Tähtihattu (Tiffany-sarja 2)

 "Se ei siis ollutkaan ollut unta. Hän oli varma siitä. Jotakin... omituista oli tapahtunut. Hänen sormiensa päitä kihelmöi. Hän tunsi olonsa... erilaiseksi. Tutkailtuaan oloaan hän päätteli, ettei se kuitenkaan tuntunut pahalta. Ei. Viime yönä hänestä oli tuntunut kamalan pahalta, mutta nyt, nyt, hän oli... täynnä elämää."

Terry Pratchettin Tiffany-sarjan toisessa osassa Tähtihattu (Karisto 2004, suomentanut Mika Kivimäki) tapahtuu kummia. Tiffany on lähetetty neiti Tasasen luo noitaoppiin. Tiffany ei osaa vielä oikein mitään, paitsi itsensä katsomisen ulkopuolelta. Se kuitenkin houkuttelee paikalle kekomuksen, joka haluaa vallata hänet saadakseen kotipaikan. Selviääkö Tiffany tästä vierailusta?

Tähtihatussa pääsemme taas lähemmäs noituutta. Noitien perustehtävä on auttaa ihmisiä arkisissa puuhissa, mutta toisinaan tarvitaan ihka oikeaa noituutta, jotta asiat palaavat oikealle tolalle. Tiffany on kekomuksen kanssa pahassa pulassa. Hän kuitenkin alkaa ymmärtää sen oikeaa olemusta ja myös tarinoiden voimaa. Kaikessa on kyse tarinoista, niillä hallitaan maailmaa. Sen tietää kaikista parhaiten mahtava noita Muori Säävirkku.

Tässä kirjassa on paljonkin viisautta, vaikka fantasian perinteisempi kuvasto on enemmän läsnä. Oikeastaan kaikissa Tiffany-kirjoissa on kyse itsensä tuntemisesta. Noidan jos kenen on tunnettava syvä sisimpänsä tai mistään ei tule mitään. On tiedettävä mistä tulee ja minne kuuluu. Nämähän ovat olennaisia asioita myös tässä meidän maailmassamme.

Pidän siitä, millaisia Pratchettin noidat ovat. He ovat uutteria, rohkeita ja tekevät sen, mitä pitää. Silloinkin kun muut juoksevat kirkuen pakoon, he pysyvät paikoillaan. Olipa kyse sitten vaikeasta synnytyksestä tai demonien manaamisesta takaisin toiselle puolelle, noita ei pakene velvollisuuttaan maailmaa kohtaan. Aika inspiroivaa!

Suosittelen! Uskoisin, että nämä kirjat voisivat upota heillekin, jotka eivät varsinaisesti ole fantasian kohderyhmää.

"Uskotko? Tiedätkö miltä tuntuu olla tietoinen jokaisesta tähdestä, jokaisesta ruohonkorresta? Kyllä. Tiedäthän sinä. Sinä kutsut sitä 'silmien avaamiseksi toisen kerran'. Mutta sinä teet sitä vain hetken kerrallaan. Me olemme tehneet sitä iankaikkisesti. Ei unta, ei lepoa, pelkkää loputonta... loputonta kokemista, loputonta tietoisuutta. Kaikesta. Koko ajan. Kuinka kadehdimmekaan teitä, kadehdimmekaan teitä! Onnekkaat ihmiset, jotka pystyvät sulkemaan mielensä avaruuden loputtomilta kylmiltä syvyyksiltä!"