Hanna Brotherus - Henkeni edestä

 "Täällä kollektiivisen surun kuorman kuulee hengityksissä ja näkee ryhdeissä. Välillä tuntuu kuin jatkosota olisi loppunut viime viikolla."

Hanna Brotheruksen toisinkoinen Henkeni edestä (WSOY 2022) jatkaa jossain määrin samaa asiaa kuin esikoinen Ainoa kotini. Tässä toisessa kirjassa minäkertoja kohtaa raskaan viidenkympin kriisin. Lapset ovat aikuistuneet ja lentäneet pesästä, lasten isään ei oikein ole välejä ja mieli on levoton. Keski-ikäisyys tuntuu vaikealta, vanheneminen myös. Mielestäni kirjan polttopisteessä oli kuitenkin ennen kaikkea äitiys. Minäkertoja on antanut äitinä kaikkensa ja kokee itsensä turhaksi nyt kun lapset ovat aikuisia ja maailmalla.

Päähenkilömme käy vanhoja muistoja läpi. Hän saa tietää, että suvun rapistunut mökki myydään ja päättää käydä siellä vielä viimeisen kerran. Pidin kirjassa olleesta symboliikasta, kuten vanhoista kerätyistä perhosista ja hautajaishatusta, jossa on suruhuntu. Brotherus tarttuu arjen yksityiskohtiin ja luo niille merkityksiä.

Kirja on minäkertojan tajunnanvirtaa ja siten hieman haastavaa seurata. Lukiessa olikin oltava valppaana ja pidettävä välillä taukoja. Itse en ainakaan pystynyt lukemaan tällaista ajatteluun perustuvaa kirjaa normaalivauhtia, vaan tarvitsin sulattelua.

Minusta Ainoa kotini oli jotenkin helpompi, mutta se taisi olla hieman valoisampi rankoista teemoistaan huolimatta. Henkeni edestä on varsin synkkä. Minäkertojan ajattelu on laajaa ja analyyttistä. Joku voisi ehkä tuumia, että vähempikin ajattelu riittäisi. Itse kuitenkin tunnistan minäkertojassa itseäni.

Henkeni edestä ei ole vuoden kohokohtani, mutta se sai minut pohtimaan kanssaan. On myös hienoa, miten kirjailija sai minut samastumaan naiseen, joka on niin kovin erilainen kuin minä. Minulla ei ole mitään tietoa siitä, mitä on olla äiti. Silti koin äitiysteeman hyvin mielenkiintoisena. 

Pidän Brotherusta taitavana kirjoittajana. Odotan mielenkiinnolla, mitä hän mahdollisesti seuraavaksi kirjoittaa.

"Jos ennen lapsia kuvittelin äitiyden kautta voivani saavuttaa jotakin merkityksellistä ja pitää jotakin omaisuutenani, se oli ymmärtämättömyyttä. Ei ihmistä voi omistaa, kuten ei rakkauttakaan. En tiennyt, millaista olisi elää elämä ommeltuna kiinni lapsiin, riippumatta siitä, miten he kohtelevat itseään tai minua. Olen aina heidän äitinsä. Aina."