Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

"Aikuiset rakastavat numeroita. Kun kerrotte heille vaikka uudesta ystävästänne, niin he eivät milloinkaan kysy teiltä oikeita asioita. He eivät milloinkaan sano: "Minkälainen on hänen äänensä? Mistä leikeistä hän pitää eniten? Kerääkö hän perhosia?" Vaan he kysyvät: "Kuinka vanha hän on? Kuinka monta veljeä hänellä on? Kuinka paljon hän painaa? Paljonko hänen isänsä saa palkkaa?" Vasta silloin he luulevat hänet tuntevansa."

Antoine de Saint-Exupéryn rakastettu klassikko Pikku Prinssi (Le Petit Prince, 1944, suomentanut Irma Packalén, WSOY) on kaiken ylistämisen arvoinen, suloinen pieni kirja. Sen sitaatit ovat Suomessakin tunnettuja ja sitä lukevat niin lapset kuin aikuisetkin.
    Minulle tämä lukukerta oli toinen. Tarvitsin vaikeana ja itkuisena iltana jotain lämmintä ja lohduttavaa, ja mikä olisi sellaisena hetkenä sopivampi kuin Pikku Prinssi? Minulla oli muistikuvia alusta ja loppupuolelta, mutta muu oli unohtunut. Muistan itkeneeni lapsena lukiessani, mutta nyt sitä ei ihme kyllä tapahtunut. Seurailin tarinaa vertauskuvallisena kertomuksena erilaisista aikuisten ihmisten arkkityypeistä sekä aidosta ystävyydestä.
     Lähdettyään kotitähdeltään Pikku Prinssi kohtaa kaikenlaisia henkilöitä. Joukossa on muun muassa yksinäinen Kuningas, surullinen Juoppo ja sietämätön Turhamainen. Jokainen varmaan tunnistaa lähipiiristään näitä ihmistyyppejä. Viattomalle ja lapsenkaltaiselle Pikku Prinssille aikuisten eli isojen ihmisten käytös ja logiikka näyttäytyy absurdina ja järjettömänä. Pienen pojan silmien kautta aikuinenkin lukija näkee maailman eri näkökulmasta ja kokee oivalluksia elämästä. Jonninjoutava tärkeily ja pönötys on loppujen lopuksi ulkokuorta, jolla yritetään yleensä piilottaa epävarmuutta.
     Kaunis, viisas tarina. Hitaammalla lukutahdilla tästä olisi saanut varmasti enemmänkin irti. Suosittelen kaikille, nämä viisaudet eivät vanhene!

"- Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä."