Äideistä ja tyttäristä: Bechi

 "Kun mutsi kirjoittaa, mä näen millainen se olisi jos se ei olisi koskaan saanut mua. Se näyttää paremmalta niin."

Ihmissuhteet osaavat olla monimutkaisia, mutta liekö mikään niin monimutkaista kuin äidin ja tyttären välinen suhde? 

Bechi on ulkomaalaistaustainen suomalaisnainen. Äiti on elänyt Palestiinassa, isä on Suomesta. Bechi ei oikein osaa elämää, kaikki on jotenkin levällään. Varsinkin äitisuhde.

Äiti, Shoshana Ayin., on Suomea kohahduttanut kirjailija. Hänen Suuri Suunnitelmansa oli matkustaa Pariisiin ja elää siellä, mutta sitten tuli Hannu. Pikakihlat, pikahäät ja matka kylmään Suomeen. Shoshana ei pidä Suomesta eikä varsinkaan suomalaisista, mutta silti hän jää. Tyttären takia? Ehkä?

Sitten on vielä Rivka, Shoshanan äiti. Nainen, joka ei enää kahden lapsen menetyksen jälkeen osaa kunnolla rakastaa. Nainen, joka on tehnyt matkan Jemenistä Palestiinaan ja sen jälkeen kerran Suomeen ja takaisin Palestiinaan. Ei muita liikkeitä.

Näistä kolmesta ihmisestä koostuu Koko Hubaran esikoisromaani Bechi (Otava 2021). Shoshana häpeää ja vihaa äitiään, samoin Bechi. Silti jossain uumenissa on myös rakkaus ja kiintymys. Siitä ei vain osata puhua. Shoshanan ja Bechin näkökulmat vuorottelevat, lopussa on Rivkan epilogi. 

Mielenkiintoista on, miten erilaisina Bechi ja Shoshana toistensa katseen läpi piirtyvät. Shoshana on alun perin ollut se kapinoiva tytär. Omaa tytärtään hän ei näe kapinoivana ollenkaan, vaikka Bechi omasta mielestään on aina ollut tahallaan vaikea lapsi. Bechin muisteloissa hän on aina ärsyttänyt äitiään saadakseen tämän hermostumaan kunnolla. Bechi kertoo vihaavansa tanssia, Shoshanan mukaan tämä rakasti sitä. Kumpaa voi uskoa?

"Sinä päivänä kun Bechi kertoi Shoshanalle, että iskä osti Laulalle kimmeltävän solmuksen, lakkaussolmuksen, Shoshana tajusi sittenkin rakastaneensa Hannua. Totta kai juuri silloin, milloin muulloinkaan. Miksei silloin kun siihen olisi ollut mahdollisuus? Miksi turhaan? Miksei rakkaus voi olla sellaista turhaa nippelitietoa, joka varastoituu iäksi aivopoimuihin. Se, että sattuu olemaan kuvottava opportunisti, ei poissulje sitä, että rakastaa jälkijättöisesti sitä, jota on käyttänyt häikäilemättömästi hyväksi."

Shoshanan ja Hannun avioliitto on jokseenkin kummallinen. Shoshana tosiaan on opportunisti, hän lähtee Hannun kelkkaan vain päästäkseen pois Palestiinasta. Hän vierastaa Hannun hellyyttä ja hyvyyttä, ei osaa ottaa sitä vastaan. Jotain hänessä on alusta pitäen rikki. 

Bechi on todella väkevä romaani. Se pakottaa lukijankin katsomaan vaiettuja asioita, ajattelemaan niitä, peilaamaan omaa äitisuhdettaan. Se sivuaa myös maahanmuuttajan elämää Suomessa. Olen kuitenkin iloinen, ettei tämä teos ollut varsinainen maahanmuuttajaromaani. On vain sattuma, että keskeiset henkilöt ovat kokonaan tai osin jemeniläisiä. Parasta on, että he ovat lihallisia, kokonaisia, aivan kuin me kaikki muutkin.

"Naiset eivät unohda, koska naiset ovat olemassa sitä varten, että sillä aikaa kun miehet sotivat ja tappavat ja sopivat ja keskustelevat ja kyntävät muiden maita, naiset kantavat muistot ja lapset, joita kukaan ei halua. Olen aina miettinyt, miksi kaikki tuntuvat pitävän itsestään selvänä, että Jeesus oli mies. On ilmiselvää, että hän oli jemeniläinen nainen, ei, jemeniläinen tytär."

Lainauksen viimeinen lause juolauttaa minulle mieleen Tori Amosin mainion kappaleen Muhammad, My Friend. Se alkaa sanoin: "Muhammad, my friend. It's time to tell the world. We both know it was a girl, back in Betlehem." Senpä kunniaksi liitän kyseisen, sanomaltaan vallankumouksellisen kappaleen tähän.