Ankin kirjablogi

"Suruisa, kokonaan pitsiä tänä yönä: matkustaa kesäyön läpi , usvapellon. Ei koskaan pidä kurkottaa kauas rannasta, ei rajalle, jolta sinilevä alkaa. Järjestys on kaikki kaikessa, pysy aloillasi, pidä kieli kurissa, ilme lukossa, nurkat rojusta vapaina! Vuosi vuodelta sitä arvotaa  enemmän ." (Tässä on valo) "Voiko nainen lähestyä miestä siivet selässään, mahtuuko syliin. Vai onko hän likainen lintu, tautien kylväjä. Inhottavat kirppuiset sulat." (Syntysanat) Johanna Venho on palkittu runoilija ja viime vuonna hän julkaisi ensimmäisen romaaninsa Syntysanat . "Yllättäen" sain tämän runokokoelman vinkin Reeta Karoliinan blogista, hän on blogannut Venhosta useammankin . Koska luin näitä samaan aikaan, käsittelen niitä tässä samassa arviossa.       Tässä on valo on tarina äidistä ja lapsesta, äidin loputtomasta huolesta ja irtipäästämisen kivusta. Äiti toimii runonpuhujana, milloin hellänä, milloin katkerin sananpainoin ( "Valon voi vielä ka

"Katkeamisen ääntä ei kuulu, tajuan kaiken viiveellä. Susannan kasvot ja kaula ovat läikikkäät, hänen äänensä tärisee ja hän huutaa toivovansa, että Juho kuolisi, ja samalla hän kiskoo t-paidan yltään. Juho astuu taaemmas. Joku hihkaisee, että Suski strippaa, hyvä Suski, riisu kaikki! Tytöt nauravat kovaa, kimeää naurua. Susanna karjuu, että te ootte kaikki vitun homoja, hän vetää verkkarit ja pikkuhousut jalastaann samalla kertaa.     "Kattokaa nyt! Ettekste halunnu nähdä!" Susanna huutaa." Iida Rauman esikoiskirja Katoamisten kirja (Gummerus 2011) kertoo nuoren naisen odysseiasta sekavassa perhetilanteessa, huonossa avoliitossa ja kivuliaiden muistojen ja traumojen kanssa elämisestä. Sofia on tylsä eikä seksi suju ollenkaan, kuten pitäisi, mutta sitten ilmestyy kosovolainen Zorka , jolla on oma taakkansa kannettavana. Mutta entä sitten punatukkainen, kovasuinen Susanna , jota koskevat muistot polttavat sydänalaa ehkä kipeimmin?        Tämä teos olikin aikam

"Halusit muistomerkin, kiveen hakatut aallot. Huoneessasi kopiset ympäriinsä, vauhko ravihevonen. Ovi sinussa naksahtaa lukkoon, olet puristuksissa seinien sisällä, linnut juuttuneina tapettikuvioon. Miehesi kuulee miten pelkäät, kun kirjoitat, surulliset kätesi kirjoituskoneen näppäimistöllä. Mrs. Dalloway sanoi itse ostavansa kukat. Ajattelin, että ne olisivat valkoisia liljoja." Satu Mannisen runokokoelman Sateeseen unohdettu saari bongasin Reeta Karoliinan blogista ja olin heti myyty. Kirjanen vaikutti lupaavalta ja ihan minulta. Sen idea on kutkuttava: runoilija käy dialogia itsensä Virginia Woolfin kanssa! (Kokoelman alaotsikko onkin Dialogi Virginian kanssa. )Idea olisi ollut parhaimmillaan, jos se olisi todella koostunut sekä Woolfin että Mannisen runoista, mutta Woolfhan ei kirjoittanut runoja. Runoilijan on siis täytynyt luoda Woolfin runot itse.         Se ei kuitenkaan haittaa, sillä runot ovat todella onnistuneita. Ensimmäinen lukukertani oli hieman

"Tarkoitan, että kun mies tulee... tiettyyn ikään", Colonna aloitti alusta. "Hän tietää, että maailmasta ei koskaan tule täydellistä. Hän on tottunut siihen, että se on vähäsen, vähäsen..."    "Kulahtanut?" Nobby ehdotti. Hänen korvansa takana, normaalisti tupakantumpille varatulla paikalla, oli myös hyvää vauhtia lurpahtamassa oleva syreeninkukka.    "Täsmälleen", Colonna sanoi. Terry Pratchettin fantasiahupailu Yövartiosto (suom. 2010) on kyllä täysin taattua tavaraa! Herttua ja yövartioston johdossa oleva Sam Vimes joutuu kiperään paikkaan pidättäessään sarjamurhaaja Karsseria Näkymättömässä Yliopistossa. Molemmat joutuvat äkisti villinä rakennuksessa sinkoilevien taikojen takia kolmekymmentä vuotta ajassa taaksepäin eikä Vimesilla ole aluksi aavistustakaan, miten päästä pois. Lisävalaistus ei myöskään tuo helpotusta: hänen on elettävä mennyttä uudestaan nykyhetkessä jo edesmenneenä John Keelina ja tietysti asiat eivät tapahdu, kuten n

"'Tästä on turha mainita Jeesukselle", Kristus selitti opetuslapselle. "Mutta minä kirjaan muistiin hänen viisaat sanansa ja hänen ihmeelliset tekonsa, ja tarkoista raporteista olisi minulle paljon apua." Philip Pullman on tarttunut kutkuttavaan aiheeseen, Raamatun kertomusten todenperäisyyten ja ylipäänsä totuuden käsitteeseen. Alkuasetelma on erikoinen; Maria saakin kaksoset, joista villimpi on Jeesus ja hiljainen Kristus. Aikanaan Jeesus alkaa saarnata ja Kristus kirjaa kaiken ylös, aluksi aivan sanasta sanaan. Pian kuitenkin salaperäinen mies ikään kuin pestaa Kristuksen hommiinsa ja tähdentää totuuden kirkastamista, jotta se historiassa voidaan löytää. On parempi vähän muutella asioita, jotta ihmiset ymmärtävät myöhemmin toimia oikein.      Aloin lukea tätä kyllä aivan väärin oletuksin. Olin käsittänyt tämän jonkinlaiseksi huumorikirjaksi, mistä ei lainkaan ole kyse. Kirja on varsin vakava ja pistää ajattelemaan. Itse olen ateisti ja pidän Raamattua hyv

"Toinen yksinäisyyteen liittyvä kipeä pulma on se, että lakanoita on mahdoton vetää. Sen tähden hänestä on anteeksiantamatonta että jotkut eivät JOTENKIN VAIN JAKSA vetää lakanoita vaikka kaveri siihen olisikin. He tunkevat lakanat myttyrässä kaappiin. Puhtaat lakanat! Törkeää!"  Inka Nousiaisen neljäs romaani Kaksi kevättä kertoo rinnakkain kahdesta rakkaudesta; eksyksissä olevan Saran tunteista tanssivaa Unnaa kohtaan ja lasinpuhaltaja- Aaron kirjeisiin purkamasta vuosikymmeniä kestäneestä kielletystä rakkaudesta serkkuunsa.       Kuten otsikkoon kirjoitinkin, oli tässä kirjassa melkoista haahuilua. Olen varmaan sanonut tästä ennenkin, mutta haahuilevat henkilöt saavat minut ärsyyntymään ja Saralle tekikin mieli monta kertaa ärähtää nouse jo jaloillesi ja tee jotain, kun tiedät rakastavasi! Unnalla ja Saralle ei oikeastaan ole minkäänlaista suhdetta, he vain törmäilevät satunnaisesti eri paikoissa ja kumpikaan ei saa ratkaisevia sanoja sanottua. Vaikka jotain tapaht

Kuten lupailinkin, jatkan runojen parissa. Minusta on tullut varsinainen runotyttö ja olenkin nyt lukenut kolme kokoelmaa kokonaan. Minua ovat viihdyttäneet Eeva Tikka , Arja Tiainen ja Eeva Kilpi . Olen erityisen iloinen tutustumisestani Eevoihin, sillä tunnen ymmärtäväni heidän sanojaan varsin pitkälti. Nautin myös Tiaisen kovuudesta ja rosoisuudesta, se oli hyvää vastapainoa. Eeva Tikassa on ihanaa lempeyttä ja viisautta, kauneutta voi suorastaan imeä hänen riveiltään. Miten voisi vastustaa kokoelmaa, jonka osioiden niminä on esimerkiksi Uni lukee minua tai Satu kulkee syviin metsiin ? se puro, se kevät, se leikki se vesi sinua ja minua pajujen alla saramättäiden seassa ohikiitävinä silminä purohiuksina nopeana puheena elävistä ja kuolleista heidän muistostaan, kirjoitusta virtaamassa hautakivillä puron matka on kesken niin kauan kuin joku muistaa joku muistaa Rakastan tuossa erityisesti tuota se vesi sinua ja minua -kohtaa. Se vesi mitä ? Mitä se tekee? On ha

Heipä hei! Olen taas kerran viettänyt hiljaiseloa, niin blogissa kuin oikeastaan elämässänikin. Vointini on ollut jälleen todella huono, mutta säiden parannuttua olen minäkin piristynyt hiljalleen. Minua on myös puraissut runokärpänen ja runous on auttanut minua valtavasti jaksamaan. Olen pitänyt runoista jo kauan, mutta niiden lukeminen on todella kausittaista jostain syystä. Viime aikoina olen rullaillut Reeta Karoliinan runopostauksia hulluna ja huokaillut, miten samanlainen maku meillä onkaan. Monet Reetan esille tuomista runoista ovat jättäneet jäljen ja sattuneet sillä tavalla ihanasti, tiedättehän, vähän niin kuin melankolisen kaunis musiikki. Olen saanut paljon vinkkejä, keiden tuotantoon olisi syytä tutustua ja olenkin tässä lueskellut Johanna Venhoa , Arja Tiaista , Eeva Tikkaa ja nyt tuoreimpana Satu Mannisen lupaavalta vaikuttavaa kokoelmaa Sateeseen unohdettu saari - Dialogi Virginian kanssa (kyllä, juuri sen Virginian :D).        Tämän pitkän ja polveilevan sepustu