Terhi Kokkonen - Rajamaa

"'Missä toinen kuski on?"

"Mikä toinen kuski?"

"Toista autoa kuljettanut kuski."

Riston silmät kapenevat. Karo tuntee ilmeen. Riston silmät kapenevat niin kun hän kiinnostuu jostain. Kun hänen päähänsä tulee jokin ajatus, jota hän ei sano ääneen, mutta jonka olemassaolon voi päätellä silmäaukkojen aavistuksenomaisesta kaventumisesta.

"Ei ollut mitään toista autoa."

"Olipas. Sininen lava-auto.'"

Otava 2020.

Karo ja Risto ovat ajamassa Lappiin lomalle, kun he joutuvat auto-onnettomuuteen. Karon mielestä paikalla oli myös toinen auto, mutta Risto kiistää sen ja panee kaiken Karon kuvittelun piikkiin. Sen piikkiin menee paljon muutakin, muun muassa katoilevat tavarat. Pariskunta päätyy jäämään Lappiin pidemmäksi aikaa ja tunnelma muuttuu yhä painostavammaksi. Miten kaikki lopulta päättyykään?

Olipas hyvä, mutta hämmentävä kirja! En oikein tiedä, mitä sanoisin. Upposin hyvin syvälle Karon mieleen lukiessani ja nyt pyristelen hereille. Mitä oikein tapahtui?

Ensimmäinen ajatus Rajamaan jälkeen on, miten hyvin kertojiin voi luottaa, erityisesti Karoon. Riston näkökulmaa ei anneta lainkaan, hän suodattuu aina toisten silmien kautta. Karon näkökulmasta keriytyy vähitellen auki kuva miehestä, joka on arvaamaton ja väkivaltainen. Mutta onko se totta vai Karon sekavan mielen kuvitelmaa? Se käy selväksi, että Karolla on lääkitys, jonka tämä jättää omin lupineen ottamatta. Johtuuko kaiken riistäytyminen käsistä siitä vai onko Risto oikeasti taitava manipuloija, joka sysää itse kaiken lopulliseen pisteeseen?

Toinen näkökulma on hotellin työntekijällä, nuorella Sinikalla. Sinikka ei erityisemmin pidä näistä kahdesta asiakkaastaan ja hänelle kehittyy monimutkainen suhde ja suhtautuminen heihin. Mietin myös Sinikan luotettavuutta. Myös Sinikan mielestä Risto on pelottava, mikä tukisi Karon näkökulman oikeellisuutta. Pelottavaa ja kiehtovaa!

Kolmas näkökulma on jokseenkin erikoisella eläköityneellä, mutta edelleen töissä olevalla lääkärillä Martilla. Martti tarkastaa Karon onnettomuuden jälkeen ja korjaa tämän nenänkin. Hän kokee aluksi kovaa vetoa Karoa kohtaan, mutta lopulta haluaa vain päästä tästä eroon. Martin näkökulmasta Karo vaikuttaa homssuiselta ja oudolta, mikä taas kyseenalaistaa Karon näkökulman luotettavuuden.

Itse tarinassa ei tapahdu suuria kuin alussa ja lopussa.Kokkonen kätkee pieniin kohtauksiin vähitellen täydentyvää kuvaa henkilöhahmoistaan. Tarinan rakentamista uskallan kehua suorastaan mestarilliseksi, varsinkin esikoiskirjailijalta! Tunnelman painostavuus kasvaa hiljalleen loppua kohti, vaikka itse asiassa jo kirjan ensimmäisessä lauseessa paljastetaan lopputulos. Silti kirjaa oli pakko ahmia, jotta tietäisi, mitä kirjan lopussa on.

Mitenkään miellyttävä lukukokemus tämä ei ollut, mutta nautin silti hyvin rakennetusta tarinasta. Epämiellyttävyys syntyy tapahtumien ohella varsin epäsympaattisista henkilöistä. Itse asiassa kerrankin ei haitannut se, etten pitänyt henkilöistä! 

Kokkonen on kirjoittanut todella hyvän kirjan. Toivottavasti hän kirjoittaa lisääkin. Suosittelen!

Kirjasta on kirjoittanut myös Kirsin Book Club.