Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä

 "Niinpä hyyrteisissä metsissä hiihtelivät he mäkiä ylös ja alas, hiihtelivät tasaisia tantereita; ja kauas paistoi miehen avoin ja ruskea rinta. Niin heidän aikansa viettyi, enimmin kuitenkin pirtin lämpymässä, koska säteetön, unelias aurinko viipyili etelän helteisessä maailmassa. Kauas oli se siirtynyt, elon tulinen lähde; tuskinpa se eräänä päivänä enään nosti otsansakaan ylös metsien sinisestä helmasta. Mutta silloinpa se samassa kääntyikin ja alkoi taasen matkansa Pohjolaan."

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on oikea klassikkojen klassikko. Juhani, Timo, Lauri, Eero, Simeoni, Tuomas ja Aapo elelevät hurjien poikien elämää: milloin ollaan tukkanuottasilla Toukolan poikien kanssa, milloin palaa sauna. Toukolan kyläläiset katsovatkin moista epäkristillistä elämää pahalla silmällä ja lopulta veljet pakenevat ristiriitoja Impivaaran korpeen.

Olenpa iloinen, että luen tämän kirjan vasta nyt! Minun ei koskaan tarvinnut koulussa lukea tätä pakolla ja hyvä niin. Tuskinpa olisin osannut silloin puoleksikaan arvostaa kirjallisesti erittäin arvokasta romaania. Kiven koukeroinen kieli tekee kirjasta vaikeasti lähestyttävän tottumattomalle lukijalle. Siksi toivoisinkin, että tätä ei luetettaisi ainakaan vielä yläkoulussa. Lukiolainen saanee kirjasta jo enemmän irti.

Juuri tuo koukeroinen kieli teki romaanista niin herkullisen, vaikkakin aavistuksen raskassoutuisen nykykieleen tottuneelle. Kiire ei ole mihinkään ja asioita sekä ihmisiä kuvaillaan verrattain laveasti. Tarinan edetessä veljekset alkavat erottua toisistaan persoonaltaan ja vähän puhetavoiltaankin. Mieleenpainuvin on esikoispoika Juhani, jonka kiivas mieli ehtimättä saattaa niin hänet kuin muutkin veljet liemeen. Aapo on viisain ja rauhanrakentaja, Simeoni uskonnollinen jopa kiivailuun asti, Tuomas vahva kuin tammi, Lauri harvasanainen myhäilijä, Timo hieman pöhkö ja Eero kerkeäkielinen ja nopsa. En voinut muuta kuin sympatiseerata heitä kaikkia tapahtumien pyörteissä.

Pyörteitä riittääkin kaiken kuvailun keskellä. Veljeksillä on alusta alkaen hyvä tahto, mutta kiivaus ja viinanpiru saavat hyvät aikeet monta kertaa lokaan. Lopulta veljekset ajautuvat niin rajuun tappeluun yleisellä paikalla, että alkavat pelätä vankilatuomiota. Lisäksi Simeoni saa krapulahuuruissaan rajun uskonnollisen näyn ja Lauri uneksuu turmiota heidän kaikkien päälleen. Tästä alkaa lopulta ratkaiseva käännekohta, joka saa korpeen paenneet miehet viimein aikuistumaan.

Romaanin ytimessä on yksilön ja yhteiskunnan joutuminen törmäyskurssille. Kaikille ei varsinkaan tuon ajan tiukkoihin normeihin sopeutuminen ole ollut helppoa. Ahkera pitäisi olla ja muistaa käydä kirkossa ja olla muutenkin kurissa ja nuhteessa. Veljekset voikin nähdä oman aikansa tarkkislaisina, jotka kuin ihmeen kaupalla selviävät viimein normaaliin elämään. 

Nykypäivään verrattuna kirjassa puhutaan tavattomasti Jumalasta - ja Perkeleestäkin. Hunningolla ollessaankin veljekset muistavat Jumalaa ja kärsivät kovia omantunnon tuskia toilailuistaan. Kirjan käännekohtakin liittyy olennaisesti syvään uskonnolliseen heräämiseen. Minua tämä kaikki ei häirinnyt, mutta osaa lukijoista se voi käydä vähän kummastuttamaan. 

Suosittelen lämpimästi! Tällä kirjalla on ehdottomasti paikkansa klassikkojen listalla.