Karl Ove Knausgård - Talvi

 

"Ehkä sinulla on jo pieni aavistus ulkomaailmasta, ja jos osaisit järkeillä, olettaisit varmaankin, että maailma on yhtä kuin ahdas, pimeä, veden täyttämä tila, jossa sinä kellit, ja sen ulkopuolella on pelkästään auditiivisia ilmiöitä, erilaisia ääniä. Että se on maailmankaikkeus ja sinä olet siinä yksin. Ja ehkä se pitää paikkansa myös tällä puolella, me olemme yksin suuressa, mustassa avaruudessa, joka on täynnä tähtiä ja planeettoja, ja sen ulkopuolella kaikuvat vielä suuremman avaruuden äänet, sellaisen johon me emme ikinä pääse mutta josta me, kenties maailmankaikkeuden äärilaidalla elävät olennot, ajan kuluessa saatamme kuulla joitakin ääniä." (Kirje syntymättömälle tyttärelle)

Karl Ove Knausgårdin pienten kirjoitusten kokoelma Talvi (Like 2016, suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry) keskittyy nimensä mukaisesti, ainakin jossain määrin, talveen. Se on myös se talvi, kun kirjailijan neljäs lapsi on saapumassa maailmaan. Kirja ajoittuu joulu-, tammi- ja helmikuuhun ja kirjoitukset käsittelevät aika lailla kaikkea maan ja taivaan välillä.

Knausgårdista on monia mielipiteitä. Itse olin yhtä aikaa oudosti kiinnostunut ja toisaalta ennakkoluuloinen. Eikö mies, joka nimeää autofiktiivisen kirjasarjan nimellä Taisteluni, ole vääjäämättä itserakas ja liikoja itsestään luuleva? Talven perusteella en oikeastaan osaa sanoa. Knausgårdilla on erittäin rasittava tapa laverrella itsestäänselvyyksiä ja määritellä kaikille tuttuja asioita. Siinä mielessä häntä voisi pitää itserakkaana. Lisäksi hänen mieltymyksensä käsitellä ennen kaikkea fysiikan asioita ei saanut minua innostumaan, sillä luonnontieteet ikävystyttävät minua. Sitten kuitenkin siellä oli joukossa esimerkiksi tämä kohta:

"Menneisyys on lopullisesti menetettyä aikaa, mutta se, mitä ei edes tapahtunut, on menetetty kahteen kertaan. Sen tiedostamisesta seuraa aivan erityinen menetyksen tunne, toteutumattoman menneisyyden melankolia. Se kuulostaa yliampuvalta ja tarpeettomalta tunteelta, joka voi täyttää joutilaan ja elämästä vieraantuneen mielen, mutta sen juuret ovat peri-inhimillisessä ajatuksessa ja kaipauksessa: kaikki voisi olla toisin."

Välillä siis Knausgårdin ajattelu kristallisoituu ja hän löytää jotain todella merkittävää sanottavaa. Sinänsä 70-luvulla eläneillä olisi varmaan enemmän saatavaa tältä kokoelmalta, sillä joissain teksteissä kirjailija liikehtii lapsuuden vuosikymmenellään (s. 1968). 

Jäi siis vielä hieman avoimeksi, mitä ajattelisin Knausgårdista. Ei tämä kokemus pettymys ollut, jos ei toisaalta myöskään tullut oloa, että heti paikalla haluaisi lukea häneltä lisää. Ehkä joskus kokeilen hänen romaaniaan Aamutähti. Taisteluni ei kiinnosta.

"Elämä saarella opetti olemaan odottamatta vastausta ja palautetta ja hyväksymään sen, että asiat ovat olemassa vain itseään varten ja reagoivat toisiinsa puhtaan mekaanisesti. Oivalsin, että vastauksen kaipuu asuu meissä niin syvällä, että sen täytyy olle yksi ihmisyyden peruspiirteistä, suorastaan sen tunnusmerkki."

Edit haasteet taas:

Helmet-haaste 2023: kohta 28 kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä

Helmet-haaste 2019: kohta 25 kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin