Tiiliskivi tulee ja tappaa
Kuten joku saattaa jo arvatakin, on tämä aihe ryöstetty törkeästi Zephyrin blogista. Aihe herätti sen verran ajatuksia, että halusin kirjoittaa oman postauksen. Sitä paitsi seuraavaan kirja-arvioon menee varmasti aika paljon aikaa.
Kuten näköjään aika monella bloggaajalla, on minullakin tiiliskivipelko. Se on muodostunut varkain ja hiljalleen. Aikaa menee opiskeluihin ja muuhun ja yhtäkkiä sitä vain huomaa, ettei uskalla tarttua mihinkään reippaasti yli 400-sivuiseen kirjaan. Se on kuitenkin tylsä, en minä tuollaista jaksa lukea, ei ole aikaa tuollaiselle, on niin monia kirjoja jotka haluaa lukea. Tuttuja perusteluja? Ainakin minulle.
Näin ei ole kuitenkaan ollut aina. Muistan hyvin, kuinka lapsena luin valtavasti fantasiakirjallisuutta ja ne kirjathan ovat tiiliskiviä isolla t:llä! Se ei minua kuitenkaan lannistanut, melkein päinvastoin. Mitä paksumpi, sitä houkuttelevammalta se näytti. Enkä tiedä onko aika kullannut muistot vai mistä on kyse, mutta mielikuvani on, että yleensä nuo paksut romaanit olivat niitä parhaimpia. Niissä oli luonnollisesti paljon 'tavaraa', kuvailua, luonnekuvausta ja tapahtumiakin mittavasti. Koska ne olivat niin pitkiä, ehti päähenkilö (tai päähenkilöt) kasvaa sen aikana, ihannetapauksessa tietysti myös melko lailla luonnollisesti. Ja fantasiakirjoista puhuttaessa, tuo henkinen kasvuhan on yleensä yksi teemoista. Pitää tietysti muistaa, ettei pituus ole mikään itseisarvo. Venyttämisessä ei ole mitään järkeä, ja tiiliskiviin mahtuu taatusti puisevia yksilöitä.
Kun asiaa miettii tovin, tuntuu pelko aina vain tyhmemmältä. Mitä minä oikeasti pelkään? Tylsää lukukokemusta? Kirjan voi aina jättää kesken. Okei, minulle se on suunnattoman vaikeaa, mutta ehkäpä siihenkin olisi syytä opetella. Olen muutenkin miettinyt kirjallisten raja-aitojen kaatamista. Olen suunnitellut tekeväni joskus kirjastossa ns. reeta karoliinat (;-)) eli vaeltavani silmät ummessa summan mutikassa jollekin hyllylle ja tökkääväni sormella satunnaista kirjaa. Sitten poimisin sen mukaani olisi se mikä tahansa, ja ainakin yrittäisin lukea sen. Siinä olisi raikasta spontaaniutta! Ehkäpä vielä teen sen, kunhan saan entiset lainat luettua.
Rönsyilin ulos varsinaisesta aiheesta, mutta ei se mitään. Kirjallisuuden raja-aidoissakin olisi keskustelun paikka. Ehkäpä teen sille vielä oman postauksen.
Kuten näköjään aika monella bloggaajalla, on minullakin tiiliskivipelko. Se on muodostunut varkain ja hiljalleen. Aikaa menee opiskeluihin ja muuhun ja yhtäkkiä sitä vain huomaa, ettei uskalla tarttua mihinkään reippaasti yli 400-sivuiseen kirjaan. Se on kuitenkin tylsä, en minä tuollaista jaksa lukea, ei ole aikaa tuollaiselle, on niin monia kirjoja jotka haluaa lukea. Tuttuja perusteluja? Ainakin minulle.
Näin ei ole kuitenkaan ollut aina. Muistan hyvin, kuinka lapsena luin valtavasti fantasiakirjallisuutta ja ne kirjathan ovat tiiliskiviä isolla t:llä! Se ei minua kuitenkaan lannistanut, melkein päinvastoin. Mitä paksumpi, sitä houkuttelevammalta se näytti. Enkä tiedä onko aika kullannut muistot vai mistä on kyse, mutta mielikuvani on, että yleensä nuo paksut romaanit olivat niitä parhaimpia. Niissä oli luonnollisesti paljon 'tavaraa', kuvailua, luonnekuvausta ja tapahtumiakin mittavasti. Koska ne olivat niin pitkiä, ehti päähenkilö (tai päähenkilöt) kasvaa sen aikana, ihannetapauksessa tietysti myös melko lailla luonnollisesti. Ja fantasiakirjoista puhuttaessa, tuo henkinen kasvuhan on yleensä yksi teemoista. Pitää tietysti muistaa, ettei pituus ole mikään itseisarvo. Venyttämisessä ei ole mitään järkeä, ja tiiliskiviin mahtuu taatusti puisevia yksilöitä.
Kun asiaa miettii tovin, tuntuu pelko aina vain tyhmemmältä. Mitä minä oikeasti pelkään? Tylsää lukukokemusta? Kirjan voi aina jättää kesken. Okei, minulle se on suunnattoman vaikeaa, mutta ehkäpä siihenkin olisi syytä opetella. Olen muutenkin miettinyt kirjallisten raja-aitojen kaatamista. Olen suunnitellut tekeväni joskus kirjastossa ns. reeta karoliinat (;-)) eli vaeltavani silmät ummessa summan mutikassa jollekin hyllylle ja tökkääväni sormella satunnaista kirjaa. Sitten poimisin sen mukaani olisi se mikä tahansa, ja ainakin yrittäisin lukea sen. Siinä olisi raikasta spontaaniutta! Ehkäpä vielä teen sen, kunhan saan entiset lainat luettua.
Rönsyilin ulos varsinaisesta aiheesta, mutta ei se mitään. Kirjallisuuden raja-aidoissakin olisi keskustelun paikka. Ehkäpä teen sille vielä oman postauksen.
Kommentit
Minun tuurilla tuollainen kirjastospontaanius johtaisi vain siihen, että sormi osuisi johonkin Sotaan ja rauhaan... ;)
:-D
Tää oli hauskinta, mitä olen pitkään aikaan kuullut! Kiitos! Ehkä kuvaus löytyy joskus tulevaisuudessa sanakirjastakin! ;-)
Niin ja suosittelen ehdottomasti kaikkia tekemään "reeta karoliinat" edes kerran kesässä! ;-)
Mun suunnitelmissa on tänä kesänä lukea ainakin yksi tiiliskivi. Blogini aloitettua olen huomannut, että joskus tiiliskivet epäilyttävät, koska niiden lukeminen kestää niin kauan, että bloggaamiseen tulisi lukemisen ajaksi epäilyttävän pitkä tauko… No, nyt kesällä aion lomailla blogistakin, joten mikään ei estä tiiliskiveen tarttumista!
Maria: Totta tietysti tuokin, että aikuisten kirjat vaativat usein enemmän keskittymistä.
Katri: Aikaa lukemiselle on aina liian vähän. :(
Zephyr: Tuo on pelättävissä. :DD
peikkoneito: Lastin raskaus on kyllä myös hyvä pointti! :D
Reeta: Tiiliskivet kyllä kuuluvat kesään.^^ Ja toivottavasti löydämme tuon vielä sanakirjasta. :D
Ja nyt perustelen:
Olen jo jonkin aikaa valittanut siitä, että mikä ihme arvon kirjailijoita vaivaa, kun pitää änkeä kolmen-neljän kirjan matsku yhteen järkälemäiseen opukseen. Se tekee ensinnäkin tarinasta ainakin nykyajan kovatahtisella kerrontatyylillä täysin sekavan. Siinä ei ainakaan lukunautinnosta voi puhua.
Ja sitten se aika. Jos minä nyt luen ja minähän luen, nuo neljä järkälettä, joissa on noin 700 sivua, se tarkoittaa, että se kestää niin kauan, jotta minun luullaan kuolleen. Tämän väärän ja ennenaikaisen oletuksen kumoamiseksi täytyy sitten vielä tuhlata aikaa ja keksiä blogiin jotain seurustelua...Ja monilla on huushollia, puutarhaa, koiria, vieraita yms. Lue siinä sitten yöt ja päivät olet ihan poikki.
Eräs kustantamo lähetti minulle pyytämättä yli tuhatsivuisen kirjan. Ihan turhaan, sillä sitä en ehdi.
Mutta edellissuvena luin yöt uusiksi Sinuhen, enkä siltikään tuonut sitä blogiini. Mutta on vain yksi Sinuhe egyptiläinen.
Kaikki mitä rakastin olisi saanut olla tuplapaksumpi, mutta muut eivät. On vain yksi KMR.
Minulle on tullut tiiliskivifobia!
Että kyllä tämä on aivan totta, mitä tuossa kerroit.
Haukku: Kiva kuulla, että olet samaa mieltä. Tosin oma kammoni on ainakin hetkellisesti väistynyt, sillä minulla on nyt todella hyvä tiiliskivi kesken. :D