Peter Høeg - Norsunhoitajien lapset

Peter Høegin seitsemäs romaani Norsunhoitajien lapset (Elefantpassernes børn, Karisto 2011, suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen) on suorastaan hengästyttävä road book, josta ei käänteitä ja huumoria puutu. Peter, 14, ja Tilte, 16, sekä Basker-koira joutuvat seikkailuun, kun käy ilmi, että vanhemmat ovat taas saaneet tyhmyyksiä päähänsä. Alun perin vanhemmat tuntuvat kadonneen ja lapset pakenevat yli-innokkaita lastensuojeluviranomaisia. Pian käy selville, että vanhemmat eivät yritä vähäisempää kuin Tanskassa kokoontuvan suuren uskontilaisuuden kalleuksien kähvellystä.
    Kyllä oli hauska ja ihana kirja! En olisi ikinä tarttunutkaan tähän, ellei äiti olisi lainannut kirjaa ja kertoillut siitä. Monesti säikähdin äidin yhtäkkisiä naurunpuuskia ja kiinnostuin yhä enemmän. Minulla ja äidillä nyt kuitenkin on hyvin samanlainen huumorintaju ja arvelin viihtyväni.
Niin todella tein! Peterin jutut ovat niin sattuvia värikkäillä ja osuvilla kielikuvilla varustettuina, että naurua ei voi estää. Høegin huumorissa on jotain samaa Terry Pratchettin kanssa. Se ikään kuin piiloutuu näennäisen arkisen juttelun lomaan ja tirskahtelee vauhdikkaissa ja päättömissä action-tilanteissa. Molemmat tekevät pilaa ryppyotsaisista toimintaelokuvista.
    Olisin halunnut jäädä kirjan maailmaan loputtomiin, vähän kuin Pratchettin Yövartiostonkin kanssa kävi. Paitsi huumori, kaikki muukin on näissä kirjoissa kuten pitää. Minä imeydyn niihin, jollain selittämättömällä tavalla niiden maailma on minun omani. Semmoinen maailman pitäisi olla, sellainen maailmani on jossain aivojen sopukassa. Samaa koen varsinkin Tiffany Särkysestä kertovien kirjojen kanssa. Sellainen haluan pohjimmiltani olla.
    Kuten kunnon huumorikirjaan kuuluukin, löytyy täältäkin vakavuutta, suorastaan filosofiaa. Jo kirjan alussa Peter mainitsee oven, joka tietynlaisina hetkinä raottuu. Silloin olemme hetken vapaita. Jokainen meistä on huoneessaan, josta yrittää vapautua sellaiseksi kuin oikeasti on. Valtavan hieno ajatelma!
     En saa tästä enää mitään järkevää irti, koska en halua paljastella sisältöä enempää. Lukekaa, ihmiset!
Linkitän vielä pari arviota ja laitan nälkävuoden mittaisen otteen yhdestä lempikohtauksestani.
Ilse/Juuri tällaista, Katja, Elanor, Merenhuiske ja Anneli

(Lapset ja veljensä Hans ovat ottaneet kyytiinsä pakenevan laulajattaren ja heitä ajetaan takaa)
"Tilte on kavunnut kuskipukille seisomaan. Hän odottaa kunnes on saanut osakseen kaikkien puistossa olevien huomion. Sitten hän osoittaa sormellaan kahta pukumiestä.
   - Apua, kunniamurha! hän kiljaisee.
(...) Todellisuus alkaa taas muuttaa muotoaan. Äkkiä on ilmiselvää, että me viisi istumme häävaunuissa, että Hans ja vaaleanruskea kaunokainen on juuri vihitty ja että Tilte on morsiusneito ja minä olen sulhaspoika ja Basker on hääkoira. Yhtä ilmiselvää on, että kaksi pukumiestä, jotka lähestyvät pikavauhtia, ovat tulevia murhaajia, joiden vakaana tarkoituksena on estää nuorta rakkautta saavuttamasta täyttymystään.
   Sellainen asetelma saa Nørrebron menneisyyden työläiskorttelin kihahtamaan pintaan. Me olemme vasta hipaisseet kevyesti sitä aihepiiriä koulussa, eräänä päivänä jona vireyskäyräni ei ollut korkeimmillaan, joten en ole ehtinyt perehtyä siihen kovin tarkkaan, minkä lisäksi on hankala sanoa, kuinka monia puistossa auringonkylpyä ottavista edes voi tarkkaan ottaen kutsua tehdastyöläisiksi. Mutta olemme oppineet koulussa, että yksi syvälle Tanskan työväenluokkaan iskostuneista kuvista on, että missä aito rakkaus roihuaa, nuorten rakastavaisten on myös saatava toinen toisensa, ja tämä kuva pulpahtaa nyt pintaan. Lisäksi bemari ja puvut luovat noiden kahden miehen ympärille aavistuksen verran kapitalistisen hohteen, joka täällä Nørrebron tienoilla voi olla suorastaan epäterveellinen. (...)
    Joten kadun poikki rakentuu hetkessä barrikadi äideistä lastenrattaineen, hiphoppareista ja sekalaisesta joukosta naisia ja miehiä, joiden yli ei noin vain kävellä. Heidän meihin päin käännetyt selkänsä huokuvat lämpöä ja suojelevuutta ja heidän kahteen pukumieheen suunnattu kasvorintamansa uhoaa, että jos nuo kaksi tulevat hiukankin lähemmäs, heille tarjoutuu mahdollisuus kokea historiallinen tapaus, nimittäin kuoleman tuomion palauttaminen täällä Nørrebrossa." 

Kommentit

Unknown sanoi…
Minä lainasin tämän puolisen vuotta sitten mutten ehtinytkään lukea, vaan jouduin viemään lukemattomana kirjastoon... ja arvaa harmittaako, varsinkin nyt kuin luin nämä kehut! Ainakin varmistui päätös yrittää uudestaan kun tulee vähemmän hektinen suvanto eloni virtaan.
Anki sanoi…
Kannattaa ehdottomasti lukea! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen