Monika Fagerholm - Kuka tappoi bambin?
"Mutta Nathan kasvaa - ja hiljaisuuskin haihtuu, vaikka samaan aikaan jollain oudolla tavalla myös kasvaa.
Muuttuu uhkaavaksi.
"Time."
"Time" - Nathan tanssii tanssii yksin valtavan suurella lattiallasen musiikin tahtiin, Prince, aina Prince, Nathan rakastaa Princeä -
silmät kiinni
Ja avaa silmänsä kesken tanssin, näkee hänet ja huutaa - on mahdotonta paeta - "Grippee!"'
Monika Fagerholmin romaani Kuka tappoi bambin? on väkevä tarina hienommissa piireissä tapahtuneesta joukkoraiskauksesta ja sen seurauksista. Neljä nuorta poikaa raiskaavat tytön ja yksi heistä pitää häntä vielä vankinakin sen jälkeen. Fagerholm tutkii romaanissaan pienen rikkaan paikkakunnan tuntoja, kun rikos tulee ilmi.
Tämä romaani ei ole niin mystinen ja haastava kuin jotkut aiemmat Fagerholmin kirjat. Sama toisteisuus ja sanojen lumovoima on edelleen tallella, mutta kaikki on silti paljon normaalia kouriintuntuvampaa. Varmaan se on kirjailijan tietoinen valinta ihan aiheenkin takia.
Rikokset ovat ennenkin olleet Fagerholmin kirjoissa läsnä, muttei tällainen rikos. Itse tekoa ei onneksi kuvata kovin tarkasti, mutta tarpeeksi kuitenkin että alkaa iljettää. Yhtä paljon iljettää tekijöiden vanhempien puolustelu, oikeastaan koko yhteisön puolustelu. Nuoret pojat elämä elämässään eikä uhri mitenkään viatonta ollut. Leikki joka lähti käsistä. Kirjailija kuvaa kammottavan realistisesti tyypillistä raiskaukseen liittyvää keskustelua, jossa uhria ei koskaan kohdella puhtaasti uhrina.
Kirjan päähenkilöksi nousee Gusten, joka siis on mukana raiskauksessa. Kirjan alussa tätä ei sanota ihan suoraan, mutta rivien välistä sen ymmärtää. Gusten on ainoa tekijä, joka oikeasti kantaa syyllisyyttä mukanaan ja katuu. Gustenilla on myös kaikenjälkeinen maailma, Emmy, joka kuitenkin on jättänyt hänet toisen miehen takia. Myös Emmy pääsee ääneen, samoin hänen ystävättärensä Saga-Lill.
Näin kirjan luettuani pidän tyttöjen osuutta vähän irrallisena tässä kirjassa. Kirjan alkupuoli keskittyy voimakkaasti Emmyyn ja Gusteniin ja vasta noin keskivaiheilla päästään itse rikokseen. Tarina on kyllä lopussa eheä, mutta rikos herätti niin paljon tunteita, että tuo alkupuoli tuntuu nyt vähän pitkitetyltä. Fagerholmilla tosin on aina tapana hyppelehtiä sivupoluille ja kertoa tarina sirpale sirpaleelta, niin nytkin. Siinä on viehätystä, mutta välillä se turhauttaa.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin pidin kirjasta, jos niin tässä tapauksessa voi sanoa (voiko?). Nyt aion kuitenkin pitää taukoa Fagerholmista ja lukea jotakin muuta. Palaan kuitenkin mielelläni näihin vinksahtaneisiin maailmoihin, joita hän kynästään luo.
Kommentit
Minua on aina kiinnostanut joukkoraiskauksen tematiikka, joten Joyce Carol Oatesin kirja Kosto: rakkaustarina avasi tien tälle aiheelle. Mutta Ann Heberleinin Pieni kirja pahuudesta sai tajuamaan, ei hyväksymään, miksi tällaista tapahtuu: http://leenalumi.blogspot.com/2012/01/pieni-kirja-pahuudesta.html
♥♥