John Douglas & Mark Olshaker - Mindhunter osa 1: FBI ja sarjamurhaajan mieli

 


"Olemme kaikki haavoittuvia. Ei ole väliä, miten paljon tiedät, miten kokenut olet tai miten monta kuulustelua olet hoitanut. Ei ole väliä, ymmärrätkö tekniikan. Jokaiseen meistä voi päästä käsiksi - jos osaa nähdä, missä ja miten olemme haavoittuvia."

Aula & co 2020

Mindhunter on suuremmalle osalle tuttu Netflixin rikossarjana, jossa kuvataan, miten FBI:n kaksi agenttia alkoi haastatella vankilassa istuvia väkivaltarikollisia ja luoda prosessin avulla rikollisten profilointia. Sarja ei ole vilkasta mielikuvitusta, vaan se perustuu hyvin pitkälle tosiasioihin, ajankohtana varsin nuoren John Douglasin innostukseen psykologiaa kohtaan. Douglasin muistelmat on julkaistu alun perin jo 1995, ja nyt ne on viimein saatu Aula & con julkaisemana kaksiosaisena sarjana. Toinen osa jo odottelee lukupinossani.

Muistelmien epilogi alkaa vauhdikkaasti, kun Douglas muistelee pahaa romahdustaan työuransa aikana. Hänellä oli liikaa töitä ja paineita, jotka kumuloituivat ja ilmenivät vakavana sairaskohtauksena. Lääkärit uskoivat miehen kuolevan tai ainakin vammautuvan pahasti. Toisin kuitenkin kävi, ja Douglas toipui romahduksesta.

Kirja etenee varsin kronologisesti Douglasin elämänvaiheiden myötä. Ensin puhutaan lapsuudesta, sitten hieman hukassa olleesta nuoruudesta ja lopulta elämän taitekohdasta, kun nuoresta miehestä leivottiin FBI:n agentti. Täytyy myöntää, että välillä mielenkiinto meinasi vähän herpaantua näissä FBI-kuvioissa, sillä olin paljon kiinnostuneempi itse profiloinnista. Kuitenkin tiedot FBI:n kiemuroista ovat varmasti monelle muulle hyvin antoisaa luettavaa. Itselleni jäi vahvimmin mieleen se, miten Douglasin alku-uran aikainen päällikkö oli ahdasmielinen kaikkea psykologiaa kohtaan. Jos äijä ei olisi kuollut silloin kun sattui kuolemaan, olisi profiloinnin kehittäminen ollut varmasti vielä kovemmassa vastatuulessa.

Nykypäivän näkökulmasta tuntuu hullulta, miten kovasti profilointia epäiltiin alkuun, mutta toisaalta tavallisilla poliiseilla ei ollut mitään psykologista koulutusta, jolloin se tuntui heistä helposti haihattelulta tai peräti noituudelta. Ammattilaisen tekemän profiloinnin tuloksessa itseänikin hämmästyttää sen tarkkuus: kaikenlaisia yksityiskohtia mainitaan aina tekijän ihonväristä ammattistatukseen asti. Ikä on ehkäpä heiluvin käsite, koska moni rikoksentekijä on kehityksellisesti jälkeenjäänyt ikätovereihin verrattuna. 

Kun lukee Douglasin mainitsemia yksityiskohtia sarjamurhaajien teoista, ei toisaalta ihmettele agentin romahtamista. On varmasti todella kuormittavaa olla jatkuvasti tekemisissä näiden kaikista julmimpien rikosten kanssa. Se mikä minua on oikeastaan aina ihmetyttänyt, on sarjamurhaajien kohtalaisen suuri määrä juuri USA:ssa. Toki kyse on suuresta maasta ja sarjamurhaajia on löytynyt ympäri maailman, mutta Amerikka erottuu joukosta. Olisi kiintoisaa tietää, miten paljon sarjamurhaajia on esimerkiksi Lähi-idässä, jossa monessa maassa lasten elämä on hyvin sekasortoista ja vanhemmat traumatisoituneita - tekijöitä jotka nostavat altistusta rikollisuudelle. 

Douglasin muistelmien lukeminen oli varsin antoisaa. Kirjoitustyyli on sujuva ja enimmäkseen pysytään hyvin asiassa. Herkimmille en tätä suosittele, sillä kauheita rikosten yksityiskohtia kuvataan. Sen sijaan true crime -faneille tämä on suorastaan pakollista lukemistoa.

"Kaikilla on kivensä."

Kommentit

Anneli A sanoi…
Kiitos kirjan kiinnostavasta esittelystä. Ei kirja eikä sarja ole minulle tuttuja, mutta mielenkiinnolla luin tätä kuvaustasi kirjasta. Tuntuu, että voisin itsekin tarttua tähän kirjaan.
Anki sanoi…
Kiitos! Olisi kiva kuulla, mitä tästä ajattelet. :)
Elegia sanoi…
Olen tästä sarjasta tietoinen, mutta en ole sitä Netflixistä katsonut. Periaatteessa kiinnostaisi, mutta katson niin vähän mitään, että en ole saanut aikaiseksi (ja olen tosi nirso katsomisieni suhteen). Ehkä jossain vaiheessa. Nimenomaan katsominen siis kiinnostaa, tuo kirja ei ehkä niinkään (kirjojen suhteen tarjonta taas on niin runsasta, että pakko karsia – on kyllä taas “ongelmat”, haha).

Sarjamurhaajamaana Usa on kyllä lyömätön muihin verrattuna. Brittilä tulee kakkosena. Kokonaiskuvaa voi kyllä vinouttaa se, että Jenkeistä (ja Briteistä) on saatavilla aika hyvin statistiikkaa (veikkaan, että näin ei ole esim. monissa Lähi-idän maissa saati Venäjällä) ja rikoksia kirjataan, tilastoidaan ja osataan yhdistää rikoksia samaan henkilöön. Eli on olemassa niitä tilastoja ja ne ovat julkisia.
Anki sanoi…
Suosittelen kyllä sarjaa, se on selvästi tehty näiden muistelmien pohjalta eli kirjoja ei ole pakko lukea saadakseen asiaan selvyyttä. Mielestäni näyttelijät olivat varsin hyviä.

Ja tuttua tuokin kirjojen karsinta... Ja toki tuo tilastointiasia on tosi, sitä en tullut edes ajatelleeksi.
Amma sanoi…
Minulla on vähän ristiriitainen suhde true crimeen. Sen nimissä tehdään paljon sellaista, minkä miellän lähinnä sosiaalipornoksi, mutta on toki myös paljon muutakin. Tämä vaikuttaa jälkimmäiseltä vaihtoehdolta. Profilointi on kiinnostava aihe, johon olisi kyllä mielenkiintoista tutustua lähemmin. En ole tuota Netflix-sarjaakaan katsonut. Kiitos vinkistä siis!
Anki sanoi…
Ole hyvä! Totta on, että kaikki true crime ei oikein kestä tarkastelua. Mielestäni kuitenkin Suomessa on aika hyvin vältetty ainakin pahimmat ylilyönnit. Tämä Douglasin kirja on ehdottoman asiapitoinen ja sarja on selvästi tehty muistelmien pohjalta.