Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2022.

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 15: koonti

Kuva
Tämä on klassikkohaasteen koontipostaus. Päivitän postaukseen osallistuneiden postaukset kirjoista. Linkittäkää kommentteihin omat postauksenne, niin lisään ne tähän. Seuraan kommentteja säännöllisesti.  Jotakin syötäväksi kelvotonta: Carlo Collod - Pinocchio Kirjaluotsi: Henry James - What Maisie Knew ja The Spoils of Poynton Kirsin Konttuuri: Virginia Woolf - Majakka Yöpöydän kirjat: Otfried Preussler - Mustan myllyn mestari Luettua Elämää: Gustave Flaubert - Rouva Bovary Kirjaimia: Eeva Tenhunen - Mustat kalat Donna Mobilen kirjat: Toni Morrison - Minun kansani, minun rakkaani Tarukirja: Francois Rabelais - Pantagruel. Dipsodien kuningas Kirjakaapin kummitus: Angela Carter - Sirkusyöt Kulttuuri kukoistaa -blogi: Herman Melville - Moby Dick Jokken kirjanurkka: Joseph Heller - Me sotasankarit Lasisipulissa: Vladimir Nabokov - Lolita Kirjasähkökäyrä: Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys Kirjahamsterin lukuvinkit: William Shakespeare - As You Like It Kirjakimara: Gertrude Stein -

Milo (Pasilan Myrkky 2)

Kuva
 "Villisti juhlivia nuoria katsellessaan Milo saattoi vain todeta, että hän alkoi olla jo turhan vanha notkumaan yökerhoissa. Paljon mieluummin hän vietti iltoja Netflixiä katsellen ja bisneskirjoja lukien. Hänellä oli selkeä tavoite pestä huumerahat puhtaaksi ja aloittaa jokin rehellinen liiketoiminta. Setä saattaisi suostua siihen, jos hän saisi Suomessa ensin asiat kuntoon. Tosin tällä hetkellä puhtaaksi pestäviä euroja ei juuri ollut." Kale Puontin Milo (Bazar Kustannus 2021) jatkaa Pasilan Myrkky -sarjaa kakkososana. Olen lukenut tähän mennessä ilmestyneet kolme muuta osaa sekajärjestyksessä kun olen niitä käsiini saanut, mutta se ei ole haitannut. Kirjoissa puidaan olemattoman vähän ihmisten yksityiselämää, pääpaino on käsillä olevassa keississä ja toiminnassa. Tässä osassa päähenkilö on albaanialainen Milo, joka on aiemmin ryssinyt huumekaupan Suomessa. Linnatuomion jälkeen hän päätyy Suomeen takaisin korjaamaan aiheuttamansa vahingot. Huumekartellia johtaa hänen setä

Omat huoneet - Missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten

Kuva
 "Sangen erilaisia ovat myös päähenkilöidemme huoneet: joku kirjoittaa enonsa vintillä sahanpurujen seassa ja toinen sanelee sihteerille silkkityynyjen seasta pylvässängyssä suuressa kartanossaan. On paitsi vankilan myös mielisairaalan ja keuhkotautiparantolan pihoille aukeavia ikkunoita, ja merelle ja järvelle. On mustahirsinen, lumivalkoisilla pellavilla pehmennetty kalastajamaja ja saunakamari, jonne sulkeudutaan kesäyön hämäriksi tunneiksi." Suvi Ratisen kirja Omat huoneet (Tammi 2021) on kiehtova. Se perustuu Virginia Woolfin kuuluisaan Omaan huoneeseen , jossa Woolf määritti naisen kirjoittamisen ehtoja. Olennainen teesi on, että nainen tarvitsee oman, lukollisen huoneen ja 500 puntaa vuodessa. Ratinen on tutkinut Suomen kirjallisuuden naispioneerien asuinoloja ja niiden vaikutusta heidän kirjoittamiseensa. Kirjasta käy ilmi, että varallisuus on hyvin tärkeä osa kirjoittamista. Suurin osa kirjan naisista on vauraista taustoista ja heidän aviomiehensä ovat tienanneet hy

Vendela (Kaari Utrio 80 v. -haaste)

Kuva
"Herman Winholtin hahmo vainosi Vendela Dalhusia silloinkin, kun hän käpertyi ritari Hartmanin suojaisaan syliin. Vendela oli vuosien aikana yrittänyt ratkaista Herman Winholtin arvoitusta. Oliko Herman Winholtin pahuus Vendela Dalhusin, huonon vaimon, syytä? Mutta Herman Winholt oli tehnyt kauheita tekoja jo ennen kuin tunsi Vendelan. Hän oli itse hakeutunut merirosvoksi Arnick Dalhusin palvelukseen, vaikka olisi voinut menestyä kunniallisena palkkasoturina maassa, jossa miekalle oli aina työtä." Kaari Utrion kirja Vendela (Otava 1989/Suomalainen kirjakerho) kertoo kainosta neidosta, joka on jalosukuinen mutta köyhä. Vendela Dalhus on tätinsä opilla valmis parantaja, ja hänet aiotaan naittaa vanhalle Göbelinus Holstille, Turun porvarille. Se on Vendelalle suuri tilaisuus, sillä hänellä ei ole myötäjäisiä. Käy kuitenkin niin, että Holst yrittää maata Vendelan jo ennen häitä ja Vendela kumauttaa hänet tajuttomaksi. Ei Vendela muutenkaan rakasta miestä, hänen sydämensä on vieny

Kaukainen puutarha

Kuva
Katri Valan ehkä tunnetuin runoteos Kaukainen puutarha (WSOY 1924/Kirja kerrallaan 207) on komea. Se on tulvillaan nuoren ihmisen elämänjanoa, mystiikkaa ja kuolemaa.  Teos on jaettu viiteen osaan: Kukkiva maa, Murhattu maa, Viimeiselle, Kauhu ja Satu . Alun Kukkiva maa onkin melkoinen elämän ja nuoruuden fanfaari:  "Mitä siitä, että kuolema tulee! Mitä siitä, että monivärinen ihanuus varisee kuihtuneena maahan. Onhan kukittu kerta!" Sittemmin tunnelma muuttuu, kun päästään Murhattuun maahan : "Ah, miksi en itsekin kuollut keltaisella hiekalla ihanan vihreän meren äärellä, kun ruumiini nautinnoista suljetuin silmin antautui auringolle kesän huumaavina päivinä!" Osio Viimeiselle on taas raivonhuutoa sitä Perimmäistä kohtaan, joka säätää kaiken eläväisen elämän: "Loppukoon kaikki senjälkeen, kunhan ruumiini on ollut tuli, jonka lieskat ovat taivasta hiponeet suurina, kauhistuttavina, ihanina! Palaa tahdon, palaa, palaa!" Kauhu on nimensä mukaan kauhua tä

Suremisen taito - Kirjoituksia kuolemansurusta

Kuva
 "Tämä kirja on syntynyt kahden surevan äidin kirjeenvaihdosta. Olemme kiinnostuneita suremisen välttämättömyydestä ja surun pysyvästä ja hyvää tekevästä olemuksesta. Surumme ei ole tunne tai joukko vaihtelevia tunteita, ei traumaattinen kriisi, ei dynaamisesti etenevä prosessi tai hyvinvointia estävä häiriötila." Katriina Huttunen ja Mari Pulkkinen ovat kirjoittaneet tietokirjan (?) Suremisen taito - Kirjoituksia kuolemansurusta (S&S 2021). Se ei ole mikään elämäntaito-opas suruun, vaan vimmainen surun puolustuspuhe ajassamme, jossa surun pitäisi olla viisivaiheinen dynaamisesti etenevä prosessi, jonka lopputulos on surun katoaminen. "Minun on opeteltava elämään suruni kanssa.     Olen opetellut elämässäni paljon erilaisia asioita, ja on paljon asioita joita en ole oppinut, mutta surun kanssa minun ei ole tarvinnut opetella elämään. Osaan elää surussani opettelemattakin, ilman että siihen täytyy erikseen sopeutua. Surussa eläminen on ainoaa elämääni, yhtä vaikeaa j

Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia

Kuva
 "Mikä vapauden tunne tulee, kun päättää ettei jonotakaan tuntitolkulla Pietarinkirkkoon vaan painuu jätskille." Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelma Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia (Otava 2018) on odotetusti viihdyttävä. Härkönen osaa sanoittaa nasevasti ennen kaikkea arjen ilmiöitä ja ajatuksia, jotka enemmän tai vähemmän hävettävät. Joissain kolumneissa oltiin yllättävän syvissäkin vesissä. Naishirviöissä Härkönen kirjoittaa naisista, jotka edesauttivat kansanmurhia natsi-Saksassa, Kohteliaisuus taas pohtii sitä, miksi naisten on vaikea olla lamaantumatta seksuaalisen häirinnän tapahtuessa heille.  Suurin osa kolumneista on kuitenkin verrattain hupaisia. Härkönen kertoo peittelemättä tavarahimoistaan ja ikääntymisestään. Usein hänen poikansa tokaisut ovat kolumnien hauskinta antia. Kun Härkönen oli tiedustellut pojaltaan, mitä tämä tykkää Häräntappoaseesta , oli poika todennut että "Kaipa se tästä paranee" . Loppuun hän ei ollut koskaan päässyt. Juuri

Puutarhakirjeitä

Kuva
"Niin kuin kosken ääni puhuttelee tuntoaistia, myös valo koskettaa ruumista, rentouttaa jännittyneet lihakset, houkuttaa hellittämään. Ja minä hellitän, kävelen sumun läpi sumuun, läpi pisaravälkkeen välkkeeseen." Runoilijat Hannimari Heino ja Kristiina Wallin kirjoittavat kirjeenvaihtokirjassaan Puutarhakirjeitä (Atena 2018) elämästä ja puutarhoista. He käyvät vuoropuhelua elämiensä puutarhoista, fyysisistä ja mentaalisista. Sillä puutarha elää vähintään yhtä paljon mielessä kuin fyysisessä tilassa. Kirjeissä piirtyy salaisia toiveita ja elämän syklisyys. Runoilijaote on läsnä myös kirjeissä. Välillä ajatukset ja tunteet purkautuvat pieninä runoina kirjeiden sivuille. Otteessa on muutenkin pientä lyyrisyyttä, ja siitähän minä olen aina pitänyt. Juuri tuo elämän syklisyys koskettaa minua. Kirjoittajat jakavat erilaisia muistoja, kuultokuvia, jolloin mennyt ja nykyinen limittyvät toisiinsa. Lopulta kaikki on tässä, mitä tässä sitten lopulta tarkoittaakaan. "Onko hiljaisuu

Henrikinkatu (Osoitesarja 5)

Kuva
 "Sellaiset lauseet kuin >>aviomies, jonka avuttomuus jatkuvasti säätelee elämää ja vaatii maksua jokaisesta aidon halun hetkestä<< saavat minut lerpahtamaan.    Tutkittuani tätä lausetta tarkkaan olen tullut siihen tulokseen, että sen tarkoitus on sanoa että minä olen avioliitossani yhtaikaa asiakas joka maksaa ja huora joka ottaa maksun, mikä on yhtä vaikeaa kuin imeä omaa kikkeliään." Henrik Tikkasen romaani Henrikinkatu (WSOY 1982, suomentanut Kyllikki Härkäpää) on epämiellyttävä kokemus. Tikkanen kirjoittaa omasta elämästään, tietysti taiteilijan vapaudella. Romaanin kehyksenä on Tikkasen ehdokkuus valitsijamieheksi presidentinvaaleissa. Sen lomassa hän pohtii eksistentiaalista angstia, kertoilee rakastajattarestaan ja tämän kanssa naimisesta, omasta kikkelistään sekä isoisänsä kirjeistä. Minulla ei ollut suuria odotuksia Tikkasen tuotannolta enkä saanutkaan tästä mitään. Tikkasen kertojanääntä leimaa ironia, josta en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Ehkä l

Tähtihattu (Tiffany-sarja 2)

Kuva
 "Se ei siis ollutkaan ollut unta. Hän oli varma siitä. Jotakin... omituista oli tapahtunut. Hänen sormiensa päitä kihelmöi. Hän tunsi olonsa... erilaiseksi. Tutkailtuaan oloaan hän päätteli, ettei se kuitenkaan tuntunut pahalta. Ei. Viime yönä hänestä oli tuntunut kamalan pahalta, mutta nyt, nyt, hän oli... täynnä elämää." Terry Pratchettin Tiffany-sarjan toisessa osassa Tähtihattu (Karisto 2004, suomentanut Mika Kivimäki) tapahtuu kummia. Tiffany on lähetetty neiti Tasasen luo noitaoppiin. Tiffany ei osaa vielä oikein mitään, paitsi itsensä katsomisen ulkopuolelta. Se kuitenkin houkuttelee paikalle kekomuksen, joka haluaa vallata hänet saadakseen kotipaikan. Selviääkö Tiffany tästä vierailusta? Tähtihatussa pääsemme taas lähemmäs noituutta. Noitien perustehtävä on auttaa ihmisiä arkisissa puuhissa, mutta toisinaan tarvitaan ihka oikeaa noituutta, jotta asiat palaavat oikealle tolalle. Tiffany on kekomuksen kanssa pahassa pulassa. Hän kuitenkin alkaa ymmärtää sen oikeaa ole

Pimeys (Hulda-sarja 1)

Kuva
 "Hän oli epäonnistunut ensimmäisellä kerralla ja tarvitsi enemmän aikaa säästääkseen rahaa ja yrittääkseen uudestaan.   Ja niinpä hän vastasi, kyyneleet silmissään, harkitsevansa asiaa." Ragnar Jónassonin dekkari Pimeys (Tammi 2021, suomentanut Vilja-Tuulia Huotarinen) on yllättävä. Alkuun ja aika pitkälle se on aika tavanomainen pohjoismainen dekkari. On kuollut nainen, jonka kuolema on jäänyt hieman epäselväksi ja sitä selvitellään. Kierrokset käyvät kuitenkin kovemmiksi ja loppu on hämmästyttävä, poikkeuksellinen. Epätavanomaista kirjassa on myös sen päähenkilö. Hulda on juuri eläköitymässä oleva rikosetsivä, jota savustetaan työpaikalta ulos. Oikeaan eläkeikään olisi vielä pari kuukautta, mutta pomo on päättänyt jo antaa paikan nuorelle miehelle. Hulda saa hieman armonaikaa tutkia jotakin avointa juttua. Ja Hulda löytää Elenan, nuoren turvapaikanhakijan, jonka elämä päättyi Islantiin. Huldalla ei ole ollut elämässään helppoa. Mies ja tytär ovat molemmat kuolleet. Yksinäi

Metsän tyttö

Kuva
 "Mutta tekstit päättivät itse, kuka niistä tulisi kulloinkin, mutta ne kaikki leikkivät vapaina mielessäni, eivät minkään pakottamina, kirkkauden ja sopusoinnun valaisemina kuin lintuni ja metsän puut. Näin täynnä olin sanoja, lintuja ja metsää ja nousin ylös ja kiitin jumalaa elokuun kuudennestatoista." Vigdís Grímsdóttir on esiintynyt blogissani aiemminkin. Hän on yksi lempikirjailijoitani mystisyydessään. Rakastan näitä outoja ja vinksahtaneita maailmoja, joita hän kirjoissaan tarjoaa. Hänen romaaninsa Metsän tyttö (Like 1994, suomentanut Tapio Koivukari) on varhaistuotantoa. Metsän tyttö eli Gudrún on 46-vuotias laitapuolenkulkija, ainakin toisten mielestä. Hän kävelee ontuen tiettyjä reittejään ja etsii roskatynnyreistä kirjoja. Muilla ei kuitenkaan ole aavistustakaan hänen rikkaasta sisäisestä maailmastaan, joka on metsä ja linnut ja kirjat. Rujosta ulkonäöstään huolimatta Gudrún on viaton ja sopusoinnussa elämän kanssa. Yhtenä päivänä eräs nainen kutsuu hänet kahville

Kirjailijan vapaudesta kirjoittaa ja sananvapaudesta

 Ajatus tämän tekstin kirjoittamiseen tuli kun kuulin, että Jeanine Cummins on saanut kritiikkiä kirjansa Amerikan maa tiimoilta. Kritiikki ei käsitellyt kirjallisia asioita, vaan sitä, että Cummins kirjoitti latinoista, vaikkei ole latino . Tämä ei käsittääkseni edes ole ensimmäinen kerta, kun tällaista tapahtuu. Olen järkyttynyt siitä, miten pitkälle vaatimus (itse)sensuurista on mennyt.  Koska: kirjailijalla on ja tulee olla täysi vapaus kirjoittaa aivan kenestä ja mistä haluaa. Se on keskeinen osa sananvapautta. On aivan absurdia, että omat hahmot pitäisi rajoittaa omaan etnisyyteen. Ja varmaan nykyään myös kirjailijan omaan seksuaalisuuteen. Ja jos jatkamme tällä linjalla, terve ihminen ei saisi kirjoittaa vammaisista jne. Kenelläkään ei myöskään ole mitään velvollisuutta ajatella ja kirjoittaa, kuten tämän päivän "edistykselliset" haluavat. Kaikki eivät jaa samoja näkemyksiä. Itse en esim. hyväksy alaikäisten sukupuolenkorjaushoitoja ja todella toivon, ettei uudessa tra

Kukaan ei puhu tästä

Kuva
 "Ehkä tulevaisuuden historioitsijat eivät pystyisi selittämään käytöstämme muuten kuin toteamalla, että se johtui ruisvarastoissa rehottamaan päässeiden torahyvien aiheuttamasta yleisestä myrkytystilasta." Patricia Lockwood kuvaa kirjassaan Kukaan ei puhu tästä (Tammi 2021, suomentanut Einari Aaltonen) tiiviisti aikaa, jota elämme. Tai ehkä nimenomaan tätä aikaa, jota emme elä, koska roikumme koko ajan netissä. Kirjan päähenkilö on portaalissa aivan jatkuvasti. Hänestä on tullut internetjulkkis. Sitten käykin niin, että hänen siskonsa odottaa vaikeasti vammaista lasta. Yhtäkkiä elämä netin ulkopuolella alkaakin tuntua aivan eri lailla todelliselta. Kirjan maailmassa Amerikka elää valkoisen ylivallan diktatuurissa. Abortti on käytännössä kielletty. Pelottavan ajankohtaista! Päähenkilön kautta tulee kuva lammasmaisista alamaisista, jotka kuluttavat aikaansa portaalissa ja turruttavat siten itsensä. Kaikki on vain loputonta meemiä ja nettihuumoria. Tarvitaankin siis todella ra

Me olimme valehtelijoita

Kuva
 "Tervetuloa kallooni.       Rekka jyrää kaulan ja pään luiden ylitse. Selkäranka katkeaa, aivot poksahtavat ja vuotavat. Silmissäni välkkyvät tuhannet salamat. Maailma kaatuu nurin.      Oksennan. Kaikki pimenee.       Sitä tapahtuu kaiken aikaa. Tämä on aivan tavallinen päivä." Cadence Sinclair tulee todella rikkaasta perheestä. Vaarilla on oma saari, jonne lähisukulaiset majoittuvat joka kesä. Pikkulapsia vilahtelee taustalla, mutta tärkeimmät ovat Cadencen valehtelijat: Gat, Mirren ja Johnny. Gat on vain erilainen: puoliksi intialainen, jota suvaitaan tässä vitivalkoisessa perheessä, mutta ei suinkaan hyväksytä. Gat ja Cadence rakastuvat. Sitten, viidentenätoista kesänä, tapahtuu jotain kauheaa. Jokin kauhea onnettomuus. Cadence ei muista siitä mitään. Hänellä on seuranaan jatkuva migreeni, joka ei meinaa talttua millään. Mutta päästyään saarelle taas hän alkaa vähitellen muistaa. Ensin pieniä palasia, sitten yhä enemmän. Totuus on järkyttävä. Tässäpä todella outo lukukok

