Torey Hayden - Näkymätön tyttö

Torey Hayden on tullut tunnetuksi vaikeiksi leimattujen lasten ja nuorten auttajana. Hänellä on monenlaista koulutusta tukenaan ja hyvä ihmistuntemus. Olen lukenut useita, ellen lähes kaikki hänen kirjansa. On kiehtovaa lukea siitä, miten hän vähitellen saa lasten luottamuksen puolelleen ja onnistuu auttamaan ainakin vähän.

Kirjassaan Näkymätön tyttö (Otava 2022, suomentanut Jussi T. Kivi) Hayden kohtaa suuren haasteen. Tyttö, Eloise, tulee henkilökohtaisesti tapaamaan häntä, kun hän on pitämässä tuntia köyhistä oloista tuleville erityislapsille. Käy ilmi, että tytöllä on hyvin traumaattinen ja repaleinen tausta sekä vaikeuksia sitoutua Haydenin auttamisyrityksiin. Jääräpäisesti Hayden koettaa auttaa yhteiskunnan rakenteiden antamissa puitteissa.

Minulle hyvin kiinnostavaa antia olivat lyhyet kuvaukset Walesin järjestelmästä. Hayden on amerikkalainen, joten hän yllättyy. Walesissa on julkisrahoitteista lastensuojelua, mutta mukana ovat myös kolmannen sektorin hyväntekeväisyysjärjestöt. Sellaisen palkkalistalla Haydenkin on.

"Vapaaehtoistyön haittapuoli oli, ettei minua koskaan pidetty tapahtumien eturintamassa. Useimmissa tapauksissa en kuulunut hierarkiaan lainkaan. Kun Eloise siis lopulta löydettiin ja palautettiin sijaiskotiinsa, kukaan ei kertonut minulle mitään."

Myös Eloise on hyvin kiinnostava persoona. Hän on helposti ahdistuva ja aika umpimielinen. Hänen ongelmansa on raju ripustautuminen entisen sijaisperheen äitiin. Tytön käytös meni niin pahaksi, että hänet lähetettiin pois. Tyttö ei kuitenkaan unohtanut sijaisäitiä, vaan jatkuvasti pyrki hänen pakeilleen, melkeinpä vainoten. Tytöllä on myös tapana puhua tytöstä nimeltä Olivia. Mutta onko Olivia totta?

"Miten sinä olet voinut?" minä kysyin. "Oletko ollut ok?"

Eloise kohotti kulmakarvaansa tiedustelevasti. "Olen tietenkin. Miksi sinä sitä kysyt? Puhun Oliviasta. Hän on ollut tosi huonona. Olisi voinut kuolla, jos kukaan ei olisi huomannut. Sellaisia umpilisäkkeet voivat olla. Ne natisevat liitoksistaan, kunnes räjähtävät ihmisen sisällä, ja siihen voi kuolla. Olivian umpilisäke räjähti. Hän melkein kuoli."

Ei voi kuin hattua nostaa Haydenin onnistumisille. Tässä tarinassa ei ole varsinaista käänteentekevää läpimurtoa, mutta helpotusta tilanteeseen kuitenkin tulee. Aina tai edes useinkaan rakenteet eivät anna mahdollisuutta sellaiseen hoitoon, jota lapsi tarvitsisi. Lastensuojelu ja sosiaaliala näyttävät olevan aliresursoituja vähän kaikkialla.

Suosittelen vahvojen tositarinoiden ystäville. Vaikka Eloise on traumatisoitunut ja joitain tilanteita kuvataan suoraan, en kokenut kirjaa ahdistavana. Kamaluuksilla ei mässäillä, ja pohjalla on toivo.

"Toinen puoli sanoi, että kymri oli pahasta ja halusi sinun puhuvan englantia, ja toinen puoli sanoi, että englanti oli pahasta ja halusi sinun puhuvan kymriä."

Eloise kohautti olkapäitään. "Olin tottunut siihen. Äiti ja isä vihasivat kaikkea, mikä muistutti heitä toisistaan. Minut mukaan lukien."