Claudie Gallay - Tyrskyt
"Muistan sen yön. Sen ensimmäisen yön, jolloin lakkasin ajattelemasta sinua.
Koska nyt oli hän.
Sen ensimmäisen yön, jolloin näin unta hänestä. Jolloin eksyin uneen jonkun toisen kanssa ."
Tyrskyt on haikea tarina naisesta, joka kaipaa niin, että sisimmässä on suuri, kalvava tyhjyys. Se on tarina miehestä, joka ei voi unohtaa mennyttä eikä surua. Se on myös tarina vääristä teoista, jotka johtavat uusiin vääriin tekoihin, niin että viatonkin saa kärsiä. Kuitenkaan kaikkea ei ole välttämättä menetetty...
Kirja on ollut varsinainen blogisavujen pölinä, niin moni on sen lukenut ja siitä pitänyt. Muistan, kun luin siitä ensi kerran Jennin blogista ja olin kovin innostunut. "Tämä on minun kirjani!" ajattelin. Siksi tämän arvion kirjoittaminen ei ole kovin hauskaa, koska no. Minä en missään vaiheessa oikein vaikuttunut kirjasta.
Päällimmäinen tunne oli hämmennys, kun sen ymmärsin. Kaikenhan piti tosiaan olla kohdallaan: haikeus ja ikävä, henkeäsalpaavan kaunis kieli ja unenomainen tunnelma. Mutta kun ei. Pohjimmiltaan en vieläkään ole oikein varma, miksei kirja lumonnut minua kuten niin monet muut. Ehkä se johtui jotenkin ahdistavasta ja painostavasta tunnelmalta kirjassa. Olin odottanut haikeutta, jota sitäkin kyllä löytyi, mutta päällimmäisenä oli meren vaara ja uhka. Myöskään tarina ei oikein puhutellut. Naista kävi sääliksi ja hänen surunsa kosketti, mutta silti hän oli jotenkin todella ärsyttävä. En erityisemmin pitänyt muistakaan kirjan hahmoista, paitsi ehkä taiteilija Raphaëlista ja vammaisesta Maxista. Muut olivat joko tympeitä tai muuten vain omituisia. Raphaëlin lähes insestiseltä tuntuva suhde siskoonsa oli myös ahdistava. Kaiken lisäksi keksin loppuratkaisun turhan aikaisin.
Ei kirja silti mikään täydellisen huono ollut, ei toki. Kieli oli, kuten sanottua, erittäin kaunista, ja se loi parhaimmillaan voimakkaita tuntemuksia, kuin runous. Lisäksi päähenkilön kipu ja ikävä oli kuvattu todella upeasti, pystyin samastumaan heteronaiseen todella hyvin! Tämähän on yksi kirjallisuuden tärkeimmistä tehtävistä: tehdä tuntemattomasta ja vaikeasti samastuttavasta asiasta tutumpi ja läheisempi. Muutenkin kuvaukset miehen ja naisen välisestä rakkaudesta ja jännitteestä olivat mielestäni onnistuneita ja kauniita.
Valitettavasti ei siis ollut minun kirjani. Kuten valitin jo aiemmin, tätä tuntuu käyvän nyt turhan usein. Pelottaa vähän, kun pöydällä on odottamassa vielä kaksi blogeissa kovasti rakastettua kirjaa, toinen vielä kirjailijalta, jonka toisesta kirjasta en niin kauheasti vakuuttunut...
"Kaikki tarinat ovat samankaltaisia.
Ja aina on uusia tarinoita. Joskus riittää pikkujuttukin, kellot jotka soittavat angelusta, ja niin kaksi olentoa kohtaa, osuu samaan paikkaan, osuu yhteen.
Olennot joiden ei pitänyt koskaan kohdata. Jotka olisivat voineet kohdata näkemättä toisiaan.
Kohdata sanomatta toisilleen mitään.
He osuvat yhteen ."
Koska nyt oli hän.
Sen ensimmäisen yön, jolloin näin unta hänestä. Jolloin eksyin uneen jonkun toisen kanssa ."
Tyrskyt on haikea tarina naisesta, joka kaipaa niin, että sisimmässä on suuri, kalvava tyhjyys. Se on tarina miehestä, joka ei voi unohtaa mennyttä eikä surua. Se on myös tarina vääristä teoista, jotka johtavat uusiin vääriin tekoihin, niin että viatonkin saa kärsiä. Kuitenkaan kaikkea ei ole välttämättä menetetty...
Kirja on ollut varsinainen blogisavujen pölinä, niin moni on sen lukenut ja siitä pitänyt. Muistan, kun luin siitä ensi kerran Jennin blogista ja olin kovin innostunut. "Tämä on minun kirjani!" ajattelin. Siksi tämän arvion kirjoittaminen ei ole kovin hauskaa, koska no. Minä en missään vaiheessa oikein vaikuttunut kirjasta.
Päällimmäinen tunne oli hämmennys, kun sen ymmärsin. Kaikenhan piti tosiaan olla kohdallaan: haikeus ja ikävä, henkeäsalpaavan kaunis kieli ja unenomainen tunnelma. Mutta kun ei. Pohjimmiltaan en vieläkään ole oikein varma, miksei kirja lumonnut minua kuten niin monet muut. Ehkä se johtui jotenkin ahdistavasta ja painostavasta tunnelmalta kirjassa. Olin odottanut haikeutta, jota sitäkin kyllä löytyi, mutta päällimmäisenä oli meren vaara ja uhka. Myöskään tarina ei oikein puhutellut. Naista kävi sääliksi ja hänen surunsa kosketti, mutta silti hän oli jotenkin todella ärsyttävä. En erityisemmin pitänyt muistakaan kirjan hahmoista, paitsi ehkä taiteilija Raphaëlista ja vammaisesta Maxista. Muut olivat joko tympeitä tai muuten vain omituisia. Raphaëlin lähes insestiseltä tuntuva suhde siskoonsa oli myös ahdistava. Kaiken lisäksi keksin loppuratkaisun turhan aikaisin.
Ei kirja silti mikään täydellisen huono ollut, ei toki. Kieli oli, kuten sanottua, erittäin kaunista, ja se loi parhaimmillaan voimakkaita tuntemuksia, kuin runous. Lisäksi päähenkilön kipu ja ikävä oli kuvattu todella upeasti, pystyin samastumaan heteronaiseen todella hyvin! Tämähän on yksi kirjallisuuden tärkeimmistä tehtävistä: tehdä tuntemattomasta ja vaikeasti samastuttavasta asiasta tutumpi ja läheisempi. Muutenkin kuvaukset miehen ja naisen välisestä rakkaudesta ja jännitteestä olivat mielestäni onnistuneita ja kauniita.
Valitettavasti ei siis ollut minun kirjani. Kuten valitin jo aiemmin, tätä tuntuu käyvän nyt turhan usein. Pelottaa vähän, kun pöydällä on odottamassa vielä kaksi blogeissa kovasti rakastettua kirjaa, toinen vielä kirjailijalta, jonka toisesta kirjasta en niin kauheasti vakuuttunut...
"Kaikki tarinat ovat samankaltaisia.
Ja aina on uusia tarinoita. Joskus riittää pikkujuttukin, kellot jotka soittavat angelusta, ja niin kaksi olentoa kohtaa, osuu samaan paikkaan, osuu yhteen.
Olennot joiden ei pitänyt koskaan kohdata. Jotka olisivat voineet kohdata näkemättä toisiaan.
Kohdata sanomatta toisilleen mitään.
He osuvat yhteen ."
Kommentit
t. booksy (joka ei jostain kumman syystä kyllä innostunut Gallaysta alunperinkään - liian kaunista?).
Joku muukin on sanonut tunnelmaa ahdistavaksi, minulle se ei ollut sellainen. Surumielinen kylläkin, mutta silti jollain lailla lohdullinen.
Hassua, miten erilailla voikin kokea!
Minä kiinnitin etenkin ensimmäisellä lukukerralla huomiota oikeastaan vain kieleen ja tunnelmaan, minulle oli melkein sama, mitä tarinassa tapahtui. Toisellakaan lukukerralla tarina ei ollut parasta, vaan edelleen kieli ja tunnelma, joten ymmärrän, että jos kieli ei innostanut eikä tunnelma vetänyt puoleensa, niin... Minusta Gallayn kieli ei ole liian kaunista, sillä hän ui käytä liikaa adjektiiveja tai omituisia kielikuvia; usein "kauniiksi" kieleksi sanottu on minusta liian koukeroista ja teennäistä, yrittääkin olla kaunista.
Minua jäi kiinnostamaan erityisesti, että mitä kirjoja sinulla mahtaakaan olla nyt yöpöydällä odottamassa lukuvuoroa?
Näinhän se joskus menee, vaikka muut tykkäisivät niin itseä ei innosta. Mukava kuitenkin kuulla ajatuksianne. Erityiskiitos Jennin superpitkästä kommentista!
Hanna: En paljasta vielä. Turvallisinta olla kertomatta etukäteen, vaikka toisaalta harvemmin keskeytän kirjoja. :D
Olen lukenut niin monia arvoita Tyrskyistä sitaatteineen, että alkaa jo tuntua että olen itsekin kirjan lukenut!
Totta tuokin sitaatti-juttu; kun lukee yhdestä kirjasta monen monta arviota, tuntuu kuin olisi jo lukenut sen.
Anki, en muista, oletko lukenut Meriharakat? Siinäkin on merta, mutta takuulla myös jotian enmpi sinua kiinnostavaa...Siis kysessä Fletcherin kirja.
Linkitän tämän sinun arviosi nyt omaan arvosteluuni.
Hyvä sinä!
♥
Kiitos blogikehuista! Itsekin tykkään tästä taustasta. :) Kiitokset Elegialle.