Johanna Venho - Ilman karttaa
"Tämä on sinulle. Puhun koko ajan sinusta, sinuun melkein hukuin, mutta vielä on pinnalla hengitysaukko. Sinä muutut maailman muodon mukaan, elät. Päätöksessä pysyminen on lyhytnäköisen kunnia. Joka näkee, se elää." Johanna Venhon runoteos Ilman karttaa (WSOY 2000) on hyvin lihallinen. Se kertoo oman tulkintani mukaan naisesta, joka rakastuu ja saa teoksen loppupuolella lapsen. Kaikkiin säkeisiin en päässyt kiinni, mutta pidin kyllä teoksesta. Venhon sanastossa ja kielikuvissa on läsnä suomalainen luonto. Yhdessä muun kokonaisuuden kanssa se luo voimakasta eroottisuutta ( "Noruu paksua pihkaa, liimaa." , "Märkiä aikoja liikkuu, hikoaa pintaan,/hän kahlaa suota, silmiä" ). Pidin tästä ulottuvuudesta kovasti. Vihjaukset eivät ole aina kovin suoria, mutta kokoelmaa läpikäydessä koin ainakin itse merkityksen juuri tällä tavalla. Kokoelman alkupuolella oli mielenkiintoisesti otettu mukaan tuon ajan kiihtyvää yhteiskunnan sähköistymistä: