Kirjojen keskeyttämisen sietämätön vaikeus
Aina silloin tällöin jossain blogissa joku mainitsee, kuinka ei oikein saa jätetyksi kirjoja kesken, vaikka kuinka tylsistyttäisi, tai jos jättää niin aivan varmasti joskus lukee loppuun.
Jäin miettimään tätä ja tunnistan piirteen kyllä itsessänikin. Jonkinlaisena perfektionistina minun on hankala myöntää itselleni, että en nyt ihan oikeasti vaan tajua jostain kirjasta yhtään mitään eikä itse asiassa vois vähempää kiinnostaa. Muistan hyvin kirjoja, joita olen jättänyt kesken ja kyllä, suunnitelmissa olisi lukea loppuun nekin.
Aihe tuli mieleeni, koska olen nyt juuri sellaisessa tilanteessa. Minulla on kesken Monika Fagerholmin 'Säihkenäyttämö' jota olen koettanut ahkerasti lukea. Kuten jo Reeta Karoliinan blogiin kirjoitin, niin kyllä, on siinä paljon hyvääkin. Yhdessä vaiheessa olin kovinkin innoissani. Mutta nyt en vain jaksa. En oikeasti ymmärrä henkilöiden puheita ja ne alkavat ärsyttää. Liikaa porukkaa, liikaa näkökulmia ja liikaa tapahtumia. Ja silti en haluaisi jättää kesken. Totta kun on sekin, että toisinaan kirjat yllättävät iloisesti lopussa. Entä jos missaan jotain hienoa?
Sama tilanne on Vigdís Grímsdóttirin kirjan 'Sydän, kuu ja sinilinnut' kanssa. Olen ihan ihmeissäni tästä. Aiempaa osaa rakastin, siinä oli ihanan kaunis tunnelma, vaikka kaikkea hurjaakin tapahtui. Ja tätä kakkososaa oikeastaan inhoan. En pidä päähenkilöstä ja meno on muutenkin melko sairasta. Kirja on ohut, mutta silti hidaslukuinen ja se kyllästyttää minua. Jätänkö siis tämänkin?
Olen päivä päivältä ärtyneempi itseeni ja siihen, etten saa kirjoitetuksi blogiin nyt mitään, kun en ole lukenutkaan mitään. Intoa lukea jotakin silti on.
Kuinka te muut suhtaudutte aiheeseen? Jos joku on lukenut nämä (Reeta on, vink vink :D), niin kertokaa, menetänkö jotain suurta keskeyttäessäni ja palauttaessani nämä kirjastoon? Mitä mahdollisesti itse jätitte kesken ja miksi? Aiotteko palata asiaan uudelleen?
Jäin miettimään tätä ja tunnistan piirteen kyllä itsessänikin. Jonkinlaisena perfektionistina minun on hankala myöntää itselleni, että en nyt ihan oikeasti vaan tajua jostain kirjasta yhtään mitään eikä itse asiassa vois vähempää kiinnostaa. Muistan hyvin kirjoja, joita olen jättänyt kesken ja kyllä, suunnitelmissa olisi lukea loppuun nekin.
Aihe tuli mieleeni, koska olen nyt juuri sellaisessa tilanteessa. Minulla on kesken Monika Fagerholmin 'Säihkenäyttämö' jota olen koettanut ahkerasti lukea. Kuten jo Reeta Karoliinan blogiin kirjoitin, niin kyllä, on siinä paljon hyvääkin. Yhdessä vaiheessa olin kovinkin innoissani. Mutta nyt en vain jaksa. En oikeasti ymmärrä henkilöiden puheita ja ne alkavat ärsyttää. Liikaa porukkaa, liikaa näkökulmia ja liikaa tapahtumia. Ja silti en haluaisi jättää kesken. Totta kun on sekin, että toisinaan kirjat yllättävät iloisesti lopussa. Entä jos missaan jotain hienoa?
Sama tilanne on Vigdís Grímsdóttirin kirjan 'Sydän, kuu ja sinilinnut' kanssa. Olen ihan ihmeissäni tästä. Aiempaa osaa rakastin, siinä oli ihanan kaunis tunnelma, vaikka kaikkea hurjaakin tapahtui. Ja tätä kakkososaa oikeastaan inhoan. En pidä päähenkilöstä ja meno on muutenkin melko sairasta. Kirja on ohut, mutta silti hidaslukuinen ja se kyllästyttää minua. Jätänkö siis tämänkin?
Olen päivä päivältä ärtyneempi itseeni ja siihen, etten saa kirjoitetuksi blogiin nyt mitään, kun en ole lukenutkaan mitään. Intoa lukea jotakin silti on.
Kuinka te muut suhtaudutte aiheeseen? Jos joku on lukenut nämä (Reeta on, vink vink :D), niin kertokaa, menetänkö jotain suurta keskeyttäessäni ja palauttaessani nämä kirjastoon? Mitä mahdollisesti itse jätitte kesken ja miksi? Aiotteko palata asiaan uudelleen?
Kommentit
Toisaalta ymmärrän tunnelmasi. Molemmat kirjailijat ovat jollain tapaa "vaikeita" tai eivät ainakaan päästä lukijaa helpolla. Itse kuitenkin rakastan sekä Fagerholmia että Grimsdottiria niin paljon, että luen heiltä mitä vaan julkaisevat, luottaen siihen, että lopussa en pety. Ja yleensä en petykään. Nautin kovasti molempien kielestä ja tunnelmasta, juuri siksi, että meno on molemmilla niin nyrjähtänyttä.
Mutta muista, että kirjojen pariin voi palata aina myöhemminkin. Jossain mielentilassa kirja voi puuduttaa ja toisella kertaa imaista mukaansa samantien. Näin on itselläni käynyt monen kirjan kanssa. Että ihan relax vaan! ;-)