Ankin kirjablogi

 "Onhan sinulla kaikki ihanat muistot", sanoivat ihmiset myöhemmin ikään kuin muistot toisivat lohtua. Eivät tuo. Muistothan liittyvät menneeseen aikaan, johonkin mitä ei enää ole. Muistot ovat komeron uumenista paljastuvia koulupukuja, haalistuneita ja halkeilleita valokuvia, kutsuja sellaisten ihmisten häihin, jotka eivät ole enää naimissa, lehtisiä sellaisten ihmisten hautajaisista, joiden kasvoja ei enää muista. Muistot ovat sitä, mitä ei enää halua muistaa." Joan Didion kirjoittaa kirjassaan Iltojen sinessä (Like 2011, suomentanut Kirsi Luoma) kaipauksesta ja vanhuudesta. Hän on menettänyt sekä miehensä että aikuisen tyttärensä. Muistot tyttärestä täyttävät hänen mielensä. Samalla Didion kysyy itseltään kipeitä kysymyksiä äitiydestään. Epäonnistuiko hän? Oliko Quintanalla liian epätavallinen lapsuus? Miksi Quintana niin kovasti esitti lapsena aikuista? Miksi hänellä oli niin rajuja mielialanmuutoksia, että hän välillä halusi kuolla, tulla haudatuksi maan alle? Viim

 "Ja siellä varjossa, muiden näkymättömissä, kuvan ulkopuolella, kiiluu silmiä, tunteita, kauhuja joille ei ole sanoja." J. S. Meresmaan säeromaani Khimaira (Myllylahti 2021) on jatko-osa Dodolle . Tällä kertaa äänessä on Sara. Sara, Iina ja Tuukka muodostavat tiiviin piirin. Iina seurustelee sekä Tuukan että Saran kanssa, Sara ja Tuukka ovat toistensa eksiä. Epätavallinen kuvio, mutta toimiva. Saralla kuitenkin on monta salaisuutta, jotka hän kätkee sisimpäänsä. Jo Dodossa oli viitteitä siitä, että Saran rikkaat vanhemmat ovat etäisiä ja tässä osassa siihen syvennytään tarkemmin. Saran ääni on omanlaisensa, säkeet ovat usein soinnullisia. Epätavallista nykyaikana, mutta Sara on alun perin venäläinen ja venäjässä loppusoinnut ovat kaikki kaikessa. Ei noloa niin kuin suomen kielessä. Sara rakastaa runoja, erityisesti Anna Ahmatovan. Kirjassa on viittaus Ahmatovan koottuihin runoihin, mikä oli hauska sattuma, sillä olen itsekin lukenut kokoelman Ahmatovan runoja. Kirjassa te

 "Miehet ovat maailman kiusallisimpia kapineita! Mennä ensin kihloihin, laittaa naamansa myrskynmerkiksi ja sulkeutua sitten simpukkana kuoreensa on hyvä ja varma keino tehdä itsensä kiintoisaksi. Koko tämän pimeän marraskuisen päivän ovat ajatukseni kiemurrelleet Berglundin ja hänen hämärän Kerstinsä ympärillä. Olen sepittänyt heistä ainakin viisikymmentä eri novellia. Loppujen lopuksi kihisen salatusta uteliaisuudesta." Takavuosien menestynyt kirjailija Hilja Valtonen on kirjoittanut hauskan romaanin Nuoren opettajattaren varaventtiili (Otava 2006, alkuperäispainos 1926). Kirjan päähenkilö on Liisa, joka on käynyt seminaarissa itselleen opettajan paperit. Savolaistyttö, päälle parikymppisenä toki jo vanhapiika, muuttaa Pohjanmaalle työn perässä. Latomeressä häntä odottavat monenlaiset käänteet. Liisan sydän on murskana, mutta eräs tohtori Korpinen luo häneen flirttailevia katseita. Siitäkös kylän juorukellot kalkattavat. Savolaisella on aluksi tiukkaa tottua pohjalaiseen e

"Voi kamala sentään."  TJ Klune on kirjoittanut aivan ihanan hyvänmielen kirjan! Talo taivaansinisellä merellä (Karisto 2021, suomentanut Mika Kivimäki) kertoo maagisista lapsista, heidän suojelevasta orpokodinjohtajastaan Arthurista ja orpokodissa vierailevasta Linus Bakerista. Linus on sosiaalityöntekijä, joka elää harmaantylsää elämää. Hän joutuu noudattamaan pilkuntarkkoja, ankeita sääntöjä ja saa yllättäen komennuksen orpokotiin. Hänen tehtävänsä on tarkkailla, onko paikka sääntöjen mukainen ja lähettää raportteja. Linus saa huomata, että tuolla matkalla hyvin moni asia muuttuu. Miten saatoinkaan aiemmassa postauksessani sanoa, että kirja on liian lälly! Tai no, objektiivisesti tutkailtuna se itse asiassa on aika lälly, mutta ei se haittaa. Se on ihana! Lempeä aikuisten satu. Olen iloinen siitä, että se on kirjastossa luokiteltu nimenomaan aikuisten kirjaksi, sillä silloin useampi aikuinen varmasti tarttuu siihen. Kirjan kertomus on ennen kaikkea huuto tasa-arvon puoles

 Karin Smirnoffin romaani Viedään äiti pohjoiseen (Tammi 2022, suomentanut Outi Menna) on melkoinen tapaus. Niin on myös päähenkilö Jana Kippo. Insestistä lapsena kärsinyt Jana matkustaa kaksosveljensä Brorin kanssa pohjoiseen hautaamaan äitiään. Äiti on kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa lähes kaikki kuuluvat hurmoshenkiseen seurakuntaan, lahkoon käytännössä. Kaikkea todennäköisyyttä vastaan Bror kääntyy uskoon ja Jana saa mission: veli on saatava takaisin. Olipas melkoinen lukukokemus! Olen kuullut kirjasta paljon kehuja, mutta tosiasiassa lainasin sen siksi, että saan sillä kuitattua Helmet-haasteen hankalan kohdan kirjan nimessä on ilmansuunta. En kuitenkaan pettynyt, vaan pidin kirjasta. Jana on tosi mielenkiintoinen henkilö. Hän on yhtä aikaa todella vahva ja heikko. Hän rentoutuu siivoamalla, mutta hänen mieltään kaihertaa jatkuvasti jokin. Kauhea lapsuus kummittelee ja elämäkin on aika sotkuista. Janan heikkous on miehet ja ajoittain myös viina. Janan mukaan hänessä asuu

 Tässä sitä taas ollaan, jonkinlaisessa lukujumissa! Aikaa lukemiselle kyllä olisi, mutta... Sen sijaan, että olisin lukenut jotain loppuun, olen aina aloittanut uuden teoksen. Tuossapa ne kuvassa. Muistkuvvii Karjalast vaikuttaa hyvältä, mutta on voimakkaan murteen vuoksi hyvin raskaslukuinen. Ei siis ihanteellinen tähän tilanteeseen. Haluaisin kuitenkin lukea sen. Vainajat eivät vaikene vaikuttaa erittäin hyvältä, mutta on hieman hidastempoinen. Ilmeisesti siksi en nyt ole edennyt sen kanssa. Talo taivaansinisellä merellä on ihana, mutta jokin siinäkin tökkii. Ehkä se on vähän liiankin lälly nyt kun on tullut välillä luettua kevyempiä kirjoja. Toivon kuitenkin saavani sen loppuun ihan siksikin, että voin muodostaa siitä lopullisen mielipiteen. Viedään äiti pohjoiseen tarttui eilen pikakäynnillä kirjastossa lähinnä sen vuoksi, että sillä saa kuitattua Helmet-haasteen kohdan kirjan nimessä on ilmansuunta. Vaikuttaa kyllä tämäkin mainiolta, pidän Janan mustasta ja pisteliäästä huumo

Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä. Älä sano katsotaan huomenna jos voit jo tänään sanoa ei. Älä sano lintu kuin lintu, sano pääskynen tai haukka. Älä sano kukka kuin kukka, sano keltavuokko, Anemone ranunculoides, ja kissankello. Älä sano, no olkoon, jos voikukista aletaan keittää heikoille keittoa ja kissankelloilla halutaan soittaa muurahaisillekin sapeli kouraan. Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla että sinut heitetään vailla vettä ja paitaa, pimeään, kylmään. Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se on pelkkä tauko ennen loppusoiton pitkää, kiivasta syleilyä. Älä huokaa jos sinun on huudettava. Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan, särkisi ikuisesti aran astiamme. Älä, älä koskaan suutele otsalle jos voit suudella suoraan suulle. - Tommy Tabermann - 

 "Olen ajatellut naisia niinä unettomina öinä, kun elämä/miesasiat/asenne ovat tolaltaan ja tuntuu, ettei se kauhea suden hetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni näkymätöntä historiallisten naisten henkivartiokaartia, suojeluspyhimyksiä, jotka johdattavat eteenpäin." Mia Kankimäki on kirjoittanut hurmaavan kirjan Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018). Luin keväällä hänen aiemman teoksensa Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin , ja ihastuin. Tässä uudemmassa kirjassa Kankimäki kertoo muun muassa Karen Blixenistä, naispuolisista tutkimusmatkailijoista ja naistaiteilijoista. Hän ei tee tätä suinkaan Suomesta käsin, vaan matkustaa itsekin eri paikkoihin. Kankimäellä on tosiaan hauska tapa ajatella öisin naisia. Nämä historian sankarittaret ovat hänen turvansa ja intohimonsa. Kankimäen kirjoissa on ihanaa se, miten ne muodostavat naisten verkostoja, miten niissä juhlitaan naisten välistä ystävyyttä ja arvostusta. Kirjailijan työssä on jotain samaa kuin

 "Normaaliuteen pyrkivä maailma on todella hallitseva, joten hylkiöt poistetaan kaikessa hiljaisuudessa. Kelvottomista yksilöistä hankkiudutaan eroon. Tuntui kuin olisin viimein ymmärtänyt, miksi perheeni halusi niin kovasti parantaa minut." Sayaka Murata on kirjoittanut menestyneen romaanin Lähikaupan nainen (Gummerus 2020, suomentanut Raisa Porrasmaa). Päähenkilö on kolmekymppinen Keiko, joka nauttii rutiineista. Hän on ollut osa-aikainen myyjä lähikaupassa jo 18 vuotta ja hän on asiaan erittäin tyytyväinen. Lähipiiri ei ole lainkaan tyytyväinen, vaan miettii, mikä naisessa oikein on vikana.  Oli todella kiehtovaa lukea Keikon elämästä, vaikkei siinä paljoa lopulta tapahtunut. Keiko ei ymmärrä yhtään sosiaalisia koodeja, vaan parhaansa mukaan jäljittelee muita. Hän oli jo lapsena varsin erikoinen ratkaisuineen, joten hän opetteli vaikenemaan. Lähikauppa luo hänen elämälleen määränpään ja selkeät puitteet. Sosiaalisista puutteistaan huolimatta hän kyllä huomaa, että häntä e

 "Vain hiljaisuus. Erilainen hiljaisuus. Painostava. Ei sitä hiljaisuutta, jossa tuntuu, että Jumala on jokaisessa sydämenlyönnissä mukana. Sen minä olen kadottanut, eikä sydämeni lyö oikein ilman sitä." Matias on tutkija ja ortodoksi. Kunnes ei enää olekaan. Vaimo Marika on lähtenyt Etiopiaan vapaaehtoiseksi, ja juuri ennen hänen lähtöään Matias pamauttaa, ettei usko enää Jumalaan. Marikan poissa ollessa Matiaksella on aikaa miettiä asioitaan. Menetetty usko ja valheessa eläminen painavat mieltä ja sydäntä. Tuttu ortodoksipappi kehottaa tekemään sovun ensin ihmisten kanssa ja sitten Jumalan. Mutta miten tehdä jälkimmäinen, kun usko on jo menetetty? "- Raamattu opettaa, että meidän olisi syytä tehdä ensin tilimme selviksi ihmisten kanssa ennen kuin tulemme murheinemme Jumalan eteen. Minusta tuntuu, ettet sinä ole vielä valmis vastaanottamaan anteeksiantoa Jumalalta. Sinun täytyy ensin pyytää anteeksi niiltä, joita olet loukannut." Marko Annala on kirjoittanut mielen

 "Jos perinnöllinen hallitsija tai vaaleilla valittu presidentti ei ollut herrasmies, se näkyi hänen jokaisesta teostaan. Jos taas maalla oli hallitsija, joka oli herrasmies, maan asiat tosiaan olivat hyvin. Ja Botswanaa oli siinä suhteessa onnistanut, koska kaikki sen kolme presidenttiä olivat olleet hyviä miehiä, herrasmiehiä, käytökseltään vaatimattomia niin kuin herrasmiehen piti olla. Jonakin päivänä naisestakin voisi ehkä tulla presidentti, ja Mma Ramotswen mielestä se olisi vielä parempi, tietysti sillä edellytyksellä, että kyseinen nainen olisi asiaakuuluvan vaatimaton ja harkitsevainen. Kaikki naiset eivät suinkaan olleet sellaisia, Mma Ramotswe mietti; muutamissa päinvastoin pisti silmään juuri kyseisten ominaisuuksien puute." Mma Ramotswe on ihana! Ja tämä koko kirja maailmoineen on ihana! Hurraa, mitä hyvän mielen lukemista! Kyseessä on Alexander McCall Smithin kirja Elämän kirkas keskipäivä , viides osa sarjassa Mma Ramotswe tutkii. Mma Ramotswe on yksityisetsivä

Olen jo pitkään halunnut lukea Eeva Kilven muistikirjoja. Onneksi kirjastossa sattui viimeksi olemaan hänen uutukaisensa, Elämää kaikki päivät (WSOY 2022). Vanhimmat päiväkirjamerkinnät ovat 80-luvulta, uusimmat 2010-luvulta. Tämä kirja on sellainen, josta halusin pitää kovasti, olenhan tykännyt Kilven runoista. Nyt - en ole varma. Luin kirjan kieltämättä nopeasti, ehkä liian nopeasti. En ole hyvä lukemaan hitaasti. Odotin timanttisia ajatuksia, ja se on ehkä liikaa vaadittu. Enimmäkseen merkinnät ovat nimittäin aika tyypillisiä päiväkirjaotteita. Kokemuksia ja tunteita senhetkisestä ja eletystä elämästä. Se mikä yllätti, oli merkintöjen synkkyys. Toistuvia teemoja olivat vastuu, intohimo ja syyllisyys. Kilpi kirjoittaa avoimesti olevansa vastuussa koko maailmasta. Sitä hän ei avaa, miksi näin olisi. Tuollainen ajatus kylläkin selittää synkkyyttä. Eihän koko maailmaa voi yksi ihminen kantaa! Vanhuus on kuitenkin päällimmäisin asia. Kilpi on selvästi pitänyt itseään vanhana jo todella

Torey Hayden on tullut tunnetuksi vaikeiksi leimattujen lasten ja nuorten auttajana. Hänellä on monenlaista koulutusta tukenaan ja hyvä ihmistuntemus. Olen lukenut useita, ellen lähes kaikki hänen kirjansa. On kiehtovaa lukea siitä, miten hän vähitellen saa lasten luottamuksen puolelleen ja onnistuu auttamaan ainakin vähän. Kirjassaan Näkymätön tyttö (Otava 2022, suomentanut Jussi T. Kivi) Hayden kohtaa suuren haasteen. Tyttö, Eloise, tulee henkilökohtaisesti tapaamaan häntä, kun hän on pitämässä tuntia köyhistä oloista tuleville erityislapsille. Käy ilmi, että tytöllä on hyvin traumaattinen ja repaleinen tausta sekä vaikeuksia sitoutua Haydenin auttamisyrityksiin. Jääräpäisesti Hayden koettaa auttaa yhteiskunnan rakenteiden antamissa puitteissa. Minulle hyvin kiinnostavaa antia olivat lyhyet kuvaukset Walesin järjestelmästä. Hayden on amerikkalainen, joten hän yllättyy. Walesissa on julkisrahoitteista lastensuojelua, mutta mukana ovat myös kolmannen sektorin hyväntekeväisyysjärjestöt

 Olen viime aikoina selannut blogiani taaksepäin. Olen mennyt ihan alkuun asti, vuoteen 2009, kun aloin kirjoittaa. Voisi kuvitella, että se on enimmäkseen myötähäpeän tunteita, mutta ei oikeastaan. Toki joistain jutuista tulee myötähäpeä. Välillä on ollut aika kärkkäitä mielipiteitä... Toisaalta, kenellä teini-ikäisellä ei olisi? Minä nimittäin aloitin jo ysiluokalla!  Minusta tuntuu, että blogini ja tietysti kaikki lukemani kirjat ovat kasvattaneet minua kovasti. Ehkä jopa enemmän kuin saamani koulutus. Romaanien lukeminen on erittäin henkilökohtainen prosessi, ja siitä kirjoittaminen vielä henkilökohtaisempaa. Voi tietysti miettiä sitäkin, millä vaikuttimilla kirjoittaa. Onko se pahimmillaan narsistista patsastelua? Katsokaa, luin tämän vanhan klassikon, eikö ole hieno suoritus! En toisaalta oikein usko siihen. Ennemmin kaipaan jonkinlaista keskustelua lukemastani ja tämä paikka on myös arkisto lukemilleni kirjoille.  Yksi syy vanhoihin postauksiin palaamiselle oli nimittäin myös mu

 "Toinen maailma on törmäämässä yhteen tämän maailman kanssa", rupikonna sanoi. "Siinä se oli. Oletko nyt tyytyväinen? Niin neiti Puutiainen ainakin arvelee. Mutta se tapahtuu nopeammin kuin hän oli osannut odottaa. Kaikki hirviöt ovat tulossa takaisin." "Miksi?" "Koska täällä ei ole ketään, joka pystyisi pysäyttämään ne." Hetken aikaa oli aivan hiljaista. "Minä olen täällä", Tiffany sanoi." Terry Pratchettin Vapaat pikkumiehe t (Karisto 2003, suomentanut Mika Kivimäki) aloittaa vauhdikkaan sarjan, jonka päähenkilö on liitumaan Tiffany Särkynen. Tiffany on vasta yhdeksän, mutta hän on lukenut sanakirjan kannesta kanteen ja maatalon tyttönä hän osaa jo kaikenlaista. Esimerkiksi auttamaan vaikeissa karitsojen synnytyksissä. Elämä kuitenkin ottaa uuden suunnan, kun läheisestä purosta nousee näkki. Tiffany ei niinkään pelästy, vaan suuttuu ankarasti. Ja kumauttaa otusta päähän paistinpannulla. Näkki ei jää kuitenkaan ainoaksi painajais

J. S. Meresmaa on kirjoittanut hyvin ajassa kiinni olevan nuortenkirjan Dodo (Myllylahti 2020). Kyseessä on säeromaani, joita ei olekaan tullut vielä monta luettua. Muotonsa vuoksi kirja oli nopea lukea. Luin sen itse asiassa yhdeltä istumalta! Koin tämän lukutavan olevan hyvä, vaikka varmasti kirjaan olisi ollut myös helppo hypätä takaisin. Kirjan päähenkilö on Iina. Mielenkiintoista on, että Iinan nimi tulee ilmi vasta myöhemmin kirjassa. Pitkään arvuuttelin, onko päähenkilö tyttö vai poika (vai jopa jotain siltä väliltä). Tyttö hän kuitenkin on, ja hirveän rakastunut Tuukkaan. Tuukalla vain on vakava ongelma: hän on pahasti masentunut. Iina on huolissaan poikaystävästään. "Mä tiedän, se pelkää, että lääkärissä ne määrää sille jotain pillereitä. Se pelkää, että se ottais ne pillerit vastaan. Ja se pelkää, että se ottais niitä liikaa. Niin sen äiti teki." Taidokkaasti muutamalla virkkeellä on saatu kerrottua itsetuhosta ja ylisukupolvisista mielenterveysongelmista! Tuukan t