Louisa M. Alcott - Tytöistä parhain

 "- Jopa kävi ikävästi! Juuri kun Tom rupesi olemaan mukava ja minulla hauskaa, piti Fanin pilata kaikki hömpötyksellään. Rouva Shaw ei pidä mäenlaskusta eikä kai isoäitikään. Tulee vain ikävyyksiä jos menen, ja Fanny kiusaa minua, niin että on parasta kieltäytyä ja antaa Tomin luulla minua pelkuriksi. Taivas varjelkoon! En ole ikinä nähnyt näin hassuja ihmisiä!"

Louisa M. Alcottin tuotannossa ehkä hieman sivuun jäänyt Tytöistä parhain (WSOY 1975, Lyyli Reijosen uudistettu suomennos) on ihastuttava teos. Sen päähenkilö on Polly, joka kirjan alussa on siinä nelisentoistavuotias. Hänet on kasvatettu kaukana rikkaista seurapiireistä ja hän onkin varsin tervehenkinen tyttö. Hänen päänsä on kovin pyörällä vierailulla rikkaan Shaw'n perheessä, jossa on palvelijoita ja vaunuja ja hienoja pukuja. Samanikäisen Fannyn kaveripiiri on varsin teennäistä, nuori Tom kiusaa, pikku Maud leikkii omaa seurapiiriään, rouva Shaw on henkisesti ja fyysisesti enimmäkseen poissa pelistä ja herra Shaw uppoaa töihinsä. Onneksi sentään on perheen laiminlyöty mutta terävä isoäiti! Kaikenlaista sattuu tuon vierailun aikana. Näiden kuvausten jälkeen kuluu kuusi vuotta välissä ja kirjan loppupuoli kuvaa lapsia nuorina aikuisina.

Alcottia usein moititaan opettavaisuudesta ja kai syystäkin. Huomasin näitä kohtia kyllä, mutta kylläpä oli hienoa lukea näin tervehenkisestä tytöstä kuin Polly! Hän on hyvä ihminen, muttei suinkaan pyhimys. Kuin huomaamatta Pollyn seura kohottaa muita ja hänessä on paljon sisäistä kauneutta. Mielenkiintoista kyllä, kristinuskoa ei mainita ollenkaan eikä tässä mitään uskonasioita pyöritellä. Toisinhan on Alcottin klassikossa Pikku naisia. 

Pollyn omanlaisensa "lankeemus" oli mielenkiintoisa luettavaa. Kyse on omalla tavallaan viattomasta keimailusta, mutta sillä on arvaamattoman pitkät seuraamukset. Näitä asioita setviessään Polly kuvataan ajatuksineen hämmästyttävän rehellisesti: miten suuri voi olla houkutus yrittää saada joku ihastumaan, vaikkei itse olisi edes tähän ihastunut. Se vaikeasti selitettävä tunne, kun huomaa oman valtansa ja tietyt mahdollisuudet joihin voisi tarttua. En ole varmaan mistään muusta kirjasta lukenut tästä asiasta tähän tapaan ja näin avoimesti. Niin, kukapa olisi uskonut, kirjahan ilmestyi alun perin jo 1869!

Entäs mitäs sanotte tästä? Aikamoisen edistynyttä ajattelua, ikävä kyllä jää tajuamatta monessa maailman kolkassa vielä tänäänkin:

"Juuri Tomin luottamusta hän oli usein toivonut, sillä se vilpitön ja sydämellinen suhde, joka hänellä oli veljeensä, oli jo aikaisin opettanut hänelle, etteivät tytöt ja pojat sisimmältään eroa toisistaan läheskään niin paljon kuin kuvitellaan. Yhtäläisesti he tarvitsevat toistensa ymmärtämystä ilon, surun, rakkauden, pelon, elämän ja kuoleman hetkellä. Niinpä onkin ihme, etteivät ihmiset käsitä toisiaan paremmin, vaan vasta koettelemusten tultua oppivat tajuamaan, että ihmisluonto on melkein samanlainen niin miehillä kuin naisillakin."

Olipa ihana retki lapsuuteen tämä lukukokemus, sillä luin kirjan joskus alakoulun loppupuolella. Ilmeisesti näitä edelleen lainataan, sillä kirja löytyi ihan hyllystä eikä varastosta. Toivottavasti vanhat tyttökirjat eläisivät edelleen!

Haasteet:

Helmet-haaste 2023: kohta 6 kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

Helmet-haaste 2019: ei löytynyt hyvää kohtaa