Tiiliskivi tulee ja tappaa

Kuten joku saattaa jo arvatakin, on tämä aihe ryöstetty törkeästi Zephyrin blogista. Aihe herätti sen verran ajatuksia, että halusin kirjoittaa oman postauksen. Sitä paitsi seuraavaan kirja-arvioon menee varmasti aika paljon aikaa.

Kuten näköjään aika monella bloggaajalla, on minullakin tiiliskivipelko. Se on muodostunut varkain ja hiljalleen. Aikaa menee opiskeluihin ja muuhun ja yhtäkkiä sitä vain huomaa, ettei uskalla tarttua mihinkään reippaasti yli 400-sivuiseen kirjaan. Se on kuitenkin tylsä, en minä tuollaista jaksa lukea, ei ole aikaa tuollaiselle, on niin monia kirjoja jotka haluaa lukea. Tuttuja perusteluja? Ainakin minulle.
   Näin ei ole kuitenkaan ollut aina. Muistan hyvin, kuinka lapsena luin valtavasti fantasiakirjallisuutta ja ne kirjathan ovat tiiliskiviä isolla t:llä! Se ei minua kuitenkaan lannistanut, melkein päinvastoin. Mitä paksumpi, sitä houkuttelevammalta se näytti. Enkä tiedä onko aika kullannut muistot vai mistä on kyse, mutta mielikuvani on, että yleensä nuo paksut romaanit olivat niitä parhaimpia. Niissä oli luonnollisesti paljon 'tavaraa', kuvailua, luonnekuvausta ja tapahtumiakin mittavasti. Koska ne olivat niin pitkiä, ehti päähenkilö (tai päähenkilöt) kasvaa sen aikana, ihannetapauksessa tietysti myös melko lailla luonnollisesti. Ja fantasiakirjoista puhuttaessa, tuo henkinen kasvuhan on yleensä yksi teemoista. Pitää tietysti muistaa, ettei pituus ole mikään itseisarvo. Venyttämisessä ei ole mitään järkeä, ja tiiliskiviin mahtuu taatusti puisevia yksilöitä.
  Kun asiaa miettii tovin, tuntuu pelko aina vain tyhmemmältä. Mitä minä oikeasti pelkään? Tylsää lukukokemusta? Kirjan voi aina jättää kesken. Okei, minulle se on suunnattoman vaikeaa, mutta ehkäpä siihenkin olisi syytä opetella. Olen muutenkin miettinyt kirjallisten raja-aitojen kaatamista. Olen suunnitellut tekeväni joskus kirjastossa ns. reeta karoliinat (;-)) eli vaeltavani silmät ummessa summan mutikassa jollekin hyllylle ja tökkääväni sormella satunnaista kirjaa. Sitten poimisin sen mukaani olisi se mikä tahansa, ja ainakin yrittäisin lukea sen. Siinä olisi raikasta spontaaniutta! Ehkäpä vielä teen sen, kunhan saan entiset lainat luettua.
   Rönsyilin ulos varsinaisesta aiheesta, mutta ei se mitään. Kirjallisuuden raja-aidoissakin olisi keskustelun paikka. Ehkäpä teen sille vielä oman postauksen.

Kommentit

Lapsena/varhaisnuorena oli enemmän aikaa lukea... Ja pitkätkin nuorten- tai fantasiakirjat on yleensä kirjoitettu todella vetävästi, kun taas aikuisten tiiliskivet vaativat enemmän keskittymistä mihin ei sitten välttämättä ole aikaa. Mutta edelleenkin on niin, että jos kirja on todella hyvä, on vain ihanaa, jos se on paksu.
Katri sanoi…
Itselläni ei suoranaisesti mitään vastaavaa kammoa ole, mutta sen sijaan toive siitä, että olisi vielä aikaa lukea kuten joskus nuorempana. Silloin saattoi kuluttaa viikon siihen, että luki vain Pottereita ja kävi syömässä jonkun toisen tekemää ruokaa (ja luki jopa ruokapöydässä, jos kehtasi). Itse lainailen edelleen kirjoja koosta riippumatta, mutta onhan se pettymys, kun ennen paksun kirjan lukemiseen olisi saattanut riittää pari päivää ja joskus töiden lomassa siihen samaan saattoi mennä pari viikkoa.
Zephyr sanoi…
Kiva lukea muidenkin tiiliskivikokemuksista! Ja perustelut kuulostavat hyvin tutuilta. :)

Minun tuurilla tuollainen kirjastospontaanius johtaisi vain siihen, että sormi osuisi johonkin Sotaan ja rauhaan... ;)
peikkoneito sanoi…
Minullekin on ilmaantunut hienoista tiiliskivikammoa, ei lukemisen suhteen vaan kantamisen. Kirjastosta kävelee joka reissulla melkein useampi kirja mukaan ja kun aina ei edes suuntaa kirjastosta suoraan kotiin niin olen alkanut suosia niitä hieman kevyempiä ja ohuempia kirjoja. ;)
Reeta Karoliina sanoi…
"Tehdä reeta karoliinat"!!!
:-D

Tää oli hauskinta, mitä olen pitkään aikaan kuullut! Kiitos! Ehkä kuvaus löytyy joskus tulevaisuudessa sanakirjastakin! ;-)

Niin ja suosittelen ehdottomasti kaikkia tekemään "reeta karoliinat" edes kerran kesässä! ;-)

Mun suunnitelmissa on tänä kesänä lukea ainakin yksi tiiliskivi. Blogini aloitettua olen huomannut, että joskus tiiliskivet epäilyttävät, koska niiden lukeminen kestää niin kauan, että bloggaamiseen tulisi lukemisen ajaksi epäilyttävän pitkä tauko… No, nyt kesällä aion lomailla blogistakin, joten mikään ei estä tiiliskiveen tarttumista!
Anki sanoi…
Kiitoksia kommenteista!

Maria: Totta tietysti tuokin, että aikuisten kirjat vaativat usein enemmän keskittymistä.

Katri: Aikaa lukemiselle on aina liian vähän. :(

Zephyr: Tuo on pelättävissä. :DD

peikkoneito: Lastin raskaus on kyllä myös hyvä pointti! :D

Reeta: Tiiliskivet kyllä kuuluvat kesään.^^ Ja toivottavasti löydämme tuon vielä sanakirjasta. :D
Huomaan, että paksummat kirjat jäävät helposti lukematta ja suurin syy tähän on se kuuluisa ajanpuute. Lisäksi ainakin itselläni on niin kova himo lukea aina vain uusia ja uusia (hyviä) kirjoja, ettei keskittyminen tiiliskiveen ole mahdollista =)
Leena Lumi sanoi…
Anki, lapsena ja nuorena tiiliskivi romaani oli unelmaa! Nyt kaikki on toisin.

Ja nyt perustelen:

Olen jo jonkin aikaa valittanut siitä, että mikä ihme arvon kirjailijoita vaivaa, kun pitää änkeä kolmen-neljän kirjan matsku yhteen järkälemäiseen opukseen. Se tekee ensinnäkin tarinasta ainakin nykyajan kovatahtisella kerrontatyylillä täysin sekavan. Siinä ei ainakaan lukunautinnosta voi puhua.

Ja sitten se aika. Jos minä nyt luen ja minähän luen, nuo neljä järkälettä, joissa on noin 700 sivua, se tarkoittaa, että se kestää niin kauan, jotta minun luullaan kuolleen. Tämän väärän ja ennenaikaisen oletuksen kumoamiseksi täytyy sitten vielä tuhlata aikaa ja keksiä blogiin jotain seurustelua...Ja monilla on huushollia, puutarhaa, koiria, vieraita yms. Lue siinä sitten yöt ja päivät olet ihan poikki.

Eräs kustantamo lähetti minulle pyytämättä yli tuhatsivuisen kirjan. Ihan turhaan, sillä sitä en ehdi.

Mutta edellissuvena luin yöt uusiksi Sinuhen, enkä siltikään tuonut sitä blogiini. Mutta on vain yksi Sinuhe egyptiläinen.

Kaikki mitä rakastin olisi saanut olla tuplapaksumpi, mutta muut eivät. On vain yksi KMR.

Minulle on tullut tiiliskivifobia!
Anki sanoi…
Kirppu ja Leena, hyviä pointteja. On totta, että tiiliskivi vie paljon aikaa, riippuu tietysti myös lukunopeudesta. Itse olen nopea lukija, tosin tahti hidastuu jos kirja ei ole vetävä.
Tiiliskivikammo : D minulla! Juuri äsken kirjastossa katselin kauhuissani Tuulen viemää kirjaa, jossa oli ties kuinka monta sivua... Nyt ei edes Taru sormsten herrasta innosta, vaikka se kuuluukin lempikirjoihin. Ja yhdessä vaiheessa luin sen paksuimman Harry Potterin viikossa.

Että kyllä tämä on aivan totta, mitä tuossa kerroit.
Anki sanoi…
Hannele, ihan totta! :D Pitäisi niitäkin taas lukea.

Haukku: Kiva kuulla, että olet samaa mieltä. Tosin oma kammoni on ainakin hetkellisesti väistynyt, sillä minulla on nyt todella hyvä tiiliskivi kesken. :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen