Ankin kirjablogi

 " - Enkö minä osaa olla tekemättä mitään? Onko tämä touhu mennyt veriin? Pitääkö aina liikkua ja hössöttää? Eikö ihminen enää osaa olla aloillaan, istua ja ajatella? Minäpä yritän opetella. Mutta miten?" Viivi Rajamäen kristillinen pienoisromaani Puhu minulle hiljaisuudessa (SLEY-Kirjat Oy/WSOY:n graafiset laitokset 1983) kertoo viisikymmentä täyttävästä Sirkasta, jonka elämän täyttää perheyritys. Sirkka vain tekee ja tekee työtä lomailematta, kunnes lopulta ns. hirttää kiinni ja hän joutuu sairaslomalle. Kaupungin pauhusta hän matkustaa lakeuskuvauksista päätellen jonnekin pieneen paikkaan Pohjanmaalla koruttomaan pikkumökkiin. Siellä hänellä on aikaa ajatella ja käytyään vakavia keskusteluja naapurin Liisan kanssa hän tulee uskoon. Mutta mitä perhe, ennen kaikkea aviomies, siitä mahtaa ajatella?  Mistähän tätä lähtisi purkamaan? Sinänsä oli toki kivaa lukea vaihteeksi kristillinen kirja, mutta tässä oli kyllä kohtia jotka häiritsivät. Ennen kaikkea kun Liisa ja Sirkka puh

"He ovat halunenet heittää marinoidut kananrintapalat lattialle, hiiteen ravintoympyrät, hiiteen perunamuusi ja parsa! He ovat halunneet kahmaista karkkihyllystä ässämixejä ja hedelmäaakkosia ja dajmrakeita ja heittää kaiken ilmaan. He ovat halunneet tehdä piruetin karkkisateen jälkeen, heittää nurkkaan farkkunsa ja paljastaa seeprakuvioiset kalsarinsa, he ovat halunneet enemmän kuin mitään muuta huutaa: Herätkää, tulkaa mukaan, meitä ei kahlitse tässä maailmassa muu kuin neljä vuodenaikaa ja omat ennakkoluulomme." Riikka Pulkkisen pikkuinen teos Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (Otava 2014) on ilmestynyt varhaisversionaan Kauneus & terveys -lehdessä. Kyllä tässä pientä välityön makua onkin, mutta kyllä minä varsinkin alun jälkeen viihdyin mainiosti Iiriksen mukana. Iiris on koulupsykologi, joka on tullut miesystävänsä Aleksin jättämäksi. Seitsemän vuoden parisuhteesta ei ole helppoa irrottautua. Iiris tempoutuu nuoruuden ja aikuisuuden välillä, ajatukset hypp

 "Hän antoi sellaisten ajatusten olla. Oli aika ottaa kurpitsa padasta ja syödä se. Niin elämän suuret kysymykset loppujen lopuksi ratkaistiin. Niitä saattoi miettiä päänsä puhki pääsemättä puusta pitkään, mutta lopulta piti kuitenkin syödä kurpitsansa. Se palautti takaisin maan pinnalle. Siitä sai syyn jatkaa. Kurpitsasta." Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii -sarjasta olen lukenut aiemmin vitososan Elämän kirkas keskipäivä . Päätin tällä kertaa ottaa ensimmäisen osan, kun se sattui kirjastossa olemaan. Naisten etsivätoimisto nro 1 (Otava 2003, suomennos Jaakko Kankaanpää) oli monin paikoin synkempi kuin olin odottanut. Siinä pureudutaan Mma Ramotswen menneisyyteen ja etsivätoimiston alkuun. Mma Ramotswe on ensinnäkin etunimeltään Precious, mikä seikka ei muistaakseni tullut esille vitososassa. Lisäksi kerrotaan hänen rakastetusta isästään, jonka kohtaloksi koituivat pitkät kaivosvuodet. Isällä oli kuitenkin melkoisesti hyvää karjaa ja siitä saadulla hinnalla Mma

"Ihminen voi olla valmis luopumaan lapsista, joita on aina halunnut, valmis sietämään menneisyyttään tai vaatteitaan koskevia huomautuksia, mutta sitten - yksi pieni nälväisy, ja sielu tyhjenee ja sanoo: Oi." Elizabeth Stroutin kirja Nimeni on Lucy Barton (Tammi 2018, suomennos Kristiina Rikman) aloittaa Lucysta kertovan sarjan. Lucy on kotoisin kuvitteellisesta peräkylästä Amgashista, jonka kirjailija on sijoittanut Illinoisiin. Elämä on ollut todella kovaa ja köyhää; perhe asui vuosikaudet kylmässä autotallissa ja lasten seurana olivat vain maissipellot. Yksi kirjan teemoista onkin ihmisen luokka-asema Yhdysvalloissa ja sosiaalinen nousu. Lucy on fiksu ja ahkera ja pääsee collegeen, minkä lisäksi hän nai kohtuullisen hyvin koulutetun miehen Williamin. He muuttavat New Yorkiin ja Lucy alkaa varoen tutustua paikkakunnan taidepuoleen. Silti etualalle nousee luokan sijasta äiti-tytärsuhde. Lucy kertoo minäkertojana ja sijoittaa ison osan tarinasta niihin 80-luvun pitkiin viikk

"Nipistelin häntä joka puolelta ja yhä vain kovemmin. Aina kun häneen sattui, minä riemuitsin. Kipu osoitti, että aivot olivat messissä eikä häntä tarvitsisi lykkiä rullatuolissa pyhän Pietarin eteen. Muussa tapauksessa olin kyllä valmis murskaamaan hänen kallonsa. Rakastin häntä sen verran paljon."  Anna Gavaldan romaani Lempi ei ole leikin asia (Gummerus 2014, suomentanut Lotta Toivanen) valikoitui lukemistooni ennen kaikkea siksi, että sen nimessä on kieltosana. Tarvitsen sellaista kirjaa vuoden 2019 Helmet-haasteeseen ja toisekseen Gavalda oli jo tuttu ja varsin mainioksi havaittu kirjailija. Nimi on kirjan kannen kanssa todella hämäävä, sillä se kuulostaa imelältä rakkausromaanilta, josta ei ole lainkaan kyse. No, rakkaudesta kyllä, mutta päähenkilö Billien hahmo poistaa imelyyden mahdollisuudenkin. Billie on nuori elämän päähänpotkima nainen ja Franck elämän päähänpotkima mies. He ovat hyvät ystävät ja pahassa pulassa. He ovat joutuneet jonkinlaisessa puistossa onnetto

"Yhtäkkiä hänelle valkeni, miten hänen tuli pelastaa ystävättärensä. Tämä tapahtui kovin nopeasti, aivan kuin avain olisi työnnetty avaimenreikään, aivan kuin ovi olisi avattu, aivan kuin hän olisi nähnyt tähden syttyvän kirkkaalle taivaalle." Vigdís Grímsdóttirin trilogian viimeinen osa Kun tähti putoaa  (Johnny Kniga 2007, suomentanut Tapio Koivukari) on jo Grímsdóttirinkin mittapuulla varsin erikoinen tapaus. Sinänsä kirjan kehystarina on aika selkeä: vedestä löytyy kauhealla tavalla aseteltu ja surmattu miehen ruumis. Poliisi Kjartan on vuorossa ja pian hänen pakeilleen tulee Viktoría, joka väittää aiemmista osista tunnetun Lúnan maalanneen murhasta taulun juuri ennen sen paljastumista. Samaan aikaan Rósa on palaamassa 20 vuoden jälkeen Islantiin Madridista. Hän haluaa tavata taas poikansa Lennin ja poikansa isän.  Se mikä kirjasta tekee poikkeavan on kaikki se mitä kirjailija kirjoittaa. Tätä voisi periaatteessa pitää aiheensa puolesta dekkarina, mutta kirjan keskittymin

 "Hän yriti selvittää, mikä tässä kesässä oli niin erilaista verrattuna edellisiin ja kaikkiin hänen elämänsä aikaisempiin kesiin. Hän ymmärsi vain, että hän itse, hänen nykyinen minänsä, oli jotenkin erilainen kuin aikaisemmin. Hän ei vielä aavistanut, että hän näki asiat erilaisin silmin ja tutustui itsessään uusiin olotiloihin, jotka värittivät ja muuttivat hänen suhtautumistaan ympäristöönsä." Kate Chopinin romaani Herääminen (Faros 2009, suomennos ja esipuhe Raija Larvala) oli aikansa kohuteos. Alun perin 1899 Amerikassa ilmestynyt kirja kauhistutti ihmiset ja oli sen aikaiselle yleisölle liian uskalias. Kirja kertoo 28-vuotiaasta Ednasta, joka on vaimo ja äiti. Hän kokee eräänlaisen sielullisen heräämisen kesänvietossa Grand Islella. Ensi kertaa Edna havahtuu olevansa kokeva ja tunteva yksilö ja alkaa kotiin New Orleansiin tultuaan uhmata miestään ja seurapiirin mielihaluja. Hän kokee avioliiton ulkopuolisen romanssin eikä se jää ainoaksi heilasteluksi häneltä.  Nykysu

 Kirjaimia -blogissa päätettiin viettää lukumaratonia ja innostuin mukaan. Järjestäjä on Kuunnellut äänikirjat -blogi. Kirjat ylhäältä alas: Agatha Christie - Kymmenen pientä neekeripoikaa Alexander McCall Smith - Naisten etsivätoimisto nro 1 Durian Sukegawa - Tokuen resepti Vigdís Grímsdóttir - Kun tähti putoaa Kate Chopin - Herääminen Haruki Murakami - Kafka rannalla Aloitettuja näistä ovat Naisten etsivätoimisto, Herääminen ja Kafka rannalla , joskin jälkimmäinen paksukainen aivan alkutekijöissään. Ensisijaisena tavoitteena on saada edes joku ohuimmista loppuun.  Alkaa 11.3. klo 10:15 Päivitystä klo 17:24 Aika paljon on tullut touhuttua kaikkea muuta, mutta olen minä lukenutkin! Vähän ponneton olo lukemisen suhteen mutta katsotaan nyt. Sain minä tuon Chopinin Heräämisen luettua ja huomenna ilmestyy bloggaus siitä! Päättyy 12.3. klo 9:42 Päätän jo nyt, koska tiedän ettei tule kyllä enää luettua mitään. Tuli luettua yhteensä 230 sivua eli minulle se on varsin vähän. Mutta eipä lukut

  "Ihminen on sen verran oppivainen, että oppii helposti pelkäämään jo yhdestä kerrasta. Oma kammoni ruumiinavausta kohtaan heräsi ensimmäisestä kokemuksesta ja kulki hiljaa mukanani vuosikausia ennen kuin nosti päätään uudestaan. Suuri osa peloistamme on opittuja - joko omien ikävien tai traumaattisten kokemusten kautta omaksuttuja tai muilta opittuja. Osan peloistamme luomme itse omassa mielessämme, ja jotkut liittyvät akuutteihin tapahtumiin, jotka käynnistävät meissä pelkokokemuksen. Pelko on moninaisempi tunne kuin usein ajattelemmekaan." Sami Sallinen on taustaltaan poliisi ja hän on työskennellyt huumepuolella, peitetehtävissä ja Supossa. Nyt hän on kirjoittanut tietokirjan Pelko ja rohkeus (Otava 2022), jossa tarkastellaan analyyttisesti pelon olemusta, pohditaan omia pelkoja, peilataan niitä kovien ammattilaisten pelkotilanteisiin ja paljon muuta. Kirjan voi lukea itseapuoppaisiin, mutta se on sieltä ehdottomasti fiksuimmasta päästä. Sallinen on kokenut kaikenlaisia

 "Saamme hänet kiikkiin joka tapauksessa", Nelson sanoo. "Tavalla tai toisella."  Hän kuulostaa itsevarmalta, mutta juuri nyt Judy kuulee vain Cathbadin äänen. Ivo March ei tappanut niitä naisia. " VARO JUONIPALJASTUKSIA! Elly Griffithsin kahdestoista Ruth -dekkari on nimeltään Lyhdynkantajat (Tammi 2022, suomentanut Anna Kangasmaa). Yhteisökeskus Grey Wallsissa on tapahtunut selvästi epäilyttäviä asioita. Keskushahmo Ivor March on juuri tuomittu kahden nuoren naisen murhasta, mutta Nelson tietää hänen tappaneen kaksi muutakin. March alkaa pelata pelejään ja vaatii saada puhua Ruthin kanssa. Jos Ruth suostuu kaivamaan, March paljastaa kahden muun naisen hautapaikat. Mutta miksi March tekee näin? Samaan aikaan Ruth yrittää elää Frankin, Katen ja Flint-kissan kanssa Cambridgessa, onhan se kaikin tavoin järkevää. Mutta eihän Ruth toki ole Nelsonia mihinkään unohtanut. Kun Ruthin entinen pomo Phil joutuu äkisti pohtimaan elämäänsä uusiksi, hän antaa Ruthille hämmä

 "Olin mennyt naimisiin Yūn kanssa, mutta emme ehkä voisi tehdä lapsia, koska hän oli avaruusolio. Jos avaruusalusta ei löytyisi, päätyisin kaiketi jonkun muun pariksi ja joutuisin synnyttämään ihmisiä maailmaa varten." Sayaka Muratan kirja Maan asukit (Gummerus 2022, suomentanut Raisa Porrasmaa) on varmaankin omituisinta, mitä olen ikinä lukenut. Ja ällöttävintä. Ja hämmentävintä. Ja ytimeen osuvinta. Kirjaa voi nimittäin kaikin mokomin lukea vaikka sellaisenaan, eräänlaisena scifinä tai sitten tarinana siitä, miten mieletön ihmiskunnan systeemi oikeastaan on ja miten rankkaa ulkopuolisuus voikaan olla. Itse luin tarinaa lähinnä tuolla jälkimmäisellä tyylillä. Tarinan keskushenkilö on Natsuki, joka on kirjan alussa alakoulussa. Hänen kohokohtansa on o-bon-juhla maaseudulla vuoristokylässä, jossa isovanhemmat asuvat. Siellä on Yū, rakas serkku, avaruusolio. Serkku tosiaan väittää olevansa avaruusolio, mutta tässäkin taustalla on se, että (omituinen) äiti on todennut niin. Er

 "Ruth tietää vielä kolmannenkin asian. Pitkien luiden päät, epifyysit, ovat lapsilla vielä luutumattomia, jotta luut pääsevät kasvamaan. Teini-iässä ja nuorena aikuisena kasvupäät luutuvat kiinni. Sen lisäksi, että kasvupäät eivät ole luutuneet, nämä luut ovat hentoja ja hauraita. Ruth on varsin varma, että luut ovat lapsen." Elly Griffithsin suosittu Ruth -sarja jatkuu osalla Kivikehä (Tammi 2022, suomentanut Anna Kangasmaa). Ruthin ja monen hänen läheisensä elämä tuntuu yhtäkkiä nitkahtavan vuosikymmeniä taaksepäin aikaan, kun valovoimainen Erik johti paalun kaivausta marskimaalla. Tällä kertaa siellä kaivetaan esiin kivikehä ja tytön luut. Kaivausta johtaa kukapa muukaan kuin Erikin poika Leif. Tytön luut ovat liian tuoreet ja asia siirtyy komisario Nelsonin tiimille. Kaikenlaista alkaa nousta esiin, kun tyttö identifioidaan 1981 kadonneeksi Margaretiksi. Ruth joutuu jälleen punnitsemaan, kuka on todella ystävä ja kehen kannattaa alkuunkaan luottaa. Olipas ihana taas ker

  Kuva: Elegia / Kartanon kruunaamaton lukija Kirjaimia-blogissa lanseerattiin tällainen hieno lukuhaaste, jossa tietenkin olen mukana. Tarkoitus on lukea vuoden aikana eri vuosikymmenillä julkaistuja kirjoja, joka kohtaan vähintään yksi kirja. Tässä vuosikymmenet: 2020-luku 2010-luku 2000-luku 1990-luku 1980-luku 1970-luku 1960-luku 1950-luku 1940-luku 1930-luku 1920-luku Bonuksena voi lukea niin halutessaan: 1910-luku 1900-luku Itse ajattelin lukea lähtökohtaisesti yhden kohdan per vuosikymmen, ettei suorittaminen lähde ihan lapasesta. Tiedän myös, että mitä vanhempaan mennään, sen vaikeammaksi itselleni menee. Tuonne 2000-luvun vuosikymmenille on tunkua ja tuntuisi hassulta, että lopputuloksessa olisi joku 50 kirjaa 2000-luvulta ja muissa ykköskappaleet. :D Etenemiseni näkee tuolta blogini yläreunasta kohdassa Sivut.