John Douglas & Mark Olshaker - Mindhunter II: Sarjamurhaajan profilointi

Alkuperäisteos Mindhunter - Inside the FBI's Elite Serial Crime Unite (1995).  Suomentanut Jussi Korhonen. Aula & co 2020. 

"Kauhutarinoita riittää. Richard Marquette, jota haastattelin ja jonka tilillä oli jo hieman yli kaksikymmentävuotiaana häiriköintiä, raiskausyrityksiä ja pahoinpitelysyytteitä Oregonissa, raiskasi, murhasi ja viilteli portlandilaisessa baarissa tapaamansa naisen epäonnistuneen seksuaalisen kokemuksen jälkeen. Hän poistui alueelta, joitui FBI:n etsityimpien rikollisten listalle ja jäi kiinni Kaliforniassa. Hänet tuomittiin ensimmäisen asteen murhasta ja tuomittiin elinkautiseen. Kun hän pääsi kahdentoista vankilavuoden jälkeen ehdonalaiseen, hän ehti ennen kiinnijäämistään tappaa ja paloitetta kaksi naista. Mikä ihme sai ehdonalaislautakunnan ajattelemaan, että tämä tyyppi ei ollut enää vaarallinen?"

John Douglasin ja Mark Olshakerin kirja Mindhunter II jatkaa ykkösosassa aloitettua teemaa, sarjamurhaajien profilointia. Kuten ensimmäisessä muistelmakirjassa opimme, Douglas on nykyaikaisen rikollisten profiloinnin keksijä ja kehittäjä. 

Douglas kuvaa minämuodossa erinäisiä tapauksia, joita hän on ollut tutkimassa. Joissain kirjan luvuista on useampiakin tapauksia, jotka kuitenkin liittyvät temaattisesti yhteen. Mielestäni kirjan rakenne on onnistunut ja käytetty kieli sopivan tasoista aiheeseen nähden. Kirja on selvästi suunnattu suurelle yleisölle, vaikkakin mukana on alan sanastoa. Sitä kuitenkin selitetään auki.

On hämmästyttävää, kuinka taitava profiloija Douglas onkaan. Hän ei näytä menevän oikein missään mukaan. Hänen profiilinsa ovat varsin tarkkoja: niissä kuvataan tyypillisesti sukupuoli ja etnisyys, auto ja tietenkin persoona. Asiaan vihkiytymättömälle profilointi tuntuukin miltei salatieteeltä. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaan taustalla on tutkijoiden pitkä uurastus murhaajien haastatteluissa ja muussa todistusaineiston keruussa.

Mieleenpainuvin luku itselleni oli Kallonkutistajien kamppailu, jossa tarkastellaan tekijöiden vaarallisuutta. Douglas pitää psykiatreja harmillisen tietämättöminä rikollisuudesta ja näin ollen turhan helposti nenästä vedettävinä. Toisin kuin voisi ehkä luulla, myös Amerikassa on erilaisia psykologisia ohjelmia ja auttamisyksikköjä rikollisille. Ongelma on se, että varsinkin sarjamurhaajat ovat yleensä manipulatiivisia ja nauttivat ihmisten huijaamisesta. Samassa luvussa Douglas kuvaa rikosta, josta tuli vain 20 vuotta vankeutta. Mitenhän hän olisi reagoinut, jos olisi tietänyt Suomen matalista tuomioista? Meillä edes henkirikoksesta ei tule yleensä moista tuomiota, elinkautinenkin kestää keskimäärin vain 14,5 vuotta. 

Tämäkin teos on ehdottoman suositeltava true crimen ystäville. Herkille en taaskaan uskalla suosittaa.