Ankin kirjablogi

Luin tästä kirjasta eri paikoista ja yhtäkkiä tuli hämmennys: Dorian onkin mies eikä nainen! Tätä hämmästelin aloittaessani lukemista. Kirjan päähenkilö siis on kuvankaunis Dorian Gray, josta tämän ystävä maalaa upean taulun. Dorian tulee kateelliseksi kuvalleen, koska se pysyy aina nuorena ja kauniina, hän taas vanhenee ja rumentuu. Niinpä hän toivookin ääneen, että kävisi toisinpäin. Ja niinhän siinä käykin. Dorian ei vain ymmärrä ensin, että kuva heijastaa hänen sieluaankin, ja miehen tehdessä yhä pahempia tekoja muuttuu kuvakin sen mukaiseksi. Oscar Wilde oli tunnetusti homoseksuaali ja luin tätä nyt aika lailla siitä näkökulmasta. Ja aivan suoraanhan siellä pamahti homoeroottinen ihastus aika alkupuolella, mitä kyllä kummastelin ajatellessani julkaisun aikakautta (viktoriaaninen Englanti). Silti se oli oikein viehättävä juonne ja nautin kirjasta muutenkin. Näissä 1800-luvun kirjoissa on sellainen tietty tunnelma ja kielenkäyttö. Ne vaativat alussa usein jonkin verran kärsiväll

Tämä teos on useimmissa kirjablogeissa jo arvioitu, ja pitihän minunkin tähän tarttua. Kirjan päähenkilö on  Anna, joka alkaa muistella menneisyyttään käyden läpi eri vaiheita elämässään, välillä nykysyyttäkin on välissä. Hän muistaa, miten isä hakkasi pikkuveljeä Joonaa ensi kerran, muistaa myöhemmätkin lyönnit, samoin Joonan skitsofrenian puhkeamisen. Hän muistelee poikaystävänsä Ianin elämänvaiheita ja heidän suhdettaan. Oikein hyvä kirja! Hirvonen on hyvä tunteiden tulkki, ja osaa eläytyä lapsen rooliin. Kirja siis käsittelee sotatraumoja ja perheväkivaltaa. Kirja oli todella surullinen, ja seurassa pitikin jättää lukeminen kesken, kun alkoi itkettää. Yllättäen yksin ollessa ja lukiessa ei enää itkettänytkään. Mielialanmuutos? Lukiessani olin tätini luona, ja hän ei ollut ollut aivan vakuuttunut kirjasta. Hänen mielestään kirjassa mässäiltiin tuskalla ja väkivallalla. Jäin miettimään tätä. Omasta mielestäni näin ei ollut, mutta ymmärrän mielipiteen hyvin. Eihän tämä mitenkään p

Hui. Ihan nyt oikeasti, mitä tästä oikein ajattelisi? Kirjaan on siis koottu esseitä eri aiheista, mm. veganismista, miehuudesta ja dandyismistä. Oli kaikenlaista näkökulmaa ja alkupuhe vaikutti ihan lupaavalta. Mutta mutta. En ihan oikeasti tajunnut oikeastaan yhtään mitään. Onko Nylén lintu vai kala? Luin yhden hänen haastattelunsa ja ymmärsin, että hän pilkkaa esseissään eri asioita ja tahoja. Selvä, kyllähän sitä paljastui sieltä selvästikin, ja välillä tuli oikein hienoja osumia ja oivalluksia. Mutta kun useinkaan ivaa ei erottanut ollenkaan, tai siis minä en erottanut. Yleensä minulla ei ollut hajuakaan, onko kirjoittaja oikeasti tätä mieltä ja onko hän tosissaan. Ärsyttävää. Dandyismistä kertova essee oli minulle raskasta luettavaa, koska siinä ei minusta ollut mitään järkeä. 'Miehen kritiikki' kuulosti houkuttelevalta ja olinkin jo innoissani, että pääsen lukemaan jonkun - oletettavasti - heteromiehen näkökulmaa, mutta sekin romuttui taideanalysointiin ja vaikka mih

Mistähän minä tämän bongasin, tai oikeammin: kenenkähän blogista tällä kertaa? En muista kyllä millään, mutta samapa tuo. Kirja oli nimittäin oikein hyvä. Abu-Hanna muutti Suomeen 80-luvulla ja kirjassa on lyhyitä katkelmia sopeutumisesta sekä yleismaailmallisia pohdintoja elämästä ja erilaisuudesta. Abu-Hanna kuvaa hauskasti kömmähdyksiään sekä muiden ulkomaalaisten ystäviensä kommelluksia täällä. Niin, suomen kieli ei ole mitenkään helppo, enkä ihmettele vaikeuksia. Kulttuurikin välillä ihmetyttää Abu-Hannaa. Hänellä on myöskin loistava näkökulma Suomeen muualta tulleena, mutta kuitenkin täällä pitkään asuneena. Hän oivaltaakin monia juttuja, joita ei varmaan syntyperäinen huomaisikaan. Hän kritisoi (aiheellisesti), mutta kiittelee myös. Liikuttavaa oli hänen huolensa perheestään sodan keskellä ja ajatusta, kuinka loistava tilanne Suomessa onkaan, kun suurin huolenaihe on Helsingin makasiinien tilanne. Kovin usein kirjat eivät saa minua nauramaan ääneen, mutta tämän aikana kika

Harlekiini-hömppää! Katherine Cunnigham on vaarassa joutua velkavankeuteen veljensä Philipin takia, ja ainoaksi keinoksi jää avioitua kuolemaantuomitun kanssa, kuoleman mukana kun sekä miehen että vaimon mahdolliset velat mitätöityvät. Sitten paljastuukin, ettei mies ole syyllinen ja Katherine tulee epätoivoiseksi, kun mies ei suostukaan liiton mitätöimiseen, vaan väen vängällä haluaa maksaa velan. Sitä ei Katherinen ylpeys sulata... Ihanan viihdyttävä pokkari! En ymmärrä monien kirjaihmisten karsastusta Harlekiineja kohtaan. Ne kun ovat "kioskikirjallisuutta". Entä sitten? Ne ovat juonivetoisia eivätkä vie kauan, ja ei, niitä ei ole kirjoitettu huonosti, ainakaan minusta. Miksi jatkuvasti hölistään kirjojen viihteellisyydestä ja haukutaan kirjailijoita viihdekirjailijoiksi, kuin viihteellisyys olisi mustin synti, johon ihminen voi syyllistyä? Niitähän suuri yleisö ostaa. Onko Harlekiini-vihan takana jonkin sortin naisviha? Tyypillisimmät Harlekiinien lukijathan ovat vanh

Oi, tunnen itseni oikein hyväksi ja kunnolliseksi ihmiseksi ja lukijaksi. Olen nimittäin lukenut Waltarin! Ja kokonaan... Aiemmin yritin Johannes Angelosta, mutta kesken jäi. Samaa ei voi sanoa tästä. Teksti oli oikein nautittavaa ja sanojen paikoin voimakaskin ajanpatina oli ihanaa! Olen kiinnostunut kielestä ja sen vivahteista ja vanhahtava kieli kiinnostaa minua. Esimerkiksi tuo nimi 'Suuri illusioni' ei tarkoita 'minun suuri illuusioni', vaan pelkästään 'suuri illuusio'. Aina nimen kuullessani olen ihmetellyt, että miksi kirjan nimi on 'väärin' - sehän pitäisi olla Suuri illuusioni eikä illusioni. No, selvisipähän tämäkin. Muita hauskoja sanoja olivat gramofooni, traditsioni (=traditio) ja inhoittava. Tarinan päähenkilö herra Hart rakastuu Caritakseen ja ystävystyy Hellakseen, joka on myös rakastunut. Kumpi mahtaa voittaa? Kirjassa kuvataan ihastuttavasti 20-luvun kiihkeää elämänmenoa. Romaani keskittyy Helsinkiin ja Pariisiin. Panin merkille,

Vaihteeksi pientä hömppää. Sain kirjan synttärilahjaksi toukokuussa ja siitä asti se on odottanut lukemistaan. Mutta aina on löytynyt jotain muuta kiinnostavaa. Lisäksi omaan kirjaan on yllättävän vaikea tarttua, kun se tosiaan on oma eikä lukemisella kiirettä. Mutta sitten unohdin kirjastokorttini enkä voinut lainatakaan mitään. Ihan hyvä, tuleepahan näitä omiakin sitten luettua. Kirjan kantava juoni on se, että joukko erilaisia kykyjä (useimmiten yliluonnollisia sellaisia) omaavia ihmisiä (+ yksi vampyyri) kutsutaan koolle valmistautumaan sotaan vampyyrikuningatar Lilithiä vastaan. Asia ei tietenkään ole yksinkertainen, sillä porukka on hyvinkin eripurainen, eikä kaikkien ole helppo luottaa vampyyri Cianiin. Miksi ihmeessä minä olen ruvennut välttelemään hömppää? Olen lukenut sitä paljonkin enkä hyväksy hömpän väheksymistä. Se on erittäin tarpeellista ja sitä lukee usein nopeasti. Siinä on jo yksi taitavan kirjailijan merkki, kun saa lukijan innostumaan ja ahmimaan tekstiä. Ep

Bongasin tämän(kin) Hreathemuksen blogista ja päätin lukaista. Eikä mennyt lukeminen hukkaan! Juoni lyhyesti: Martti Wester raiskaa Tovan, joka on juuri täyttänyt 40. Tova ei kerro poliisille, mutta antaa miehen maistaa omaa lääkettään. Eikä kukaan usko. Uskoisin kirjan olleen aikamoinen pommi aikoinaan, jos se siis on noteerattu laajemmin. (Kai? Onhan Tikkanen tunnettu kirjailija.) Kirja on täynnä mietteitä, joita olen itsekin tässä pohtinut. Miten niin miestä ei voisi raiskata? Miksi raiskaus käsitetään ihmisten mielissä vieläkin pelkäksi sisään tunkeutumiseksi? Millä perusteella tekijä ei koskaan voi olla nainen? Kirjassa oli nykyään jo käsittääkseni vanhentunutta tietoa: laissahan nykyään katsotaan miehen raiskaaminen mahdolliseksi ja nainen tekijäksi. Ainakin tietääkseni... Kirjassa kritisoitiin myös sitä, ettei raiskaus avioliitossa ole mikään raiskaus. Kirja on kirjoitettu 1975 ja tuolloin asia on ollut noin. Tässä ns. hyvinvointivaltiossa kun tuo kriminalisoitiin vasta vu

Joskus, kun tuuri käy, sattuu eteen sellainen kirja, johon rakastuu ja jonka maailmaan haluaa uppoutua ikiajoiksi. Dinan kirja on minun kohdallani semmoinen. Yleensä välttelen takakansitekstien laittoa, mutta tämä pätkä jonka laitan ei varsinaisesti olekaan sellainen. En oikein tiedä, että mistä se on, tähän se oli viimeiselle lehdelle liimattu (kyseessä on siis kirjaston kirja). Mutta tämä summaa kaiken niin upeasti, paljon paremmin mitä itse osaan sanoa, joten käytetään nyt tätä: "Dina tulee kuusivuotiaana vahingossa aiheuttaneeksi äitinsä kuoleman. Isä ei enää siedä nähdä häntä ja yksinäinen tyttö kehittää omat tapansa selviytyä. Hän seurustelee kuolleen äitinsä kanssa, muiden ihmisten tunteet eivät häntä juuri liikuta. Kun Dina kuusitoistavuotiaana naitetaan paljon itseään vanhemmalle kestikievarin isännälle, hän on yhtä aikaa oikukas lapsi, kiihkeä nuori nainen ja jääkylmä paholainen. Onni kestää aikansa, mutta kun Jacob väsähtää ja etsii rauhaa viileämmästä sylistä, Di

Huomasin tämän kirjan parissa blogissa ja kiinnostuin. Enkä (taaskaan) pettynyt! Kirja on kokoelma Utrion eri lehdissä julkaisemia kolumneja. Tekstit on jaettu aihepiireittäin. Niissä käsitellään eri asioita, mm. käytöstapoja, elämän ilmiöitä, taidetta ja perhettä. Vanhimmat kolumneista ovat 80-luvulta, uusimmat vain muutaman vuoden vanhoja. Oikein mukava kirja! Utriolla todella on sana hallussa ja kolumneja lukiessa sai välillä hihitellä ääneen. Tekstit ovat sattuvia ja mielenkiintoisia. Hieno tapa tutustua kolmeen viime vuosikymmeneen! Kahdeksankymmentäluvulla Utrio on tuonut esiin ajatuksiaan isyydestä ja miksi isät eivät jää kotiin hoitamaan lapsia. Tilanne on nykyisin onneksi parempaan päin. Ikävä kyllä on sellaistakin, joka vielä on ajankohtaista. Suosittelen lämpimästi kaikille! Kolumnit antavat ajattelemisen aihetta taatusti jokaiselle.

