Ankin kirjablogi

"Tuo pikkuruinen merkintä oli siitä lähtien kiehtonut häntä, ja vähitellen hän oli tullut siihen tulokseen, että juuri Jaakobin portaita isoisä oli viimeisinä elinvuosinaan etsinyt, salaista kohtaa, jonkinlaista kahden maailman välistä ovea, kaiken kaipuun keskusta, mieleen vajonnutta Atlantista." Joel Haahtelan uskonnollisen trilogian viimeinen osa on Jaakobin portaat (Otava 2022). Nimettömäksi jäävä minäkertoja joutuu äkisti matkustamaan Helsingistä Jerusalemiin, sillä hänen veljensä on päätynyt siellä psykiatriseen hoitoon. Missä välissä Ilja on Jerusalemiin päätynyt ja mitä siellä tehnyt, sitä minäkertoja ei tiedä. Pian hänkin on kuitenkin myyttisen kaupungin lumoissa. Ovia avautuu ja sulkeutuu, kadut muuttuvat ja lumisateessa tuoksuu syreeni... Olen pitänyt kaikista trilogian osista, mutta sanoisin Jaakobin portaiden vievän lopulta voiton. Se on kaunis ja taitavasti tehty kuten kaksi aiempaakin osaa, mutta ennen kaikkea se on voimakkaan unenomainen ja mystinen. Siinä m

 "Tässä kirjassa haluamme tuoda lihavuuden tutkimukseen ja lihavuuskeskusteluihin toisenlaisen näkökulman. Lihavuus on monitahoinen ruumiillinen ja yhteiskunnallinen ilmiö, jota voi ja tulee tarkastella monin tavoin, monesta näkökulmasta. Koska lihavuutta on tutkittu lähinnä terveys- ja väestöpoliittisena ongelmana, lihavuuteen liittyvät kulttuuriset, sosiaaliset, psyykkiset ja kokemukselliset kysymykset ovat jääneet valitettavasti liian vähälle huomiolle." Katariina Kyrölän ja Hannele Harjusen toimittama Koolla on väliä! - Lihavuus, ruumisnormit ja sukupuoli (Like 2007) on artikkelikokoelma. Kyseiset akateemiset artikkelit käsittelevät lihavuutta ennen kaikkea yhteiskunnallisena asiana. Lopussa on myös pari vapaampaa kirjoitusta ja sanasto. Vaikka kirjan julkaisusta on jo reilusti yli 10 vuotta aikaa, se ei ikävä kyllä ole vanhentunut. Artikkeleissa korostuu lihavuus mediassa esitettynä. Mukana on myös artikkeli feederismistä (tarkoittaa seksuaalista mieltymystä itseään lih

"Nettikeskusteluista neljännen aallon feminismiksi virinnyt intersektionaalisuus on tehnyt feminismistä muidenkin kuin naisten asian. Siksi nykyfeminismi pyrkii sukupuolen lisäksi huomioimaan myös esimerkiksi ihonvärin, vammaisuuden, seksuaalisuuden, sukupuolen moninaisuuden ja näiden mahdolliset risteymät." Minja Koskelan kirja Ennen kaikkea feministi (Karisto 2019) on kuvaus hänen ajattelustaan, joka pohjautuu vahvasti neljännen aallon feminismiin. Koskela kertoo kasvustaan feministiksi ja nostaa esiin suomalaisen yhteiskunnan ongelmakohtia. Olipa mukavaa lukea selkeästi kirjoitettua yhteiskuntakritiikkiä! Kirjan kirjoittamisvuosina vallassa oli Sipilän hallitus, joka saa kirjassa kritiikkiä osakseen. Koskela ei tyydy vain käsittelemään tyypillisimpiä sukupuolten ongelmia, kuten vain miehille pakotettua asepalvelusta tai nuorten naisten syrjintää työmarkkinoilla raskaaksi tulemisen vuoksi. Hän laajentaa otetta myös muun muassa luokka-asemaan. Koskela tulee itse duunariperh

" - Vetäkää, vetäkää, kyllä minä kestän! Vaikka kyllä te vedättekin! hän huusi. - Tulkaa auttamaan sivulliset, kyllä köyden päähän miehiä mahtuu.     Kaksi miestä kiirehtikin auttamaan köydenkiertäjiä, mutta pian päät olivat niin lyhyellä, että hyvä kun kaksikin miestä mahtui Joosen ympärille." Veijo Meren todennäköisesti kuuluisin teos on Manillaköysi (ilmestyi ensim. kerran 1957; Keskeiset teokset , Otava 1975). Se kertoo Joose Keppilästä, sotamiehestä, joka rintamalla ollessaan löytää erinomaisen köydenpätkän. Hän aikoo viedä sen lomilla salaa kotiinsa. Niinpä auttavat korsutoverit köyden Joosen ympärille mahdollisimman tiukkaan, ettei köysi putoa maahan. Joose lähtee lomille, vaan miten mahtaa matka sujua keskivartalo köytettynä? Täytyy sanoa, että tarina hämmensi minua. Odotin huumoria varsin paljon. Kyllä sitäkin tässä oli, vieläpä monessa kohdassa. Mutta välissä olevissa kertomuksissa se oli kyllä varsin sysimustaa, erityisesti siinä tarinassa, jossa vapaaksi päässeet

 "Kulkisin kaikilla poluilla nousisin jokaiselle mäelle enkä tulisi koskaan takaisin" Johanna Hasun runoteos En ole kuolemassa vielä (Reuna 2022) käsittelee sairastumista. Kirjan kansiliepeessä sanotaan, että runoilija sairastui rintasyöpään ja että osa teoksen tuotoista annetaan Rintasyöpäyhdistykselle. Kirjan kansi on upea, samoin kansien välissä olevat valokuvat. Hasu kirjoittaa hienosti sairaudestaan ja sen mukanaan tuomista ajatuksista ja tunteista. Silti en jotenkin uponnut tähän syvään, säkeet eivät täysin soineet minussa, vaikka siellä hienoja kohtia olikin. Ihmettelin myös välillä hyppäyksiä muihin aiheisiin. Runossa Lumeton käsitellään muuttuvia talvia, sitten loppupuolella kokoelmaa tulee jouluaiheisia runoja. Koin tämän jotenkin rikkovan teoksen koherenttiutta. Alkupää ja keskiosa on niin selkeästi sairastamista, jolloin hyppäys muihin aiheisiin tuntui oudolta ja irralliselta. Hieman epätasainen teos siis. Hetkensä tässä kuitenkin on ja kuten sanottua, sairautta

"Vaatii paljon aikaa asetella mahdotonta järjestykseen. Jokainen lause, jonka kirjoitan, peittää alleen jotakin mitä jätän kirjoittamatta. Mikään tarina ei ole liian kammottava kerrottavaksi, mutta kaikkia tarinoita ei voi kertoa. Joistakin asioista tulee näkyviä silloin, kun niiden puuttuminen huomataan.     Käännän sivuja ruumiini sisällä. Kirja on paikka, sivu on huone. Täällä olen turvassa. Täällä olen koskematon." Susanna Hastin omaelämäkerrallinen esikoisromaani Ruumis / Huoneet (S&S 2022) on todella rankka. Se kertoo naisesta, joka alkaa pureutua aukkoiseen muistiinsa. Jo alussa on selvää, että hän on kohdannut nuorena seksuaalista väkivaltaa. Nainen haluaa tehdä dokumentin, koettaa ymmärtää että se todella tapahtui hänelle. Täyttää muistin aukot. Lukiessani kirjaa minulla heräsikin epäilys omakohtaisuudesta, koska seksuaalisen trauman kuvaus oli niin osuvaa ja ytimeen osuvaa. Ikävä kyllä hyvin iso osa kirjasta onkin elämäkerrallista, se selviää tästä Helsingin Sa

"Lukemalla etsin tietä muinaiseen, hukattuun. Luin kirjoituksia, jotka olivat niin vanhoja, ettei niiden ymmärtäminen aina ollut mahdollista. Monet tekstit olivat niin kaukana omasta kokemusmaailmastani, etten edes voinut muodostaa niistä mielipidettä. Ja sitä juuri etsin. En halunnut olla mitään mieltä. Etsin selittämätöntä, en jotain omassa päässäni loogisiksi kokonaisuuksiksi tyhjentyvää." Tanja Tiekson teos Fantasma - Essee (S&S 2022) on nimensä mukaisesti pitkä, jaksotettu essee. Kuten yläpuolella olevasta lainauksesta käy ilmi, Tiekso koettaa tavoittaa tavoittamatonta. Hän matkustaa junalla ympäri Eurooppaa tutkimassa vanhoja kirjoituksia ja muinaisia sekä nykyisiä puutarhoja. Yksi punainen lanka puutarhojen ohella ovat eläimet: "Aivan tekstin alussa Derrida [siis ajattelija Jacques Derrida, lisäys omani] kertoo päätyvänsä ihmisen määränpäistä ja äärirajoilta ihmisen ja eläimen välisten rajojen ylitykseen, ja myöhemmin hän kirjoittaa, että eläimen katse näyttä

 "Carina tunsi sykkeensä tasaantuvan. Mitään vaaraa ei varmastikaan enää ollut. Mitä näin neljäkymmentä vuotta myöhemmin muka voisi tapahtua?" Liza Marklund on aloittanut uuden sarjan, jonka ensimmäinen osa on Napapiiri (Otava 2021, suomentanut Antti Autio). 17-vuotias Sofia on kadonnut Stenträsketissä 1980. Vuonna 2019 työmiehet löytävät hänen päättömän ja muumioituneen ruumiinsa sillan rakenteista. Pikkupaikkakunnan muistot ja monenlaiset tunnot heräävät henkiin. Sofia oli mukana Napapiiri-nimisessä lukupiirissä, johon kuului hänen lisäkseen Birgitta, Agneta, Carina ja Susanne. Lukija saa pian tietää heidän välisistään jännitteistä. Kaupungissa on myös salainen asetestausalue, jossa työskentelee amerikkalaisia miehiä. Kuka on murhan takana? Täytyypä sanoa, että oli omituinen kirja. Kirjassa on niin monia kertojanääniä ja tyylittelyä, että se hämmensi minua. Jokainen kohdehenkilö kertoo periaatteessa minäkerronnassa, mutta yhtäkkiä kirjailija onkin kirjoittanut esimerkiksi

"Aloin ymmärtää miksi äidit ovat tarinoissa usein kuolleita ja tyttäret orpoja.      Tämä äiti ei vain nyt ollut tarpeeksi kuollut." Vilja-Tuulia Huotarisen nuortenkirja Valoa valoa valoa (Karisto 2011) voitti aikoinaan Finlandian eikä syyttä. Kirjassa on nimettömäksi jäävä minäkertoja, tyttö, joka rakastuu surua kantavaan Mimiin. Mimin perhe on jokseenkin erikoinen. Mimin äiti on kuollut oman käden kautta talon ullakolla. Siellä tytöt näyttelevät omituista näytelmää, jossa äiti Ulla Kolla ohjaa heitä. Lopulta elämä syöksyy kauheaan kurssiin syksyllä 1986. Olen lukenut tämän aikoinaan tuoreeltaan, mutta jostain syystä muistikuvia ei ollut oikein jäänyt. Ihmettelen sitä nyt, sillä uskoisin tällä kertaa tarinan jäävän mieleen pitkäksi aikaa. Kirja on hyvin koskettava isoine teemoineen. Ihmiset, erityisesti aikuiset, ovat eksyksissä. Oli kiinnostavaa lukea myös kirjan ajankuvaa, sillä en ollut vielä syntynytkään 80-luvulla. Pieniä tyttöjen tyyliasioita sivutaan, samoin tietysti

"Kun näin tuon valokuvan, mieleeni johtui, että nuo kaksikymmentä tuhottua vuotta eivät olleet mikään luonnollinen asia vaan että ulkopuoliset voimat - yhteiskunta, miehisyys, isäni - olivat aiheuttaneet sen kaiken ja että kaikki olisi siis voinut mennä toisin." Édouard Louis on kirjoittanut paljon isästään ja vaikeasta lapsuudestaan. Nyt vuorossa on äidin tarina. Naisen taistelut ja muodonmuutokset (Tammi 2022, suomentanut Lotta Toivanen) on kuvaus ahtaaseen vaimon ja äidin rooliin tungetusta naisesta, jolla kerran oli haaveita ja elämä edessään. Se kertoo myös vaikeasta pojan ja äidin suhteesta. Louisin kirjassa piirtyy kuva katkeruuteen vaipuneesta naisesta, jonka suuri virhe oli tulla raskaaksi, erityisesti koska se tapahtui monta kertaa. Virhe oli sekä ensimmäinen mies että Louisin isä. Hakkaamista, alkoholismia, nöyryytystä. Päälle vielä naisellisesti käyttäytyvä poika, joka paljastui homoksi. Louis kuvaa asioita luontevasti vain parilla virkkeellä. Kirja onkin varsin

"Elokuvaohjaaja Andrei Tarkovsky sanoi taiteen valmistavan meitä myös kuolemaan. Siksi taide sisältää surun ja lohdun elementit. Se ei saa väistää kärsimyksen ja kuoleman kysymyksiä. Ihmisen tehtävä on oivaltaa olevansa myös traaginen olento, jota ei ole luotu ainoastaan onneen." Hannu-Pekka Björkmanin esseeteos Kaikki askeleet - Matkoja aikaan ja taiteeseen (Kirjapaino 2011) etsii vastauksia ikuisuudesta. Varsinkin nykypäivän mittapuulla kirjailija on selvästi hengellisesti ylevöitynyt ihminen eikä hän pelkää esittää näkemyksiään uskosta ja uskonnosta. Björkman toteaa ihmisten olevan kadottamassa otteensa pyhään ja muistiin. Ahneus ja usko itseen ovat tulleet pyhän edelle. Eipä voi olla eri mieltä. Kirjan alkupuoli sukeltaa taiteeseen. Björkman tutkii ja analysoi tarkoin Mathis Grünewaldin tekemää valtavaa siipialttarien taideteosten sarjaa. Mukana on värikuvia teoksesta, mikä helpottaa tekstin lukemista huomattavasti. Björkman tuo esiin keskiajan uskomuksia ja tulkintoja e

 "Mitä nyt?" Ruth sanoo. "Tulin tänne saakka, joten voit ihan yhtä hyvin kertoa." "Minusta tuntuu, että joku haluaa minut hengiltä." Varo juonipaljastuksia! Elly Griffithsin kymmenes Ruth-kirja on Musta enkeli (Tammi 2021, suomentanut Anna Kangasmaa). Ruth saa entiseltä tutultaan Angelolta kutsun Italiaan tulla tutkimaan luurankoa. Luuranko on haudattu vatsalleen ja lisäksi sen suussa on kivi. Mukana menossa ovat myös Kate, Shona ja Shonan poika Louis. Angelo tuntuu pelkäävän jotain, ja melkein samaan syssyyn rakastettu pappi Don Tomaso murhataan kirkkoonsa. Nelson syöksyy maanjäristysuutisen kauhistuttamana Ruthin luo, mukanaan kukapas muukaan kuin Cathbad.  Tämä osa oli kyllä mainio! Valitin edellisen osan kohdalla huonoa imevyyttä, mutta tämä Musta enkeli oli kyllä taattua laatua. Imevyys alkoi oikeastaan heti. Michelle on raskaana ja miettii, onko lapsi Nelsonin vai Timin. Samaa stressaa Nelsonkin mielessään, hänhän sai Michellen pettämisestä kiinni.

