Simone de Beauvoir - Toinen sukupuoli

Simone de Beauvoirin luultavasti tunnetuin teos, Toinen sukupuoli (Le deuxiéme sexe I et II, 1949, suomentanut Annikki Suni 1993), on tiukka ryöpytys feminististä teoriaa. Se on vaikuttanut valtavasti 1900-luvun feminismien kehitykseen ja onpa se jopa katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen listalla (ollut?). Aikalaiset menivät siitä aivan tolaltaan enkä ihmettele miksi.
        Kuten ranskankielisestä alkuperäisestä nimestä näkee, tässä on kaksi osaa. de Beauvoir aloittaa Tosiasioista ja myyteistä käyden seikkaperäisesti läpi biologisia tosiasioita ja historiaa sekä tietysti niitä myyttejä. Toisessa osassa hän keskittyy nykypäivään kirjoittaen naisen eri vaiheista ja rooleista ja lopuksi tulevaisuudesta. Teoksensa hän lopettaa melko toiveikkaisiin ja luottavaisiin päätössanoihin.
         de Beauvoir oli paitsi kirjailija ja feministi, myös filosofi ja se näkyy. Kirja on ollut jo jonkin aikaa lukulistallani ja nyt sen viimein luin filosofian tutkielmaa varten. Aikaa ei ollut paljon ja paahdoin kirjan kanssa stressaantuneena, sillä se ei ole aivan helpoimmasta päästä. de Beauvoir käyttää välillä hankalia termejä, erityisesti transkendenssia ja immanuenssia, joista edellisen merkitystä en ymmärrä oikein vieläkään. Välillä tuntui, etten saanut sisäistettyä kaikkea eikä se ole ihmekään, on tämä niin laaja teos.
          Tutkielmassani raapaisin vain pintaa ja vielä suppeammin voin kirjoittaa nyt arvostelun muotoon, mutta käyn läpi muutamia de Beauvoirin nostamia teemoja. Kirjan johtava ajatus on naisen toiseudessa, kuten nimikin jo vihjaa. de Beauvoirin mukaan mies on eräänlainen lajinsa edustaja ja kyseenalaistamaton subjekti naisen ollessa hänelle väistämättä Toinen, objekti, joka elää vain miehen kautta, ei koskaan itsenään. Historiaa vasten tarkasteltuna tätä on melko lailla mahdotonta kiistää.
          Roolit olivat kaikkein kiinnostavimpia. Lapsuudessa tytöt ja pojat kasvatetaan aivan eri tavalla ja tytöllä voi olla harhaluulo naisten vallasta hänen eläessään pitkälti äidin helmoissa. Puberteetti-iässä tyttö kuitenkin tulee huomaamaan miesten pyörittävän maailmaa ja miesten ylipäänsä tekevän kaikkea. Naiselle sellainen ei kuulu eikä sovi. Hänen päämääränsä on avioliitto. Avioliitosta de Beauvoirilla ei ole oikeastaan mitään hyvää sanottavaa. Hän suomii instituution olevan jo lähtökohtaisesti järjetön: kaksi toisilleen tuntematonta ja eri tavalla kasvatettua, eri asemassa olevaa ihmistä eivät voi muodostaa hedelmällistä suhdetta. Kirjailija ryöpyttää kaikenlaisia avioliiton ongelmia, yhtenä suurimmista luonnollisesti seksuaalisuuteen liittyviä. de Beauvoir julistaa avioliiton tukahduttavan naisen seksuaalisuuden. Hän harvoin saa tyydytystä, kun taas mies saa sen aina. Tästä seuraa usein katkeruutta ja naisesta tulee frigidi.
           Tämäkin on taatusti riittänyt ajan ihmisten pöyristymiseen. Suurimmat pommit ovat kuitenkin vasta tulossa. de Beauvoir kirjoittaa kriittisesti äitiydestä ja sanoo: ">>Luonnottomia<< äitejä ei ole olemassakaan, koska äidinrakkaus ei ole luonnollista, ja juuri siksi huonoja äitejä on olemassa." Äidinrakkaus luonnotonta! Ei luonnottomia äitejä! Voin kuvitella, miten tällaiset väitteet ovat järkyttäneet 40-50-luvun maailmaa, puhumattakaan tästä päivästä. En ole ajatuksesta vakuuttunut, mutta pakko myöntää sen olevan ihanan provosoiva ja anarkistinen. Reipasta äitimyytin ravistelua! Äitiyteen liittyen de Beauvoirilla on kuitenkin terävä pointti: on mieletöntä vaatia naiselta, jolta on viety julkinen asema, koulutus ja työ, maailman vaikeinta tehtävää: lapsen kasvattamista.
             Kun puhutaan äideistä ja lapsista, puhutaan väistämättä myös abortista. Aikansa tapojen vastaisesti de Beauvoir ei suinkaan tuomitse aborttia, vaan puolustaa sitä. Hän hyökkää säälimättä vastustajien tekopyhyyttä vastaan. Abortti on ollut tuohon aikaan tabu ja rikos, sitä ei ole saanut kovinkaan monessa maassa. Kuitenkin ehkäisyn saatavuus on ollut huonoa ja aviottoman lapsen synnyttäminen suurimpia syntejä, joita nainen voi tehdä. Toisin sanoen naisella ei ole valinnanvaraa. Myös miesten kaksinaismoralismin hän tuo esiin armotta: he kyllä pitävät aborttia murhana ja naista murhaajana, mutta kun ei toivottu raskaus sattuu omalle kohdalle, he suosittelevat naiselle aborttia, jopa painostavat tätä siihen. Yhteiskuntaakin kirjailija suomii armotta. Hän huomauttaa pilkallisesti yhteiskunnan kyllä taistelevan fanaattisesti sikiön puolesta, mutta syntynyt lapsi ei kiinnosta ketään. Tämä jos mikä sopii tämänkin päivän aborttivastustajiin, varsinkin uskovaisiin.
              Ehkäpä kuitenkin tärkein on de Beauvoirin loppupäätelmä: on mahdotonta vaatia naiselta samaa mitä mieheltä - suuria näköaloja ym. - koska hän on kotinsa vanki vailla työtä ja koulutusta. Hän vertaa tilannetta siihen, että lintua, jolta on leikattu siivet, vaaditaan lentämään. Tässä ollaan asioiden ytimessä. Koulutus on kaiken perusta. Ilman sitä elämänpiirimme jää väistämättä ahtaaksi ja vajaaksi.
              Vaikka vähän moitiskelin tätä hankaluuden vuoksi, oli tässä paljon tuhtia asiaa ja loppujen lopuksi pidinkin tästä. Suuri osa on tietysti väistämättä vanhentunutta, ovathan länsimaat muuttuneet kaksituhattaluvulle tultaessa merkittävästi. En myöskään ollut kaikesta samaa mieltä de Beauvoirin mielestä ja minua kiusasivat selvästi freudilaisvaikutteiset psykologiaosuudet. Kaikkein hulluinta oli väite raskauden pahoinvoinnin olevan sielullisperäistä; laji ottaa naisen raskaudessa haltuunsa ja tästä hämmentyneenä nainen ikään kuin vastustaa tilannetta oksentamalla. Tällaiset omituisuudet voi kuitenkin antaa anteeksi, sillä kirjan vaikutus on niin vavisuttava. Suosittelen tätä painavasti!