Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
Tässä on nyt se toinen kirja, joka Haudankaivajan tyttären ohella oli minulla kesken.
Tästä kirjasta on mahdotonta sanoa mitään tyhjentävästi. Se sai minut täysin ymmälleni; voiko klassikko olla näin absurdi ja humoristinen? Hämmennys liittyimyös nimenomaan tuohon huumoriin, joka oli täysin odottamatonta ja hilpeää ja sai kauheatkin asiat (mm. pitkä sota, joukkomurha) vaikuttamaan hassuilta. Monesti mietinkin hieman saako tälle edes nauraa.
Kuten nimestä voi päätellä, kertoo kirja noin 100 vuoden jaksosta, jossa käydään läpi Buendía-suvun vaiheita. José Arcadio on perustanut Macondo-nimisen kylän vaellettuaan vaimonsa ja lastensa kanssa entisestä kodistaan. Hän on hupsu keksijä, joka saa aikaan niin hyvää kuin pahaakin. Hiljalleen kylä järjestäytyy ja Buendíojen määrä kasvaa... Tapahtumat seuraavat toistaan ja kaikenlaista omituista tapahtuu.
Kirja on vaikea luokitella, sillä näennäisestä ihmiselämän hienosta kuvauksesta huolimatta siinä on paljon fantasiaelementtejä: mainittakoon, että Remedios-neito lentää kirjaimellisesti taivaan tuuliin, jotkut elävät reilusti yli 100 vuotta ja kuolleet ovat haamuina maan päällä. Kirjassa on valtavasti José Arcadio- ja Aureliano-nimisiä henkilöitä, sillä syntyneet kastettiin pitkälti suvun jäsenten nimillä. Meninkin välillä aivan päästäni pyörälle Aurelianojen virrassa, mutta se ei onneksi paljon haitannut tahtia. Kirja ei ollut mikään maailman vetävin, mutta kuitenkin niin kiinnostava, että siihen palasi jatkuvasti ja hyvä niin - espanjalaisten nimet ovat niin hankalia, että ne helposti sekoittaa tai unohtaa.
Toki kirja ei ole pelkkää huumoria, vaan siinä tosiaan on kurjiakin asioita. Márquez kuvailee hyvin kaikkien henkilöhahmojensa piirteitä ja motiiveja ja suurin osa heistä sai sympatiani puolelleen. Kirja on myös täynnä intohimoa ja erotiikkaa, jonka kuvaus oli välillä hieman vaivaannuttavaa valtavassa irstaudessaan, mutta toisaalta jotenkin niin elämänmakuista. Ihmiset ovat inhimillisiä ja koettavat parhaansa elämässään.
Minulle lempihahmoksi nousi ehdottomasti Ursula, ensimmäisen José Arcadion vaimo, joka uutterasti piti järjestystä isossa talossa ja sai ainakin jonkilaista järkeä välillä villiksi äityneeseen arkeen. Ursula on yksi niistä valtavan pitkäikäisistä henkilöistä tässä kirjassa, ja oli kieltämättä mukavaa että hän pysyi kuvioissa niin kauan.
Kirja oli siis hyvin positiivinen kokemus. En ole kyllä eläissäni lukenut moista klassikkoa! :D
Tästä kirjasta on mahdotonta sanoa mitään tyhjentävästi. Se sai minut täysin ymmälleni; voiko klassikko olla näin absurdi ja humoristinen? Hämmennys liittyimyös nimenomaan tuohon huumoriin, joka oli täysin odottamatonta ja hilpeää ja sai kauheatkin asiat (mm. pitkä sota, joukkomurha) vaikuttamaan hassuilta. Monesti mietinkin hieman saako tälle edes nauraa.
Kuten nimestä voi päätellä, kertoo kirja noin 100 vuoden jaksosta, jossa käydään läpi Buendía-suvun vaiheita. José Arcadio on perustanut Macondo-nimisen kylän vaellettuaan vaimonsa ja lastensa kanssa entisestä kodistaan. Hän on hupsu keksijä, joka saa aikaan niin hyvää kuin pahaakin. Hiljalleen kylä järjestäytyy ja Buendíojen määrä kasvaa... Tapahtumat seuraavat toistaan ja kaikenlaista omituista tapahtuu.
Kirja on vaikea luokitella, sillä näennäisestä ihmiselämän hienosta kuvauksesta huolimatta siinä on paljon fantasiaelementtejä: mainittakoon, että Remedios-neito lentää kirjaimellisesti taivaan tuuliin, jotkut elävät reilusti yli 100 vuotta ja kuolleet ovat haamuina maan päällä. Kirjassa on valtavasti José Arcadio- ja Aureliano-nimisiä henkilöitä, sillä syntyneet kastettiin pitkälti suvun jäsenten nimillä. Meninkin välillä aivan päästäni pyörälle Aurelianojen virrassa, mutta se ei onneksi paljon haitannut tahtia. Kirja ei ollut mikään maailman vetävin, mutta kuitenkin niin kiinnostava, että siihen palasi jatkuvasti ja hyvä niin - espanjalaisten nimet ovat niin hankalia, että ne helposti sekoittaa tai unohtaa.
Toki kirja ei ole pelkkää huumoria, vaan siinä tosiaan on kurjiakin asioita. Márquez kuvailee hyvin kaikkien henkilöhahmojensa piirteitä ja motiiveja ja suurin osa heistä sai sympatiani puolelleen. Kirja on myös täynnä intohimoa ja erotiikkaa, jonka kuvaus oli välillä hieman vaivaannuttavaa valtavassa irstaudessaan, mutta toisaalta jotenkin niin elämänmakuista. Ihmiset ovat inhimillisiä ja koettavat parhaansa elämässään.
Minulle lempihahmoksi nousi ehdottomasti Ursula, ensimmäisen José Arcadion vaimo, joka uutterasti piti järjestystä isossa talossa ja sai ainakin jonkilaista järkeä välillä villiksi äityneeseen arkeen. Ursula on yksi niistä valtavan pitkäikäisistä henkilöistä tässä kirjassa, ja oli kieltämättä mukavaa että hän pysyi kuvioissa niin kauan.
Kirja oli siis hyvin positiivinen kokemus. En ole kyllä eläissäni lukenut moista klassikkoa! :D
Kommentit
En aloittaessani tiennyt kirjasta mitään, ja kuvittelin sitä nimen perusteella pitkäveteiseksi ja ikäväksi. Sainpahan yllättyä ja varmaan kymmenen vuotta ainakin mainitsin tämän aina kun kysyttiin sitä parasta lukemaasi kirjaa.
Muistot olivat sitten kullanneet kokemusta vähän liikaakin, kun muutama vuosi sitten aloittelin kirjaa uudestaan, en enää haltioitunut tunnelmasta samalla tavoin, sääli.
Erja: Harmi, että noin kävi. Joskus pitäisi vain antaa muistojen olla eikä lukea sitä kirjaa uudestaan.. :D
Maria: Ole hyvä, toivottavasti joskus tartut tähän!
Katri: No erikoinen tämä ainakin oli! :D
Hannele: Suosittelen, ja sinähän taidat vielä olla klassikoiden ystävä?
Gammur: Joo, nimi on aika tylsähkö, mutta kylläkin osuva. Sisältö ei silti ole tylsä ollenkaan, ainakaan minusta! :)