Hannu-Pekka Björkman - Valkoista valoa

 

"Taiteen merkitys ei ole ajan tappamisessa. Sen tehtävä ei ole tyhjän kohdan täyttämisessä jotain parempaa odoteltaessa. Taide luo aikaa, se luo elämää ja vetää ikuisuuden luoksemme. Taiteessa ovat läsnä kuoleman väistämättömyys ja ikuisuuden odotus. Yksinäisyys ja hiljaisuus myös opettavat meitä katsomaan taidetta. Vermeerin valoa, kun se virtaa läpi käsin hiotun ikkunan vuosisatojen taakse. Donatellon Johannes Kastajan kättä, joka on pysähtynyt oivalluksen portille. Kaikki tuo on mahdollista nähdä, jos läsnä on Carpelanin mainitsema "rikas yksinäisyys". Yksinäisyys, johon olemme malttaneet pysähtyä ja joka ei väistä kysymyksiä ikuisuudesta."

Kansi Petri Kovács. Tertullianuksen tekstit englannisti suomentanut Leena Tamminen. Gummerus 2008.

Hannu-Pekka Björkmanin kirja Valkoista valoa on kuin pääsisi ylängölle kirkkaaseen ilmaan pitkän kapuamisen jälkeen. Se on täynnä valoa ja myös varjoja. Selvästi laajasti sivistynyt näyttelijä kuljettaa meitä milloin milläkin vuosisadalla ja puhuu edesmenneistä ajattelijoista kuin ystävistään.

Kirjan ydinteema on uskonnon ja taiteen välinen ristiveto. Onko taide, ennen kaikkea teatteri, syntiä? Voiko taidetta ja uskontoa jotenkin yhdistää? Mikä on viihteen ja taiteen ero? Näitä kaikkia kysymyksiä ja paljon muuta Björkman esittelee ja käsittelee tiiviissä kirjassaan. On hämmästyttävää, miten paljon asiaa mahtuu 130 sivuun! Ja kaikki tulee niin luontevasti, pakottomasti. 

Kirja on jaettu muutamaan lukuun: Brueghelin kuiskaus, Sielun paikka, Yksinäisyydestä, Valkoista valoa (Lumiére Blanche), Danten varjo, Paholaisen työtä, Rukous näyttämöltä ja Puut, pilvet ja hautausmaat. Björkman on kallellaan ortodoksisuuteen, joten pääsemme kuulemaan sen puolen näkemyksiä, jotka lienevät monille suomalaisille vieraita ja eksoottisia. Välillä Björkman siteeraa Herman Hesseä, välillä Bo Carpelania ja milloin ketäkin. 

Suurin ansio kirjassa on mielestäni sen rehellisyys. Björkman ei kaihda kertoa uskonnollisuudestaan, mikä on nykypäivänä (ja oli myös kirjan ilmestymisvuonna yli 10 vuotta sitten jo) melko tavatonta. Minusta on ihanaa, että joku vielä ajattelee uskonnon ja taiteen suhdetta. Björkman kritisoi hyvinkin tiukasti nautintoihin ja teknologiaan uppoavaa aikakauttamme, joka on kadottanut yhteytensä pyhään. Koen itsekin samalla tavalla, joten tuntui että kirja oli ihan minulle tehty.

Björkman ei kuitenkaan pyri nousemaan muiden yläpuolelle, vaan kertoo auliisti omista vaikeuksistaan kilvoittelun tiellä. Kesäisiä vierailujaan luostariin hän kuvaa aluksi vaikeiksi: ensimmäisenä päivänä aina kyseenalaistaa, miksi on lähtenyt koko juttuun mukaan ja kuikuilee kännykkää. Vasta myöhemmin mieli asettuu levolliseksi. On aika lohduttavaa kuulla, että pitemmänkin aikaa hengellistä polkua seuranneelle tyyntyminen ei ole mitenkään yksinkertaista.

Suosittelen ehdottomasti! Valkoista valoa on jotain aivan muuta kuin mihin olemme tällä vuosituhannella tottuneet. Se kurottaa kohti menneitä aikoja, mutta on silti kirkas ja ajankohtainen.

Kirjasta on blogannut myös Kirjabrunssi.

"Meissä on liian monta kerrosta, liian monta nähtyä ja koettua asiaa. Liikaa nieltyjä kyyneleitä ja pidäteltyjä nauruja. Taiteilijan tehtävänä on mielestäni etsiä sitä kokemusten puhtautta, sitä ihmisyyden puhtautta ja kirkkautta, joka meihin on kätkettynä ja joka elää meissä kulttuurillisten kerrosten alle hautautuneena."