Kansankodin rumemmat kasvot: Viedään äiti pohjoiseen (Jana Kippo -trilogia 2)

 Karin Smirnoffin romaani Viedään äiti pohjoiseen (Tammi 2022, suomentanut Outi Menna) on melkoinen tapaus. Niin on myös päähenkilö Jana Kippo. Insestistä lapsena kärsinyt Jana matkustaa kaksosveljensä Brorin kanssa pohjoiseen hautaamaan äitiään. Äiti on kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa lähes kaikki kuuluvat hurmoshenkiseen seurakuntaan, lahkoon käytännössä. Kaikkea todennäköisyyttä vastaan Bror kääntyy uskoon ja Jana saa mission: veli on saatava takaisin.

Olipas melkoinen lukukokemus! Olen kuullut kirjasta paljon kehuja, mutta tosiasiassa lainasin sen siksi, että saan sillä kuitattua Helmet-haasteen hankalan kohdan kirjan nimessä on ilmansuunta. En kuitenkaan pettynyt, vaan pidin kirjasta.

Jana on tosi mielenkiintoinen henkilö. Hän on yhtä aikaa todella vahva ja heikko. Hän rentoutuu siivoamalla, mutta hänen mieltään kaihertaa jatkuvasti jokin. Kauhea lapsuus kummittelee ja elämäkin on aika sotkuista. Janan heikkous on miehet ja ajoittain myös viina. Janan mukaan hänessä asuu lapamato, joka vaatii joko seksiä tai viinaa rauhoittuakseen.

Bror on elossa kai lähinnä siksi, että Jana kannattelee häntä. Veli juo ja on alkoholisti. Usko näyttäytyy pelastustienä ulos riippuvuudesta ja yleisestä surkeudesta. Kaksosten välinen side on uskomaton. Janalle veli on selvästi kaikki kaikessa, vaikkei hän omasta mielestään osaakaan rakastaa.

Kirjassa on kaikenlaisia hahmoja. Muutama ihminen elää uskonnon ulkopuolella ja he ovat halveksittuja paarioita. Yksi Janan ongelmista, niistä lukemattomista, on se, että äidin taloa asuttavat Magda ja Kimmo. Jälkimmäinen on todella väkivaltainen ja arvaamaton, Magda taas juoppo ja viimeisillään raskaana. Lisäksi äiti on jättänyt Marialle osoitetun kirjeen, joka pitäisi antaa hänelle. Vaikea tilanne, sillä Maria on kuollut.

Jäin miettimään, miten ruotsinsuomalaisia tunnutaan aina kuvattavan vähän tähän tapaan. Kaikki on jotenkin onnetonta, on väkivaltaa ja alkoholismia. Ruotsia kaikki tai lähes kaikki tässä romaanissa tuntuvat puhuvan, mutta jo nimistä päätellen tausta on Suomessa. Onko totuus sitten tosiaan tällainen?

Kirja olisi ilman Janan omalaatuista huumoria mahdoton kestää, sen verran kauheita kohtaloita ja tapahtumia tässä on. Janalla on tapana laukoa kaikenlaista ajattelematta ja jättää vastaamatta vaikeisiin kysymyksiin. Hänen ajatuksensa ovat vielä herkullisempia. 

Kaiken kaikkiaan siis mainio kirja, kaikesta kurjuudesta huolimatta. Voin itsekin tätä nyt suositella.

"Istuessani kivellä mustan veden ääressä rukoilin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Jumala sanoin älä vie minun veljeäni hän on herkkäuskoinen ja tyhmä. Hän ei sovi lahkoon. Jos välttämättä tarvitset jonkun niin ota minut mutta hän ei vastannut. Ehkä jumala oli norlantilainen."