Maria Jyrkäs - Muutoksen matkaopas - Kartanlukuohjeita omaa tietään etsiville

 "Tunne siitä, että elämä voisi olla toisin kuin se on, tulee usein vähän varkain. Se hiipii mieleen pikkuhiljaa. Kukaan ei tuosta vain yhtäkkiä aamulla herää satunnaisesti valaistuneena ja totea, että nyt on aika laittaa kaikki uusiksi. Tyypillisempää on, että muutostaakkaa kerää harteilleen pidemmän aikaa. Vasta sitten kun sitä alkaa olla liikaa kannettavaksi, ymmärtää, mitä on tehtävä."

Tammi 2020.

Ylen entinen toimittaja Maria Jyrkäs on kirjoittanut eräänlaisen oppaan siitä, mitä muutos on ja miten siihen voi pyrkiä. Mukana on viittauksia kirjallisuuteen ja tutkijoihin. Hän käy läpi muutoksen esteitä ja haasteita.

Olen nyt vähän niin kuin koukussa näihin oppaisiin, mutta näitä on tosi mielenkiintoista lukea. Koin tämänkin teoksen verrattain valaisevana. Tässäkin kirjassa on mielestäni vähän harhaan johtava, pinnallisen oloinen kansi. Oikeasti kyse on ihan vakavasta teoksesta.

Jyrkkäällä on omassa elämässään ollut isoja muutoksia. Vanhemmat ovat kuolleet lähekkäin, on tullut monta keskenmenoa ja avioero. Ne ovat siivittäneet tietä oman näköiseen elämään. Hän siis tosiaan tietää mistä puhuu kertoessaan muutoksista ja niiden voimasta.

Itse en tällä hetkellä ole aivan kohderyhmää, sillä oma vointini on nyt ollut heikko jonkin aikaa. Nyt ei ole aika isoille remonteille elämässä, vaan jonkinlaiselle pysyvälle arjelle pikemminkin. Tosin jonkinlainen elämäntaparemontti on vielä edessä, koska koen sen hyvinvoinnilleni välttämättömäksi. Tiettyjen sairauksien kanssa ei passaa "riekkasta" kuten meillä päin sanotaan.

Joka tapauksessa varsin inspiroiva kirja. Suosittelen muutoksia pohdiskelevalle, jolla on vähän suunta hukassa ja ehkä pelko mielessä. Mukana on myös muiden henkilöiden rohkaisevia tarinoita.

Kommentit

Takkutukka sanoi…

Omanoloinen ja -lainen elämä on tavoittelemisen arvoista, ja oppaista voi joskus löytyä uusia näkökulmia avaavia vinkkejä.
Kuten toteat; kaikella on aikansa ja muutokseen tarttuminen vaatii voimavaroja.
Kun itseään malttaa/osaa kuunnella, tietää kyllä milloin on viisainta pysyä rutiineissa ja rauhottaa tilanne, jotta voi sitten riekkasta...
Riekkasta on huippuilmaisu, juontuukohan onomatopoettisesti riekosta??
Anki sanoi…
En kyllä tiedä, että mistä tuo riekkasta tulee. :D Ehkä sillä voikin olla joku alkuperä riekossa.
Suunta on kyllä hukassa ja pelkokin mielessä täällä. Jonkinlaista muutosta tässä ehdottomasti tarvitsisi. Hyvä tietää, että tämä on ihan vakavasti otettava kirja.

Ikävää kuulla, että olet huonossa hapessa. Voimia sinulle, lepoa ja mitä ikinä tarvitsetkin! Toivottavasti tilanne alkaa helpottaa ❤ Sairaudet ovat harmillisia seuralaisia.
Anki sanoi…
Kiitos Kirjarikas elämäni! Kyllä tästä vielä noustaan, paljon on uusia asioita käsiteltävänä.
LauraKatarooma sanoi…
Mulla on muutokset mielessä ja luen tän tyyppisiä kirjoja, josko niistä sais jotain, edes ajatuksen poikasen ittelle.

Tsemppiä muutoksiin sinnekin! <3
Anki sanoi…
Kiitos paljon LauraKatarooma! <3
Elegia sanoi…
Toivottavasti vointisi alkaa olla parempi tai ainakin hoitoa on. En osaa muuta sanoa, mutta olet ajatuksissani <3
Anki sanoi…
Kyllä olen hyvässä hoidossa! Kiitos Elegia <3
riitta k sanoi…
Toivottavasti voit jo paremmin, olet minunkin ajatuksissani 💕
Marjatta Mentula sanoi…
Lämpimiä ajatuksia minulta sinulle, Anki!

Luin nuorempana paljon elämäntaitokirjoja ja kirjoitin muistiin ajatuksia ja ohjeita. Se liittyi tietysti oman ahdistuneisuuteni käsittelyyn. Sitä etsii sellaisia kirjoja joita tarvitsee. Nyt on kaikki hyvin, mutta silti tämä kirja alkoi kiinnostaa kuvauksesi perusteella.
Anki sanoi…
Kyllä, minäkin luulen että vanhenemisen myötä nämä kirjat jäävät pois. Mutta tässä vaiheessa koen ne innostavina. Suosittelen kyllä tätä opusta, elämähän on jatkuvaa muutosta iästä riippumatta. :)
Jokke sanoi…
Elämäntapaoppaita tuli joskus luettua enemmän, nyttemmin ne ovat jääneet vähemmälle. Istä saa paljon hyviä ideoita ja ajatuksia, ja ehkä tunnistaa tilanteita.
Toivottavasti vointi kohenee ja kaikki menee hyvin.
Anki sanoi…
Kyllä, osa oppaista on todella hyviä. Toki joukossa on myös huttuakin.
Kyllä vointi on jo lähtenyt kohenemaan, kiitos toivotuksista!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen