Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
Bulgakovin tunnetuin teos Saatana saapuu Moskovaan (Master i Margarita, WSOY 2005, suomentanut Ulla-Liisa Heino) on mielikuvituksellinen ja absurdi tarina Saatanasta, hänen apureistaan ja lukuisista onnettomista moskovalaisista henkilöistä, jotka sattuvat heidän tielleen. Mikään ei ole mahdotonta näille arvaamattomille hepuille ja sen saavat asianomaiset kokea kantapään kautta...
Jo toinen venäläinen klassikko! Nyt sietää olla tyytyväinen itseensä. ;) Tämä olikin erittäin positiivinen lukukokemus, vaikkakin loppupuoli lässähti melko tylsäksi. Täytyy sanoa, että minulla oli ennakkoluuloja kirjaa kohtaan, olihan se ensinnäkin klassikko, venäläinen klassikko ja jäänyt minulta aikaisemmin keskenkin. Olen kuitenkin tyytyväinen, että haahuillessani ennen syyslomaa kirjastossa ystäväni pyysi saada valita kirjalistaltani jonkun teoksen, kun itse olin liian pyörryksissäni vaihtoehtojen määrästä ja valitsi sitten tämän.
Tarina alkaa, kun kaksi ateistia keskustelee lammen luona toisen kirjoittamasta uskonnonvastaisesta runosta. Miesten keskustellessa henkevästi saapuu paikalle kukas muukaan kuin itse Saatana, ulkomaalaisen miehen valepuvussa. Loppu onkin sitten kirjallisuuden historiaa. Mies toisensa jälkeen kohtaa Saatanan kumppaneineen ja järkyttyy niin, että tulee kärrätyksi tohtori Stravinskin psykiatriselle klinikalle. Porukkaa on kuin pipoa, niin kuin venäläisissä klassikoissa on tapana. Nimet ovat tottakai kolmiosaisia ja suomalaiselle ylivoimaisen vaikeita muistaa. Asiaa ei helpottanut rakenne, jossa Margaritan lentäessä alasti taivaalla uusi henkilö, jolla on tietysti kolmiosainen vaikea nimi, istuu Varietee-teatterissa, jossa sataa katosta kymmenruplaisia. Onneksi kuitenkin tärkeimmät henkilöt muistin suurin piirtein ja he esiintyivät tarpeeksi usein jäädäkseen mieleen.
Pidin kovasti myös Bulgakovin kielestä. Se oli todella sattuvaa ja humoristista. Kuvaus oli elävää ja kiinnostavaa. Kerronta ei ollut missään vaiheessa tylsää. Myös henkilöiden hassu tapa kutsua tuntemattomia kansalaisiksi jäi hyvin mieleen. Hauska yksityiskohta!
Lopun lässähdyksestä huolimatta kirja oli oikein hyvä. En edes väitä pysyneeni koko ajan kärryillä tai tajunneeni läheskään kaikkea, mutta viihdyin kyllä. Suosittelen lämpimästi teille, jotka pelkäätte klassikkoja ja aivan erityisesti venäläisiä klassikkoja!
Jo toinen venäläinen klassikko! Nyt sietää olla tyytyväinen itseensä. ;) Tämä olikin erittäin positiivinen lukukokemus, vaikkakin loppupuoli lässähti melko tylsäksi. Täytyy sanoa, että minulla oli ennakkoluuloja kirjaa kohtaan, olihan se ensinnäkin klassikko, venäläinen klassikko ja jäänyt minulta aikaisemmin keskenkin. Olen kuitenkin tyytyväinen, että haahuillessani ennen syyslomaa kirjastossa ystäväni pyysi saada valita kirjalistaltani jonkun teoksen, kun itse olin liian pyörryksissäni vaihtoehtojen määrästä ja valitsi sitten tämän.
Tarina alkaa, kun kaksi ateistia keskustelee lammen luona toisen kirjoittamasta uskonnonvastaisesta runosta. Miesten keskustellessa henkevästi saapuu paikalle kukas muukaan kuin itse Saatana, ulkomaalaisen miehen valepuvussa. Loppu onkin sitten kirjallisuuden historiaa. Mies toisensa jälkeen kohtaa Saatanan kumppaneineen ja järkyttyy niin, että tulee kärrätyksi tohtori Stravinskin psykiatriselle klinikalle. Porukkaa on kuin pipoa, niin kuin venäläisissä klassikoissa on tapana. Nimet ovat tottakai kolmiosaisia ja suomalaiselle ylivoimaisen vaikeita muistaa. Asiaa ei helpottanut rakenne, jossa Margaritan lentäessä alasti taivaalla uusi henkilö, jolla on tietysti kolmiosainen vaikea nimi, istuu Varietee-teatterissa, jossa sataa katosta kymmenruplaisia. Onneksi kuitenkin tärkeimmät henkilöt muistin suurin piirtein ja he esiintyivät tarpeeksi usein jäädäkseen mieleen.
Pidin kovasti myös Bulgakovin kielestä. Se oli todella sattuvaa ja humoristista. Kuvaus oli elävää ja kiinnostavaa. Kerronta ei ollut missään vaiheessa tylsää. Myös henkilöiden hassu tapa kutsua tuntemattomia kansalaisiksi jäi hyvin mieleen. Hauska yksityiskohta!
Lopun lässähdyksestä huolimatta kirja oli oikein hyvä. En edes väitä pysyneeni koko ajan kärryillä tai tajunneeni läheskään kaikkea, mutta viihdyin kyllä. Suosittelen lämpimästi teille, jotka pelkäätte klassikkoja ja aivan erityisesti venäläisiä klassikkoja!
Kommentit
Ps. Neuvostoliitossa ihmisiä puhuteltiin yleisestikin "kansalaisiksi", toinen vaihtoehto, ehkä vielä hieman positiivisempi oli "toveri". Kyseessä ei ole siis Bulgakovin keksintö vaan puhtaasti neuvostoelämään liittyvä seikka.
Leena: Joskus käy näin. :D Kaikesta ei vain voi tykätä.
anuh: Skarppius on olennainen avu tätä lukiessa, on tässä sen verran henkilöitä ja tapahtumia. :D
Jenni: Hauska kuulla! :)
Luru: Venäläiset klassikot on kyllä melkoinen projekti, jota itsekin vähän tässä olen nyt aloitellut... Pitää ehdottomasti lukea niitä silloin, kun on innostusta!
En varmaan tajunnut kirjasta puoliakaan, se luultavasti vilisee viitteitä sinne ja tänne, mutta nautin suunnattomasti sen hillittömästä menosta ja meiningistä, vaikka aina välillä tipuinkin kärryiltä!