Valon paino

Kuva
 "Puhumme unohduksen ja keskeneräisyyden kuvia, mutta yritäpä määritellä kohtaaminen tai häivähdys                                                           tai kiven lämpö puiden alla. Jokainen metsä on metsänkaltainen poikkeama metsästä, jokainen meistä on. Kun käsittämätön tulee, tulee maanuumenhiljaisuus pakkasunisuuden aika             lumi sataa lakanoille.                       mistä? me kuljemme läpi kun tulemme tähän, unohdumme varjoisaan kohtaan viileän ilman leikkaamaan." Kristiina Wallin on kirjoittanut koskettavan runoteoksen Valon paino (Tammi 2016). Runonpuhuja on vanhassa tutussa talossa, joka kuitenkin on vieras. Suru on läsnä, mittaamaton. Vainajat vierailevat säännöllisesti talossa ja ulkosalla: "vainajat ripustavat oksille vaatteita, tuulessa paukkuvaa kangasta" .  Talon lähellä on vettä ja metsä. Välillä talo lähenee metsää, välillä vesi tulee lähemmäs. Tämä teos liikutti minua kovasti. Wallinin ote on aika lailla proosarunoa. Joukossa on kokee

Adelen kysymys (Totuuden kaipuu -trilogia 1)

Kuva
 "On paikkoja, joihin tullaan vain eksymällä, minä ajattelen, ei ole muuta tietä." Joel Haahtelan Adelen kysymys (Otava 2019) on trilogian avausosa. Olen lukenut aiemmin sarjan toisen osan, Hengittämisen taidon . Kirjat voi näköjään hyvin lukea sekajärjestyksessäkin, henkilöt eivät ole samat.  Kuitenkin molemmissa on yhtäläisyytensä. On henkisesti eksynyt mies, joka päätyy tutkimaan pyhimys Adelea kaukaiseen ranskalaiseen luostariin. Hengittämisen taidossa päähenkilö oli mies, joka etsi isäänsä vanhasta luostarista. Adelen kysymyksessä päähenkilö jää nimettömäksi. Hänellä on vaimo ja aikuinen poika. Vaimo on lähtenyt Edinburghiin töihin ja suhde on vaakalaudalla. Samalla miestä riivaavat surulliset muistot äidistä, joka putosi ikkunasta ja kuoli.  Mies päätyy luostariin oikeastaan siksi, että tapaa vanhan ystävänsä 20 vuoden jälkeen. Ystävä on kokenut luostarissa ihmeen ollessaan jo valmistautunut itsemurhaan. Kaikki murhe ja pimeys katosi, kun hän kosketti lipasta, jossa

Helkavirsiä

Kuva
 "Kuuli tuon Katerman nainen halki harvan sintsin seinän, kiirehti tupahan tuosta: >>Joudu jo Oterma, juokse, pursi aaltoja ajavi, veli viepi veljen vaimon!<<" Eino Leino kirjoitti suurteoksensa Helkavirsiä (Otava 2003, kuvittanut Kuutti Lavonen) alun perin kahdessa osassa, ensimmäisen vuonna 1903 ja toisen vuonna 1916. Helkavirsiä on kalevalamitassa kirjoitettu runokokoelma. Ajattelin alun perin, että tätä kokoelmaa olisi työlästä lukea, mutta ei ollenkaan. Runoja ei tarvitse periaatteessa hirveästi tulkita, sillä kyse on kertomarunoudesta. Jokainen runo on jonkin hahmon tarina. Mukana on neitoja ja urhoja ja peräti Jumalan poika. Oli mielenkiintoista, miten Leino on sekoittanut samoihin taruihin vanhoja jumalia ja kristinuskon Jumalan sekä Jeesuksen, jota useimmiten kutsutaan Kiesukseksi. Runot sijoittuvat Suomeen, osa tarkemmin Lappiin ja Karjalaan. Ilomantsi on saanut oman runonsa Mantsi, jossa mainitaan historian havinasta Simo Hurtta. Sivumennen mainittako