Onpas nopea päivittämistahti! :D Harvoin tulee näin tiheään tekstejä, mutta nyt on ollut sen verran paljon lyhyitä ja kiinnostavia kirjoja. Tästä äiti varoitti ei itse asiassa ole kirja, vaan lyhyt pamfletti. Siinä käydään läpi toisen aallon feminismin ongelmakohtia, jotka tukahduttavat usean tämän päivän feministin elämää ja erityisesti seksuaalisuutta. Olen seurannut alkukeväästä asti feministisiä blogeja ja tekstejä säännöllisesti ja jonkinlaiseksi feministiksi tunnustaudun itsekin. Feministit kieltävät mieskielteisyyden, ja usein minustakin feministejä syytetään syyttä. Mutta olen itsekin ollut tunnistavinani näitä Kontulan käsittelemiä ongelmakohtia, vaikken aikuinen heteronainen olekaan. Kontula on koonnut anonyymejä tarinoita useilta naisilta ja näin tutkinut eri asioita. Tutkitaan prostituutiota, pornoa, ulkonäkövaatimuksia ja seksiä. Itselleni ehkä mielenkiintoisin oli teksti "Väärin himoittu", jossa tarkastellaan sadomasokistista - tai ainakin siihen viittavaa -

Tässäpä karmiva, jännittävä ja hyvä kirja! Kirja kertoo erityisopettaja Torey Haydenista, jonka luokalle tulee vakavista käytöshäiriöistä kärsiviä lapsia. Muut on villejä ja kovaäänisiä, mutta luokan poikkeus on Venus. Hän on täydellisen flegmaattinen, vain toisinaan ilmenevä avoin ja tarkkaileva katse kertoo hänen olevan jollain lailla tässä maailmassa. Sen vastapainona liian tunkeileva käytös saa tytön menettämään malttinsa kokonaan ja hyökkäämään raivokkaasti kimppuun. Torey tuntee olevansa kovin avuton tuon lapsen kanssa, mutta alkaa vähitellen edistyä saaden vähitellen selville kauheita asioita Venuksen kotioloista. Kirjassa oli voimakas imu ja pidin siitä paljon. Vaikka mukana oli koko joukko hirveitä asioita, oli pohjalla ja lopussa voimakas toiveikkuus ja onnistuminen. Oli ihanaa lukea, miten aluksi kaaosmainen luokka alkoi vähä vähältä kehittyä ja yhtenäistyä. Ärsytystä aiheutti kammottavan pyhumysmäinen apuopettaja Julie, joka oli joka välissä jeesustelemassa ja kyseenala

Ensimmäinen runoaiheinen merkintä! Runokirja oli oikea tiiliskivi, mutta se tuli luettua sitten loppujen lopuksi aika nopeaa tahtia. Tosin lopun selitysosioita en jaksanut ruveta tankkaamaan, niillä ei niin kauheasti ole minulle väliä. Nopealukuisuutta tietysti korostaa se, että yhdellä sivulla ei ollut paljon tekstiä, aina kun alkoi uusi runo, se alkoi alareunasta. En ymmärrä tätä logiikkaa, mutta en olekaan runoilija. Kirjassa oli helmiä, ja pidin kyllä runoista. Silti jotain jäi kyllä puuttumaan. Parhaimmillaan runo osuu täysillä, niin että tuntuu sydämessä asti. Nyt se kokemus jäi puuttumaan. Vaikka yleensä tuo tunne tulee proosarunoista. Mutta paljon toki oli koskettavaa aineistoa, lapsista ja sodasta. Esipuheesta kävi ilmi, että Vala menetti yhden lapsistaan jo vauvana ja että hän maailmasta kiinnostuneena aisti sodan tulon, mutta silti järkytti siitä rajusti. Myös keuhkotauti vaivasi häntä. Vala oli myös yksi 20-luvun Tulenkantajista. Yhteenveto: Ei huono, muttei paraska

Tämän kirjan bongasin Hreathemuksen blogista. Hurja ja julma tarina, mutta nautittava lukukokemus! Kieli on todella vanhaa ja erikoista, vaikka kirja on ilmestyi kuitenkin jo 1928. Tässä piilee kirjan vahvuus ja heikkous: se kiinnostaa lukijoita, jotka nauttivat kielen vivahteistä (kuten minä), mutta karkottaa kärsimättömät lukijat, joita koukeroisuus turhauttaa. Kirjan päähenkilö Aalo on kaunis ja punatukkainen nainen, miehensä metsänvartija Priidrikin kuuliainen vaimo. Hänessä kuitenkin elää toinenkin puoli; raju, verenhimoinen ja vapaa susi. Sudenajon aikaan Aalo kuulee suden kutsuvan häntä soille ja myöhemmin hän ei enää pysty vastustamaan kutsua, vaan liittyy sisartensa ja veljiensä joukkoon. Eikä hän ole joukon ainoa ihmissusi. Tuskin pilaan kenenkään lukunautintoa, kun kerron Aalon lopun olevan huono. Mielestäni sen kyllä arvaa ihan kontekstista. Priidrikin ja Aalon tarina on kiehtova ja surullinen. Kristinuskon voimakas vaikutus kyläläisissä oli pelottavaa kuten heidän r