Mikä tekee kirjasta hyvän?
Kova kysymys näin lauantai-illan päätteeksi.
On luonnollisesti kyse hyvin subjektiivisista mielipiteistä. Makuja on yhtä monta kuin lukijoitakin.
Miten minä määrittelen hyvän kirjan?
Kuten postaamistani kirjoista saattaa havaita, en hirveästi lue mitään ns. kepeää kirjallisuutta. Minulle hyvä kirjallisuus on sitä, mikä ui ihmisyyden syvissä vesissä. Oikeastaan aina on ollut näin, ihan ensimmäisiä lapsuuden lukuvuosia lukuun ottamatta. Koen, että tämä näkemys kertoo enemmän ehkä minusta kuin kirjallisuudesta. En koe olevani synkkä ihminen, mutta melankolinen kylläkin. Myös musiikkimakuni on sellainen. Innostun yleensä eniten metallimusiikista tai sitten surullisista popballadeista. Ehkä se liittyy nuoreen ikäänkin, että etsii tiettyjä syvällisiä pohjavirtoja. Etsii ihmistä, omaa kuvaansa. Ehkä keski-ikäisenä on jo nähnyt niin paljon, että haluaa tarttua johonkin keveämpään? Kuka tietää.
Mutta syvyys on vain yksi aspekti. Luonnollisesti toivon kirjailijan kirjoittavan hyvin. Näitä tasoja on tietenkin paljon. Joku on hyvä juonenkehittelijä, joku taas osaa pirstaloida tarinan todella taitavasti. Tällä hetkellä olen etsiskellyt enemmän pirstaleisuutta, koska se tuntuu mukavasti haastavalta. Minulla onkin nyt kesken Marisha Rasi-Koskisen REC, jossa on monta ääntä ja monta kanavaa. Se tosin luonnistuu hitaasti, kerrankin, koska haluan nauttia ja sulatella kirjaa sopivissa paloissa. Tämä on minulle uutta, yleensä luen hyvin nopeasti ellei sitten kirja jotenkin junnaa.
Kolmantena näkökulmana ovat toki henkilöhahmot. Itse toivon hyvin rakennettuja ja syviä, inhimillisiä henkilöitä. Sen takia sinänsä tykkäämäni dekkarigenre jättää usein toivomisen varaa, sillä siinä genressä vauhdikas juoni usein jyrää hahmot jalkoihinsa. Onneksi on myös monilahjakkaita dekkarikirjailijoita, jotka sekä antavat hyvän juonen että onnistuneet henkilöhahmot.
Miljöökään ei ole täysin yhdentekevä. Olen tosin miljöön suhteen aika armollinen. Voin lukea kirjan, jonka miljöö ei niin iske, kunhan yllä mainitut kriteerit jotenkin täyttyvät. Mutta on myös mieleenjääneitä miljöitä. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen Prinssi Edvardin saari, joka on saanut olla monien L. M. Montgomeryn kirjojen näyttämönä. En ole mitenkään saari- tai saaristoihminen noin muuten, mutta saaret ovat usein kiehtova ympäristö romaanille. Erityisesti tietenkin dekkareille, joissa voidaan silloin harrastaa ns. suljetun huoneen mysteeriä. Toinen mieleeni putkahtava miljöö on Pohjois-Karjala, kotini. Sitä näkee verrattain harvoin romaanien ympäristönä, mikä on harmi. Omaan kotiympäristöön sijoittuvia romaaneja lukisi erityisellä mielenkiinnolla.
Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä tulee mieleeni toki aihe. Teeman on oltava edes jollain lailla kiinnostava, että kirjaan tulee tarttuneeksi. Olen kuitenkin kohtuullisen utelias ihminen, joten kiinnostavia romaaneja ja myös tietokirjoja putkahtelee vähän joka suunnasta. Minuun vaikuttaa varsin suuresti se, olenko lukenut kirjasta ennakkoon jonkinlaisen arvion vai en. Kiinnostukseni yleensä herää vähän kuin välikäden kautta, kun joku kirjoittaa kirjasta. Koetin joskus selata kustantamojen katalogeja, mutta en saanut siitä mitään irti. Kaikki tuntui yhdentekevältä mössöltä. Vasta kun olen lukenut bloggaajakollegojen juttuja, olen alkanut innostua syksyn uutuuksista.
Lisämainintana tulee vielä klassikkostatus. On vähäsen henkimaailman hommaa, mikä kirja lasketaan klassikoiden kaanoniin ja ennen kaikkea missä vaiheessa. Yhtä kaikki kirjan klassikkostatus tuo heti minulle lisäpisteitä kirjaa kohtaan. En halua enkä aio lukea kaikkia mahdollisia klassikoita, mutta niihin minulla on tietynlainen automaattinen kiinnostus. Aika usein niiden lukeminen on myös oikeasti ollut palkitsevaa, mikä vain vahvistaa ilmiötä.
Mikä sinulle tekee hyvän kirjan?
Kommentit
Jokke: Kyllä, kirjat antavat eri asioita, joistain tosiaan saa lohtua, joistain oivalluksia jne. Luettelit monta hyvää teosta. Minäkin olen lukenut Asterixia ja Tinttiä. :)
Kova ja kinkkinenkin kysymys! Pitkälti samoilla linjoilla kanssasi kulkevat valintani ml. Jokken mainitsema edellytys siitä, että kirja antaa jotakin, kuten ajateltavaa, aikamatkaa, uusia maita ja maisemia, psykologista särmää, luontkuvausta ja eri kulttuureita sekä riittävää lihaa teoksen hahmojen luiden ympärillä. Sitä, mikä kulloisellalkin hetkellä on hakusassa. Klassikot puoltavat aina paikkaansa aika ajoin uudelleen luettuina, kulloisestakin perspektiivistä erilaisina kokemuksina,
Tuo kevyen kirjallisuuden, chick lit & hömppähumppa, lukeminen on kyllä jäänyt aina ns.lapsipuolen asemaan ja tuntuu kutistuvan liki olemattomiin näin kokemuslisien kertymisen myötä;)
Itsellänikin on vähän heikko kohta viihteellisempiin historiajuttuihin.
En ole ainakaan vielä siirtynyt kepeämpiin aiheisiin, alle nelikymppisenä. Mutta Aku Ankka on kulkenut rinnallani aina <3
Minulla on suomalaisia suosikkeja, mutta ruotsalaisilla on myös yleisesti hyvä ote dekkareihin. Nämä viimeaikaiset suomalaispoliisien tekemät dekkarit ovat olleet osaltaan ihan hyviä pelinavauksia noin niin kuin polisiityön hyvän kuvauksen osalta, mutta muuten jättäneet toivomisen varaa itselläni.