Ankin kirjablogi

 "Toinen haukka on suunnannut taskulamppunsa Troyn jalkoihin, ja nyt kaikki näkevät. Vaatteet keinuvat kohoavan vuoksen laineilla, ja liike luo mielikuvan jostain elävästä. Mutta meriruohomättääseen takertunut ihminen on eittämättä kuollut. Ruumis makaa käsivarret ojossa kuin apua anoen." VARO JUONIPALJASTUKSIA! Elly Griffithsin kolmastoista Ruth-dekkari on Yöhaukat (Tammi 2023, suomentanut Anna Kangasmaa). Syrjäisellä Black Dogin maatilalla kuuluu ammuskelua ja Nelson syöksyy paikalle. Talossa asunut pariskunta on kuollut ja näyttää siltä, että aviomies on ampunut ensin vaimonsa ja sitten itsensä. Tilasta paljastuu tutkinnassa toinen toistaan kauheampia asioita ja pariskunnan aikuiset lapsetkin vaikuttavat jotenkin oudoilta. Lähes samaan aikaan Yöhaukoiksi itseään nimittävät aarteenetsijät löytävät ison pronssikautisen löydön ja tuoreen ruumiin. Onko vainaja laiton siirtolainen vai sittenkin paikallinen mies? Ruth on palannut vanhaan kotiinsa ja noussut Philin paikalle lait

"Olisi helppoa sanoa, että kaikki alkoi silloin; että Sigrid oli paikalla ja teki silloin päätöksensä. Minä muistin, että hän itki sinä iltana, monet itkivät. Kaikki olivat järkyttyneitä, mutta meidän elämämme palautui kutakuinkin normaaliksi. Tapetusta Benno Ohnesorgista tuli marttyyri. Mielenosoitukset kiihtyivät kaikkialla maassa, mutta ne eivät häirinneet Sigridin ja minun yhteisiä öitä." Joel Haahtelan romaani Lumipäiväkirja (Otava 2008) ammentaa Saksan lähihistoriasta. 1970-luvulla Länsi-Saksassa toimi äärivasemmistolainen terroristijärjestö RAF, jonka toiminta vaati ihmishenkiä. Haahtela on luonut kirjaansa ilmeisesti kuvitteellisen Sigrid Eisenberg -nimisen naisen, joka on syystä tai toisesta nuorena sitoutunut tähän toimintaan. Kirjan päähenkilö on jälleen nimettömäksi jäävä suomalainen mies, joka on 60-luvulla seurustellut Sigridin kanssa. Nyttemmin hänellä on vaimo Erika ja aikuinen tytär Laura. Elämä on keskiluokkaista, mutta miehen elämää varjostaa taannoinen va

 "Helmer: Et ole ollut - onnellinen? Nora: En, ainoastaan iloinen. Ja sinä olet aina ollut kovin hyvä minulle. Kotimme ei kuitenkaan ole ollut muuta kuin leikkimökki. Olen täällä ollut sinun nukkevaimosi, kuten kotona olin isän nukkelapsi. Ja lapset taas ovat olleet minun nukkejani. Minusta oli hauskaa, kun leikit kanssani, niin kuin sinusta tuntui hauskalta minun leikkiessäni lasten kanssa. Sellaista on avioliittomme ollut, Torvald." Henrik Ibsenin Nukkekoti (WSOY 1973, suomentanut Eino Palola, alkup. versio 1879) kuvaa ravistelevasti yhtä varakasta norjalaisavioliittoa, jossa mies on ainoa vastuullinen aikuinen ja vaimo tyhmäksi kasvatettu nukke. Nora joutuu vaikeuksiin, kun hänelle selviää, että hän on syyllistynyt allekirjoituksen väärentämiseen - laki kun ei katso hyveellisiäkään motiiveja. Nora alkaa pelätä koko jutun paljastumista miehelleen Torvaldille, jonka hyväksi hän on alun perin rahat velaksi saanutkin. Monenlaisia kuvioita on ilmoilla ja kulissien hajoaminen o

 "Olet tänään viidenkuudetta. Jos naisen voidaan koskaan sanoa olevan turvassa epämieluisien ihailijoiden päättäväiseltä hellittämättömyydeltä ja omapäisten isien julmalta vainolta, varmasti sen täytyy olla tässä vaiheessa elämää." Jane Austenin Uskollinen ystävänne (Tammi 2007, esipuhe ja suomennos Inkeri Koskinen) on eräänlainen kokoomateos aiemmin suomentamattomia lyhyehköjä tekstejä. Se sisältää Koskisen alkusanat ja kirjeromaanimuotoiset tarinat Kolme sisarta , Rakkaus ja ystävyys , Lesleyn linna sekä Lady Susan . Koskinen tuo esiin Austenin huumorin erilaisuuden eri romaaneissa: välillä se on selkeästi satiiria, joskus tarina on käänteiltään aivan selkeästi naurattava ja joskus huumori on hyvin hienovaraista. Kolme sisarta on huvittava tarina kolmesta nuoresta tytöstä, joita periaatteessa tavoittelee sama mies. Mies, herra Watts, vain on vanhahko ja omapäinen, mutta toisaalta taloudellisesti järkevä satsaus. Herra Wattsin pääkohde on Mary, mutta selvää on, että hän o

"Vähän kuin norsu posliinikaupassa. Olin varmasti vähän ylimielinen, mutta en ollut koskaan ajatellut ruveta poliisiksi sen takia että saisin ystäviä töissä tai pääsisin johonkin arvovaltaiseen asemaan. Minä rupesin poliisiksi, jotta pääsisin metsästämään ja saisin aikaan tulosta. Pomojen oli varmasti vaikea käsitellä näin uppiniskaista alaista, sillä töitä tehdessäni minä en kumarrellut enkä pelännyt talloa kenenkään varpaille. Sitten oli niitä, jotka eivät oikein jaksaneet meikäläisen tapaa painaa päälle." Kenneth Erikssonin ja Jeanette Björkqvistin kirja Kovat kadut - Ammattirikollisten jäljillä (WSOY 2020, suomentanut Kari Koski) on Kenneth "Kentsu" Erikssonin muistelmateos. Eriksson teki nelikymmenvuotisen uran Helsingin poliisissa ensin ryöstöjaoksessa, josta hän sitten siirtyi järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaan. Kaikkein parhaiten hänet yleensä muistetaan laittoman seksikaupan tutkimisesta. Eriksson yritti eläköityä jo 2019, mutta lopullinen eläköitymi

 Esikoiskirjailija, esseisti Tuomas Aitonurmi vieraili tänään Joensuussa Kulttuurikeskus Ahjossa. Tapahtumaa järjesti Ahjon kanssa Joensuun taiteilijaseura ry, ja se oli osa Kulttuuriklubia. Aitonurmea haastatteli kirjoittajataustainen, kirjallisuustiedettä opiskeleva Terho Aalto. Tuomas Aitonurmi (vas.) ja Terho Aalto Luin Aitonurmen esikoisteoksen Ruumiin ylittävä ääni huhtikuun lopussa. Jäin jotenkin kaksijakoiseen tunnelmaan, koska esseiden ytimessä ollut trauman siirtäminen sanoiksi jätti minut oudosti kylmäksi. Luin kirjaa jotenkin ulkokohtaisesti ja sain enemmän irti kirjailijan kirjallisuusviitteistä. Nyt jälkikäteen ajatellen olin tuossa ajassa hyvin ison tapahtuman jälkimainingeissa, jolloin tällaisten isojen teemojen vastaanotto ei ehkä onnistunut kovin hyvin. Akuutin lähimenneisyyden vuoksi vuosien takaiset koulukiusaamiset eivät tuntuneet juurikaan merkityksellisiltä. Todennäköisesti siksi luin esseitä kuin ihminen, joka olisi aina ollut aiheen äärellä pelkkä sivustaseura

,"Jokin aika sitten tajusin, että romaanimuoto on mahdoton. Jos haluan kertoa pakon sanelemasta elämästä, en voi asettua taiteen puolelle, tavoitella jotakin "kiehtovaa" ja "koskettavaa". Kokoan isän sanat, eleet, mieltymy. kset, hänen elämänsä virstanpylväät, kaikki objektiiviset merkit siitä elämästä, jossa itsekin olin mukana." Annie Ernaux kirjoitti 80-luvulla kirjat sekä isästään että äidistään näiden poismenon jälkeen. Nobel-voiton jälkeen Gummerus julkaisi kirjat yhteisniteenä Isästä / Äidistä (2022, suomentanut Lotta Toivanen). Huomionarvoista kirjoissa on Ernaux'n pyrkimys mahdollisimman objektiiviseen ja dokumentaariseen lopputulokseen ilman turhaa koreilua. Kirjailijan luokkanousu työväestä porvaristoon mahdollistaa varsin tarkkanäköisen kuvauksen myös koko vanhempien sosiaaliluokasta. Isä ja äiti eivät ole enää vain satunnaiset isä ja äiti, vaan ennen kaikkea oman työläissukupolvensa ruumiillistumat. Huolimatta siitä, että ote on dokumenta

  "Tarkoituksenani on tallentaa Sentencedin tarina sen jäsenten ja joidenkin taustahahmojen kertomana niin kuin he asiat muistavat, ilman turhia krumeluureja tai millintarkkaa arkistonäpräystä. Maalina on mahdollisimman rehellinen tilinteko siitä, mitä oli soittaa yhtyeessä nimeltä Sentenced.     Senariuden taakka ei ollut helppo ja yhtyeen tarina sai välistä suorastaan uskomattomia käänteitä, mutta onneksi bändi jaksoi sen minkä jaksoi - ilman heitä raskasrockmaailma olisi tuntuvasti tylsempi. Ja niin myös rockkirjamaailma, kuten tulette jatkossa huomaamaan." Luin jokin aika sitten Sentencedin kitaristi-sanoittaja Sami Lopakan esikoisromaanin Marras . Siinä kuvatussa bändisekoilussa oli selkeitä viitteitä Sentencediin ja päätin sitten lukea tämän Matti Riekin kirjoittaman virallisen elämäkerran Täältä pohjoiseen (Like 2015). Olin lukenut kirjan jo kerran joskus vuosia sitten, mutta ei tullut silloin blogattua. Nyt kirjan luettuani voin todeta, että Marras ammentaa Sentence