Roger Leloup - Paholaisen palvelijatar (Yoko Tsuno #18)
Egmont Kustannus 2011. Alkuperäisteos: La Servante de Lucifer (2010). Suomentanut Anssi Rauhala.
Yoko Tsuno on yksi niistä harvoista sarjakuvista, jotka olen elämässäni kelpuuttanut. Minulla on tosi korkeat vaatimukset sarjakuvien piirrostyylille, on ollut jo lapsesta saakka. Roger Leloupin piirrosjälki on todella kaunista ja tyydyttävää, joten ihastuin siihen jo lapsena.
Yoko Tsuno on seikkaillut nyt jonkin verran blogeissa ja Instagramissa, ja kun satuin huomaamaan sarjakuvat lasten ja nuorten osastolla käydessäni, päätin tarttua lukemattomiin osiin. Ihmeellisen tarkasti muistin kansikuvista ne, jotka olen lapsena lukenut! Tunnistan kirjat muutenkin usein kansikuvista ja hämmennyn uusista painoksista sen takia.
Yoko Tsuno on siitä harvinainen tyyppi, että hän on yksi niitä harvoja aasialaistaustaisia naishahmoja, joilla on toiminnallinen ote maailmaansa. Yoko ei ole hiljainen ja alistuva japanilaisneiti, vaan hyvin älykäs ja toimelias nainen. Välillä melkein liiankin täydellinen, mutta ehkä annamme sen lajityypissä nyt anteeksi.
Yokoa tsemppaa pari hänen ystäväänsä, komea tummatukkainen Vic, joka on toiminnan miehiä, ja vähän hassu punatukkainen poika, jonka nimeä en millään nyt muista (nimeä ei mainita sarjakuvassa). Lisäksi on pikkuinen Ruusu, jonka isä ilmeisesti Vic on. En enää muista sitäkään, onko Yokolla ja Vicillä suhde vai ei. Tässä osassa asiaa ei käsitellä. Lisäksi mukana on itselleni uusi hahmo Emilia, punatukkainen hänkin. Emilia häseltää jatkuvasti, mikä on aika harvinainen piirre naishahmolle. Virkistävää siis!
Tässä osassa ollaan jälleen aika scifiaiheissa. Yoko ja Emilia lentävät Skotlantiin Yokon ystävän Cecilian luo. Cecilia kunnostaa vanhaa luostaria ja on löytänyt sieltä hämmästyttäviä esineitä. Esineiden lisäksi löytyy vanha naisen ruumis, joka kuitenkin herää pian rajusti eloon. Yoko ottaa yhteyttä vanhaan vinealaiseen ystäväänsä, ja huima seikkailu saa alkunsa.
Jos muistan oikein, alkupäässä suomennetut osat pysyttelivät enemmän maan päällä arkisemmissa aiheissa. Näissä myöhemmin suomennetuissa osissa on vahvasti scifiä. Lapsena taisin vähän kyllästyä siihen ja lopulta unohdin koko Yoko Tsunon vuosiksi. Nyt aikuisena tarina oli kuitenkin varsin kiinnostava ja viihdyttävä.
Hieman tavallaan ihmettelen Yokon luokittelua lasten sarjakuvaksi. Sen sankaritar toki kiinnostaa varmasti muitakin pikkutyttöjä, mutta teosten aiheet ovat aika monimutkaisia. On kaikenlaista ihmeellistä vempainta ja aika monimutkaista sanastoakin välillä. Tämän osan perusteella pitäisin Yokoa ehdottomasti aikuisten sarjakuvana, vaikka siinä onkin vahvan seikkailullinen ote.
Yoko Tsunoa on käsitellyt myös blogi Oksan hyllyltä.
Kommentit
Ja muistelen että alunperin Leloupin suunnitelmissa oli että päähenkilöt olisivat Vic ja Pol (se punatukkainen) ja Yoko olisi sivuhenkilö auttamassa, mutta samantien päätti kiepsauttaa asetelman toisinpäin.
Ruusu ei ole sukua kellekään, tavattiin yhdessä seikkailussa ja...ilmeisesti Yoko adoptoi tämän? Tai jotain.
Hyvä sarja, joskin ihan näistä viimeisistä en ole ollut kauhean innoissani (mutta Leloup piirtää yhä koneet ja muut taustavärkit hyvin)
On niin pitkä aika noiden muiden osien lukemisesta, että ei enää muista.
Leloupin piirrosjälki on kyllä todella hyvää!
Jane: Kauheaa, jos kansikuva antaa väärän kuvan piirtäjän piirrosjäljestä! Minäkään en usein lue sarjakuvia.
Amma: Minullekin selkeys on tosi tärkeää.
Homma meni niin pitkälle aikanaan että käänsin itse Ajan Kierteet albumin omaksi ilokseni Norjan kielisestä. Oli ilo huomata että se on nyt julkaistu virallisesti, suosittelen tutustumaan.
Itse kesälomilla löysin varastosta yhden kääntämättömän Yokon albumin, sen missä hän Skotlannissa on haamu jahdissa ja tutustuu Ceciliaan. Albumi on laukussani käännettynä kun tätä kirjoitan, ja viikonloppuna vedän tekstit sivuille, ja se pääsee ystäviensä seuraan hyllyyn.
-Ville