"Niinpä itkua varten on kolmen ehdon täytyttävä. Ensiksikin ihmisen on oltava surullinen, riemuissaan tai hylätty, mikä tarkoittaa, että kokemus on hänelle tuttu, hän tunnistaa sen. Toiseksi hänen on tunnustettava tilansa juuri sillä hetkellä. Kolmanneksi hänellä on oltava halua näyttää kyynelillä, mitä hän sisimmässään kokee." Jeffrey A. Kottlerin tietokirja Kyynelten kieli (WSOY 1997, suomentanut Leena Nivala) kertoo itkusta ja sen eri ulottuvuuksista. Terapeutti Kottler halusi alkaa tutkia ja tunnustella, mitä itku oikeastaan on, mitä se kulloinkin viestii ja mitä itkevän kanssa tulisi tehdä. Samalla hän teki matkan omaan itkuunsa. Olen joskus vuosia sitten lukenut tämän teoksen, mutta halusin lukea sen vielä kerran ja tuoda myös blogiin. Mielestäni itku ja kyyneleet ovat hyvin kiinnostavia ilmiöitä. Kottler tuo esiin biologisia vaikuttimia sekä sukupuolen, yhteiskunnan ja yhteisön vaikutukset.  Mielenkiintoisinta oli ehkä se, miten paljon sukupuoli vaikuttaa itkemiseen.

"Ensimmäistä kertaa hän sallii epävarmuuden tulla esiin paljaana ja avuttomana. Häntä on alkanut viime tunteina sekä väsyttää että pelottaa. Maa hänen jalkojensa alla järisee. Aikakaudet ovat muodostaneet hänen ympärilleen taifuunimaisen huimasti pyörivän suppilon." Riikka Pulkkisen romaani Lasten planeetta (Otava 2018) kertoo äitiydestä, naiseudesta ja maanisesta psykoosista, ihmisen rooleista. Kirjassa on useita limittyviä tarinoita: pääpaino on minäkertojan erossa miehestään ja kipuilu äitiydessä, mutta rinnalla kulkee allegorinen ponisatu ja Julia-siskon suistuminen syvään psykoosiin. Kuten yleensä aina Pulkkisen ollessa kyseessä, sekä ihastuin että tympäännyin. Pulkkinen osaa kirjoittaa todella hienoja, kirkkaita virkkeitä. Jopa oivaltavia, kauniita. Mutta sitten taas se ääretön henkilöiden älyllisyys! Kuten alla olevassa sitaatissa: "Vahakangasmekko, olisiko se uusfeministinen kannanotto kotirintamataisteluihin? Se olisi mittatilausommeltu, räätälöity lopullinen r

Liv Strömquist on tunnettu räväkkyydestään ja huumoristaan. Niitä ei tästäkään sarjakuvasta Kielletty hedelmä (Sammakko 2016, suomentanut Helena Kulmala) puutu. Strömquist käsittelee sarjakuvassaan naisen sukupuolielimiä ja niihin liittyviä asioita. Käsitellyiksi tulevat muun muassa aihepiiristä aivan liian kiinnostuneet miehet, sukupuolidikotomia ja kuukautiset. Strömquist kuljettaa näyttämölle monenlaista ukkoa, joilla on ollut mielipiteitä naisista ja heidän elimistään. Tuttuja olivat esimerkiksi Augustinus ja Freud. Miehet lähinnä päättivät keskenään, että nainen on yhtä aikaa sekä ilman seksuaalisuutta että viettelevä portto. Ikävä kyllä näillä äijillä oli aikanaan paljon vaikutusvaltaa. Kun 1800-luvulla uskonnon merkitys väheni, naisen ala-arvoisuutta oli vaikea enää perustella Jumalan tahdolla. Tilalle tuli pseudotiede, joka ylikorosti miehen ja naisen välisiä eroja kaikin tavoin. Tarpeetonta varmaan mainitakaan, että miestä pidettiin järkevänä ja johtamaan kykenevänä, naista e