Ankin kirjablogi

"Ehkä Tuomaksen julkinen kirjoittaminen heijastelee sellaisia narsistisia piirteitä, joita hänessä väistämättä on - koska kaikissa niitä on. Miksi kukaan pyrkisi julkaistuksi kirjoittajaksi, jos ei nauti siitä, että saa oman tuotoksensa julki ja hyvällä onnella kehuja, kannustusta ja kunniaa?" Tuomas Aitonurmen tuore esseekokoelma Ruumiin ylittävä ääni (WSOY 2023) on erittäin omakohtainen. Kirjoittaja kirjoittaa lähinnä minämuodossa, joskin esseessä Kirjoituksen minä hän leikittelee aluksi itsensä ulkoistamisella kolmanteen persoonaan. Esseiden ytimessä on yleensä koulukiusaamisen aiheuttama vakava trauma, vaikkakin Aitonurmi käsittelee myös muita aiheita. Odotin tätä teosta aikamoisella innostuksella, mutta harmikseni en oikein tempautunut mukaan. Vika ei ole siinä, etteikö Aitonurmi osaisi kirjoittaa. Kyllä hän osaa, ja sinänsä tekstit ovat sujuvaa luettavaa. Tartuin kokoelmaan tutustuakseni suomalaisen miehen ajatteluun traumasta, mutta huomasin hämmennyksekseni, ettei t

 "Paikka vaikuttaa ihmisen mieleen niin kuin vallitseva säätilakin. Ihminen on erilainen eri paikoissa, epäilemättä. Voiko oikeastaan koskaan sanoa, että ihminen on sama? On paikkoja, jotka tuovat ihmisestä esiin puolia, joiden olemassaolosta emme ole tienneet. Joihinkin paikkoihin mieli ei asetu, vaikka kuinka yrittäisi, ja aina on jotenkin vaikea olla. Tällaisella ilmalla taas on vaikea olla surullinen, vaikka kaikissa meissä olisikin hiven surua." Joel Haahtelan kahdeksas romaani Traumbach (Otava 2012) on erikoinen. Päähenkilö on nuori mies Jochen, joka haluaa tavata miehen nimeltä Traumbach. Ollaan jossakin määrittämättömässä itäsaksalaisessa pikkukaupungissa 90-luvun lopulla. Kaiken pitäisi olla selvää kun Traumbachin osoitekin on tiedossa, mutta miehen tavoittaminen osoittautuu vaikeaksi. Kaupunki herättää Jochenissa esiin monenlaista ja erilaisia elämyksiä tulee vastaan. Mikä lopulta on totta ja mikä ei? Kirjassa on joitain Haahtelan tuttuja asioita, kuten muuttuva mi

Niin kävi, että kuukausi meni yksityiselämän pyörteissä ja kirjat + blogi jäivät siinä lapsipuolen asemaan. Nyt kuitenkin kevät on koittanut ja lukuhaluja hiljalleen ilmoilla! Näistä aloitettu on Halla Helle . En osaa luvata tuleeko luettua loppuun, sillä minäkertoja on jokseenkin ärsyttävä tyyppi. Vähän saamelaisaihepiiri kuitenkin kiehtoisi.  Traumbachin tarkoitus on olla lyhyydessään sisäänheittäjä lukemiseen tauon jälkeen. Olen Haahtelasta pitänyt ja uskoisin pitäväni tästäkin teoksesta. Mainingin varjo oli herätelaina palautettujen hyllystä. Nivukosken kieltä on kovasti kehuttu. Toivottavasti pitkäjänteisyys riittää kirjan lukemiseen. Vanhan kartanon Pat on ikisuosikki ja olen siitä jo joskus aikoinaan blogannutkin. Jos Traumbach ei tepsi, niin luulisin Montgomeryn kyllä auttavan! Mitä teillä on lukusuunnitelmissa nyt?