Marisha Rasi-Koskinen - REC

 "Jälkikäteen elämän voi sulloa muottiin, joka muistuttaa kertomusta. Montaa eri kertomusta. Minkä tahansa elämän. Pakottaa, valita, muokata, rajata. Jos jokin ei sovi, sen voi rajata kuvan ulkopuolelle. Todellisuudessa kertomuksia ei ole, mutta ei todellisuuskaan ole sellainen miltä se näyttää. Todellisuudessa menneisyys ei luo meitä, vaan me luomme menneisyyden joka päivä uudelleen."

Ulkoasu ja taitto: Jussi Karjalainen. Kustantamo S & S 2020. 

Olen ollut spiraalimaisella ja sirpaleisella kirjallisella matkalla. Läheskään kaikkea en ole ymmärtänyt, pääni on pyörällä, mutta olen saanut jotain hyvin arvokasta.

REC on ja ei ole tarina. Se periaatteessa kertoo kahdesta pojasta, Colesta ja Lucasista, jotka ovat tehneet erikoisen videoprojektin. Projektin myötä joku on kuollut ja video on alkanut elää loputonta elämäänsä internetissä. Tässä on kuitenkin vain pieni osa tämän runsaudensarven annista.

Kuten kirjan nimikin sanoo, on kyse paljolti kuvaamisesta. Millä oikeudella kuvaaja rajaa kuvansa? Mikä jätetään kertomatta ja miksi ja millä oikeudella? Kuvaamiseen kiertyy suuria kysymyksiä turismista. Kaikki kirjan henkilöt ovat jollain lailla sidoksissa johonkin itäeurooppalaiseen maahan, ehkä Romaniaan. Turismi muuttaa maita peruuttamattomasti ja sen oikeutusta kirjassa perätään. Myös turismin takia rajataan kuvaa, piilotetaan se mitä ei haluta näyttää ja joka ei sovi kuvaan. 

Kirjassa on monia henkilöitä, joiden kautta tarina, tai ehkä epätarina, etenee. Välillä tunnelma ja tilanne muuttuu surrealistiseksi, kun todellisuus muuttuu muotoaan. Yksi kirjan teemoista on välitila ja sen etsiminen. Siihen osa henkilöistä päätyy ja osa löytää, miten vain. Todellisuus vääristyy, vieras maa on vieraampi kuin koskaan. Identiteetti hajoaa sirpaleiksi. 

On hyvin vaikeaa kirjoittaa RECistä tyhjentävästi. Olen varma, etten tällä yhdellä lukukerralla tajunnut läheskään kaikkea. Kirjan rakenne on kiinnostava: se on jaettu kahteen kerrokseen ja lukuisiin huoneisiin. Kirjan alussa on kirjailijan evästys lukijalle ja matkan varrella yksi ylimääräinen exit. Kirjaa valitessa halusin jotakin erilaista, jotain haastavaa, ja sitä todella sain. Olen tyytyväinen.

Kuvaamisen teemaan liittyy monia eksistentiaalisia kysymyksiä. Lucas pohtii omaa kertojuuttaan ja sen puutetta. Hänestä tuntuu, että Cole on kertonut ja kuvannut hänet olemattomiin. Kirjassa onkin mielenkiintoisena sivujuonteena muinainen ajatus siitä, että kuvaaminen vie kohteensa sielun. 

Tuntuu, etten ole osannut kuvata tätä teosta niin kiinnostavasti kuin tahtoisin. En tiedä, mitä kirjaa lukematon saa irti näistä huomioistani, mutta tällä hetkellä en pysty parempaan. Ehkä on lopulta parempikin, ettei tästä kirjasta tiedä liikaa etukäteen. Se on koettava itse.

"Jos menee sisältä rikki varhaisessa teini-iässä, siihen ei kuole, mutta voi olla, ettei koskaan tule täysin ehjäksi."