Vera Miettinen - Eerika


 "Eerikan tarinassa on toinen toistaan surullisempia tapahtumia ja yksityiskohtia, ja kaikki ne aiheuttavat ahdistusta sekä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta. Erityisesti turhautuneisuuden tunne siitä, miten tämä kaikki olikaan mahdollista, on läsnä varmasti koko kirjan lukemisen tai kuuntelemisen ajan. Eerikan tarina herättää siis vahvoja tunteita, ja se on ymmärrettävää. Kirja ei sovikaan kaikista herkimmille."

Taitto: Leena Seppänen Lenape Design. Deadline Kustannus 2020.

Eerika kertoo isänsä ja äitipuolensa murhaamaksi joutuneen Vilja Eerikan tarinan. Vilja oli kuollessaan vasta 8, ja hän kuoli väkivaltaisesti äitienpäivänä 2012. Tapauksesta tuli Suomessa iso ja sitä käsiteltiin julkisuudessa monelta kantilta. Miettisen kirja on summaus ja tarkennus siitä, mikä johti poikkeukselliseen väkivallantekoon.

Kirjassa on lukuja ja pienempiä osioita, jotka on eritelty päivämäärittäin. Tarina alkaa vuodesta 2010. Vilja Eerika oli ollut lastensuojelun asiakas miltei koko pienen ikänsä ja asui äitinsä kanssa. Lastensuojelussa heräsi huoli, sillä äidillä oli vakavia päihdeongelmia. Tytön isä Touko Tarkki halusi lapsen yksinhuoltajuuden ja saikin sen.

Jo varhaisessa vaiheessa tarinat Nadiasta, joka on ranskalaismarokkolainen lääkäri ja neloisraskaudessa, kohotti kulmakarvoja lastensuojelussa. Tarkilta tiukattiin asiasta, mutta tämä vakuutti asian olevan totta. "Nadialta" vaadittiin henkilötietoja ja raskaustodistusta, mutta niitä ei koskaan toimitettu.

Vilja Eerikassa alkoi ilmetä mustelmia ja muitakin jälkiä, ja koulun ja muiden tukitoimien ihmisten huoli kasvoi. Kaikki kyllä kirjattiin lastensuojelussa ylös, mutta mitään erityistä ei tehty. Vähän aikaa tyttö oli sijoituksessa Meripihassa, mutta hänet kotiutettiin sieltä takaisin isän ja omituisen äitipuolen luo. Pian huoli taas kasvoi ja tehtiin päätös, että äitienpäiväviikonlopun jälkeen tyttö sijoitetaan uudestaan. Se oli kuitenkin liian myöhäistä: Vilja Eerika kuoli äitienpäivänä.

Miettinen on käyttänyt laajasti erilaisia asiakirjoja lähteinään ja haastatellut eri ihmisiä, poislukien biologisen äidin. Loppupuolella kirjaa Miettinen vielä käy kaikkea läpi analyyttisesti ja tekee toimenpide-ehdotuksia. Selvää on, että lastensuojelussa epäonnistuttiin ja pahasti. Poliisille ilmoittamista vitkutettiin niin kauan, että tyttö ehti kuolla.

Tuntuu absurdilta, että tyttö kotiutettiin takaisin isän luo, vaikka oli selvää, ettei äitipuoli ole se, mitä väittää olevansa. Katsottiin kuitenkin, ettei valehtelu ole riittävä syy toimenpiteisiin. Yksi syy kaiken epäonnistumiselle oli myös tietojen sirpaleisuus: kenelläkään ei oikein ollut kokonaiskuva hallussa. Vilja Eerika ei myöskään uskaltanut kertoa kotioloistaan mitään, paitsi kerran kertomalla että se on salaisuus. Sen olisi pitänyt olla todella suuri varoitusmerkki kaikille osallisille.

Voi vain toivoa, että lastensuojelun pykäliä ja käytänteitä on tämän jälkeen jotenkin järkeistetty. Nyt ainakin koulujen ja muiden tahojen velvollisuutta tehdä lastensuojeluilmoitus on vahvennettu. Toisaalta se ei tässä tapauksessa olisi ratkaissut mitään, sillä lastensuojeluilmoituksia kyllä tehtiin aivan joka taholta koulusta naapureihin. Ei ollut siis kyse siitä, etteikö kukaan olisi välittänyt pienestä tytöstä, päinvastoin.

Vähälle huomiolle on myös jäänyt se, kuinka paljon asioihin vaikutti Tarkin äidin ammatti. Hän oli tapahtuma-aikaan Askolan sosiaalipuolen johtohenkilöitä. Kirjassa käy ilmi, että hän suhtautuu lastensuojeluun yliolkaisesti ja myös vaatii asiakkuuden katkaisua! 

Poikkeuksellisesti myös Tarkin ja Laamasen, siis äitipuolen, mielentilatutkimusten tietoja paljastettiin julkisuudelle. Laamanen todettiin epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö ja psykopatian piirteitä. Tarkki katsottiin olevan riippuvainen persoonallisuus. On todella kauheaa, että pieni tyttö saattoi elää paitsi päihdehuuruisessa, myös todella sairaiden ihmisten elämässä. Miten huono onni voi pienellä ihmisellä olla?

Suosittelen kirjaa. Se ei revittele eikä syyttelekään, vaan on asiapitoinen kuvaus tapahtuneista asioista. Kaikkein herkimmille tätä ei tietenkään voi suositella, vaikka suurimmat raakuudet onkin jätetty kirjasta pois. Murhan tapahtumia ei käsitellä.

Kommentit

Eerikan tapaus oli todella järkyttävä ja traaginen. Miten näin voikin käydä? Luulen että minä olen se herkempi lukija, jolle tämä kirja olisi varmasti liian ahdistava. Mutta on hyvä, että tällaista aihetta käsitellään, ja toivottavasti vastaavat tapaukset pystytään tulevaisuudessa välttämään.
Anki sanoi…
Kyllä! Tästä aiheesta ei voi puhua liikaa.
Mannilainen sanoi…
Tämä kirja kannatti lukea ihan jo sen vuoksi, että se kertoo tosiasiat tosiasioina, eikä maalaile suuria uutisotsikoita. Eerikan elämä oli kyllä järkyttävä. Ei tuollaista saisi tapahtua.
Anki sanoi…
Niinpä! Täysin käsittämätöntä kaikin puolin.
Anneli A sanoi…
Kiitos kirjan esittelystä. Hyvä kun tästä tärkeästä aiheesta on kirjoitettu. Minulla oli tämä kirja jo kerran käsissäni kirjastossa, mutta sitten tuntui, että sen hetkisillä fiiliksillä en pystynyt tarttumaan tähän aiheeseen. Mutta mielessä kirja on edelleen.
Leena Lumi sanoi…
Tämä on tatuoitu minuun! Minne kommenttini on kadonnut? Kirjoitin juuri tuosta perjantaista, kun klo oli 15.40 ja sosiaaliohjaaja sanoi Eerikan tarvitsevan pikaisen sijoituksen heti. Tällöin murhaajaisän äiti puuttuu asiaan ja sanoo, että Erika on äitienpäiväviikonlopun hänellä. Saiko tämä nainen tuomion? Sivuan tätä aihetta huomenna erään toisen lapsen kohtalossa. Vaadin sosiaalipuolelta täydellistä läpinäkyvyyttä!!!
Anki sanoi…
Anneli: Joo, tätä ei pysty lukemaan jos on jo valmiiksi herkillä!

Leena: Ei isoäitiä käsittääkseni edes syytetty mistään, mikä on käsittämätöntä. Minusta on sevää, että hän käytti vaikutusvaltaansa väärin.
Jokke sanoi…
Tärkeää oppia tästä tapauksesta. Koskelan tapauksesta pitää myös oppia Lapsiin kohdistuva kaltoin kohtelu on kauheaa ja molemmissa tapauksissa se johti lapsen kuolemaan.
Anki sanoi…
Jokke, kyllä, aion lukea myös tuon Koskelan murhasta tehdyn kirjan, kunhan sen joskus käsiini saan.