten innostun jostain tosi raskaasta... Tämä oma ylisyvällisyyteni on kyllä välillä ongelma!! Mutta yritän keventääkin aina välillä, jos suinkin mahdollista...
Anki sanoi…
Ei hätää, minä olen ihan samanlainen :D Aina lukemassa jostain vakavasta.
Jokke sanoi…
Hyvää keskustelua. Itse en jaksa lukea tuollaista juonivetoista kirjaa jossa on kliseiset hahmot ja jossa arvaa kaikki juonenkäänteet. Onhan toisaalta Jane Eyre ja minusta Anna Karenina myös juonivetoisia kirjoja, jälkimmäisessä vielä aikakauden klisee, että pettävälle naiselle käy huonosti. Sen sijaan Karamazovin veljeksissä on hankala hahmottaa mitä tapahtuu.
On kirjoja jotka ovat olleet aikaansa edellä, Mrs. Dalloway, Georgica, Inho, Kadonnutta aikaa etsimässä, jota on jäljitelti.
Hannelen teesit allekirjoitan, hyvissä lastenkirjoissa on kaksi tasoa, kuten Nalle Puh, joka kertoo myös lapsuuden loppumisesta ja on reippaampaa kuin Proustin jatkuva Kadonneen ajan ulina.
Monet hyvät kirjat ovat toistensa kaltaisia, koska näyttävät ihmiselämän raadollisuuden ja toisaalta hienouden.
Anki sanoi…
Karamazovin veljeksien lukemista olenkin tässä harkinnut! Listallasi on myös monta muuta hyvin mielenkiintoista kirjailijaa ja kirjaa.
Olen huomannut jo pidempään että kesäkaudella luen melko kevyttä ja talvikaudella menee vakavamminkin otettava kirjallisuus, mutta olen kaiken kaikkiaan täysin fiilislukija. Lisäksi minulla on yleensä kolme kirjaa meneillään, niin ne eivät saa olla liian samanlaisia, jolloin jokin tai jotkut ovat vähän väkisinkin kevyempiä ja usein yksi näistä on dekkari tai psykologista jännitystä ja nehän lasketaan aina viihdekirjoiksi. Nyt olen taas jo ottanut sitä vakavampaakin aihepiiriä mukaan, viimeksi kuuntelemani enkkukirja sijoittui osin 1970-luvun Afganistaniin ja silloin tapahtuneeseen vallankumoukseen ja sen vaikutukseen yhden perheen osalta. Kaukana viihdekirjallisuudesta siis. Tosin täytyy viihdekirjoistakin sanoa, että niissä on paljon eroja. On ihan höttöä, mutta on myös taidolla ja älyllä kirjoitettua, eli kyllä viihdekirjaakin voi jäädä ihailemaan sen ansioista.
Amma sanoi…
No niin, nyt ollaan mieliaiheessani! :D
Mun mielestä jakoa voi lähestyä kahdesta suunnasta. Ensimmäinen ja yleisin on juuri tuo karkea jako korkea- ja viihdekirjallisuuteen. Mielestäni kuvaat viihdekirjallisuuden keskeisiä tunnusmerkkejä hyvin. Ns. korkeakirjallisuus haastaa keskimääräistä enemmän ja ainakin pyrkii tuomaan jotakin uutta.
Sitten tullaan siihen toiseen lähestymistapaan ja hankalammin määriteltävään, eli siihen, mitä kirja lukijalleen antaa. Viihteellinen, kliseinenkin kirja voi olla todella hyvä ja vastaavasti kunnianhimoisempi teos huono. Tämä on tietysti myös makuasia. Minulle itselleni lukijana on tärkeää, että kirja herättää ajatuksia. Olen yhteiskunnallinen lukija tai sitten metsästän jotakin isompaa oivallusta ihmisyydestä, elämästä tai itsestäni. Siinä ei oikeastaan kirjan kirjallisella muodolla ole väliä. Monet viihdekirjat ovat pinnallisia, mutta toisaalta usein hömppä tuottaa myös itselle merkittäviä oivalluksia. Ja vastaavasti vaikka ansiokkaat korkeakirjalliset teokset ovat usein loistavia, niin yhtä usein tuntuu, että kirjan sanoma jää kirjallisen ilmaisun harjoitelman ja kirjailijan taidokkuuden esittelyn alle.
Seregi sanoi…
Mä olen huomannut, etten jaksa useinkaan lukea lukea määrittelemääsi viihdekirjallisuutta. Ne menevät äänikirjoina. Monesti en nimittäin jaksa kuunnella äänikirjana monimutkaisempia kirjoja.

Summa summarum: viihdekirjallisuudella on aika ja paikka
Anki sanoi…
Paljon kivaa pohdintaa teillä, kiitos! :)
En kannata koko jakoa matalaan ja korkeaan. Oman aikansa viihde voi usein nousta korkean klassikon asemaan niin kirjallisuudessa kuin vaikkapa musiikissakin. Viihteellisessäkin kirjassa voi käsitellä ajankohtaisia tai yleismaailmallisia teemoja ja tuoda esille tärkeitä aiheita tai olla jotakin mieltä. Toisaalta korkeana pidetty voi olla muodollisesti pätevää ja ns. haastavaa luettavaa, mutta aiheeltaan tai teemoiltaan itseensä käpertyvää, elitististä, mitäänsanomatonta.

Luen viihdettä, etenkin dekkareita, paljon, mutta myös ns. parempaa kirjallisuutta, ja koen molemmat tärkeiksi. Kun ajattelen, miten moni ei lue kirjoja lainkaan, soisin heidän mieluummin lukevan vaikka kuinka paljon viihdettä kuin antavan lukutaitonsa hiipua sellaiseksi, ettei mihinkään somepäivitystä pidempään jaksa keskittyä.

Rakastan tarinoita ja arvostan hyvää kieltä, odotan uskottavia henkilöhahmoja ja edellytän teoksen sisäisen maailman olevan looginen vaikka se muuten olisi uskomaton. Toisinaan viehätyn kielen koukeroisuudesta, mutta joihinkin kirjoihin sopii yksinkertainen tyyli. Pidän siitä, että kirjailijalla on oma "ääni", tapa kertoa ja kuvailla. Jos kirja herättää ajatuksia, on minulle aivan sama, mihin kategoriaan kukin sen asettaa.
Olen melkoisen samaa mieltä kuin Gregorius tuossa aiemmassa kommentissaan.
Luen mielelläni aina välillä viihdekirjoja ja luin tuon Täydellinen päivä -kirjankin (arvioni Kirsin Book Club -blogissa). Kirja on käsittääkseni melkoinen myyntimenestys, mutta minua se ei sytyttänyt. En ihanstunut kumpaankaan henkilöhahmoon, vaikka he olivatkin suht ok. Mutta ihan niin kepeää en enää jaksa. Epäilin jo, että olenko liian vanha ja chick litini lukenut. Mutta ei minulle ole viihde-korkeakirjallisuus-akselia. Montaa todella paneutumista vaativaa en halua lukea peräkkäin ja silloin viihteellisempi toimii oikein hyvin välilukemisena. Joskun on myös niin tiukkaa muualla, että omaan lukemiseen ei voi pistää kuin viihdekirjan verran paukkuja.
Suketus sanoi…
Mielestäni kaikella kirjallisuudella on paikkansa, vaikken henkilökohtaisesti ole erityisen mieltynyt juuri esim. viihdekirjallisuuteen. Vielä jaksan iloita siitä, että erilaisille lukijoille löytyy vaihtoehtoja, joihin tarttua ja joista innostua. Olen viime vuosina kuunnellut jonkin verran äänikirjoja, ja siihen formaattiin minulla sopii erityisen hyvin juuri juonivetoisuus, ei niinkään kielellisesti kunnianhimoisempi kirjallisuus.

Ja pohjimmiltaan kuitenkin on olemassa myös huonoa kirjallisuutta, mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan senkään lukijoita, heh.
Anki sanoi…
Paljon kiinnostavia näkökulmia, kiitos! En itse kuuntele äänikirjoja, joten en osaa ajatella asiaa kunnolla siitä näkökulmasta. Voin kyllä uskoa, että kuunnellessa perinteisempi juonivetoinen kirja on sopivampi.

Itse kaipaan nyt jotain todella erilaista. Olen lukenut vuoden aikana todella paljon ja perinteisemmät kirjat tursuavat korvista.