Kultalintu, mustasulka

Kuva
 "Mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin." Iiris on alakoulun ensimmäisillä luokilla kun äiti yhtäkkiä kuolee. Hiljenneessä kotitalossa ei ole tilaa lapsen surulle. Aikuiset surevat kuka yksin, ketkä keskenään. Iiriksen sydän on revitty rinnasta irti, mutta hänelle ei suoda suruaikaa. Alle vuoden päästä äidin kuolemasta taloon saapuu vyöryvä äitipuoli, joka omistaa elämänsä tytön nujertamiseen. Silja Vuorikurun teos Kultalintu, mustasulka (Kustannus Aarni 2021) on itkettävän surullinen ja ahdistava kirja. Kirjailija on päässyt pikkutytön nahkoihin hyvin. Iiris rukoilee lapsenuskollaan Jumalaa tuomaan äidin takaisin. Tai jos äiti edes soittaisi kerran. Puhelimessa on kuitenkin aina vain äidin työtoveri, omituinen ranskanopettajamies.  Muistot on painettava pinnan alle, on vaiettava koska ei ole tilaa olla. Varsinkin sitten, kun ilkeä äitipuoli tulee ja siivoaa äidin pois talosta. Edes valokuvia ei saa katsella, ne on lukittu ovien taakse. Ovela Iiris kuitenkin ti

Kesämyrsky

Kuva
 "SE TAPAHTUI NÄIN: Joku tönäisi Andrew'n Joshia päin. Josh piteli kiinni.        Penelope hakkasi sellonsa säpäleiksi.        Koppisten johtaja vaihtui.        Andrew pyysi saada liittyä Nokisiipiin. Hän sai suorittaakseen mahdottoman tehtävän.        Jacob Sappington murhattiin.        Penelope tuli hulluksi.        Andrew kurkisti Joshin maailmaan. Se kesä oli paras, jonka Andrew oli koskaan elänyt.      Se ei ollut Penelopen paras kesä." Siiri Enorannan romaani Kesämyrsky (WSOY 2020) kertoo murrosikäisistä, jotka elävät omaa salaista elämäänsä vanhempien tietämättä. On köyhempi ja viaton Andrew, joka on ihastunut Joshiin. Josh ja siskonsa Penelope ovat rikkaita. Kun Penelope todistaa murhaa ja "tulee hulluksi", Andrew'n psykiatri-isä menee Andrew'n kanssa auttamaan Penelopea. Kesä on monin tavoin ikimuistoinen. Mutta mikä lopulta on totta ja mikä valhetta? Olen aina pitänyt Enorannan omaleimaisista romaaneista eikä Kesämyrsky ole poikkeus. Lapset e

Maan alla (Ruth Galloway -mysteeri 9)

Kuva
 "Huomenta, Eddie", Judy sanoo reippaasti. Eddie ei vastaa. Ilmeisesti hän nukkuu vielä. Pääkin on nuokahtanut. Vasta koskettaessaan hänen olkapäätään Judy näkee veitsen rinnassa." Elly Griffithsin Maan alla -romaanin (Tammi 2021, suomentanut Anna Kangasmaa) keskiössä ovat kodittomat ja maanalaiset tunnelit. Eräs koditon tulee kertomaan poliisille, että hänen koditon ystävänsä Babs eli Barbara on kadonnut. Judy lähtee haravoimaan vihjeitä, mutta tutkinta ei tunnut etenevän. Sitten kaksi koditonta tapetaan ja kaksi naista lisää katoaa. Nelsonin tutkintatiimillä riittää töitä. Taustalla kirjan vakihenkilöiden yksityiselämä etenee.  Minulla on jäänyt tämä kirja kahdesti kesken ja nyt kolmannella kerralla sain sen loppuun. Kirja ei ole huono, mutta jokin siinä ei vetänyt niin voimakkaasti kuin aiemmissa osissa. Moni on pitänyt edeltävää osaa, Siniviittaista naista , notkahduksena, mutta minulle se oli hyvin mieluinen.  Nelsonilla riittää huolia. On omituinen ihmissuhde Ruth

Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin - Carlin kirja

Kuva
 "USEIN EN POISTU ASUNNOSTA KOKONAISEEN PÄIVÄÄN NÄEN AURINGON NOUSEVAN NÄEN SEN LASKEVAN ISTUN PIMEÄSSÄ EN LUE EN KIRJOITA EN KUUNTELE MUSIIKKIA AJATTELEN HALVEKSIEN IHMISIÄ JOTKA KIRJOITTAVAT KUOLEMASTA JOTKA KEIMAILEVAT KUOLEMALLA MAALAAVAT KUOLEMAA KUOLEMA KULKEE RINNALLAMME SE ON TODELLINEN SE EI OLE KAUNOKIRJOITUSTA EI MITÄÄN VITUN KUVITELTUA KÄRSIMYSTÄ SE ON TODELLISTA SE ON MUURI SE SAA MINUT RAIVOSTUMAAN SURUNI TEKEE MINUSTA RAIVOSTUNEEN VIHAMIELISEN OLEN RAIVOISSANI SIITÄ ETTÄ OLEN ERISTYKSISSÄ SURUSSANI VIHAAN TAIDETTA VIHAAN KAIKKEA SITÄ MITÄ ITSE OLEN ENNEN KIRJOITTANUT KUOLEMASTA EN USEINKAAN POISTU ASUNNOSTA MONEEN PÄIVÄÄN ISTUN PIMEÄSSÄ ISTUN PIMEÄSSÄ EN LUE EN KIRJOITA EN KUUNTELE MUSIIKKIA" Naja Marie Aidt on kirjoittanut vavisuttavan kirjan Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin - Carlin kirja (S&S 2018, suomentanut Katriina Huttunen). Aidtin poika Carl on kuollut. Carl söi sientä ystävänsä kanssa, joutui äkilliseen psykoosiin ja lopulta

Rusalka - kuiskaajan muotokuva

Kuva
 "Hän etsi itsestään lautumia, vedenväen merkkejä. Niitä löytyi hukkuneiden iholta, kun vedenneidot olivat yrittäneet auttaa, estää ihmistä hukkumasta tai vastaavasti halunneet pitää lähellään. Silloin ne takertuivat kiinni kaikella voimallaan, eivätkä päästäneet irti. Anna epäili, että juuri niin oli käynyt. Vedenneidot olivat tunnistaneet hänessä omansa, pitäneet pinnan alla, vaikka Annasta oli tehty jo ihminen." Gerard saa hämmentävän hautajaiskutsun, jonka on lähettänyt itse tuleva vainaja. Lähettäjä on Anna, tuuleen lentävä Anna, jota Gerard on kerran kipeästi rakastanut - ja rakastaa ehkä yhä. Ei olisi aikaa tällaiselle, pitäisi unohtaa, pitää sovitut konsertit. Siitä huolimatta Gerard lähtee matkalle toiselle puolelle Eurooppaa samalla kun Islannin tulivuori sylkee tuhkaa ja sulkee lentoliikenteen. On mentävä junalla, hitaasti. Anna ei muistele Gerardia, vaan ajattelee työtään kuiskaajana konserteissa. Häneen on iskenyt kurkunpäänsyöpä ja päivät kuiskaajana ovat ohi. A

Paras mahdollinen maailma

Kuva
 "Hänen mielenrauha-ajatuksensa on aina ollut iho. Iho on niin hauras, että oikeastaan, kun alkaa ajatella, mitään minuutta ei ole. Oikeastaan jokainen tunne on maailman itsensä tunne. Jokainen ihmissydän: elämän kaino taustarumpu. Hermostuneisuus: todellisuuden itsensä värinää. Paniikki: maailman hetkellistä kyvyttömyyttä säilyttää rytminsä." Riikka Pulkkisen romaani Paras mahdollinen maailma (Otava 2016) on tarina Aureliasta. Aurelia on lahjakas näyttelijä, mukana kunnianhimoisessa produktiossa Kansallisteatterissa. Joachim, ohjaaja, haluaa luoda näytelmän DDR:stä ilman kliseitä ja osoittelevuutta. Aurelia on loistava, mutta vähitellen hänen rajansa hämärtyvät. Iskee outo olo, kuin kuulisi ja todella kuulee toisten ajatukset. Kaiken olevaisen kirkkaus, kohottava tunne kun astuu rooliin. Toisaalla äiti haluaisi kovasti kertoa jotain tärkeää, mutta Aurelia ei halua kuulla. Olen joskus aiemminkin lukenut tämän romaanin, mutta uusintaluku ei ollut lainkaan pahitteeksi. Halusin