Hannu-Pekka Björkman - Välähdyksiä peilissä

 "Vanhetessaan ihminen muuttaa yhä enemmän mielensä maisemaan. Kadonneeseen maisemaan. Muistin salaperäisiin onkaloihin, joissa on tallella kaikki menetetty."

Kansi: Katja Kuittinen. Taitto: Petri Kovács. Kirjapaja 2014.

Luin taannoin Hannu-Pekka Björkmanin kirjoituskokoelman Valkoista valoa, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Niinpä tartuin innolla tähän uudempaan esseekokoelmaan Välähdyksiä peilissä.

Valkoista valoa kannatteli temaattisesti uskonnon ja teatterin tekemisen välinen ristipaine. Tässä teoksessa yhteinen nimittäjä on katoava aika ja vääjäämätön vanheneminen. Keski-ikäinen Björkman tarkastelee aihetta siellä, aihetta täällä. Tällä kertaa usko on aika sivuroolissa.

Aiheiden hyppiminen on teoksessa sekä hyvä että huono puoli. Björkmanilla riittää kyllä kerrottavaa monesta aiheesta, ja usein esseen viimeiset rivit kiteyttävät jotakin kaunista ja hienoa. Toisaalta hyppiminen toi pientä sekavuutta kirjaan.

Björkmanin ajatus on kirkasta ja kuulasta, pieniin riveihin tiivistettyä. Esseet ovat varsin lyhyitä, mikä jätti minut vähän nälkäiseksi. Toisaalta ei olisi mitään järkeä lähteä pitkittämään asiaa, jonka voi sanoa myös lyhyesti.

Tästä kirjasta riittäisi sitaatteja vaikka millä mitalla. Olen valikoinut tähän pari suurimman vaikutuksen tehnyttä:

"Kulttuuriamme tuntuu leimaavan kypsymätön puberteettisuus, joka haalii itselleen itsekkäästi viihdykettä ja nautintoa. Tämä ominaisuus on nähtävissä niin liikemaailmassa kuin kulttuurielämässä. Keski-ikäinen tai vielä vanhempi ihminen, joka pyrkii kynsin hampain pysyttelemään nuorena, hukkaa tilaisuutensa kehittyä siksi, miksi hänet on tarkoitettu. Hän on kuin perhonen ikuisessa kotelovaiheessa."

"Kaksituhattaluvulla ihminen on yhä salaisuus. Kaikesta tieteestä, teknologiasta, politiikasta ja edistyksestä huolimatta riipumme oudoilla saranoilla taivaankannesta. Olemme selittämättömiä. Tyhjiin ammentamattomia."

Björkmanin teoksessa tuoksuu pakkasviima ja nuotio ja tuntuu kylmän kipristely ja kostuneet villasukat. Tässä kirjassa on paljon ajattelemisen aihetta ja paljon myös lohtua. Kirjoittajan lukeneisuus ja siviiliammatti näkyy ihmisen armollisena, mutta läpivalaisevana tarkkaamisena.

Suosittelen lämpimästi! Varsinkin jos et innostu uskonnollisista aiheista, tämä kokoelma sopinee paremmin kuin Valkoista valoa.