Han Kang - Valkoinen kirja
"Hiekka
Ja hän unohti usein,
että hänen ruumiinsa (kuten meidän kaikkien) on
hiekkamaja.
Että se on murentunut ja murenee yhä.
Että se valuu päättäväisesti sormien välistä."
Ensimmäinen sana, joka minulle tulee mieleen Han Kangin romaanista on pakahduttava. 111-sivuiseen, väljästi kirjoitettuun kirjaan on saatu mahtumaan kaksi elämää. Ensimmäinen on kaksituntisena kuolleen siskon elämä ja toinen on kertojan elämä.
Kertojan äiti on joutunut olosuhteiden pakosta synnyttämään yksin ja lapsi kuolee, keskonen kun on. Äiti hokee lapselleen Ethän kuole, mutta vauva menehtyy kuitenkin. Kertoja katsoo, että jos isosisko olisi saanut elää, häntä itseään ei olisi.
Suru kulkee aaltoillen. Suru, joka on kulkenut mukana alusta asti. Miksi sisko ei saanut elää? Siskolleen kertoja listaa valkoisia asia. Valkoinen on puhtauden allegoria yleisesti ja tässä romaanissa erityisesti. Riisikakut, magonoliat, lumi, kuura, kaikki valkoinen kulkee surun mukana, hitaasti.
En osaa kunnolla muotoilla sellaisia lauseita, jotka todella kuvastaisivat tätä lukukokemusta. Tunnen olleeni mukana hyvin intiimissä kohtaamisessa. Vaikka eikö lukijan ja kirjan suhde ole toisaalta aina sitä? Minulla on etuoikeutettu olo, kun olen saanut olla matkalla mukana tässä kirjan tarinassa. En ylläty, että kirja on osittain omaelämäkerrallinen.
Suosittelen tätä kirjaa aivan ehdottomasti! Sitä ei ole syyttä kehuttu.
Kommentit